Onko vanhatestamentti siis vain tavallaan kertomusta siitä mitä elämä oli ennenkuin Jumala lähetti Poikansa maan päälle ja kertomusta siitä miten Jumala loi maailman?
Ja ettei vanhantestamentin tekstejä tarvitse noudattaa vaan että meidän tulee nyt tukeutua uudentestamentin teksteihin ja ammentaa sieltä sitä sanaa?
Ja ettei vanhantestamentin tekstejä tarvitse noudattaa vaan että meidän tulee nyt tukeutua uudentestamentin teksteihin ja ammentaa sieltä sitä sanaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
joten kai minun on laoitettava, minun, joka olen vasta evankeliumit kahlannut lävitse.
Vanha Testamentti on juuri tuota mistä kirjoitat. Lisäksi se on hyvinkin tarkkaa historiallista kirjoitusta Israelin kansan, huom! Jumalan valitun kansan vaiheista. Väkevä osoitus siitä, millainen napisijakansa sekin on ollut, vaikka on ollut Jumalan johdatuksessa ja kurituksessa iät ajat.
Lisäksi siellä on ennustettu hyvinkin tarkasti Jeesuksen syntyminen ja toiminnan tarkoitus ja vaiheet. Se on täynnä muitakin profetioita. Tässä siis jotain VT:sta.
Tekstejä tarvitse noudattaa? Sieltä löytyy Mooseksen laki eli ne kymmenen käskyä, joihin kristinuskokin perustuu. Sieltä löytyy juutalaisten laki. Jeesus tuli tuomaan Jumalan sanomaa pelastuksesta sekä uudesta liitosta ja ne kirjoitukset löytyvät Uudesta Testamentista.
Vastasit hyvin, mutta hieman täsmennystä.
Jeesus tähdensi aina, - ettäkö te tunne kirjoituksia? Ja juuri siinä se on. raamattua on helpompi aloittaa kuitenkin evankeliumista, sillä se on kirjoitus Jumalan Uuden liiton ajasta, jossa elämme, mutta VT on yhä kuitenkin Jumalan sanaa.
””””Vanha Testamentti on juuri tuota mistä kirjoitat. Lisäksi se on hyvinkin tarkkaa historiallista kirjoitusta Israelin kansan, huom! Jumalan valitun kansan vaiheista. Väkevä osoitus siitä, millainen napisijakansa sekin on ollut, vaikka on ollut Jumalan johdatuksessa ja kurituksessa iät ajat.”” Raamatun kautta saamme todella tietää Jumalan omaisuuskansan Israelin historiasta enemmän, kun minkään muun, niin vahan kasan historiasta. Tässäkin Raamattu puolustaa paikkaansa.
Vaha testamentti, siis Ramapata pitää sisällän myös muuta kun historian ja lain. Siellä on myös Jeesus, heti kolmannessa jakeessa Kirjan alussa.
Siellä on viisutta koskevia kirjoja, siellä on ennustuskia, joita on toteutunut n. 80%, jonka jälkeen tulee loppu.
Raamattua on kuitenkin luotettava kokonaisuutena.
Raamattu kertoo myös sen, että VT aikana valta oli Jumalalla ihmisiin nähden ja kansojen johtajat, kuninkaat, papit ja tuomarit, sekä luonnollisesti profeetat kävivät keskusteluja Jumalan kanssa, mutta tämä aika päättyi Johannekseen, sellaisen ihmisen osalta, joka otti vastaan evankeliumin, eli Jeesuksen lunastustyön, ja kirkastuksen, ja kaikki valta on taivaassa ja maan päällä vain Hänellä, eikä Jumala ota mitään kantaa enää ihmisiin.
Rauhaa.
Room. 2:16
16 Tämä tulee näkyviin sinä päivänä, jona Jumala minun julistamani evankeliumin mukaisesti tuo ihmisten sisimmätkin salaisuudet Kristuksen Jeesuksen tuomittaviksi. [1. Kor. 4:5; 2. Kor. 5:10]
Katsopa tarkkaan Jumalan osuus!
Tämä tulee näkyviin sinä päivänä, jona Jumala minun julistamani evankeliumin mukaisesti tuo ihmisten sisimmätkin salaisuudet Kristuksen Jeesuksen tuomittaviksi.
Niin mikä tulee näkyviin. Jumalala on jo ilmoittanut kantansa, Hän on luovuttanut tuomiovallan Jeesukselle, onko meillä siitä kritiikin aihetta.
Eli tuomitseeko Jumala mitään, ei ja vain Jeesus päättää ylös lähtivät, ei Jumala mutta sitten Jeesus luovuutta vallan takaisin Jumalalle, mutta ei ennen, kun vasta sitten kun tulee loppu.
Rauhaa.