Susilauma

hei! Olisi kiva kun joku kertoisi tämän unen merkityksen..

Menin kotonani keittiöön. Yhtäkkiä näin, kun ulkona tien yli juoksi suuri lauma joitain eläimiä, ja kun älysin niiden olevan susia sanoin kovalla äänellä veljelleni "susilauma!" ja veljeni vastasi "niin"..Pian susilauma oli pihassamme, ja siellä oli yksi musta ja yksi valkoinen susi ja muut tavallisia harmaita. Pian menin ulvomaan keittiömme ikkunasta ulos, ja kaikki sudet katsahtivat nopeasti minuun ja juoksivat ikkunalle kasaan. Otin kuvan susista, ja kuvassa näkyi kaksi sutta. Menin ulos, ja pelkäsin aluksi, mutta kun huomasin että isäni käveli siitä susien ohi eivätkä sudet tehneet mitään, uskaltauduin kokonaan ulos. Pian susilauma juoksi pois. Vain valkoinen susi jäi pihaan. Se katsoi vuoronperään minua ja sitten taas pois juoksevaa laumaansa. Pian se alkoi ulvoa ja ulvoin takaisin. Se oli luultavasti hyvästi, sillä sen jälkeen susi lähti juoksemaan pois. Juoksin perään sillä olisin halunnut mukaan, mutta susi pysähtyi ja ärisi minulle kuin sanoen "ei, sinä et saa tulla mukaan, jää tänne!" lähdin häpeissäni konttaamaan pois. Pian luoksin juoksi musta susi, joka puri minua. Sidoin sen kuonon ja pään ympäri narun,jottei se voisi enää purra. Kun otin narun irti se oli kiltti, muttakun päästin sen kokonaan irti narusta se vain hävisi.

Kiitos sille joka tämän minulle selittää
11186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kertoo sisälläsi olevista paineista. Se että halusit estää sutta puremasta, kertoo taistelustasi paineita vastaan, suden häviäminen kertoo todennäköisesti että asiat tulevat selviämään vaikka jostakin syystä koet häpeää/ syyllisyyttä asiasta tai asiaan liittyen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pihassa..... kirjoitti:

hei! Olisi kiva kun joku kertoisi tämän unen merkityksen..

Menin kotonani keittiöön. Yhtäkkiä näin, kun ulkona tien yli juoksi suuri lauma joitain eläimiä, ja kun älysin niiden olevan susia sanoin kovalla äänellä veljelleni "susilauma!" ja veljeni vastasi "niin"..Pian susilauma oli pihassamme, ja siellä oli yksi musta ja yksi valkoinen susi ja muut tavallisia harmaita. Pian menin ulvomaan keittiömme ikkunasta ulos, ja kaikki sudet katsahtivat nopeasti minuun ja juoksivat ikkunalle kasaan. Otin kuvan susista, ja kuvassa näkyi kaksi sutta. Menin ulos, ja pelkäsin aluksi, mutta kun huomasin että isäni käveli siitä susien ohi eivätkä sudet tehneet mitään, uskaltauduin kokonaan ulos. Pian susilauma juoksi pois. Vain valkoinen susi jäi pihaan. Se katsoi vuoronperään minua ja sitten taas pois juoksevaa laumaansa. Pian se alkoi ulvoa ja ulvoin takaisin. Se oli luultavasti hyvästi, sillä sen jälkeen susi lähti juoksemaan pois. Juoksin perään sillä olisin halunnut mukaan, mutta susi pysähtyi ja ärisi minulle kuin sanoen "ei, sinä et saa tulla mukaan, jää tänne!" lähdin häpeissäni konttaamaan pois. Pian luoksin juoksi musta susi, joka puri minua. Sidoin sen kuonon ja pään ympäri narun,jottei se voisi enää purra. Kun otin narun irti se oli kiltti, muttakun päästin sen kokonaan irti narusta se vain hävisi.

Kiitos sille joka tämän minulle selittää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu