Oli tuossa alempana keskustelu hst kölipulteista. Olisi kiva kuulla käytännön havainnoista, jotka vahvistaisivat tuon rakokorroosio-ongelman. Joku kertoi katkenneesta rustiraudasta, mutta onko muita havaintoja? Suomessa seilaa melkoinen määrä 80-luvun veneitä ja varmaan osassa on vuotava kölin ja rungon sauma, mutta onko kukaan kuullut katkenneista kölipulteista? Tuossa amerikkalaisessa jutussa kerrottiin että kukaan katkenneista kölipulteista kärsinyt ei ole enää niistä kertomassa kun veneet ovat uponneet ja omistajat hukkuneet, kuullostaako asialliselta? Minun ainoa "havaintoni" on muutama kuva puuveneessä olleesta poikki syöpyneestä hst ruuvista.
HST kölipultit
vielä...
293290
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
vanhoissa veneissä näkee todella ruosteessa olevia kölipultteja.yhtään tapausta en ole kuitenkaan kuullut, että tavallinen matkavene olisi menettänyt suomessa kölinsä pulttien ruostumisen takia.maailmallakin ongelma on enemmän materiaalin pettäminen kölin kiinnitysalueen ympärillä.syynä joko liian ohuet pohjan materiaalipaksuudet tai heppoiset köliprikat ja pultit.saa nähdä miten käy bavarioille ja niiden kölipulteille 20 vuoden päästä.sitä en käsitä,että miksi vettä päästetään veneeseen ja miksi sitä ei sinne päästyä heti kuivata?kaikista surkein tapaus ruostumisen suhteen on tietysti vene,jossa kölipultit on laminoitu piiloon.näitäkin on joissakin vanhoissa ratkaisuissa.usein ruoste pursuaa näissä hiushalkeamista ja mitään tietoa siitä,onko koko kierteet jo ruostuneet pois,ei ole saatavissa ilman mittavia remontteja.sitten on veneitä,joiden pohjat (esim. bavaria) hetkuvat,kun niitä kuljettaa kuorma-auton lavetilla veteen ja vedestä pois.siinä varmaan sekä pohjan rakenteet että kölin sauma saa sellaista kyytiä,että mikrovuodot ja materiaalivauriot ovat taattuja.seuraukset näkyvät sitten myöhemmin.
Olen seurannut jo kolmen kauden ajan laiturikaverini Bavarian nostoja ja laskuja. Teemme ne yhteistyönä. Kuulopuheiden pohjalta lähdin viime vuoden keväänä oikeen seuraamaan, kuinka se pohja notkuu. Ei ainakaan minun silmin ole tullut näkyviin minkäänlaista hetkumista. Kölisaumassa on aivan samanlaiset maalin halkeamat omassa FG:ssäni kuin hänelläkin Bavariassa. Taitaa olla nuo puheet hetkumisista kokemukseen perustumatonta kuulojuttua. Sanon tämän nyt vaikka itse olenkin kotimaisen "laatuveneen" omistaja.
Pari kokemusta on. Ei onneksi kölipulteista, vaan muista vedenalaisista osista. Pari hitsauksen vierestä poikki napsahtanutta osaa hämmästyttivät kovin, kunnes metallurgian opinnot ehtivät raerajakorroosion käsitteeseen saakka. Myöhemmin eivät teollisuusympäristössä nähdyt hapettomassa tilassa harsoksi hapettuneet rakenteet enää yllättäneetkään. Merivesi on jopa meikäläisinä alhaisina suolapitoisuuksina täysin kestämätön paikka ruostumattomalle teräkselle ja vaikea haponkestävällekin.
Katkenneen kölipultinkin olen nähnyt. Ja se löytyi vuoden vanhasta veneestä. Siinäkin välillisenä syynä hitsaus, kun pulttia oli jatkettu. Siis käytännössä yhdistelmä hitsauksen lämmön vaikutukset lähialueella, vetojännitys sekä käytöstä että hitsauksen jäljiltä ja meriveden klorideja ympärillä. Kölit ovat sentään kiinni usealla pultilla ja kovin harvoin kriittisen montaa katkeaa kerralla. Yksikin katkennut tosin merellä nostaa takuulla pulssia epämiellyttävissä määrin.
Mitään faktaa esittää?
ettei uskottavuus jää esson baaritasolle!
ja pystyisi paremmin eliminoimaan noita riskejä!
Ja mitähän se fakta voisi olla? Teoriapuoli löytyy kyllä oppikirjoista, mutta mitä muuta?
mitään hyvää lääkettä tuohon ongelmaan?
Voisiko HST-pultit vaihtaa tavallisiin teräspultteihin ja vaihtaa 5 vuoden välein tai käyttää pultin sijaan, jotain tankoa ja kiristysmekanismia, jossa em. korroosio lienee pienempi kuin ei ole työstetty/hitsattu?
Vai vaihteleeko tuo raerajakorroosia materiaaleittain, eli onko joku seos herkempi kuin toinen?
Mikä veneen merkki, missä korjattu, mikä pultin materiaali ja sellaisia tietoja.
Kiinnostava ajatus. Siis tuo, että laitettaisiinkin kölipultit mustasta teräksestä ja vaihdettaisiin ennen kun ruostuu poikki asti. Kiinnostavan ajatuksesta tekee se, että hyvälaatuisen mustan pultin vetolujuus on moninkertainen verrattuna vahvimpaan HST pulttiin. Muistaakseni tarkoittaa käytännössä sitä, että parhaimmillaan 6mm musta kestäisi saman minkä 12mm hst pultti. Onko HST sittenkään ainoa oikea materiaali veneen rakenteissa? Kölipulteissa ehkä joo, koska ei niitä viitsi vähän väliä vaihdella, mutta monessa muussa rakenteellista lujuutta vaativissa paikoissa musta (galvanoitu) voisi olla järkevämpi. Osaisko metallurgian taitavat lurkit kommentoida?
Olen koko veneily ikäni käyttänyt ja nähnyt käytettävän Hst materiaalia veneiden vedenalaisissa (ja muissakin) osissa (ja jotkut käyttäneet ruostumatonta).
Itselläni on viimeisimmässä veneessä lähes kaikki
vedenalaiset osat Hst materiaalia ja olleet jo käytössä pitkästi yli 20 vuotta täällä suomen merivesioloissa eikä minkäänlaisia syöpymiä ole havainnut missään enkä noissa muissakaan näkemissäni veneissä, joita on kyllä tullut nähtyä jonkin verran 50 v. aikana.
Eihän vain nuo muiden mainitsemat syöpymät ja murtumiset yms. rikkoontumiset ole kuitenkin jonkin väärän materiaalin syytä? elikä ei tunneta mitä veneisiin on laitettu? tai sitten väärin mitoitettuja osia ja rakenteita?
helpottaisi se, jos kölipultit olisi tehty helposti vaihdettaviksi, jolloin homma käy keväthuollon yhteydessä. Ja kun pultit mitoitetaan siten, että (ruostumisen) kestävyys on 20 vuotta, ja suositusvaihtoväli 5 vuotta, niin tuskin montaakaan venettä uppoaisi poikkiruostuvien pulttien takia.
Pultteja löytyy erilaisissa lujuusluokissa. Itse materiaalin lisäksi lujuus riippuu paljon valmistustavasta ja mahdollisista lämpökäsittelyistä.
Haponkestävä viittaa kai useimmin AISI 316:een (muitakin on!), jonka murtolujuus näyttää vaihtelevan 500-1700 MPa:n välillä:
http://www.efunda.com/materials/alloys/stainless_steels/show_stainless.cfm?ID=AISI_Type_316&prop=uts&Page_Title=Stainless Steel AISI Type 316
Tuo 1700 MPa on TODELLA PALJON. Tietääkseeni mikään teräs ei pääse yli 2000 MPa.
En tiedä mitä lujuusluokkaa kölipulteissa käytetään, mutta tavalliset pultit ovat 8.8 (murtolujuus vähintään 800 Mpa) ja 12.9 on tavallisesti lujimmat (murtolujuus vähintään 1200 Mpa).
Haponkestäville A4-80 voisi olla hyvä arvaus. Sen murtolujuus on vähintään 800 Mpa. Jos lujuutta ei mainita, on se luokkaa 50 eli vähintään 500 MPa.
http://www.ferrometal.fi/docs/teknisetsivut/teknisetsivut_mekaanisetominaisuudet.pdf
12 mm pultin vetolujuus on 4-kertainen 6 mm pulttiin nähden. 1200/800 on vain 1,5-kertainen eli pulttikoossa 12 mm -> 10 mm. Tosin kölipultit taitavat yleensä olla paremminkin 16 mm kokoisia.
Omista ja naapurin kokemuksista kirjoitellaan. Katkenneen kölipultin materiaalista ei ole varmuutta, ei ollut tangon kyljessä valmistajan leimoja näkösällä. Kyseessä oli naapurin Inferno 33 ajalta, jolloin tyyppi oli uusi. Hitsauksen vierestä meni poikki, siis siitä "heat affected zonen" kohdalta. Näytti tyypilliseltä raerajakorroosiolta.
Sama tapahtui toisessa veneessä potkuriakselin tukilaakerin varrelle, katkesi hitsauksen vierestä. Haponkestävää oli, mutta taisi siitä huolimatta kertyä karbideja raerajoille ja jäännösjännityksiäkin jäädä. Tulihan myöhemmin opittua paremmat tekniikat ja vähän muutakin. Jotkut ovat tosiaan ruostumatontakin käyttäneet, mutta sen tekee kriittisessä paikassa henkensä kaupalla, kun lähellä on merivettä.
Työmenetelmillä voidaan vaikuttaa paljonkin vikojen syntyyn ja väärin tehtyjäkin asioita korjata lämpökäsittelyllä. Tekijän pitää vain tuntea asiansa ja materiaalinsa. Aika hyvän kokoelman hajonneita tai hajoamassa olevia osia olen silti nähnyt. Suurin osa niistä ihan tavallisia kaupasta venetarvikkeina ostettuja tuotteita.
vähäsuolaisissa murtovesissä. Hst:n korroosio muuttuu todelliseksi riesaksi vasta kaukopurjehduksilla, ei täällä. Valtameriveden suolapitoisuus on moninkertainen Suomenlahteen tai Pohjanlahteen verrattuna. Täällä voi rauhallisin mielin seilata veneillä, joissa on AIS 316 kölipultit.
Joskus muuten kannattaa tarkistaa, ettei potkuriakseli ole syöpynyt vannasputken sisällä.
Kiitokset Joakim. Mielikuvani oli metsässä. Ei siis juuri syytä miettiä missä kohtaa hiiliteräs olisi parempi kuin 316.
Muistelisin joskus kuulleeni, että jotkut ei uskalla laittaa nykyisiinkään purjelaivoihin rst/hst vantteja vaan luottavat enemmän galvanoituihin hiiliteräsvaijereihin. Mihinkähän se taas liittyy?
tuo ymmärtää niin, että RST- ja HST- osia voi käyttää, muttei mielellään hitsattuja osia, eikä kovan jännityksen alaisena.
Luin tuolta,
http://www.edu.fi/oppimateriaalit/kunnossapito/mekaniikka_f2_korroosionesto_esiintymismuodot.html
että ko. korroosion voi "neutraloida" kuumentamalla teräs 1050 asteeseen ja jäähdyttämällä nopeasti huoneenlämpöön, eli tavallaan karkaisemalla osa. Pienille kappaleille tuo onnistunee, jos omaa kaasuhitsin.
Esabin sivulla on luettavissa jotain rosterin hitsisaumojen käsittelyyn liittyen.
Tuoreimmassa Yachting Monthlyn numerossa on juttua. rosteriketjun ainoa ongelma ei suinkaan ole korkea hinta, vaan korroosio! Ketjuun oli tullut koloja, säröjä, saumojen pettämisiä ja lenkkien kasvua Karibialla ankkuroimisten seurauksena. Ketju oli hankittu uuden HR 53:n mukana. HR toimitti kipparille uuden ketjun maksutta, vaikka veneen takuuaika oli umpeutunut.
Asiantuntija Nigel Calder totesi, että rosterin korroosion kerran päästyä alulle se pyrkii ruokkimaan itseään. Usein on myös vaikea tietää mitä teräslaatua ruostumattomaan ankkuriketjuun on käytetty. Luultavasti on 500 eri laatua.
Itselleni uutta tietoa oli se, että AISI 316L (jossa on 2% molybdeeniä) ei ole nykyisin yhtä korroosion kestävää kuin aikaisemmin. Se johtuu uusista tuotantomenetelmistä.
Calder suosittelee kuumasinkittyä ketjua, siis perinteistä. Se kestää, mutta lämpimissä vesissä se voi vaatia uutta sinkitystä joka 4.-6. vuosi.
Uudelleensinkitys on käytännössä niin kallista että kannattaa ostaa uusi kun tuntee asian ajankohtaiseksi,,poikkeuksena tietysti jos sinkittävää on paljon ja/tai sinkityslaitos sattuu olemaan lähellä.
Pelätään että hst vantit syöpyvät poikki, kun vesi seisoo vaijerin päätteissä säikeiden välissä.
Ankkurin ja ankkuriketjun uudelleen sinkitys voi tulla kysymykseen varsinkin, jos purjehtii pitkään valtamerillä. Yleensä pallokiertoretkellä ankkuroidaan kaikkialla tosin kuin täällä vierassatamien maissa.
Sinkityksen voi teettää edullisesti reissun aikana vaikkapa Uudessa-Seelannissa tai Etelä-Afrikassa (esim. Durbanissa). Uuden 60-100- metrisen ankkuriketjun ostaminen on huomattavasti kalliimpi kuin sinkitys.
Ehkä tämä on useimmille ennestään tuttu, mutta on aiheeseen liittyvä:
http://www.dixielandmarine.com/yachts/DLrigprob.html
en tiedä
HST on haponkestävää terästä ja RST on ruostumatonta terästä
Näyttää siltä, että vaikka haponkestävän teräksen korroosioilmiöt ovat teoriassa tuttuja ja tunnustettuja, ei mitää isoa ongelmaa ole käytännössä. Tässä on raportoitu yksittäisistä tapauksista, jotka useinmiten liittyvät hitsattuihin rakenteisiin ja lienevät siten raerajakorroosion aiheuttamia. On myös yksittäisiä muitakin osia (esim. potkuriakselin kannatinlaakerin tuki), joissa voi epäillä syyksi valmistusvirhettä tai virheellistä materiaalia. Nykyään maasähköjärjestelmä on veneissä yleinen, joten galvaanisen syöpymisen mahdollisuus on myös otettava huomioon ja vaihtokuormitetuissa osissa, kuten potkuriakseli, väsyminenkin on yksi vauriomahdollisuus. Joten eipä muuta kuin parasta toivoen ja pahinta peläten kesää odottamaan :)
Kun lukee ja ymmärtää tuossa alempana annetun linkin Pekka Huhdan tekstiin, pärjää jo aika hyvin. Nigel Warrenin kirjan lukemalla tietää sitten "kaiken".
Haponkestävä on tietyssä määrin epäluotettava materiaali, mutta usein, jopa useimmiten, ei kuitenkaan vaihtoehtoja käytännössä ole tarjolla. Kölipultteja on monta, eivätkä sen yllätyksenkään kohdalle sattuessa petä kerralla kaikki. Pahempi tilanne on rikin osissa, sillä lähes jokainen komponentti on kriittinen yksinään. Ja melkoinen määrä mastoja onkin niiden yksittäisten osien pettämisen takia tullut alas. Kuitenkaan varsinaista valinnan varaa ei ole oikeastaan kuin rajoitetusti vanttiruuvien osalta. On siis vain elettävä näillä eväillä.
Joissain kohdissa voi luotettavuutta parantaakin. Esimerkiksi voi vaihtaa puristetut vaijeripäätteet rikissä Norseman/Stalok-tyyppisiin. Ja näin useissa pitkän matkan veneissä on tehtykin. Tunnettu suositus on myös käyttää avoimia vanttiruuveja.
Unohtui äskeisestä. Jos rikissä tai muissa vaativissa paikoissa on rosteriosia, jotka ovat taipuneet ja oikaistu, vaihtakaa ne ensi tilassa. Koskee siis yhtä hyvin asiaankuuluvia happoisia osia. Taivuttelusta jää aina vetojännitystä jäännösjännityksenä, joista metallit eivät yleisemminkään pidä, erityisen vähän ruostumattomat teräkset.
Tässä yksi hyvä linkki:
http://www.puuvene.net/phuhta/artikkelit/ruostumaton.htm
Pronssi on paras, mutta kallis.
hyvää luettavaa!
ainakin puuveneissä. On vuosikymmeniä käytetty materiaali ja kestää.
Kuulemma joskus pääkaupunkiseudulla oli laituriparlamentissa naureskeltu jollekin, joka oli uusinut kymmeniä vuosia vanhat galvanoidut vastaaviin uusiin. Miksi vaihtaa materiaalia, jos on kestänyt niin hyvin?
Näitä rosteri ja happohössöttäjiä näyttää riittävän. Pekka Huhtaa mukaellen ei ole syytä vaihtaa materiaalia, jos edellinen on toiminut. Kölipultille 30 vuottakin lienee riittävä ikä.