Aina sanotaan, et yksi lapsi menee vaikka siinä sivussa mut toinen muuttaa elämää sit hirveästi. Onko tosiaan niin?? Meillä elämä yhden lapsen kanssa (3v) on ollut jopa helppoa, vaikka tietty välillä hankaliakin hetkiä on. Mut kuitenkin; yhteistäkin aikaa on löytynyt ekojen kk jälkeen jne. Lapsen hoito ym ei ole meistä tuntunut mitenkään liian raskaalta tai sitovalta, vaan työt&roolit perheessä on muovautuneet hyvin ihan itsestään. Seksi sujuu, ollaan onnellisia, vieläpä nauretaankin yhdessä vähän väliä niin kuin alussakin ja nimenomaan ollaan mies ja nainen toisillemme, ja vanhemmat lapselle siinä samalla.
Mitä erilaista siinä sit on, jos on toinenkin siinä? Enkä nyt siis tarkoita syömisiä, pukemisia ym x2, koska sehän nyt on ihan itsestään selvää.
Suunnitellaan lasta, mut toi "toinen muuttaa kaiken" -juttu vähän mietityttää. Tykätään molemmat harrastaa välillä omiakin juttujamme, nähdä omia kavereita jne niin et toinen on lapsen kanssa. Ja tietty yhdessäkin ollaan perheenä, ja kahdenkeskinen aika on sit vielä siihen päälle.. Järjellä ajatellen tuntuu et kyllähän me toisestakin selvitään kun ekankin kanssa on kaikki ok ja hyvä olla, mut noi puheet kummittelee silti takaraivossa. Et sit ei ehdi puolison kanssa edes paria sanaa vaihtamaan rauhassa, parisuhde menee p*rseelleen ymym. Miten on?
Mitä erilaista siinä sit on, jos on toinenkin siinä? Enkä nyt siis tarkoita syömisiä, pukemisia ym x2, koska sehän nyt on ihan itsestään selvää.
Suunnitellaan lasta, mut toi "toinen muuttaa kaiken" -juttu vähän mietityttää. Tykätään molemmat harrastaa välillä omiakin juttujamme, nähdä omia kavereita jne niin et toinen on lapsen kanssa. Ja tietty yhdessäkin ollaan perheenä, ja kahdenkeskinen aika on sit vielä siihen päälle.. Järjellä ajatellen tuntuu et kyllähän me toisestakin selvitään kun ekankin kanssa on kaikki ok ja hyvä olla, mut noi puheet kummittelee silti takaraivossa. Et sit ei ehdi puolison kanssa edes paria sanaa vaihtamaan rauhassa, parisuhde menee p*rseelleen ymym. Miten on?
Vastaukset 5
Vanhimmat
..tuota väitettä. Minusta ensimmäinen lapsi muutti meillä elämän siitä vapaasta nuorenparin elämästä siksi lapsiperheen elämäksi (eli melkoinen muutos), ja toinen asettui helposti siihen valmiiseen kuvioon. Työmäärä totta kai lisääntyi jonkin verran.
Olethan kuullut varmaan myöskin sanonnan, jonka mukaan kaksi lasta menee siinä, missä se yksikin. Tuotakaan en kyllä ihan allekirjoita, mutta jos pitäisi valita omasta mielestäni (omaa kokemustani) lähempänä oleva vaihtoehto noista sanonnoista, niin se olisi tämä jälkimmäinen.
Olen sitten äiti, enkä isä, joten jos halusit vain miesten näkemyksiä, niin voit jättää tämän omaan arvoonsa. ;)
.. ja vielä se, että lapsemme syntyivät vuoden välein.
hyvä idea tehdä pienin välivuosin.ei se paljoa arkea muuta,saa hoitovapaan vaikka molemmat.uuden perheen perusta lapsi tuli väli vuosia 15 muut jo lentäneet pesästä tämä nuorin jäi yksinäiseksi ilman sisaruksiaan.muutenkin ihan erillaista nyt yli 50 olla teinin kanssa ja omat perheet jo isoilla lapsilla.on eläkeikäinen kun nuorinkin lentää pesästä.kannattaa tehdä nuorena.jaa aikaa olla kahdenkin kun lapset on jo menneet omiineen asumaan
Ei kannata yleistää, mutta minusta tuli enemmän yksinhuoltaja tokan kohdalla, isää ei kiinnostant enää kylvettämiset ja syöttömiset jnn.
Ei mitään dramaattista, mutta ero kiinostuksessa selvä, samoin isovanhempien kiinnostus ihan erilainen. Eka oli kruununprinssi ja toinen jo ihan tavallinen lapsi
meillä ainakin toka lapsi muutti kaiken.Tietty rakastan kumpiakin lapsia ja mies myös.Mutta tuntuu että olen paljon yksinäisempi kahden lapsen kanssa.Saan myös tehdä kaikki kotityöt.Tuntuu myös että riitelemme jatkuvasti.
Toinen lapsi lisää työtä ja paljon, noin niin kuin vanhempien kuvioissa. Toinen lapsi juuri vie ne ylimääräiset juoksut ja vapaa-ajan nautiskelut tavallisilta ihmisiltä tai ainakin hankaloittaa kovasti. Kolmas sitten tulee jo siihen valmiiseen kuvioon.