Pionit vaikeita ?

Kokemuksia kuulisin mielellään

Tekisi mieli jokunen pioni, mutta viime vuoden puutarhalehdessä olevan jutun perusteella jo pionin istutuskin on taitajien laji, joten päätin luopua ajatuksesta.
Taas ihaillessani niiden kukkia eräässä luettelossa, mieliteko hankkia pioneja heräsi.
Onko niitten kasvatus todella niin "pilkun päälle" ?
Minkälaisessa "alustassa" ne viihtyvät ? (ko. puutarhalehti sittemmin hävisi)
Puutarhani on etelä-Suomessa, aurinkoinen, vähän savisen puoleista maata, mutta tokihan voi alustaa mullalla muokata.
Onko pionien eri lajeissa helppoja tai vaikeita ja mitkä olisivat ne helpot ?
Mitä erikoista huomioitavaa olisi ?

25

14256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pioneja paljon

      Ehän toki pioni ole vaikea. Se on vain hieman hitaanpi kuin joku muu perenna. Kestää muutamia vuosia, ennen kuin se kukkii, mutta kun se on kukkimisen keksinyt, ei tarvitse enää mitään muuta tehdä kuin ihailla niitä.

      Pionia ei tarvitse lannoittaa, eikä kastella. Se kasvaa huonossa maassa, eikä sille pidä edes antaakaan lannoitusta. Istutettaessa suositellaan kompostoitua lehmänlantaa kuopan pohjalle, mutta en itse ole koskaan tutustunut yhteenkään lehmään, joten minulla oli se maa käytössäni, mikä pihalla sattuu olemaan. En pannut mitään lannoitusta.
      Pioni ei saa seistä vedessä, joten tee kohopenkki, eli nosta maata ylös sen verran, että kasvin juurilta vesi valuu pois.

      Pioni haluaa olla auringossa, jopa paahteessa, mieluummin kuin jatkuvassa varjossa. Istutin yhden pionin sirenipensan alle, eikä se ole siinä kukkinut, vaikka komeita lehtiä tekeekin.

      Pionia ei saa siirtää, joten mieti, mihin sen panet ja varaa tilaa n. 60 x 60 cm, koska kasvaessan se levittäytyy komeaksi pensaaksi.

      Syksyllä kaada varret pois, sillä uudet kasvavat keväällä tilalle. Jotkut peittävät juuret havuilla ja ihmettelen, miksi, koska havujen alle kertyy lunta joka jäätyy, ja lopulta sulaessaan tuhoaa juuret, kun vesi ei pääse havujen alta pois.

      Monet pionit kukkivat niin runsaasti, että ne on tuettava.

      Kurkkaapa netistä pioneista. Vaikkapa "Pionien koti". Siellä on monenlaista asiaa.

      • kysynyt

        Kiitokset paljon kertovasta hyvästä vastauksestasi !
        En tiennytkään, etteivät pionit heti kuki !
        Luetteloissa kun niitä on ihanine kukkineen, luulin, että jo ensimmäisenä vuonna jokunen pikku kukka tulisi.
        Ei haittaa, jaksan odottaa ja hankin kyllä nyt kertomastasi rohkaistuneena taimia.


      • valtavan isokukkaisia

        pioneja,ovat paahteisella paikalla,mutta minä olen joka kevät heittänyt kanankakkaa aika reippaasti pinnalle ja silloin kastellut kunnolla,nyt on vaan kasvanut penkki niin täydeksi,että pitäs jakaa,mutta en oikein tiedä koska ja loppuukohan kukkiminen muutamaksi vuodeksi siihen.Kasvaakohan ne turhan suureksi sillä kananvoimalla?


      • maa parempi
        valtavan isokukkaisia kirjoitti:

        pioneja,ovat paahteisella paikalla,mutta minä olen joka kevät heittänyt kanankakkaa aika reippaasti pinnalle ja silloin kastellut kunnolla,nyt on vaan kasvanut penkki niin täydeksi,että pitäs jakaa,mutta en oikein tiedä koska ja loppuukohan kukkiminen muutamaksi vuodeksi siihen.Kasvaakohan ne turhan suureksi sillä kananvoimalla?

        ´Pionit viihtyvät paremmin happamassa maassa.


      • Pioneja paljon
        valtavan isokukkaisia kirjoitti:

        pioneja,ovat paahteisella paikalla,mutta minä olen joka kevät heittänyt kanankakkaa aika reippaasti pinnalle ja silloin kastellut kunnolla,nyt on vaan kasvanut penkki niin täydeksi,että pitäs jakaa,mutta en oikein tiedä koska ja loppuukohan kukkiminen muutamaksi vuodeksi siihen.Kasvaakohan ne turhan suureksi sillä kananvoimalla?

        Jaa juurakot syksyllä, kun on jo niin viileää, etteivät varret ole enää voimissaan ja voit ne jo katkoa. Iske lapiolla lujaa juurakko halki ja ota puolet pois.
        Ehkä pioni ei huomaa mitään, vaan kukkii tyytyväisenä taas seuraavana vuonna. Ja sen puolikkaan voit sitten istuttaa vähän kauemmaksi.
        Mielenkiintoista, että kanankakka niitä kukittaa tuolla tavoin.
        Minä olen antanut vain olla, ja joutunut tukemaan oksia monin tavoin. Laskin toissa vuonna yli 100 kukkaa yhdestä pehkosta. Viime kesä ei ollut niin hyvä kukkavuosi.


      • Victorida
        Pioneja paljon kirjoitti:

        Jaa juurakot syksyllä, kun on jo niin viileää, etteivät varret ole enää voimissaan ja voit ne jo katkoa. Iske lapiolla lujaa juurakko halki ja ota puolet pois.
        Ehkä pioni ei huomaa mitään, vaan kukkii tyytyväisenä taas seuraavana vuonna. Ja sen puolikkaan voit sitten istuttaa vähän kauemmaksi.
        Mielenkiintoista, että kanankakka niitä kukittaa tuolla tavoin.
        Minä olen antanut vain olla, ja joutunut tukemaan oksia monin tavoin. Laskin toissa vuonna yli 100 kukkaa yhdestä pehkosta. Viime kesä ei ollut niin hyvä kukkavuosi.

        Meilläkin savimaa ja pionit vielä mökin varjopuolella. Siirsin ystävän puutarhasta sinne taimen ja se alkoi jo toisena kesänä kukkia. Joka kesä suuria kukkia on tullut yhä useampia.

        Olen lannoittanut sitä tavallisella syyslannoitteella syksyllä ja keväällä yleislannoitteella.

        Iso sadekuuro pilasi viime kesän upeimman kukinnan: kaikki kukkien lehdet putosivat. :(
        Silti aion hommata niitä lisää ja eri lajeja. Ihastuin niihin jo lapsena, kun kukat ovat niin ylimaallisen suuria.


      • Mystistä hommaa ?
        Victorida kirjoitti:

        Meilläkin savimaa ja pionit vielä mökin varjopuolella. Siirsin ystävän puutarhasta sinne taimen ja se alkoi jo toisena kesänä kukkia. Joka kesä suuria kukkia on tullut yhä useampia.

        Olen lannoittanut sitä tavallisella syyslannoitteella syksyllä ja keväällä yleislannoitteella.

        Iso sadekuuro pilasi viime kesän upeimman kukinnan: kaikki kukkien lehdet putosivat. :(
        Silti aion hommata niitä lisää ja eri lajeja. Ihastuin niihin jo lapsena, kun kukat ovat niin ylimaallisen suuria.

        Minkälaisia, muotoisia, ovat pionin mukulat ?
        Mistä tietää, miten ne istutetaan oikein ?
        Ja kuinka syvälle maahan ?
        Onko toukokuu hyvä istutusajankohta ?
        Entäs ne muurahaiset, eikös pionit kerää niitä paljon ?


        Olen kerran istuttanut daalioita, ohjetta ei ollut, joten laitoin mitenkuten ne muhkuraiset mukulat maahan ja ihmeekseni ne kasvoivat. En tiennyt tuleeko ne vaaka- vai pystyasentoon,
        eli mistä kohtaa mukula lähtee kasvamaan ??


      • Victorida
        Mystistä hommaa ? kirjoitti:

        Minkälaisia, muotoisia, ovat pionin mukulat ?
        Mistä tietää, miten ne istutetaan oikein ?
        Ja kuinka syvälle maahan ?
        Onko toukokuu hyvä istutusajankohta ?
        Entäs ne muurahaiset, eikös pionit kerää niitä paljon ?


        Olen kerran istuttanut daalioita, ohjetta ei ollut, joten laitoin mitenkuten ne muhkuraiset mukulat maahan ja ihmeekseni ne kasvoivat. En tiennyt tuleeko ne vaaka- vai pystyasentoon,
        eli mistä kohtaa mukula lähtee kasvamaan ??

        Ainakin tekemäni siirto onnistui helpolla: Ystävän pihalta vain pioni movikassiin mahdollisimman ison juuripaakun kanssa -ystävän luvalla tietenkin- :D ja lapiolla hieman paakkua suurempi kuoppa mökille kukkapenkkiin, jonka pohjalle vähän hiekkaa salaojaksi ja hyvää multaa päälle ja kuopan reunoille.

        Istutussyvyys oli minulla suunnilleen sama kuin mitä se oli ollutkin. Hieman taisin laittaa korkeammalle, koska meillä on savimaa.

        Muistelen, että pioni senverran pelästyi, että sen maanpäälliset varret kuihtuivat ensialkuun, mutta taisi jo seuraavana kesänä tulla yksi kukka.


      • Pioneja paljon
        Mystistä hommaa ? kirjoitti:

        Minkälaisia, muotoisia, ovat pionin mukulat ?
        Mistä tietää, miten ne istutetaan oikein ?
        Ja kuinka syvälle maahan ?
        Onko toukokuu hyvä istutusajankohta ?
        Entäs ne muurahaiset, eikös pionit kerää niitä paljon ?


        Olen kerran istuttanut daalioita, ohjetta ei ollut, joten laitoin mitenkuten ne muhkuraiset mukulat maahan ja ihmeekseni ne kasvoivat. En tiennyt tuleeko ne vaaka- vai pystyasentoon,
        eli mistä kohtaa mukula lähtee kasvamaan ??

        Pionit ovat makeita sokerimuurahaisille, joten jokaiseen pioniin muurahaisia ilmestyy nestettä popsimaan.
        Ne eivät vanhingoita pionia, eikä niitä kannata myrkyttää tai muuten häätää.

        Ne kuuluvat pioniin pienenä sivunogelmana, niin että kun leikkaat kukan maljakkoon, ravistele liiat murkut pihalle.


      • myrkynlykkääjä
        Pioneja paljon kirjoitti:

        Pionit ovat makeita sokerimuurahaisille, joten jokaiseen pioniin muurahaisia ilmestyy nestettä popsimaan.
        Ne eivät vanhingoita pionia, eikä niitä kannata myrkyttää tai muuten häätää.

        Ne kuuluvat pioniin pienenä sivunogelmana, niin että kun leikkaat kukan maljakkoon, ravistele liiat murkut pihalle.

        Mulla oli juuri mustia murkkuja pionin nupuissa ja myrkytin ne pois!

        Mulla on joinain vuosina nuput ikäänkuin kuivuneet ja mustuneet eikä kukkia ole tullut, ja syytin siitä murkkuja! Ja siksi myrkytin ne!

        Mistähän se nuppujen mustuminen sit johtui silloin varmaan toissakesänä....


    • Kati24

      Istutin muutama vuosi sitten mökille vaaleanpunaisia ja tummanpunaisia pioneja. Kaikista tuli tummanpunaisia =) Paikka on kuiva ja paahteinen, ja pioni viihtyy siinä erinomaisesti. Muurahaisiahan pioneissa on paljon, mutta eivät ne pioneille vahinkoa aiheuta. Tueksi olen laittanut marjapensastuen, varsinkin sateella painavat kukat taipuvat muuten maahan. Olen leikannut kukkasia maljakkoon, ja ne kestävätkin leikkokukkina tosi hyvin. Siirtämisen jälkeen voi kestää jokunen vuosikin ennenkuin pääsee nauttimaan kukkaloistosta.

    • FestivaMaxima

      Minäpä siirsin syksyllä mökiltä vanhan ison pionipaakun kotipihalle. Sepä tempaisi seuraavana kesänä kuusi karmiininpunaista kukkaa...taitaa olla rubra plena.

