Valaistus

Minkälainen loisteputki on yksiputkisessa
valaisimessa paras kasvien kasvun kannalta?
Entä minkälainen putkiyhdistelmä vastaavasti
kaksiputkisessa valaisimessa on paras?
4193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos on vain yksi putki, sen valon sävyn tulee
olla lämmin valkoinen. Jos on kaksi putkea
molemmat voivat olla lämpimiä valkoisia tai
toinen kasvien vuoksi lila-punasävyinen
erityisesti kasveille tarkoitettu putki.
Akvaariokaupoista saa myös akvaarioihin
tarkoitettuja loisteputkia, mutta ne maksavat
moninkertaisesti tavallisesta sähkökaupasta
ostettuun "tavalliseen" putkeen verrattuna.

Äänestä
  • Esimerkiksi Sylvania valmistaa hyviä
    akvaarioloisteputkia. Yksi putki on kuitenkin
    liian vähän paitsi, jos valitset kasveja, jotka
    tyytyvät vähään valoon. 100-litraiseen akvaarioon
    hyvän valaistuksen saa esim. käyttämällä kahden
    Sylvania Aquastar F18W/174 10000K -putken
    valaisinta.

    http://daeitswp2.mysylvania.com/scripts/wgate/zb2c
    pcat/!?
    ~language=EN&~template=FRMSTART&~shop=ZOSL_01

    Äänestä

  • Tiitu kirjoitti:

    Esimerkiksi Sylvania valmistaa hyviä
    akvaarioloisteputkia. Yksi putki on kuitenkin
    liian vähän paitsi, jos valitset kasveja, jotka
    tyytyvät vähään valoon. 100-litraiseen akvaarioon
    hyvän valaistuksen saa esim. käyttämällä kahden
    Sylvania Aquastar F18W/174 10000K -putken
    valaisinta.

    http://daeitswp2.mysylvania.com/scripts/wgate/zb2c
    pcat/!?
    ~language=EN&~template=FRMSTART&~shop=ZOSL_01

    Tehdäänkö noita 18W lampuille tarkoitettuja
    kaksoisputkivalaisimia? siis 60cm pitkille
    putkille.

    Äänestä

  • maisa kirjoitti:

    Tehdäänkö noita 18W lampuille tarkoitettuja
    kaksoisputkivalaisimia? siis 60cm pitkille
    putkille.

    Loisteputkien wattimäärä (teho) ja pituus
    kulkevat käsikädessä niin, että mitä isompi teho
    sitä pidempi putki. Kaksoisvalaisimia on varmaan
    useimmissa akvaarioliikkeissä, ainakin Helsingin
    akvaariokeskuksessa, Ruoholahdenkatu 26. 18-
    wattisen putken pituus on lähellä 60 senttiä
    ellei aivan tasan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joe kirjoitti:

Minkälainen loisteputki on yksiputkisessa
valaisimessa paras kasvien kasvun kannalta?
Entä minkälainen putkiyhdistelmä vastaavasti
kaksiputkisessa valaisimessa on paras?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu