mutta mitenköhän sekin onnistuu, kun on liian järkimaailmaan uppoutunut? Hyvät neuvot olisivat kultaakin kalliimmat nyt!
Elän parisuhteessa. Olen elänyt saman miehen kanssa jo.. 17vuotta. Nopeasti laskettuna. Rakastuin mieheeni silloin nuorena, mutta suhteeseen lähdin todellakin järkiperäisellä linjalla. Yritin miettiä asioita, mitä kumppanilta toivon, mitä elämältä ja perusasiat olivat kohdallaan. Ne ovat edelleenkin kohdallaan.
Tunteeni ovat vain kuolleet. Ongelmani on se, etten ole koskaan voinut puhua tunteistani miehelleni, hän ei kykene vastaanottamaan niitä. Vähättelee rakkauttani, negatiiviset tunteet ovat oma päänsärkyni. Päivittäin halataan, seksiä kerran viikossa. Muuta kosketusta pitää pyytää.
Aloin vuosia takaperin oireilla, tuli kamalat säryt hartioihin ja niveliin. Kävin lääkäreillä, jotka eivät löytäneet mistään mitään vikaa. Sitten aloin oireilemaan muutenkin, ihastuin toiseen mieheen palavasti ja kyseenalaistin parisuhteeni. Aloin miettimään asioita uudelta kantilta. Olin jo lähteäkin suhteestani, mutta päätimme vielä yrittää. (Tuo kyseinen mies ei olisi ollut kuitenkaan se syy lähteä, senkin ihastukseni järkiperäistin ja sivuutin)
Ongelmat pysyvät. Olemme yrittäneet 3 vuotta, tunteitani en löydä. Pohdin asioita tarkkaan ja olen yrittänyt löytää syitä, miksi asiat ovat näin. Silmiini osui juttu siitä, kuinka ihminen voi sairastua, jos ei pysty näyttämään tunteitaan. Oireita kuvattiin ja totesin, että tilanteeni on hyvin samankaltainen. Elän liian järkiperäistettyä elämää ja kipuilen jatkuvasti.
Näytin juttua miehelleni, joka lukaisi jutun ja lakaisi sen maton alle. Hänen mielestään juttu on tuulesta temmattu. Hölynpölyä. Vaikka tieteellisestikin asiaa on tutkittu ja oikeaksi todettu.
Mutta miten alkaa elämään tunnepitoista elämää 17 vuoden jälkeen? Ja mörököllin kanssa! Järki kun ei anna periksi lähteä suhteesta. Jo ihan lastenkin takia, arki sujuu hyvin. Ja kuten arvata saattaa, mihinkään parisuhdeneuvojalle on turha edes haaveilla lähtevänsä, mies ei siihen suostu!!
Pitäisikö siis miettiä useamman kerran, ennenkuin lähtee suhteeseen... Pitäisi lähteä tunnepohjalta, ei järkiperäisesti!!
Elän parisuhteessa. Olen elänyt saman miehen kanssa jo.. 17vuotta. Nopeasti laskettuna. Rakastuin mieheeni silloin nuorena, mutta suhteeseen lähdin todellakin järkiperäisellä linjalla. Yritin miettiä asioita, mitä kumppanilta toivon, mitä elämältä ja perusasiat olivat kohdallaan. Ne ovat edelleenkin kohdallaan.
Tunteeni ovat vain kuolleet. Ongelmani on se, etten ole koskaan voinut puhua tunteistani miehelleni, hän ei kykene vastaanottamaan niitä. Vähättelee rakkauttani, negatiiviset tunteet ovat oma päänsärkyni. Päivittäin halataan, seksiä kerran viikossa. Muuta kosketusta pitää pyytää.
Aloin vuosia takaperin oireilla, tuli kamalat säryt hartioihin ja niveliin. Kävin lääkäreillä, jotka eivät löytäneet mistään mitään vikaa. Sitten aloin oireilemaan muutenkin, ihastuin toiseen mieheen palavasti ja kyseenalaistin parisuhteeni. Aloin miettimään asioita uudelta kantilta. Olin jo lähteäkin suhteestani, mutta päätimme vielä yrittää. (Tuo kyseinen mies ei olisi ollut kuitenkaan se syy lähteä, senkin ihastukseni järkiperäistin ja sivuutin)
Ongelmat pysyvät. Olemme yrittäneet 3 vuotta, tunteitani en löydä. Pohdin asioita tarkkaan ja olen yrittänyt löytää syitä, miksi asiat ovat näin. Silmiini osui juttu siitä, kuinka ihminen voi sairastua, jos ei pysty näyttämään tunteitaan. Oireita kuvattiin ja totesin, että tilanteeni on hyvin samankaltainen. Elän liian järkiperäistettyä elämää ja kipuilen jatkuvasti.
Näytin juttua miehelleni, joka lukaisi jutun ja lakaisi sen maton alle. Hänen mielestään juttu on tuulesta temmattu. Hölynpölyä. Vaikka tieteellisestikin asiaa on tutkittu ja oikeaksi todettu.
Mutta miten alkaa elämään tunnepitoista elämää 17 vuoden jälkeen? Ja mörököllin kanssa! Järki kun ei anna periksi lähteä suhteesta. Jo ihan lastenkin takia, arki sujuu hyvin. Ja kuten arvata saattaa, mihinkään parisuhdeneuvojalle on turha edes haaveilla lähtevänsä, mies ei siihen suostu!!
Pitäisikö siis miettiä useamman kerran, ennenkuin lähtee suhteeseen... Pitäisi lähteä tunnepohjalta, ei järkiperäisesti!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi muuttaa toista jos hän ei sitä halua, vain päättää mitä omalla elämälläsi teet. Parhaimmillaan suhde on kun järki ja tunteet ovat sopusoinnussa.
Mieti syvästi itsesi kanssa, oletko o-n-n-e-l-l-i-n-e-n? Oletko hänen kanssaan koska sinun "kuuluu" olla...
Tuosta kirjoituksestasi päätellen et ole jos oireilet fyysisesti jo.
Haluatko loppuikäsi miettiä, voisiko tuolla maailmalla olla mies joka tekee sinut onnelliseksi?
Olen itsekin järki-ihminen, mutta jossain vaiheessa otin aikaa itselleni ja mietin asioita kunnolla. Onko tämä se mitä haluan elämältäni, elää miehen kanssa joka on pelkkä kaveri? Tein ratkaisuni ja luovuin omakotitalosta, hyvästä miehestä ja kaikesta mistä olen ikäni haaveillut. Tässä haaveessa tosin on parisuhde, missä on myös rakkautta mukana.
Enkä ole katunut päätöstäni, erosta on nyt n. 2 vuotta ja olemme edelleen kavereita exäni kanssa. Tämä ehkä kertonee jotain jo suhteestamme.
Olet aivan oikeassa. Ja tätä olen alkanut yhä enemmän miettimään, olemme yrittäneet jopa keskustella mieheni kanssa aiheesta "olemmeko onnellisia". Mieheni sanoo olevansa onnellinen, olen kuulema hänen "unelmiensa täyttymys". Yrittäähän hän omalla tavallaan parhaansa asioille tehdä, mutta kun se ei taida riittää.
Sehän se tässä eniten huolettaa, oma terveys. Sen kyllä tiedän, että me emme pystyisi olemaan eron jälkeen ystäviä, koska rikkoisin mieheni sydämen. Hänhän ei tietenkään tahtoisi päästää minusta irti ja siinäkin on yksi iso ongelma. Miten lähteä sytyttämättä armotonta sotaa.
Kiitos vastauksestasi, tarvitsen vähän pökkäystä, että saan asian reunoista kiinni...