      Tai ehkä paikanvaihdos oli mieluinen, sillä se oli kököttänyt varjossa heinien seassa jo vuosikymmenen:oD

      • Niin minäkin luulin että pionit kärsii pahoin siirtämisestä, kun olin lukenut monta puutarhakirjaa..

        Kävin sitten auttamassa kaveria muutossa. Pioni piti saada mukaan, joten pelattiin varman päälle ja kaivettiin puska isolla paakulla mukaan. Ja miten kävi: kukkia tuli seuraavana kesänä. Ei ennätysmäärää, mutta kukki jokatapauksessa.


    • Pionifani

      Olen ostanut pionin paakkutaimia "Pionien koti" näyttelymyymälästä-upeita lajikkeita ja heti kukkineet seuraavana vuonna-hyvät ohjeetkin sain. Puupioneja en ole raskinut ostaa.

    • pioneihin_hurahtanut

      Minä sain anopin puutarhasta pionin juurakon osia, kun anoppi siirsi kukkapenkkejään. "Paiskasin" ne vain maahan talon nurkalle ja siinähän kasvavat. Kukkivat jo heti seuraavana kesänä! Ja varmasti on erilainen paikka kuin entisessä "kodissaan".
      Kyseiseen kohtaan oli siis suunnitteillakin kukkapenkki, josta nyt muotoutuu pioni penkki, jossa jonkin verran on kuningas liljoja seassa. Kunhan pionin taimeni oikein pääsevät vauhtiin saattaa siitä tulla aikamoinen penkki

    • Äiti! Apuun!

      Istutin viimesyksynä Huurretta suutelevan kukan. Näyttää sieltä nousevan punaista tynkää. Kasvaako tuo jo tänä kesänä kuinkakin korkeaksi???? Tuskin kukkii????
      Tukemista vaan ajattelen.
      Pitääkö jo tälle kesälle hommata tuet ja kuinka korkeat tuet nyt, kun se on vielä nuori? Täysikasvuisenahan se on 1,20 cm korkea, tai ylikin.
      Minkä korkuiset tuet se sitten varttuneempana tarvitsee, jos nyt tarvitsisi vain matalat tai ei ollenkaan tukia.

      • Äiti! Apuun!

        No, sanokaa nyt edes kasvaako kyseinen pioni vaikka toisena vuotenaan taimikoosta paljonkin korkeutta?


    • kasvattaja

      Mikähän pioni sinulla on ?
      Jos on jalopioni, se kestää kauemmin kasvaa, mutta esimerkiksi kartanopioni kasvaa ja kukkii nopeasti

      • Äiti! Apuun!

        Paeonia lactiflora `QI HUA LU SHUANG´ eli Huurretta Suuteleva Kukka on Kiinnanpioni. Muuta en asiasta osaa sanoa! En tiedä onko jalo vai vähemmän jalo. Puutarhamyymälästä sen ostin.


    • kasvattaja

      Paeonia lactiflora `QI HUA LU SHUANG´ KIINANPIONI Huurretta Suuteleva Kukka
      Kukinta-aika: VI - VII aikainen Korkeus: 95 - 120 cm
      Kasvuolosuhteet: aurinkoinen, tuore, runsasravinteinen, multava savihiekkamaa.
      Istutusetäisyys: 70 - 100 cm. Istutettaessa 3-5 cm multaa juurenniskan päälle. Pinnalle kerros karkeaa hiekkaa. Vaatii kasvurauhan.

      Tämän varmaan oletkin lukenut tuolta puutarhasivulta.
      Koska se vaatiin kasvurauhaa, silloin varmaan on vähän hidasvasvuisempi.
      En osaa neuvoa, onnea kasvatukseesi !

      http://www.pioni.fi/cat/product_catalog.php?c=3&page=2

    • Äiti! Apuun!

