Onko tässä maailmassa vielä ketään, joka ei laita perheen vanhimpia lapsia päiväkotiin, kun perheeseen syntyy vauva.
Kun meille tuli vauva, niin kaikki olivat aivan ihmeissään, että miksi et laita 2- ja 4-vuotiaita lapsiasi hoitoon. Päiväkodissa kuulemma oppivat kaikkea tarpeellista, mitä äiti ei kotona osaa kuvitellakaan.
Me käymme lasten kanssa joka päivä puistossa ja kyläilemme tiiviisti lähipiirin äitien kanssa. 4-vuotiaamme käy pari kertaa viikossa seurakunnan kerhossa. Sunnuntaisin käymme kaikki 5 sisarusuinnissa. Mistä oleellisesta lapsemme jäävät nyt paitsi?
Omaa aikaa en tarvitse, sillä mies tulee iltaisin kotiin. Silloin hän on enemmän lasten kanssa ja minä menen lenkille. Totta kai joskus väsyttää, mutta kestän sen. Minulle on tärkeää saada olla lasteni kanssa sen lyhyen ajan, mitä he tässä nyt pieniä ovat. Ensi syksynä lastemme ollessa 5, 3 ja 1,5 he pääsevät kuitenkin päivähoitoon.
Kun meille tuli vauva, niin kaikki olivat aivan ihmeissään, että miksi et laita 2- ja 4-vuotiaita lapsiasi hoitoon. Päiväkodissa kuulemma oppivat kaikkea tarpeellista, mitä äiti ei kotona osaa kuvitellakaan.
Me käymme lasten kanssa joka päivä puistossa ja kyläilemme tiiviisti lähipiirin äitien kanssa. 4-vuotiaamme käy pari kertaa viikossa seurakunnan kerhossa. Sunnuntaisin käymme kaikki 5 sisarusuinnissa. Mistä oleellisesta lapsemme jäävät nyt paitsi?
Omaa aikaa en tarvitse, sillä mies tulee iltaisin kotiin. Silloin hän on enemmän lasten kanssa ja minä menen lenkille. Totta kai joskus väsyttää, mutta kestän sen. Minulle on tärkeää saada olla lasteni kanssa sen lyhyen ajan, mitä he tässä nyt pieniä ovat. Ensi syksynä lastemme ollessa 5, 3 ja 1,5 he pääsevät kuitenkin päivähoitoon.
Vastaukset 40
Vanhimmat
alytöntä normaalitilanteessa laittaa vanhemmat lapset hoitoon pikkusisaruksen syntyessä. Hienoa, että kaikki eivät sentään tee niin. Lapselle paras paikka on koti, kunhan tosiaan pidetään huolta siitä, ettei jäädä neljän seinän sisälle.
Itse olen lapsena käynyt vain eskarin (eli vain sen aamupäivän) ja erittäin sosiaalinen minusta tuli ja kouluun menokin sujui hyvin, kavereita tuli ja oppiminen oli nopeaa. Kyllä kotonakin voi askarrella ja leikkiä jne. Ja tosiaan kaikenlaiset muskarit ja kerhot ovat hyviä. Ei lapsen tarvitse tottua meteliin ja "laumakasvatukseen" vielä kovin pienenä.
Ja tässä siis tarkoitan sellaisia perheitä, joissa ei ole taloudellista tai muunlaista ongelmaa (esim. vanhemman masennus), jonka vuoksi päiväkotiin meneminen pienenä on ehkä ihan hyväkin ajatus.
Hienoa, kun osaat nauttia lapsistasi! He ovat aikuisena viimeistään todella kiitollisia siitä ja nytkin tietysti, mutta eivät ehkä niin tietoisesti.
silloin kun keskimmäinen syntyi, niin esikoinen oli 2-vuotias. Minulle oli itsestään selvää, että myös esikoinen on kotona, koska itsekin olen!
Asiassa on tietysti aina kaksi puolta, toisaalta tuntuu väärältä työntää lapsi pois jaloista päiväkotiin kun uusi vauva syntyy. Mutta toisaalta taas jos vauva on kovinkin vaativa ja valvottaa yöt läpeensä, niin silloin voisi olla isomman lapsen kannalta järkevää viedä tämä hoitoon, koska on päivänselvää, ettei äidillä välttämättä riitä enää paukku isomman kanssa leikkimiseen ja olemiseen.
Vaan siksi, että vie isomman/isommat lapset hoitoon sen vuoksi, että itse pääsisi helpommalla, saa niskakarvani nousemaan pystyyn.
kun vielä voit.On arvokasta aikaa lapsille,eivätkä jää paitsi mitään virikkeitä.Pian huomaat että vanhin on jo menossa kouluun ja muut perässä:)Ehtivät kyllä penkkiä kuluttamaan päiväkodissa ja koulussa.Ihanaa kevättä toivoo äiti ja perhepäivähoitaja.
Tyttäreni on 1 v 10 kk, enkä laita häntä hoitoon, ellei jotakin aivan suunnittelematonta tapahdu vauvan kanssa. (Esim. vaatii pitkiä aikoja sairaalassaoloa jne.) Jättäessäni ehkäisyn pois tyttäreni ollessa 1 v osasin kyllä laskea, mikä on kokonaistilanne silloin, mikäli tärppää. Eli hetken minulla on kaksi alle 2-vuotiasta lasta.
Meillä on tuossa lähellä perhekerho ja aivan ihana leikkipuisto, jossa käy paljon väkeä. Kyllä sielläkin näyttää olevan äitejä kaikkine lapsineen, juuri tuollainen 4-v, 2-v ja vauva päikkäreillä vaunuissa on ihan normaali setti.
Vetoan edelleen siihen, että olen nähnyt paikan päällä, mikä päiväkoti parhaimmillaan ja toisaalta pahimmillaan voi olla. Eskarissa tai 5-v ryhmässä alkaakin olla jo tekemisen meininkiä, mutta ei pienten ryhmissä voi puhua mistään varhaiskasvatuksesta. Raakaa perushoitoa se on kakkapyykkeineen ja ulkoiluineen. Ei sieltä saa mitään sen kummempaa, mitä ei normaaleista kotioloista ja päiväkerhoista saa.
Jos äidillä on itsellään hiemankin viitseliäisyyttä ja mielikuvitusta, niin kyllä hän osaa antaa riittävästi taidekasvatusta (kynä, paperi, muovailuvaha...), liikuntakasvatusta (uimahalli, leikkipuisto, sukset jalkaan), kielellistä kasvatusta (sadut ja kirjastot) sekä muuta seuraa. Ainakin mulle on ihan luonnollista, että leikin lapseni kanssa päivittäin nukeilla, palikoilla ja palapeleillä. Tuskin tuon koliikkihuutajan ja kärtty-joosepin jälkeen uusi vauva voi yllättää enää kovin pahasti.
Minusta on todella surullista, että päiväkotia pidetään niin autuaana paikkana että lapsen on parempi olla siellä ja jotkut tuntuvat jopa säälivän kotihoidossa olevia lapsia..!
Piupaut niille, tulevan kuopuksenkin aion hoitaa kotona 3veeksi asti ja esikoinen tulee olemaan samalla kotona 5v asti. Kerhoa tms. toki sitten piristykseksi isommalle, jos siellä viihtyy.
Meillä vauva pian kaksi kk ja esikoinen 1v7kk.. minulla ei käynyt edes mielessä laittaa esikoista hoitoon kun itse touhaan kotona. Enkä voi ymmärtää sellaisia jotka niin tekevät!
Itse ajattelin näin myös jokunen aika sitten ja kannatta varoa ettei kalahda tuo sanonta "omaan nilkkaan".
Meillä vauvalla alkoi pahat allergiat joten en nuku öisin enkä päivisin kun esikoinen ei nuku päiväunia.On parhaassa mahdollisessa uhmaiässä.
Miten muuten selvitä kuin laittamalla vanhempi lapsi päivähoitoon?
Erilaisia ovat vauvat. Jos esikoisen kohdalla aikanaan olisi ollut muita lapsia niin pakko ne olisi ollut hoitoon laittaa. Vauva kun huusi, huusi ja huusi. Ei siinä ehtiny ite syömään, vessassa käymään tai nukkumaan. Kyllä siinä olisi isommat sisaret vain kärsineet, mutta onneksi heitä ei sitten silloin ollut.
Nyt tämä toinen vauvani on kuin enkeli. Esikoinen kylläkin on kahtena päivänä vkossa hoidossa ihan vaan seuran vuoksi. Ikää on jo 5 vuotta ja tuntui väärältä sen ikäiseltä viedä päivittäiset kaverit pois ja vetäistä kotiin vaan =(. Oli kuitenkin ennen vauvaa samassa päiväkodissa vuosia jo ollut. Että näin täällä. Enkä tunne syyllisyyttä siitä, että lapseni siellä päiväkodissa pari pvää vkossa on!
kun olen lukenut nuo teidän muiden vastaukset!?!?
Me ollaan kyllä harkittu että ipana olis parian päivänä viikossa päikkärillä vauvan synnyttyä, jos tilanne näyttää siltä. Esikon vauva-aikana minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus ja oli aika rankkaa, joten asioita on tullut mietittyä senkin kannalta. Tyttö on todella vilkas ja tarvitsee paljon virikkeitä sekä huomiota, joten pari päivää tarhaa voisi olla hyväksi viikossa.
Tai jos näyttää siltä että jaksaminen on kohdillaan ja mielialat niin tottakai sitten esikoinen on myös kotona.
Eikö teilläpäin ole kerhoja tai muskareita tms? Jonne voisitte mennä vaikkapa koko perhe. Mun mielestä pieni lapsi ei vielä välttämättä tarvitse sellaista ryhmätoimintaa, missä äiti ei ole mukana. Tietty joku leikkikerho, puistohomma tms. voi olla ihan paikallaan.
Mietin, että enemmän sen sun lapsesi saa siellä kotona huomiota, kun kahta lasta kohti on yksi aikuinen. Tiesit kai, että yli 3-v ryhmässä seitsemää lasta kohden on aina yksi aikuinen. Eli jos tälleen ihan jakolaskupohjalta edetään.
Toki tietty teet niin kuin itse parhaaksi näet! Ja kai sitä pitää elää omien fiilisten mukaan, kai... Tahtoo vaan sanoa, että tarha itsessään ei ole hyväksi, vaan että ne samat "hyvät" voi saada muualtakin ja halvemmalla.
Mulle iski 2 viim. lapsen myötä synnytyksen jälkeinen masis.V.2001 syntyneen lapsen myötä laitoon silloin olleet 6,4,3-vuotiaat hoitoon.Mulle siitä seuras vielä pahemmat ajat kun huono omatunto ja riittämättömyyden tunne vaivasi.Enkä stäpaitsi liikkunut "ihmisten ilmoilla" kun ei ollut pakko.Ja masennus senku paheni.Sitte mun terapeutti,onnex,ehdotti et alan pitää lapsia kotona niinä päivinä kun on ohjelmaa.Eli aloin käymään lasteni kanssa kerhoissa ja puistossa.Parin kuukauden kuluttua otin lapset kokonaan pois päiväkodista ja tervehdyin yllättävän nopeasti.Viimosen kanssa pidin jo silloin 5-vuotta täyttäneen tytön kotona,vaikka oli välillä jo päiväkodissa ollutkin kun olin työelämässä.Kerhoihin ja puistoon ja kavereilla kyläily "korvasi" päiväkodin.Ja onhan meillä toki niin iso perhe ettei täällä iltapäivällä tarvitse yksin olla!
No tilannehan sen näyttää, ja voihan se olla että maalailen vähän piruja seinälle jo valmiiksi, mutta meillä ollaan aika realistisia ja mietitään asioiden muitakin puolia. Aina kun ei mene asiat niinkuin on suunnitellut, sen jos jotain on oppinut. Esikoisen kohdalta asiat oli taas ihan toisinperin, olin totaali-yh.
X) Me asutaan käpykylässä by the way, mut on meilläkin täällä perhekerho kerran viikossa. Siellä me käytiinkin esikoisen kanssa. Et ei me suinkaan ihan erakoita olla ;)
Mut sitä lähinnä yritän sanoa että samat ratkaisut eivät välttämättä ole sopivat joka pakettiin, avutumatta sen enenpää enää omasta elämästä.
Varmasti sulla on nyt ihan eri tilanne, kun ensinnäkään et ole yksin lapsesi kanssa ja toisaalta tiedät jo, mitä äitiys tuo tullessaan. Uskon, että nyt sulla on paljon helpompaa. Mun mielestä on ihan järkevää ajatella asioita eteenpäin, mutta itse olen taipuvainen miettimään niin päin, että ensin kokeillaan sitä hankalinta vaihtoehtoa. Ja sitten, jos voimat loppuvat tai jotain muuta odottamatonta tapahtuu, otetaan helpotukset käyttöön. Eli käytännössä alkaisin varailla hoitopaikkaa (tai mies sen tekisi) vasta vaikeuksien koittaessa. Ja niin kai säkin mietit, että jos kaikki menee hyvin, niin sit ollaan kaikki kotona.
Itselläni on kokemusta 10 kuukauden yövalvomisesta, neljän kuukauden koliikista, helvetillisistä imetyskivuista ja muuten vaan helposti ärtyvästä ja jatkuvia virikkeitä kaipaavasta lapsesta. Toisaalta en tiedä, olisiko kuvitellut esikoisen hoitoonvieminen helpottanut tilannetta ollenkaan. Kuten joku raskausmasentunut kirjoitti, hän masentui vaan hoitoonviemisen aiheuttamasta huonosta omatunnosta enemmän. Itseni tuntien mulle voisi käydä aivan samalla tavalla. Ja yksi juttu, mikä mua ahdisti aivan alussa oli se, että koin yksinäisyyttä vauvan kanssa, josta ei ollut mitään seuraa. Tyttäreni kanssa voi syksyllä kommunikoida varmasti jo tosi paljon, kun nyt meille on jo seuraa toisistamme. :)
Mutta kuten sanottua, itsehän tiedät parhaiten voimavarasi ja sen balanssin, mitä perheesi tarvitsee voidakseen hyvin. Kokonaisuus ratkaisee. Hyvä, ettet ole sentään tyttöäsi viemässä jokapäiväiseen hoitoon täysiksi tunneiksi. Niitäkin kun nähty... Uskon, että teille tulee hyvä syksy!
on neitin hoitoaika, joinain päivinä vaan n.3h. Siitä puoleen vuorotyö on hyvä että tulee kahdenkeskeistä aikaa kummankin vanhemman kanssa ja vähemmän hoitotunteja ainakin meillä. Juu ei ole tarkoituskaan missään nimessä mennä siitä mistä aita on matalin, vaan kyse on siitä että huomiodaan lapsen paras ja mietitään vaihtoehtoja mitä missäkin tilanteessa tehdään ja mikä on meidän perheelle oikea ratkaisu.
Mutta tästä hoitoasiasta, minä kyllä ymmärrän ihan täysin että joissain tilanteissa lapselle on paras olla tarhassa ne täydet tunnit. Ei pidä silti heti tuomita, ei kaikki automaattisesti tarkoita sitä että laiskuuttaan sysätään muiden nurkkiin, vaan taustalta voi löytyä oikeita syitäkin. Vaikken sitä kielläkään etteikö joissain tapauksissa olisikin kyse vain helpommalla pääsemisestä ja laiskuudesta. Mutta halusin tuoda esille asian että näin ei aina ole, (kaikilla kun ei ole samat lähtökohdat tai voimavarat.) varsinkin kun tähän ketjuun ei ole tainnut tulla vastakkaista näkökulmaa, kaikki tuntuvat olevan aika kielteisellä kannalla asiaan.
Teillähän menee tosi hyvin nuo hoitoajat!
Tuskin tässä kukaan nyt on tuomitsemassakaan sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta suurin osa meistä ei kai usko täysin päivähoidon autuaaksitekevyyteen. Mä olen varmaan kaikista pahin skeptikko, vaikka mun kai pitäisi uskoa siihen, mitä olen aiemmassa elämässä tehnyt leipätyökseni.
Totta kai, jos perheessä on masennusta, alkoholismia ja muita ikäviä asioita, niin lapsen on parempi olla päivät muualla.
Mutta ovatko illatkaan sitten helpompia? Tuskinpa se masentunut äiti tai ryyppäävä isä saa itseään hoitopäivän aikana kondikseen, jotta jaksaisi olla illat ja viikonloput "täysipainoinen" vanhempi.
Mä en usko siihen, että subjektiivinen päivähoito-oikeus on vastaus tai edes kovinkaan pitkäkestoinen helpotus syvempiin ongelmiin. Esimerkiksi tiedän sen verran kliinisestä masennuksesta, että yksittäinen päiväkoti ei voi ongelmaa ratkaista. Sama asia on alkoholismin tai minkä tahansa ongelman suhteen. Kun uidaan syvissä vesissä, niin silloin tarvitaan kasvatustieteen kandidaatteja ja lähihoitajia järeämpiä ammattiauttajia.
Mutta koirat haukkuvat ja karavaani kulkee. Monen mielestä mä olen varmasti aivan hullu ämmä periaatteineni, kun ryven kestovaippasuossa ja pidän lastani paljon vapaapäivillä, vaikka koulu ja uusi raskaus stressaa. Jokaisen kasvattajan on seisottava itse omilla jaloillaan, sillä itselleenhän (ja lapselleen) sitä on lopulta vastuussa tekemisistään. Ei nettipalstan äitiköörille.
Ihan vain oman mielipiteeni (meillä valvottiin 9-10kk ja koliikit oli ja masennustakin) tuppaan tähän väliin.
Itse menin töihin takaisin kun tyttö oli 9kk ja tarhaan hän meni kun täytti 1v. Minulle töihin meno oli todella terapeuttista, jaksoin sata kertaa paremmin kotona touhuta tytön kanssa. Tarhasta on omien kivojen tarha-aikamuistojen lisäksi hyvät kokemukset kun tyttö alusta asti on siellä viihtynyt. On sosiaalinen ja osaa vaatia läheisyyttä ja huomiota tarhan hoitajilta. Toisenlaisen persoonan kohdalla asiat saattaisivat olla aivan toisin.
Itsellä on käynyt välillä mielessä se toisen lapsen mahdollisuus ja kyllä tämä ensimmäinen tarhassa mitä todennäköisimmin silloin olisi. Ei varmaankaan koko päivää, mutta kuitenkin. Tai ainakin aluksi. Minusta sillä tavalla päin on parempi, että "huonommasta" lähtökohdasta parannetaan, kuin että "hienosta" lähdökohdasta joudutaan alkaa vähitellen tinkimään. Ihan psykologisestikin ajatellen. Mutta, kuten sanottu, en usko lainkaan, että tarha vaihtoehto olisi välttämättä huonompi (lapsesta riippuen). Varsinkaan meidän kaltaisessa tilanteessa, jossa tyttö on jo tottunut tarhaan. Ihmettelisi vain kun yhtäkkiä ei olisikaan asiaa tuttuun pihaan.
Miksi et itse haluaisi olla täysipäiväisesti esikoisesi kanssa? Tai siis varmaankin voisit halutakin, mutta miksi sellainen ajatus tuntuu sinusta ensi oletukselta vieraammalta kuin tarhaan laittaminen.
Minunkin tyttöni on nyt hoidossa, mutta yhtään tuntia en siellä häntä vapaaehtoisesti pidä. Syy on yksinkertaisesti se, että haluan olla hänen kanssaan jokainen mahdollinen hetki. Mielestäni ainakaan minä tässä elämäntilanteessa en ehdi viettää yhtään ylimääräistä hetkeä lapseni kanssa. Opiskelu, rauhallinen lounas kavereiden kanssa ja bussimatkat ovat omaa aikaani.
Voi että, kirjoitinpa mä epäselvästi. Siis mulle on ihan selvää se, että jotkut äidit haluavat olla töissä ja valitsinhan itsekin sen, että lähdin opiskelemaan. Ja tämä tarkoitti meidän tapauksessa sitä, että tyttö oli noin 1 v 2 kk, kun aloitti naapurissa perhepäivähoidon. Eli nyt en kysy sitä, että miksi et halua olla tyttösi kanssa 24/7 vaan käyt töissä: en puhu nykytilanteesta.
Sitä tarkoitin, että miksi et halua olla esikoisesiKIN kanssa - olettaen että teillä olisi toinen lapsi - siinä sivussa, kun olet joka tapauksessa kotona. Meillä on ollut myös koliikki, huonoa nukkumista vuoden ajan (viime yönä heräsi kolmesti), älytöntä kitinää ja tyytymättömyyttä sekä kaiken kukkuraksi tyttö on ylivilkas. Ihme, jos toinen vauva ei ole samanlainen, sillä miehen kanssa ei olla kumpikaan oltu helppoja vauvoja.
Edellämainituista seikoista huolimatta minusta on reilua, että tyttö saa olla minun kanssani yhtä paljon kuin vauvakin. Minusta se on tasa-arvoa. Totta kai kahden lapsen kanssa on raskaampaa, mutta tiesin vauva-arjen realiteetit luopuessani ehkäisystä. En siis usko siihen, että kaksi menee siinä missä yksikin. Ja kuten olet lukenut, niin mä en myöskään alan ihmisenä usko siihen, että pieni lapsi TARVITSEE päiväkotia virikkeineen, vaikka he voivat siitä periaatteessa tykätä. Mä uskon siihen, että pieni TARVITSEE äitiä niin paljon kuin hänelle tämän seuraa suodaan.
Ja vielä selvennystä tuosta, ettei tyttäreni ole nytkään yhtään ylimääräistä hoidossa... Eli totta kai väsyn joskus lastenhoitoon, käyn lenkillä miehen hoitaessa tyttöä ja tänä iltana käyn baletissa. Nyt keväällä lähdemme Lontooseen kaksin ja vanhempani tulevat asuntoomme hoitamaan tytsiä. Eli toden totta tarvin siitä riiviöstä joskus lomaa. Mutta se on vain joskus, useimmiten koulusta tultuani mulle on ihan selvää, että tyttö haetaan ensin ja sitten kotona tehdään, mitä keritään.
Joo, siis se asetelma, että esikoinen olisi tarhassa, lähtee siitä, että en usko pystyväni hoitamaan esikoista "siinä sivussa". Jos toinen lapsi olisi samanlainen tapaus kuin siskonsa, en ymmärrä enkä käsitä mistä ihmeestä minä löytäisin voimia tai aikaa vanhemmalle. Esikoisen vauva-aikana meillä ei nukuttu kuin paria tuntia yössä ja päivällä vain pelkäsin, itkeskelin ja kannoin itkevää vauvaa eesuntakasin (niinkuin yölläkin). Pahin pelko tuli yleensä illalla kun tajusi, että nyt se taas alkaa, yön valvomisurakka. Päivällä pelkäsin nukahtamista ja siitä heräämistä, kivuliasta imetystä, itseäni jne.
Nyt ajattelet, että tommoisella ei tarttis olla ensimmäistäkään kun ei kerran selviä vauvan hoidosta. Niinpä, arvaa kuinka monesti itse sitä itkin. Mutta meitä on edelleen onneksi kaksi aikuista tässä taloudessa. Yksin en olisi selvinnyt, en iki maailmassa.
Tästä päästäänkin lopputulokseen --> ei enempää lapsia tähän taloon. Silti... sil-ti on pieni ajatuksenpoikanen tuolla pääkopassa, että mitä jos... Jos vaikka toinen olisi niin sanottu helppo hoidettava. Jos se toinen jopa nukkuisi joskus tms. Nyt kun kaikki nuo ongelmat ovat takanapäin, voisi olla helppo ajatella, että kyllä se koliikki ohi menee ja rytmi löytyy esim 7kk mennessä, sehän on niin lyhyt aika. Ja katin kontit. Aika on piinaavan pitkä kun eletään tyyliin tunti kerrallaan ja iso saavutus on, että saa taas yhden päivän ruksata kalenterista yli.
Mutta jokatapauksessa jos tämmöinen tilanne olisi, että meille lapsi tulisi, niin jatkettaisiin varmaan niin, että esikoinen olisi päivällä tarhassa. Siitä sitten katsoisin miten vauvan kanssa menee ja sen puitteissa lyhennettäisiin isosiskon tarhapäivää.
Meillä on ollut sitten näköjään yhtä pirulliset pennut. :) Mäkin taas muistin pitkästä aikaan myös tuon imetyssirkuksen, kun vedin sitä hommaat ekat kuukaudet särkylääkkeen voimalla. Tuota kantamista tein paitsi yöt niin myös päivät. Tyttö hermostui hiiteen, jos ei saanut olla liikkeessä. Se tosin helpotti hieman, kun hän pääsi omin avuin liikenteeseen.
Enkä todellakaan pitänyt vauva-aikana itseäni minään malliäitinä, joka on aina iloinen ja jaksaa. Tosin mielestäni alakuloisuus pikkuvauva-aikana on luonnon järjestämä juttu. Eihän siitä tulisi mitään, jos vastasynnyttänyt äiti lähtisi iloisena kipittämään ympäri kyliä. Mutta siis kyllä, meilläkin itkettiin, riideltiin, väsyttiin ja ahdistuttiin. Joskus olisi tehnyt mieli heittää rääkyvä vauva seinään! Aviomies oli kyllä tarpeen.
Lähtökohta on siis sama, mutta olemme päätyneet silti eri ratkaisuihin. Mä olen varma siitä, että esikko ei tule varmaankaan saamaan joka päivä laatuhoitoa, varsinkin jos vauva vaatii. Helpompaahan se on yhden kanssa. Mutta siltikin mä näen sen arvoja, että esikoinen saa olla äitinsä kanssa. Olkoonkin, että hän on joskus vähän kiukkuinen ja väsynyt. Enhän mä muutenkaan ole mikään hermojen riemuvoitto. Toisaalta hyvinä päivinä osaan olla kuitenkin sitkeä, jämerä, kekseliäs ja äärettömän hauska lapsille.
Meille tulee vielä sen verran pieni ikäero, etten pystyisi millään perustelemaan suusanallisesti lapselleni, miksi hän joutuu pois äidin ja vauvan läheisyydestä. Esikoiseni on muutenkin niin äititakiainen. Mä haluan panostaa vauva-aikana erityisesti esikoiseen, kuten asiantuntijat neuvovatkin tehtävän. Tapahtukoon se sitten vaikka imetyksen kustannuksella. En halua edistää millään tavalla esimerkiksi sisarkateuden syntyä. Ja varmaan ymmärrät mun tietyn asenteellisuuden päiväkotia kohtaan, kun olen itse nähnyt kaikennäköistä kulissien tuolla puolella ja lukenut (ja uskonut) liikaa alle 3-vuotiaan kehityksestä.
Ajattelen, että ainakin aluksi in God ja perhekerhot we trust. Ja uskon siihen, että toisen vauvan kanssa on jollakin tasolla helpompaa. Sitten, jos kupolista nappaa oikeasti, enkä jaksa enää edes kiukustua, täytynee keksiä jotakin. (Tai jos uusi vauva on vakavasti sairas.) Mutta kuten sanoin, mä lähden siitä, että kaikki menee hyvin ja tulen jaksamaan hienosti. Periksi ei anneta heti kättelyssä, sillä on niin voimia tipahtanut ennenkin kiperissä tilanteissa. En kai muuten olisi uutta vauvaa tehnytkään.
Joka tapauksessa, tsemppiä päätökseenne, mitä ikinä teettekin. Toivottavasti voitte hyvin!!
Esimerkillistä toimintaa!!!En ole koskaan laittanut vanhempia lapsia päiväkotiin nuorimman synnyttyä.Lapsia 5.Hyvin ovat oppineet kaiken tarvittavan.Kyllä kerhot riitävät hyvin.Toki jos /kun töihin on mentävä niin päiväkoti on hyvä paikka lapsille.
Kerhot riittävät hyvin munkin mielestä.
Lisään vielä tähän, että olen sen verran itserakas tyyppi, etten halua antaa lastani vapaaehtoisesti kenenkään vieraan ihmisen hoidettavaksi. Mummot saavat hoitaa halutessaan lasta, sillä luotan molempien naisten arvostelukykyyn ja vilpittömään haluun edistää lapseni hyvää. Myös pari lapsetonta ystävää ovat ilmaisseet itse halunsa hoitaa lastani, ja he saavat sitä joskus tehdä.
Mutta esimerkiksi mulla on ollut mielenterveysongelmainen avustaja päiväkodissa, josta ei saanut puhua vanhemmille!! Tietysti tarkkasilmäisimmät joskus kyselivät, että miksihän tuo meidän lapsi kertoo tuosta yhdestä hoitajasta semmoisia ja semmoisia juttuja. Heti kun silmänsä käänsi, niin se eukko oli pakottamassa lapsia syömään kaiken ruuan, huudattamassa lepohuoneessa yms. Ja believe me, päivähoidossa on paljon tällaisia jurpoja liikkeellä, joihin ei vain puututa.
Munkin lapseni on toistaiseksi päivähoidossa ja luotan tietyllä tavalla lapseni hoitajaan. En kuitenkaan 100-prosenttisesti, enkä ainakaan niin paljon, että uskoisin hänen olevan minua parempi hoitaja. Eli vapaaehtoisesti en lastani antaisi vieraan ihmisen hoiviin, varsinkaan jos olen itse kotona!
Mun mielestä yhtälö on selvä kuin pläkki: Ei pidä tehdä lapsia, jos jo etukäteen epäilee omaa jaksamista heidän kanssaan.
"Mun mielestä yhtälö on selvä kuin pläkki: Ei pidä tehdä lapsia, jos jo etukäteen epäilee omaa jaksamista heidän kanssaan."
Minä olen sairastanut vuosia kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja jaksamistani tai terveydentilaani ei voi ennustaa kukaan etukäteen, mutta ei silti tulisi mieleenkään etten sen takia tekisi lapsia. Mutta tottakai taustalla hyörii välillä ajatus, ENTÄS JOS? Mutta siitä huolimatta elän normaalia elämää, ja sama aikomus jatkossakin, mutta kirjoittamasi kun ei ole noin yksinkertaista.
vaikka silti ihan samanlaista elämää. Joutuu vaan ajattelemaan vähän eri kantilta asioita.
Mutta, nyt duuniin, palataan astialle!
Herra Jumala, sä otat siis riskin sairastuttaa lapsesi kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön?! Etkö hyvä ihminen ymmärrä, että se tauti periytyy räjähdysmäisesti ja toisaalta sinä et itse myöskään parane siitä ikinä. Olet todella vastuuton ihminen!
Tuttavani oli juuri noin kolmekymppisen miehen hautajaisissa, joka sairastui 2-s mielialahäiriöön murrosiän tienoilla. Ja äiti sairastaa muuten samaa tautia eikä täten ole pystynyt edes työelämään. Tämä poika tosiaan vietti kolmasosan elämästään laitos- ja kotikierteessä, yritti lukuisia kertoja itsemurhaa ja lopulta onnistui tappamaan itsensä. Ja korostan, että äiti sairastaa edelleen kaksisuuntaista mielialahäiriötä.
Mutta onnea joka tapauksessa. Tosi hyvältä vaikuttaa, kun olet jo nyt aloittamassa laitoskierteen esikoisesi kohdalla! Mutta kai se on sulle ihan normaalia elämää. :(
Varmaan ymmärrät itsekin, että puhun tässä yhteydessä enimmäkseen laiskuudesta ja siitä, ettei edes viitsitä ajatella kahden lapsen hoitamista yhtä aikaa, sillä se on "raskasta". Näissä tilanteissa en todellakaan ymmärrä, miksi lapsia on sitten tehtävä, jos laiskuttaa jo valmiiksi. Ehkä tämä on suoritusorientoituneisuutta, johon palaan myöhemmin.
Ihmisten sairaudet ovat taas eri kaliiberia, joihin jokainen fiksu ihminen osaa suhtautua omana tapauksenaan ja lukunaan. Näihin lasken myös tietyllä tavalla masennuksen. Mielestäni ei todellakaan pidä ajatella, etteikö sairaana voisi hankkia lapsia. Ja kuten sinulle painotin, sinä itse tiedät oman kuntosi ja perheesi kokonaistilanteen. Jos joku äiti ilmoittaisi kärsivänsä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä - tämä vain esimerkkinä - varmasti hyväksyisin lastentarhanopettaja täysin subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja pyrkisin antamaan ko äidin lapsille erittäin hyvää kasvatusta ja hoitoa.
Jokaisella meillä on omat ristimme. En ole itsekään elänyt pumpulissa tai saanut kaikkea ilmaiseksi ja valmiiksi. Olkoonkin, että minulla on ollut sekä henkistä että fyysistä terveyttä. Oma menneisyyteni yhdistettynä jääräpäiseen ja perfektionistiseen luonteeseen on tehnyt työtänsä, enkä täten osaa aina suhtautua suurpiirteisimpiin ja helpommin periksi antaviin ihmisiin - en siis puhu nyt ihmisten sairauksista - asiaan kuuluvalla ymmärryksellä. Itse kun on tottunut menemään läpi harmaan kiven, vaikkei aina olisi kannattanutkaan. Tämä on minun heikkouteni, ja toivottavasti omat lapseni tai oppilaani ja opiskelijani saati muut lähipiirin ihmiset tule siitä kärsimään!
Vaan eikö ole mukavaa, että kaltaisesi täyspäiset ihmiset eivät voi koskaan saada sairasta lasta. Kaikkihan tässä maailmassa perustuu vain hyviin ja huonoihin geeneihin. Eivätkä myöskään hyvin menestyvien, terveiden ja vahvojen ihmisten lapset tee koskaan itsemurhia. Onnea!
Mitä tähän edes voisi kirjoittaa takaisin... Ihan aluksi syvä huokaus...
Mitä kuvittelet oikeasti tietäväsi sairaudesta jos tunnet yhden tai kaksi ihmisistä joilla kyseinen sairaus on? Tämänkin sairauden kanssa pystyy elämään täysin normaalia elämää, tekemään töitä yrittäjä, ja siihen päälle vielä opiskelemaan sekä elämään tasapainoista perhe-elämää, se vaan vaatii töitä silloin tällöin enemmän, ja varasuunnitelmia. Tässäkin sairaudessa on turha yleistää, vaan kyse on yksilöstä, sairauden laadusta, omasta asenteesta ja hoidosta. Olenkohan minä nyt ihan täysin kuoleman vakavan sairas ihminen, epätasapainoinen ja hullu, kun tälläistä elämää vietän? X)
Entäs diabeetikot, syöpää sairastavat, masentuneet, reumaatikot? Mikä riski on sairastuttaa lapsensa esim reumaan?
Entäs suvaitsemattomat ihmiset, mikä riski on tartuttaa lapsiinsa samat käytöskaavat?
Haluatko vielä kenties lisätä jotain asiaan kenellä on lupa lisääntyä ja kenellä ei?
Tuosta laiskuudesta olen kyllä täysin samaa mieltä, ei olekkaan järkeä tehdä toista muksua jos ei vaan huvita lapsen kanssa olla tai viitsi. En kyllä ymmärrä miks joku haluaa edes lapsia jos ei tahdo viettää aikaa niiden kanssa.Sairudet yms on eri asioita, mutta minusta on hyvä tuoda esille tälläisiäkin syitä.
Joku jo tuossa minulle kirjoittikin että olen tunkemassa lapseni laitoskierteeseen jos pienestä pitäen, ei ilmiselvästi ymmärrä lukemaansa. Pointtina on se että ei eletä pumpulissa vaan ajatellaan realistisesti asioita ja punnitaan vaihtoehtoja. En minäkään tyttöäni hoidossa ihan vaan huvin vuoksi. Ja kotonahan hän tulee olemaankin, mutta en todellakaan sulje pois vaihtoehtoa parista tarhapäivästä jos asiat siltä näyttää. Mutta niinkuin jo sinäkin mainitsit tuolla ylempänä, asiat on nyt toisin kuin yksinhuoltajan ollessa ja tuskin uupumus pääseekään samalla tavalla päälle. Siksihän näitä asioita vatvotaankin koska tavoitteena on aina lapsen paras. Silloin kun vanhemmat voivat hyvin, niin lapsetkin.
Sori ulkoasu, kiire...
paljon vanhempien lasten iästä.
Meillä 5-vuotias halusi ehdottomasti käydä päiväkodissa kavereidensa ja mukavan toiminnan vuoksi. Niinpä pidimme "minimäärä" -paikan eli poika käy käytännössä päiväkodissa 5-10 päivää kuusta.
3-vuotiaan tai sitä nuoremman pitäisin itsekin ehdottomasti kotona. Pienelle koti tarjoaa riittävästi virikkeitä ja kaverisuhteet voi hoitaa puisto- tai kerhotoiminnalla.
on hassu ajatus tehdä lapsia ja antaa ne muiden hoidettavaksi, vaikka itse olisi kotona. Mielestäni arjen rankkuutta kannattaa miettiä etukäteen ennen lapsen tekoa...jaksaako hoitaa useampaa lasta vai ei. Toki ymmärrän vanhemman lapsen hoitoon pistämisen jos lähistöllä ei asu muita lapsia.5v ikäinen alkaa jo kummasti kaipaamaan lapsiseuraa mutta 2-3vuotias voi hyvin olla kotona "hoitamassa" kuopusta. Meillä olisi mustasukkaisuudet lisäntyneet jos poika olisi joutunut menemään tarhaan. Joku ketjussa puhui mahdollisesta masennuksesta - kannattaa puhua asiasta lääkärille ja hän voi ehkä kirjoittaa reseptin ennaltaehkäisevään lääkitykseen.
Kyllä mäkin olen nähnyt ja kuullut noita mustasukkaisuuskohtauksia. Joskus pienempien osastolla meinasi sydän haljeta, kun äiti ilmoitti isoon ääneen, että onpa kiva kun päiväkoti on taas auki, että voi tuoda nuo isommat pois pyörimästä jaloista. Lapsi jää katselemaan ihmeissään portin takaa, kun äiti lähtee viettämään laatuaikaa kotiin vauvan kanssa, ja hän jää kokopäiväksi hoitoon. Saa sitä sitten ihmetellä, miksi lapsi on kärttyinen ja kiukkuinen hoitopäivän jälkeen, vaikka Suomessa on maailman hienoin ja kehittävin varhaiskasvatusjärjestelmä ja Pisa-menestystä tulee niin että rytisee. Järki hoi, älä jätä...
En mä edes viitsi ajatella, miltä pienestä lapsesta tuntuu, kun äiti savustaa hänet päiväksi pois kotoa. On sanottu, että uuden lapsen syntyminen perheeseen on pienelle verrattavissa siihen tilanteeseen, että mies toisi uuden naisen kotiin. Sehän vielä kruunaisi kaiken, että mies savustaisi naisen kauppareissulle päiväksi, jotta saisi hellustella uuden kultansa kanssa! Itse olen ajatellut, että uuden vauvan syntyessä haluan erityisesti panostaa siihen, että esikoinen huomioidaan, ja että hän saa sitä nimenomaista kahdenkeskeistä aikaa vanhemman kanssa. Siihenhän esikoinen on tottunut, jos joku!
Mutta tosiaan, ei saa syyllistää ketään eikä puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Muuten voi olla tunnelma pilalla ja paha mieli. ;)
se asenne, mikä monella tuntuu olevan, että pitää miettiä etukäteen se ja tää asia, ennen kun hankkii lapsia. Tottakai lapsia tehdessä pitää pohtia monia asioita ja harkita kuinka monta lasta jaksaa jne. MUTTA elämään ei voi täysin varautua.. Esikoisen kanssa meillä oli melko helppoa ja elämä tuntui mukavalta. Toisen tullessa taloon elämä muuttui ihan kokonaan. Kyllähän sitä punnittiin ja etukäteen mietittiin, että miten sitten, kun on kaksi lasta jne. Eipä tiedetty sitä, kuinka paljon vauva itkee ja valvottaa. Esikoinen kun oli helppo lapsi.
En tietenkään tarkoita, että lapsis hankkiessa ei pitäisi miettiä asioita ja pohtia jaksamista ym. Mutta pitää muistaa se, että etukäteen ei yksinkertaisesti voi tietää millaiseksi elämä tulee uuden lapsen (olipa kyseessä ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs tms.) myötä muodostumaan.
Tuli vaan mieleen, kun täällä niin paljon (muissakin keskusteluissa) on kritisoitu hoitoonlaittamista ja muilla hoidattamista.
No meillä molemmat lapset menevät päivähoitoon yhtäaikaa.. Enkä itsekään ymmärrä sitä, että isompi pois jaloista, kun vauva tulee. Mutta minä en ole mikään arvostelemaan ja puuttumaan muiden ihmisten ratkaisuihin. Jokainen tietää kokonaistilanteensa itse parhaiten ja osaa sen myötä tehdä ratkaisut. Lähinnä siihen halusin kommentoida, että elämä on arvaamatonta ja kaikkea ei voi etukäteen miettiä/tietää.
lääke ei ole masennuksen ensisijainen hoitomuoto. Ennaltaehkäisevää lääkitystä EI ole olemassa. Aivan tuoreen tutkimuksen mukaan masennuksen lääkehoidossa on saatu riittäviä vasteita vain kun kyseessä on vakava masennus. Lievempiä pitäisi hoitaa aivan joillain muilla konsteilla. Oman voinnin tarkkailu on ensisijaista.
Tässä ketjussa on ilmennyt pelottavan paljon ajatuksia siitä, että etukäteen pitää miettiä ja suunnitella. Naivia ajatella, että kaiken voi suunnitella etukäteen. Elätte totisesti suuressa haavoittumattomuuden illuusiossa, mikä on johonkin rajaan saakka ihan tervettä, mutta mitä tahansa voi sattua. Kenen tahasa voimat voivat huveta. Kaikki eivät jaksa arjen rankkuutta, vaikka vuosi sitten siltä olisi vielä tuntunut. Mistä sitä voi etukäteen tietää, kerro minulle se!!
Olen kanssasi samaa mieltä.
Liika yrittäminenkin äitinä voi johtaa masennukseen.
Jos tarvitsee kokoajan päteä kuka on hyvä äiti ja kuka hoitaa kuinkin hyvin kotona/tarhassa tai missä tahansa.
Jokainen äiti tietää mikä on parhaaksi omalle lapselle/lapsille...
Itselle ei tulisi mieleenkään kysellä palstoilta laitanko lastani päivähoitoon vai pidänkö kotona?
Se on aivan oma päätökseni ja siihen ei kenenkään mielipiteillä ole vaikutusta.
että laittaisin vanhemmat hoitoon kun vauva syntyy.... Eka ta toka ehtivät olla hoidossa n 9kk kunnes jäivät taas minun kanssa kotiin, ensin pidin kesäloman, sitten jäivät isän kanssa kesäloman ajaksi ja sitten alkoikin jo mun äippäloma. Eli heti kun lomat alkoivat pyöriä niin lapset pääsivät taas kotihoitoon, ja tosiaan siksi sanon pääsivät koska he todella odottivat että milloin "äiti taas hoitaa eikä tarvii mennä hoitopaikkaan"... Oli muuten ihana kuulla pienten suusta että haluavat olla kanssani kotona =)
Nyt isommat lapset (5v ja 4v) käyvät seurakunnan kerhossa,yhdessä käydään perhekerhossa, uimassa 1-2krt vko, ulkoillaan joka päivä saman ikäisten kavereiden kanssa, käydään kyläilemässä äitikavereiden kanssa puolin ja toisin (jokaisella saman ikäiset tai lähes samanikäiset lapset). Lapset piirtävät ja värittelevät kotona mielellään (askartelun olen jättänyt kerhoon kun en oikein itsekkään osaa mitään askarrella), muovailevat yms.
Meillä hoitopaikkaan meno edessä joko ensi syksynä taikka sitten vasta seuraavana syksynä. Jos olen kotona syksyyn -09 asti, niin esikoinen meneekin sitten jo kouluun (joulukuun lapsi, menee kouluun näillä näkymin siis 6 vee:nä)... Välillä mietin minäkin että onko hän jäänyt jostain paitsi kun on ollut lähes koko ajan kotihoidossa ja kun jotkut kaverit niin hehkuttavat päiväkotia kun tulee uusia kavereita ja opitaan ties mitä asioita, mutta meillä nyt näin ja lapset siis 6v (menee kouluun), 5v ja 3v kun menevät hoitoon..................
En minäkään ollut pienenä missään hoidossa, enkä liiemmin käynyt edes kerhossa. Esikouluun menin puolipäiväisenä 6-vuotiaana, enkä mielestäni saanut sieltä mitään virikkeitä.
Kun menin kouluun, olin silti tosi cool, sosiaalinen ja paljon kavereita ja jopa vähän johtajatyyppiä. Opin lukemaan 4-vuotiaana ja myös muut taidot opin neljävuotiaana. Jopa vähän tylsistyin ekalla luokalla, kun osasin jo kaiken entuudestaan.
Luota itseesi ja hoitoosi, teet juuri oikein. Maailmassa ehtii kyllä laitostumaan ja heräämään kellon soittoon.
Minä odotan myös toista lasta nyt enkä aio laittaa esikoista tarhaan, hän on 2,5v. kun toinen lapsi syntyy.
Meille syntyy huhti-toukokuun vaihteessa toinen lapsi. Esikoinen täytti nyt tammikuussa 4v. Ja kun pikkuinen syntyy, ollaan yhdessä ja tutustutaan rauhassa uuteen tulokkaaseen. Sit esikoinen menee pikkuhiljaa hoitopaikkaan kavereittensa kanssa leikkimään 2-3 krt/vko. Pojalla on hoitopaikassa muutama tosi hyvä kaveri, joiden kanssa on itsekin sanonut haluavansa mennä leikkimään.
Kaikilla omat ratkaisut/ elämäntilanteet/ erilaiset lapset jne. Kaikki vaikuttaa. Ei mun mielestä ole sitä yhtä ja oikeaa (= kotona lapsen paras paikka tms).
Jos taas meillä olisi lapset pienemmällä ikäerolla, niin että esikoinen olisi esim 2v niin silloin olisin tod.näk. molempien kanssa kotona, koska 2v ei vielä ymmärrä sitä kun hänet vietäisiin hoitoon, ja äiti jäisi vauvan kanssa kotiin. 4v pojan kanssa pystyy jo tosi hyvin keskustelee asioista ja lapsi ymmärtää.
Esikoinen täytti 5 vuotta kun kuopus syntyi. Hän oli ollut samassa päiväkodissa jo 2,5 vuotta ja jatkoi kuopuksen synnyttyä päiväkodissa, hoitopäiviä 12 kuukaudessa, lyhyellä päivällä. Esikoinen kävi myös eskarinsa ko tutussa päiväkodissa.
Mielestämme esikoiselle tutut päiväkotikaverit olivat tärkeitä ja sen takia säilytimme hoitopaikan. Esikoinen meni mielellään päiväkotiin tuttujen kavereiden takia. Meidän lähellä ei ollut sopivia kerhoja (emme kuulu kirkkoon, emmekä siis halunneet viedä lasta kerhoon, jossa laulettiin virsiä ja luettiin rukouksia), kunta oli lopettanut puistotädit eikä lasten vanhemmille ollut muuta kerhotoimintaa. Toisessa kaupunginosassa olisi ollut avoin päiväkoti, mutta sinne olisi pitänyt mennä kahdella bussilla à tunti/suunta, joten se ei liiemmin houkutellut. Autoa ei ollut käytettävissä. Mieheni kotiutui illalla 7-8 aikaan, joten iltasaikaan ei juuri omaa aikaa jäänyt, tai ei jaksanut yövalvomisten jälkeen enää mihinkään lähteä.
Kyllä niitä virikkeitä saa kotonakin, jos on samanikäisiä lapsia lähellä ja itse aktiivinen. Flunssia ja muita kulkutauteja tulee kotiin vähemmän, jos isommat lapset eivät ole päivähoidossa.
Mäkin voisin hyvin harkita tuota samaa ratkaisua, jos kyse olisi 5-v lapsesta, joka on tottunut olemaan jo päiväkodissa. Siis juuri se olisi kriteerinä, että hän olisi ollut siellä ennenkin ja jäisi samaan tarhaan eskariin. Pitäisin juuri osapäiväisenä, puolipäiväisenä tms. koska sama rutiinihan jatkuisi kuitenkin eskarin muodossa.
Mutta jos esikkoni olisi ollut kotihoidossa vaikka 5-vuotiaaksi asti, niin tuskinpa laittaisin häntä tarhaan asiasta tähden ennen kuin hän lähtisi eskariin. Meille sopii hyvin noi seuriksen kerhot ja onhan täällä Helsingissä paljon muutakin tarjolla.