Olkaahan varovaisia tällä palstalla, ettei tule nimimerkillä tai muuten paljastettua tietojanne, sillä täällä liikkuu hyvin sairaloinen naishenkilö keskuudessamme.
Mukana paikallispoliitiikassa ja monenmoisissa tehtävissä. Hänen harrastus on löytää netistä "autettavia" yleensä naispuolisia(mitä tämä kertoo naisihmisestä?), hyvin vähäisin perustein erinimimerkkien turvin jotta uhri ei tajuaisi hänen touhujaan ainakaan heti. hän tekee heistä mielikuvansa ja alkaa sen jälkeen kuvittelemansa auttamisen.
Päällisin puolin hänestä saa aluksi todella mukavan ja ok ihmisen kuvan, siksi mielellään juuri hänen kanssaan kirjoittelettekin, mutta sitten alkaa alistaminen "ja muokkaaminen" ja olettaminen. Ja tämä sairas ihminen todella kuvittelee "auttavansa sinua" Puhujan taidoilla hän yksinäiselle naiselle järjestää kumppaneja etukäteen ongittujen tietojen turvin. Ei tietenkään sinkulle vapaita vaan kuvittelee tämän tarvitsevan apua ukkomiehiltä ongelmiinsa, joita sitten pyörittelee mielensä mukaan. Hetken kuluttua melkein koko kaupunki tietää tämän "ongelmaisen naisihmisen"
Yleisin kuvitelmansa on selvittänyt niillä erillaisilla nikeillä etukäteen, lähestymällä "ystävänä".
Edellinen uhri on muuttanut kaupungista pois tämän ihmisen levittämien perättömien huhujen vuoksi ja masentunut täysin.
Olkaa siis varovaisia, että ette joudu tämän nettiaddiktoituneen henkilön oletuksien uhriksi.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tämä ihminen on niin kauan pyörinyt netissä, että tunnistaa ihmiset kirjoituksien mukaan vaikka nimimerkkiä et käyttäisikään. Riittää, että olet jollekin jossain vaiheessa antanut vaikka mailiosoitteesi.
Minä esimerkiksi olen kirjoitellut s24:ään ja tällekin palstalle jo vuosia kuvani kanssa ilman tunnistusta,vaikka olenkin ex-turkulainen.
Kyllähän täällä liikkuu kaikenlaisia häiriköitä,ja haistatteluja ja suoranaista vi****luakin on tullut.Ei siinä auta muu,kuin olla välittämättä,tai antaa takaisin sanan sanasta ja kaksi parhaasta:)
Hän näyttää viihtyvän kuin sinäkin, eli huuhaassa myöskin.
Nimimerkkejä hän on vuosien varrella vaihtanut paljon kun maa on alkanut polttamaan jalkojen alla.
Keskusteluissa hän useasti esiintyy kahtena kolmena eri nimimerkkinä. Yksi niistä on "kaveri" toisella hän esittäytyy hyökkäävänä ja "kaveri" puolustaa ystäväänsä "hyökkäyksessä".
Joskus jopa muuten vain vastailee omiin aloituksiinsa.
Keskustelut ovat hänen harjoittelukenttänsä.
Onkai näitä tälläisiä omituisia ihmisiä vuosien saatossa enemmänkin nettiin ilmaantunut jotka elävät elämänsä pääsääntöisesti netissä, mutta tämä ihminen poikkeuksena, sillä hän vetänyt "auttajan viitan harteilleen" ja kohdistaa avun herkkiin ihmisiin ja politiikan suomin taidoin pyörittää balettia kuin ammattihuijari sepitettyine valheineen. Sama on hänen kirjoitustyylinsäkin, kenties tunnistat hänet huuhaalta?
osa kakkonen ilmestyy ensiviikolla kenties ja paljastan lisää :DD
linja 13 sta joskus? Ainakin oot samannäköine, kyllä sut on tunnistettu, mutta ei oo myönnetty :)
nyt kirjoitat? Oli sen verran sekavaa tajunnan virtaa, ettei tuosta ota selvää sikaeinarikaan.
Vieläkin jaksat tulla kaivelemaan asiaa vaikka sinut on jo bannattu yhdeltä palstalta pois yhteisvoimin. Jaksat jauhaa ja jauhaa narsisti? Ottiko noin koville paljastuminen? Toivottavasti tajuat häipyä näiltä palstoilta lopullisesti tuottamasta ihmisille pahaa mieltä oudoilla sairailla kommenteillasi ja itse kehittelemilläsi keskusteluilla joista suurin osa vastaajista olet sinä itse.