      Kiitos! Totta puhut! Kaipa se kasvurauha vaatimus olisi se hidaskasvuisuuden merkki!
      Katsoopa nyt mitä se itse sanovat ensimmäisen kesänsä aikana.
      Istutin sen semmoiseen paikkaan jossa se saa olla mun puolestani vaikka satavuotta!
      On tilaa ja aurinkoa. Savesta ei ole tietoakaan varsinaisessa maassa, semmoista multaa kuitenkin istutuksessa käytin jonka piti olla parasta mahdollista pioneille.
      Siis kasvurauhaa:-D Saamansa pitää, ainakin mun puolestani! Jännittää mua silti. Käyn sitä tuijottelemassa päivittäin, mutten koske. Siitä se tuskin nokkaansa ottaa.
      Kiitti!

    • cidre

      Itsellä savimaa tontti johon aurinkoa riittää ja pihapuiden vuoksi on paikoitellen aika kuivakin kasvualusta,pioneja en ole lannoittanut mitenkään.Muutaman alkuperäisen yksilön lisäksi olen istutellut vuosien mittaan ympyrän muotoiseen penkkiin pioneja joka vuosi lisää ja nyt minulla on upea noin 2.5 metrin halkaisijan mittainen penkki joka kukkii upeasti.
      Penkki ei ole mitenkään kohollaan eikä maahan ole myöskään sotkettu hiekkaa tai muutakaan maa-ainesta.Kaikki vain au naturel,taimi maahan sen kummemmin miettimättä ja hyvin ovat kasvaneet,jotkut taimet kukkineet jo ensimmäisenä kesänä.Tavoite lajikkeena Marie Bernhard mutta niinkuin kaikki tietävät taimikaupat valitettavasti myyvät sen nimisinä ihan mitä sattuu ja siksipä penkissäni kukkiikin tuota haluttua kerrottua vaaleapunaista,valkeata kuin vaalean keltaistakin pionia vieri vieressä.
      Istutus huumassa tuli istutettua muutama vaalealajike jopa kotikoivun juureenkin mutta tuo taisi olla liikaa pyydetty koska koivu vie kaiken voiman maasta,saapa nähdä josko nuo yksilöt kukkisivat jo tänä kesänä.Taimet ainakin ovat kasvaneet lupaavasti.
      Tulevien kesien aikana kun pihakoivut joudutaan kaatamaan pois niin niiden juurakoiden tilalle tuleviin monttuihin ajattelin sitten perustaa pari uutta kohopenkkiä mutta tuo on sitten ehkä ensikesän juttu.
      Omasta mielestäni pionien kasvattaminen ei ole sen vaikeampaa kuin minkään muunkaan kasvin hoitaminen.Juurakoiden siirtämistä,jakamista saatika sitten siemenestä kasvattamista en tosin ole kokeillutkaan.

    • PIONIEN YSTÄVÄ

      Pioni ei viihdy seisovassa vedessä . Jos sinulla on savimaa, siitä on johdettava vesi pois esim. laittamalla pioni ylemmäksi ja alapuolelle toinen kukkapenkki , jonne vesi valuu . Tasamaalla pionille paikka maanpinnan yläpuolelle . Maan on oltava kuohkeaa , esim. kompostimultaa , kariketta , sekaan hiekkaa jne.. lehmänlanta on hyvää , sillä pioni vaatii rehevän mullan . Juurenniskan päälle vain 3-5 cm multaa , sillä pioni ei kuki liian syvälle istutettuna . Pionin alla täytyy olla syvä , hyvä maa, itselläni on n . 50cm maata niiden alla . Savisella maalla pionin voi laittaa kohtaan , jossa on salaoja alla , se vie liian seisovan märkyyden .
      Violetti puupioni ei viihtynyt meillä , ei kumpikaan lahdesta ostamastani , vaan talvi tuhosi ne . Pionien Kodista saa tilata eri värisiä ja netistä löytyy muitakin kasvattajia .

    • pupu ja käpy

      onko kukaan kasvattanut itoh-pioneja... miten on sujunut, kukkiiko koko kesän kun ensin saa aloitetuksi. Tilasin bartzella ja canary brilliants 'merkkiset' taimet viherpeukalolta... ei ole vielä tulleet. Oli niiiin herkullisen näköiset värit etten voinut vastustaa korkeahkosta hinnasta huolimatta.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      140
      4422
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      350
      2230
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      2114
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1891
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      107
      1820
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      456
      1787
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      483
      1621
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1479
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      488
      1363
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1338
    Aihe