Hävettää.......

Olen tyrmistyneenä seurannut debattia Eaglesien ympärillä, ja olen itsekin sitä mieltä, ettei varkautelaiset ansaitse ko. joukkuetta. Monet kirjoitukset lähentelevät jo rasismia. Mikä ihmeen muukalaisviha täällä vallitsee...Eaglesien tuonti tänne oli parasta pitkään aikaan kaupungin imagolle, mutta kateelliset, silmälaput silmillä, omaan itseensä käpertyneet savolaiset kyllä näyttivät kyntensä.

Ps. Jos joukkue lähtee, menkää kyselemään niitä vanhoja sänkyjä, joista joukkuueen tullessa nousi ensimmäinen kohu.
111507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Nyt kun viimenen peli Varkaudessa on pelattu, voisi nämä kusipäät, jotka laumana ovat Eaglesin poikia kotiin ajamassa lopettaa paskanjauhamisen kokonaan. Parasta mitä pitkään aikaan Varkaudessa on tapahtunut järjesti EAGLES!

Äänestä
  • No eipä teillä kovin kummia tapahdu,jos joku jenkki turistiporukka herättää noin paljon hilpeyttä,menkää te kaksi peilin eteen ja miettikää onko jotain muuta kuin lätkää,HÖLMÖJÄ!

    Äänestä

Ihanat lätkäpojat eivät huolehtineet omista velvollisuuksistaan eli maksaneet vuokriaan yms.Ei täällä kukaan muukaan voi heittäytyä toisten elätettäväksi? Vai oliko heillä sellaiset kuvitelmat, että täällä on kaikki ilmaista?

Äänestä
  • Edelleenkään niiden poikien ei pitänyt edes vuokria maksaa, joten he ovat kyllä täysin syyttömiä tilanteeseen...

    Äänestä

  • tässä kaupungissa on paljon muiden elätettäviä.nämä elätettävät tosin elävät paljon hienommin kuin he jotka heitä veromarkoillaan elättävät.ensinnäkään sinäkään tuskin olet euroakaan joutunut laittamaan lätkä poikien elätykseen vai kuinka.

    Äänestä

  • ice hockey kirjoitti:

    tässä kaupungissa on paljon muiden elätettäviä.nämä elätettävät tosin elävät paljon hienommin kuin he jotka heitä veromarkoillaan elättävät.ensinnäkään sinäkään tuskin olet euroakaan joutunut laittamaan lätkä poikien elätykseen vai kuinka.

    Tuovat kuulemma mainetta ja kunniaan Varkaudelle, todellakin..kun lukee lehtiä on aika kyseenalaista tämä kunnia.

    Äänestä

  • ice hockey kirjoitti:

    tässä kaupungissa on paljon muiden elätettäviä.nämä elätettävät tosin elävät paljon hienommin kuin he jotka heitä veromarkoillaan elättävät.ensinnäkään sinäkään tuskin olet euroakaan joutunut laittamaan lätkä poikien elätykseen vai kuinka.

    justhan sinä sanoit, että verorahoilla niitä elätetään eli olen siis osallistunut heidän elättämiseen.

    Äänestä

  • ice hockey kirjoitti:

    tässä kaupungissa on paljon muiden elätettäviä.nämä elätettävät tosin elävät paljon hienommin kuin he jotka heitä veromarkoillaan elättävät.ensinnäkään sinäkään tuskin olet euroakaan joutunut laittamaan lätkä poikien elätykseen vai kuinka.

    He ovat tuoneet väriä kaupunkiin ?

    Monella on heistä paljon sanottavaa ja siten he ovat kaikkien huulilla !

    Äänestä

  • Stir my strings kirjoitti:

    He ovat tuoneet väriä kaupunkiin ?

    Monella on heistä paljon sanottavaa ja siten he ovat kaikkien huulilla !

    Kaikkea ikävää julkisuutta,siinä sulle väriä,jo nyt joka puolella Suomea tiedetään nuokin sähkö asiat,niin se sana vaan leviää,hävettää kerta kaikkiaan.

    Äänestä

Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi.

Koskaan mikään aihe ei Suomi24 ole aiheuttanut niinpaljon kirjoituksia puolesta ja vastaan kuin mitä EAGLES on Varkaudessa tänä talvena tehnyt !

Äänestä
  • neKatiivisesti. Ei saa iiklesistä kirjoittaa neKatiivisesti, se on suorastaan rasismia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Johnny...... kirjoitti:

Olen tyrmistyneenä seurannut debattia Eaglesien ympärillä, ja olen itsekin sitä mieltä, ettei varkautelaiset ansaitse ko. joukkuetta. Monet kirjoitukset lähentelevät jo rasismia. Mikä ihmeen muukalaisviha täällä vallitsee...Eaglesien tuonti tänne oli parasta pitkään aikaan kaupungin imagolle, mutta kateelliset, silmälaput silmillä, omaan itseensä käpertyneet savolaiset kyllä näyttivät kyntensä.

Ps. Jos joukkue lähtee, menkää kyselemään niitä vanhoja sänkyjä, joista joukkuueen tullessa nousi ensimmäinen kohu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu