Poikamme käy neljättä luokkaa, viime syksynä hän vaihtoi pienestä koulusta isompaan. Uudessa koulussa heillä on vaativa liikunnanopettaja. aluksi olin asiasta hyvilläni, mutta viime aikoina minua on alkanut huolestuttaa, kun poikani liikuntatuntien jälkeen usein surullisena sanoo, että oli taas ollut toiseksi huonoin tai muuta vastaavaa. Hän ei ole koskaan ollut liikunnallisesti lahjakas, ja hän on kasvanut sellaista vauhtia, että motoriikka on jäänyt siinä hieman jälkeen ja näkyy kömpelyytenä. Esim. laskettelun oppiminen on vaikeaa. Joulutodistuksessa liikunta oli 6. Jotenkin tuntuu pahalta, jos koululiikunta tappaa vähäisenkin innostuksen, kun noin pienille annetaan liikunnasta numero! Kärsin itse vielä aikuisenakin koululiikunnan aiheuttamista traumoista, en esimerkiksi ole kouluaikojen jälkeen suostunut pelaamaan lentopalloa edes leikkimielellä!Toivoisinkin siksi omalle lapselleni miellyttäviä muistoja liikuntatunneilta, että liikuntaan jäisi edes pieni kipinä koko loppuelämäksi. Puhuin kouluterveydenhoitajan kanssa asiasta, ja saimme sitä kautta lähetteen fysioterapeutille. Toivottavasti sieltä löytyisi jotain apua. Onko vastaavia kokemuksia?
Koululiikunta
12
1153
Vastaukset
- äiti..................
Tilanteemme on varmaankin vakavampi kuin teillä mutta kerron silti kokemuksestani. Olen yksinhuoltaja ja tiedän että saan varmasti kritiikkiä tämän viestin jälkeen mutta sen tiedän että olen tehnyt kaikkeni eikä minun tarvitse kuunnella syytöksiä. Poikani kärsi koululiikunnasta vuosia eikä koskaan kertonut että häntä kiusataan sen vuoksi ettei ole erityisen hyvä missään lajissa. Asia paljastui siinä 4-5 luokan vaiheilla jolloin todettiin myös vakava-asteinen masennus johon ikävä kyllä liittyi itsemurhauhkaus ja yritys (4kk sairaalahoitoa).
Opettaja vaihtui joka vuosi mutta vakiintui neljännellä luokalla, mutta opettaja ei ollut mielestäni ammattitaitoinen. Poikani valittiin aina joukkueisiin viimeisenä ja hän alkoi myös lihoa reippaasti kolmannella luokalla. Hän piti kaiken pahanolon sisällään ja väitti aina että kaikki on hyvin.
Tilanne paheni yläasteella ja hänellä todettiin ahmimishäiriö BED (Binge eating disorder) ja hän siis ahmi liikuntapäivien jälkeen ja pahan olon tullenpaljon ruokaa. Itsemurhayrityksiä ja todella pitkä sairaalahoito seurasi. Taistelin henkeen ja vereen ettei sossu veisi poikaani pois. Lääkäri sanoi jossain vaiheessa että huostaanotto ei ole poikani mielenterveydelle paras vaihtoehto tällä hetkellä koska hänen sairautensa pahenisi. Poikani ei myöskään halunnut että hänet otetaan huostaan.
Lopulta päädyttiin liikunnasta vapautukseen ja poikani mieliala parani huomattavasti ja mikä parasta paino on pudonnut nyt mukavasti. Pääsi peruskoulusta loppujen lopuksi hyvin paperein ulos, ei hänellä koskaan ollut oppimisvaikeuksia muiden aineiden suhteen ja lahjakas hän on monessakin aineessa. Lukiossa tällä hetkellä (on löytänyt tyttöystävänkin) ja kaikki on nyt hyvin onneksi. Mutta todella raskaita olivat ne tilanteet kun hän oli vähällä kuolla ja se mitä tulee opettajien puuttumiseen niihin kiusaustilanteiseen niin sanon suoraan että siellä on olleet täysin tollot, ammattitaidottomat paskiaiset asialla.
Mielestäni tuota liikuntaa ei pitäisi arvioida numeroin ollenkaan. Laskee lapsen itsetuntoa huomattavasti saada liikkunasta huonoja numeroita. Se ei innosta lasta liikkumaan ja itse näen sen vain negatiiviseksi. Myöskin noita liikuntatunteja tulisi suunnitella paremmin ja tehdä niistä enemmän leikkimielisiä kuin kilpailua ja taistelua.- Pariton Isä
Itse olen eräs niistä, jotka valittiin aina viimeisten joukossa joukkueeseen. Ei se kyllä minua pahemmin haitannut.
Voi silti olla että urheiluvihamielisyyteni juontaa juurensa juuri koululiikunnasta. Ala-asteella meille opetettiin armeija-asentoja kun kuitenkin kaikkien Miesten pitää ne oppia jne.
Yläasteen liikunnanmaikka lupasi vähintään seiskan kaikille joilla on aina liikuntavarusteet mukana. Minulla oli, ja kerran oli jopa seiska kunnes jäin kiinni välitunnilla tupakoinnista.
Nykyisin tiedän missä kyseinen opettaja viettää liikuntatuntunnit kun hän laittaa oppilaat maastolenkille: hän istuu baarissa kaljalla ja auto on tietysti parkissa baarin ulkopuolella koska pitäähän tuopin jälkeen mennä takaisin tunnille oppilaita moittimaan.
Ammattikoulussa meillä oli hyvä henki ja hyvä liikunnanopettajakin ja siellä jopa innostuin lentopallosta.
Olen aivan samaa mieltä siinä, ettei liikunnan arvioimisessa ole mitään järkeä. Etenkin numeron antamisen perusteet ovat aivan perseestä.
Miellä ainakin jokaisella urheiluseuraan kuuluvalla oli aina kymppi riippumatta siitä viitsivätkö edes käydä tunneilla. Huonosta suorituksesta taas ei palkittu vaikka yritys olisi millainen.
Sinänsä en vastusta koululiikuntaa, mutta mikäli opettajien taso on sama kuin 70-80 -luvuilla, niin opettajien koulutukseen pitäisi satsata todella paljon. - villiviini
Joku siinä koululiikunnassa on vikana, sillä meidän kaikki kolme, tyttö ja kaksi poikaa INHOAVAT koululiikuntaa ja he ovat aktiivisia urheilijoita. Tyttö harrastaa itsepuolustuslajeja ja käy paljon luistelemassa ja ala-asteella jäi useasti kiinni lintsaamisesta liikuntatunneilta. Keskimmäinen harrastaa jääkiekkoa ja sulattaa jotenkuten liikuntatunnit, mutta nuorimmalle pojalle yleinen alastomuus on pahin painajainen ja pelkään, mitä vuodet vielä tuo tullessaan. Hän kun on vasta ekaluokalla.
Mutta kamalinta kaikessa on niiden välineiden raahaaminen kouluun...ja kun meilläpäin liikuntatunnit voidaan pitää jopa kolmen kilometrin päästä koulua, jonne on raahauduttava ennätysajassa... eikä kaikilla ole edes pyörää, kun koulumatka on yli viisikilometriä ja bussi tua ja vie, mutta ei sinne urheilukentälle.
- BrettSinclair
Yksi tyttäristäni puhui eilen hiihtokilpailusta jossa oli viimeinen. Minä kerroin olevani niin huono suksien voitelija, ettei hän ehkä sen tähden siinä hiihdossa pärjännyt ja jos on viimeinen, niin toisesta päästä laskettuna on ensimmäinen. Tyttäreni nauroi sille ajatukselle. Puhuimme myös ettei tyttärestäni tule kilpahiihtäjää ja että jokainen on jossakin hyvä ja jossakin taas huono. Pitää panostaa sellaiseen missä voisi olla hyvä ja siinä pitää myös kannustaa.
- Turhaanko huolehdin?
Poikamme on hyvä koulussa, ja se minua juuri lohduttaa. Hän saa niitä onnistumisia muista aineista, vaikkei liikunta onnistukaan. Ja on sentään yksi mistä hän pitää, koripallo. Liikunnan kipinä olisi niin tärkeä. On meissä vanhemmissakin "vikaa", olemme molemmat vuorotyöläisiä ja siksi kaikenlainen yhdessä tekeminen, ulkoliikunta, retkeily ym. jää vähiin.
- ainakin melkein
Tyttäreni on 14 vuotias ja siis yläasteen ensimmäisellä luokalla (ikäeroa siis on mutta pistän silti :) ). Hän on ruumiinrakenteeltaan erittäin hoikka ja pitkä, ihan aina on ollut. Hän on ihan avoimesti kertonut että vihaa koululiikuntaa koska on mielestään huono eikä pidä opettajastaan. Liikunnanopettaja on nuori ja pirteä naisihminen, ja tyttäreni mukaan erittäin vaativa. Vähän aikaa sitten tyttäreni tuli itku kurkussa kotiin ja kun kysyin että mikä on hätänä, hän kertoi että liikuntatunnilla oli pelattu koripalloa, ja liikunnanopettaja oli käskenyt kaikki jonoon heittämään vuorotellen palloa koriin. Jos oli saanut pallon koriin, piti astua jonosta pois ja jos ei, piti yrittää uudestaan kunnes sen sai koriin. Tyttäreni ei millään ollut kuulemma sitä saanut koriin, ja hän oli ollut yksin viimeisenä jonossa ja yrittänyt vaikka kuinka monetta kertaa kun opettaja oli tylysti sanonut: " Tules nyt Mari tänne kun ei siitä näytä tulevan mitään." Sitten kun joukkueita muodostettiin, hänet valittiin viimeisenä. Ja hänen mukaansa sitä tapahtuu melkein aina, jos kysyn kuinka tunti meni, hän vastaa: " No mut valittiin taas viimesenä, joten mä oon ihan surkea." Talvellakin kun heillä oli viime vuonna uintia, tytär itki koko aamun ettei halua mennä uimaan. Lopulta kirjoitin viestin jossa pyysin hänelle vapautusta uinnista, jonka hän sitten sai. Muuten tyttäreni on kiinnostunut urheilusta ja pelaa tennistä pari kertaa viikossa, jostain syystä koululiikunta ei vain tunnu iskevän.
- Onneksi se on takana
Niin, liikuntatuntien pitäisi olla hauskoja, ei aina kilpailua paremmuudesta. Miten saisi myöskin opettajat tajuamaan sen? Luulisin, että lähes kaikki liikunnanopettajan ammatin valinneet ovat juuri näitä, jotka omina kouluaikoinaan voittivat ja valittiin ensimmäisenä joukkueseen. Miten silloin voi ymmärtää, miltä tuntuu niistä oppilaista, jotka odottavat vuoroaan; valitaanko toiseksi viimeisenä vai viimeisenä. Itse vihasin niitä hetkiä! Väitän, ettei missään muussa kouluaineessa epäonnistuessan voi kokea sellaista häpeää ja huonoa itsetuntoa kuin liikuntatuntien piinassa.
- .-.-.-.-.-.-.-..-.-.
Onneksi se on takana kirjoitti:
Niin, liikuntatuntien pitäisi olla hauskoja, ei aina kilpailua paremmuudesta. Miten saisi myöskin opettajat tajuamaan sen? Luulisin, että lähes kaikki liikunnanopettajan ammatin valinneet ovat juuri näitä, jotka omina kouluaikoinaan voittivat ja valittiin ensimmäisenä joukkueseen. Miten silloin voi ymmärtää, miltä tuntuu niistä oppilaista, jotka odottavat vuoroaan; valitaanko toiseksi viimeisenä vai viimeisenä. Itse vihasin niitä hetkiä! Väitän, ettei missään muussa kouluaineessa epäonnistuessan voi kokea sellaista häpeää ja huonoa itsetuntoa kuin liikuntatuntien piinassa.
Jos usein lasket väärin matikan tunnilla, niin sitä vain todetaan ettei matematiikka välttämättä ole sinun alaasi. Harvapa näkee painajaisia matikan tunnille menosta
Mutta liikunnantunnit...
Meillä ainakin yläasteella liikunnantunneilla pelattiin joko ulkona pesäpalloa tai sisällä koripalloa. Sen lisäksi ole ne pakolliset kuntotestit koko luokan edessä. Kaikki näkivät kuinka vähän vatsalihaksia jaksoit tehdä ja sitten oli taas muilla hauskaa. Itse olen aina ollut myös erittäin onneton pallopeleissä, joten voitte varmasti kuvitella, miltä yläasteen liikunantunnit tuntuivat.
Vasta lukiossa olen löytänyt liikunnan ilon, kun löysin itselleni sopivat lajin. Se on kuntopotkunyrkkeily. Olen edelleen erittäin onneton pallolajeissa ja liikuntatuntien takia en edes halua kokeilla niitä, koska heti palaa yläasteaikainen kiusaamien mieleen. Eli kiitos tuhannesti opettaja :(
- namy
Faktoja omasta kokemuksestani koululiikunnassa:
* jokainen tunti alusta loppuun aina yhtä kilpailua. Ihan kuin nuoret jo muutenkin epävarmoina itsestään vertailisi itseään toisiin, on jokainen liikuntatehtävä muotoiltu kilpailuksi. On polttopalloa, juoksukisaa, hippaa, koripalloa, jopa liikuntavarusteiden paremmuus saa opettajalta kommentteja
* Oma tietoni ravitsemuksesta oli nolla.
Joka tunnin jälkeen päänsärkyä, kerran olin pyörtyä koulupihalle - silmissä näkyi vain valkoista, hikoilin päästä varpaisiin ja maisema pyöri. Kahteen tuntiin en ollut juonut paljon mitään kun tunnilla maksimissaan yksi juomatauko ja sekin koulun hanasta, se ken uskaltaa. Liikuntatunnit saattoivat olla ennen ruokailua - siis kolme tuntia ilman ruokaa ja siihen 2 tuntia liikuntaa päälle
* tunnilla haisee hiki
* liikuntasalin lattiat olivat likaiset ihan kuin niitä pestäisiin noin kerran puolessa vuodessa, silti sukkia ei saanut käyttää "kun liukastut"
* jos et hankkinut sisäpelikenkiä, (vaikka käyttäisit niitä vain koulun tunneilla), pelaat paljain jaloin muiden talloessa kengillä varpaasi
* tyttöjen tunnilla on aina joku kiljumassa ja raapimassa
* ujoutta ei ole. Aina on oltava aktiivinen ja riehumassa ja HUUTAMASSA mukana. AD/HD -tapaukset ja huomionkipeät jokapaikkaan tunkijat saavat poikkeuksetta parhaat arvostelut
* jos et muuten omista elämääsi liikunnalle tai innostu joka lajista rivissä paikallaan hyppien et millään voi saada kymppiä tai edes ysiä arvosanaksi
* suihkussa suositellaan käytävän, olethan valmis paljastamaan intiimipaikkasi koko luokalle. Niin ja suoriuduthan kahdessa minuutissa ulos pukuhuoneesta, että ehdit nauttimaan kumiperunoista ja nakkikastikkeesta ruokalaan vielä 10 minuutiksi
* itsetuntosi kohoaa huimasti kun opettajan mielikuvituksettomuuden/ aina äänessä olevien oppilaiden toimesta valitaan joukkueet rivistä oppilas kerrallaan mukaan poimien ja olet poikkeuksetta kolmen viimeisen joukossa
* olet kasvavassa iässä ja tasapainosi on nollassa. Ihme kun selviydyt kävelemään paikasta A paikkaan B. Kyllä sinun nyt silti pitäisi koripallossa donkata osata.
Mutta ei - et saa edes osumaa maasta pomppaavaan palloon kuljettaaksesi sitä. Jotta selviydyt tunnista elävänä, vaistosi sanoo sinun väistävän naamaa kohti tulevaa palloa - silti saat osuman otsaasi silloin tällöin. Muut nauravat kippurassa ja opettaja puistelee päätään
* vanhempasi ihmettelevät huonoja numeroita ja kertovat, kuinka heidän iässään hiihdettiin kouluun ja pelattiin "jalista" kaveriporukan kanssa
* opettaja ei välttämättä huomaa yritystäsi tehdä "parannus"
* tyttöjen pukuhuone on vartalon muotojen kriittisin arvioija, mitä olen kokenut
* kaikki tunnin oppilaat ovat kavereita ensimmäisen tunnin jälkeen vaikka eivät kukaan tuntisi toisiaan entuudelta
* poissaolot ovat aina laiskuutta
* pieni päänsärky ei haittaa. Jos se on suuri, voithan silti merkitä tuloksia ylös- melkein
kuin minun kokemukseni koululiikunnasta. Lisätään siihen vain vielä tuntia edeltänyt vatsakipu sekä muiden lasten huudot "hei ope, meijän joukkueessa on yksi pelaaja vähemmän kun toi ei osaa mitään". Liikkumisen iloa! Tietysti myös se, kun opettaja syyttää kömpelöä lasta laiskaksi ja asennevammaiseksi, mikä on omiaan tukemaan nuoren kasvua.
Jumalauta sitä osasikin olla onnallinen, kun lukion viimeinen liikunnankurssi oli ohi. Olen nyt aikuinen nainen, enkä vieläkään osaa suhtautua kokemuksiini koululiikunnasta objektiivisesti. - pöpöpi
Minun kokemuksiani:
- Parilla viimeisellä ala-asteen luokalla pelattiin syksyllä lumien tuloon asti ja keväällä lumien sulamisen jälkeen VAIN pesistä tai jalkapalloa. Talvella oli lähes poikkeuksetta luistelua tai vaihtoehtoisesti sauvakävelyä. Yhtäkään arvoteluvapaata lajia ei ollut, jopa sauvakävelyssä opettaja huomautteli jonon viimeisille hitaudesta.
- Tietenkin juuri ne urheilullisimmat ja muutenkin suosituimmat (lue: ilkeimmät) tytöt saivat aina valita joukkueet. Olin aina viimeisten joukossa. Sama tyyli jatkui ala-asteelta lukioon. Koskaan ei joukkueenvalitsijoita arvottu tai valittu vuoroittain, vaan aina nämä kympin tytöt valitsivat.
- Muutaman kerran ala-asteella sain migreenin kesken tunnin (erityisesti pesäpallotunneilla kun aurinko paistoi suoraan silmiin pari tuntia). Opettajan mielestä olin valehteleva laiskuri, kun valitin etten kirjaimellisesti edes NÄHNYT tämän KASVOJA, saati sitten palloa. Lukioon asti muutoinkin kaikki onnettomuudet mitä tunneilla kävi ja se jos oli vaikka juuri ollut kovassa kuumeessa oli vain tekosyy olla urheilematta. Huomaa miten paljon liikunnanopettajan tarvitsee tietää terveydestä.
- Minulla ei koskaan ollut hienoja urheiluvälineitä, vaan verkkarit ja lenkkarit olivat halpaa laatua. Tästä en muista saaneeni suoraa kuittailua, mutta niin opettajan kuin kympintyttöjen ilmeistä huomasi halveksunnan. Ei paljoa innostanut mennä tuijotettavaksi.
- Koulu-uinnit olivat painajainen. En ole koskaan oppinut kunnolla uimaan. Yläasteella onnistuin milloin milläkin verukkeella välttämään kaikki paitsi yhden uinnin ja lukiossa ei onneksi enää uitukaan. Opettajat voisivat mielestäni edes yrittää ymmärtää millaista koulu-uinti voi olla niille luokan vähiten cooleille oppilaille joiden kroppia ja taitoja suositut oppilaat suruitta arvostelevat.
- Ylipäätään se, että kaikessa oli kilpailutarkoitus, oli nöyryyttävää. Oli kuntosali, aerobic, tanssi, sähly, luistelu tai mikä hyvänsä, periaate ei ollut parhaansa yrittäminen vaan yksinkertaisesti parhaus. Eihän opettaja tätä koskaan meille korostanut, mutta ryhmäpaine teki kilpailusta todellisuutta. Ja kyllähän se arvosanoissa näkyi, että teki tuskin koskaan maaleja tai että jaksoi vain 25 vatsalihasta kerralla kun parhaimmat tekivät vaikka sata.
- Sen todellakin huomaa, että liikanopettajat ovat niitä jotka kouluaikoinaan olivat aina kaikessa ykkösiä. Ei niille mahdu kalloon, ettei kaikille liikunta ole elämä eikä kaikki edes haluaisi näin olevan.
- Liikunnan pitäisi tuoda onnistumisen iloa, itselleni tätä on tullut vain ja ainoastaan yksin tai kavereiden kanssa liikkuessa. Kertaakaan en lähtenyt liikkatunneilta iloisin mielin, paitsi sen vuoksi että tiesin ettei sinne tarvitsisi mennä uudestaan kuin vasta viikon päästä.
- Muutenkin ihmetyttää se, miksi numeroita pitää antaa jo niin nuorella iällä. Juuri joku kutonen liikunnassa on omiaan vain alentamaan liikuntaintoa, ei nostamaan sitä. Tässä näkyy selvästi Matteusvaikutus. Ne joilla on parhaat lähtökodat saavat kehuja ja tukea ja menestyvät aina vaan paremmin, ne jotka ovat alusta alkaen huonoja, huonontuvat entisestään. Itsekään en ole mitenkään älyttömän huono liikunnassa ja hoikahko normaalipainoinen, mutta tiedän, että koululiikunnasta saamani kokemukset ovat aiheuttaneet sen, etten kykene nauttimaan liikunnasta ilman arvostelevien katseiden pelkoa. Voisin olla ihan hyväkin ilman tuota ahdistusta.
- Anonyymi
Minulla oli jalka paketissa liikunnassa sattuneen tapaturman jäljiltä. Totesin liikuntaopelle, että kaikki liikunta on vaaraksi terveydelle. Sehän veti herneen nokkaan tuollaisesta huumorista. Harmi, että koulumaailmaan ajautuu tiukkapipoista sakkia ns töihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5833868Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662749Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471749