Nukahtamislääkkeenä Mirtazapin orion 15mg

-|||Laura|||-

Sain tänään lääkäriltä mirtazapin orion 15mg auttamaan nukahtamiseen. Kyseessä siis mielialalääke, jonka sivuvaikutuksena uneliaisuus. Masentunut en ole.

Käyttääkö joku tätä hoitaakseen unettomuutta? jos näin, niin käytätkö säännöllisesti joka ilta? Vai silloin ainoastaan kun et nukahda? Kun herää aamulla,onko unelias vai virkeä olo? Vai toimiiko ollenkaan? Kokemukset tervetulleita.

123

55358

    Vastaukset

    • Käytin lääkettä parin kuukauden ajan. Muuten toimi minulla hyvin mutta sivuvaikutusten vuoksi vaihdettiin toiseen. Otin lääkettä vain tarvittaessa. Yleensä viisi kertaa viikossa. Aluksi kahtena ensimmäisenä päivänä lääke aiheutti todella pahaa tokkuraisuutta ja liikkeiden epävarmuutta ja jähmeyttä. Kun nämä pari päivää menivät ohi, niin sen jälkeen aamulla alkoi heräämään virkeänä. Haittapuolena tuossa lääkkeessä on melkein kaikilla painonnousu. En tiedä tarkalleen, mistä se johtuu. Minulla ainakin oli koko ajan nälkä lääkettä syödessä. Haaveilin jatkuvasti ruuasta ja herkuista. Painoa tuli lisää 4kiloa kahdessa kuussa, vaikka normaalisti en liho millään. Pitkällä ajalla mirta voi aiheuttaa tottumusta jos otat sitä päivittäin. Kannattaa siis ottaa vain tarvittaessa tai jättää edes muutamia välipäiviä viikossa. Itse otin tuosta 15mg:sta puoliskan ja sillä uni tuli hyvin. Kannattaa kokeilla, mikä on sinulle sopiva annos. Joskus 15mg voi olla liian paljon.

      • Oletko miettinyt, että tuon näläntunteen lisääntyessä saatat syödä enemmän ja paino nousee?


      • Melatolin Plus unihäiriöiden hoidossa - http://tonzes.com/sleepfi.htm Auttoi kohtalaisen hyvin silloin, kun uni oli vuosia sitten täysin kateissa.


    • Moi,

      minulle lääkäri määräsi pari kk sitten kyseistä Mirtaa 15 mg annoksina unettomuuteen. Nyt olen ottanut sitä muutaman kerran kierteen katkaisuun yhden tabletin. Minullakin aiheuttanut väsymystä seur päiväksi. Asian se kyllä ajoi eli nukun kuin tukki.

      Unettomuuteni on jatkunut nyt 3 kk säännöllisesti siten, että nukun 3-4 yötä viikossa 6-7 h (hyvin) ja loput heräilen tai en nuku lainkaan. Kävin viime viikolla psykiatrilla, jonka mukaan ei masennusta yms. ole vaan unirytmi on sekaisin. Aloitan nyt viikon Mirtakuurin, jolla pitäisi tilanne normalisoitua (?).

      Asiaan: psykiatri kertoi, että 15 Mg annoksena Mirta väsyttää, mutta kaksinkertaisena 30 mg ei enää, koska "se vaikuttaa eri reseptorien kautta". Eli itse aion nyt kokeilla 30 mg/yö kuurilla, josko päiväväsymys ei olisi niin paha. Eli suosittelen kasvattamaan annosta, jos koet että päivällä on liian väsynyt, tosin en vielä itsekään tiedä mitä vaikutusta muuten on...

      Lycka till!

      • hyvin toimii, 15 mg sai aikaiseksi kaamean päiväväsymyksen, tiputin annosta ja tämä sopii minulle vallan loistavasti

        Viikon Mirta-kuuri?!


      • Hmmm...uneton. mitenkäs se oikein on kun tuoteselostuksessa lukee että Mirtazapiin alkaa vaikuttamaan vasta parin viikon jälkeen ja sitä pitää ottaa säännöllisesti. Lopettaminen on tehtävä hitaasti vähentäen ottamista, muuten tulee ikäviä sivuvaikutuksia ja kurjaa oloa.


      • pyydä tenox 20mg se autaa ja ei ole mitään uneliaisuutta seuraavan päivänä näitä on myös 10mg


      • Diapam&Imovane yhdes kirjoitti:

        Hmmm...uneton. mitenkäs se oikein on kun tuoteselostuksessa lukee että Mirtazapiin alkaa vaikuttamaan vasta parin viikon jälkeen ja sitä pitää ottaa säännöllisesti. Lopettaminen on tehtävä hitaasti vähentäen ottamista, muuten tulee ikäviä sivuvaikutuksia ja kurjaa oloa.

        Mirtazapin vaikuttaa heti unettavasti mutta mielialaa kohentava vaikutus tulee vasta parin viikon-kuukauden kuluttua käytöstä.


      • Minulle lääkäri nimenomaan kertoi, niin pienellä 15 mg tai sen puolikkaalla nukahtaa ja tällaista annosta käytetään nukahtamislääkkeenä.

        Koska se on myös masennslääke, niin pienempikin annos voisi tietty auttaa jonkin verran masenukseenkin.

        Eiköhän nuo suuremmat annokset ole sitten tarkoitettu depression hoitoon, ajattelen, jos on vakavaa depistä.


      • Diapam&Imovane yhdes kirjoitti:

        Hmmm...uneton. mitenkäs se oikein on kun tuoteselostuksessa lukee että Mirtazapiin alkaa vaikuttamaan vasta parin viikon jälkeen ja sitä pitää ottaa säännöllisesti. Lopettaminen on tehtävä hitaasti vähentäen ottamista, muuten tulee ikäviä sivuvaikutuksia ja kurjaa oloa.

        Mirtazapin on masennuslääke, ja masenukseen se alkaa vaikuttaa parin viikon kuluttua.
        Siinä tuoteselostuksessa Luke Myös että sillä voi käyttää muuhunkin tarkoitukseen. Se 15 mg vaikuttaa unilääkeenä , ja heti.


    • masennuslääke, siis siksi se luokitellaan, on NASSA.

      • Ihan tiedoksi:

        Samaa lääkettä voidaan käyttää useampaan tarkoitukseen. Mirtatsapiini on mielialalääke mutta sillä on myös väsyttävä vaikutus.


    • Joo voisin ottaa vain puolikkaan ennen nukkumaan menoa. On vain hankala puolittaa kun on niin pieni ja varmaan vain murenee puolittaessa... Eilen otin yhden, kyllä tuli uni nopeasti enkä heräillyt pitkin yötä, mutta hyvästä unesta huolimatta olo ei ole virkeä, vaan tokkurainen ja uninen. Ens viikko herätys aamu viideltä, joten pitää ottaa tarpeeksi ajoissa tää mirta..

      • mirta on pieninä annoksina unihäiriön korjaamiseen oiva apu. ite sain sitä vuosi sitten, kun olin valvonut 3 kk:n ajan keskellä yötä joka yö n. 2-3 tuntia. olin jo aivan poikki. lääkäri määräs mirta 15 mg tabletteja 0,5-1. oon ottanu aina vain puoliskaa eli 7,5 mg. unihäiriö ei korjaannu millään viikon kuurilla vaan lääkäri määräsi minunkin syömään niitä joka ilta 2-3 kk:n ajan.

        nyt tammikuussa kävin toisella työterveyslääkärillä kysyäkseni saanko niitä lisää, kun mulla heittää jo pelkkä täysikuu unet sekaisin. (kuuhullu!!)
        tämäkin lääkäri sanoi, että lääkkeen teho on parempi kun syö pitkän ajan (siis muutamia kuukausia) säännöllisesti joka ilta. ja että tästä ei ole mitään riippuvuushaittaa tms.

        minäkään en ole masentunut. vaikuttaa jossain aivoissa niin, että ruokahalu kasvaa, mutta ei siis muuten lihota, jos ei syö enempää kun kuluttaa. vuosi sitten painoni vaan putosi, kun olin muuten laihiksella, eli söin vähemmän, kulutin enemmän.

        tsemppiä sulle ja tästä ei tarvi todellakaan ajatella, et on masennuslääke. sitä se onkin, jos lääkäri määrää suurempia annoksia, mutta nämä pienet annokset on unihäiriön korjaukseen.

        kun haet lisää apteekista ja sielä tarjotaan halvempaa, niin tarkista vaan ensin, että tabletissa on katkaisu-ura. helpottaa paljon puolittamista. kauppasivat mulle samaa imeskeltävänäkin, mutta en ottanu, kun sanoin et tarvin vaan puolikasta.


      • Apteekista voi ostaa leikkurin, jolla on helppo puolitella. Isommista pillereistä voi puolitella vielä puolikkaatkin.


    • olipa mielenkiintoista että sulle Laura määrättiin tuota Mirtaa 10. päivä, itse sain elämäni ensimm.kerran kys.lääkettä eilen. Olen kärsinyt unettomuudesta kohta tasan 11 viikkoa putkeen. Alkoi heräilyllä jonka jälken ei enää nuku. Se jo teki aika uupuneeksi jatkuttuaan useita viikkoja, mutta pahinhan oli edessä eli se kun ei enää nukahda ollenkaan. Jäin pois töistä ja nyt tässä ihmetellään enemmän tai vähemmän miten tästä selviää, milloin jakso katkeaa. Valitettavasti viime yönä kun otin mirta 15 mg niin EN NUKKUNUT vaan olin vaan sellasessa tosi uneliaassa tilassa. En saanut sitä kipeästi kaipaamaani nukahtamisen onnistumisen tunneta. Olisi kiva kuulla jos jollain samanikäisellä naisella (n.40 v) olis tällasta ollut ja siitä selvinnyt. Tai ylipäätään olis kiva vaikka meilejä vaihtaa jonkun samassa tilanteessa olleen tai olevan kanssa.Jotenkin luulen, että sinä Laura olet vielä nuori...?
      Anyway, positiivisia kokemuksia ko.mirtasta luen enemmän kuin mielelläni...

      • heippa,
        kirjoittelin itsestäni jo tuohon sun viestin yläpuolelle "pidempi jakso..".
        mä oon 34v. ja tiedostanu olevani herkkäuninen jo vajaa 10 vuotta. syksyllä -03 hain ensimmäisen kerran nukahtamistabletteja, kun olin poikki vauvan yöheräilyistä, kun en sitten enää nukahtanutkaan kun vauva nukahti, vaan jäin valvomaan. toki olin syönyt nukahtamistabletteja puoliskoina jo silloin tällöin kun piti saada valvominen katkeemaan (lainasin äidiltä). mutta tosiaan -03 hain omat. viime keväänä kun hain apua, lääkäri sanoi lohdullisena, ettei hätä oo tämän näköinen, kyllä tähän konstit löytyy ja määräsi mirtaa. kysyin lääkäriltä, että miksi mulle ei oltu sillon aiemmin tätä suositeltu, kun olin hakenut zopinoxia ja kun reseptiä oli uusittu. lääkäri sanoi, että sillon ei oo tätä vielä käytetty unihäiriöihin, pelkästään masennukseen. vasta hiljattain on löydetty mirtan hyvä vaikutus unihäiriöihin pieninä määrinä.

        en mäkään tällä nuku "kuin tukki" vaan näen hirveästi unia, kääntyilen, olen tokkurainen. mutta on niin ihanaa kun herää unesta tai kääntyilee, niin ei tarvi kun ottaa uus mukava asento ja heti nukahtaa!! en antais näitä pois!


      • unihäiriöiden hoitoon kirjoitti:

        heippa,
        kirjoittelin itsestäni jo tuohon sun viestin yläpuolelle "pidempi jakso..".
        mä oon 34v. ja tiedostanu olevani herkkäuninen jo vajaa 10 vuotta. syksyllä -03 hain ensimmäisen kerran nukahtamistabletteja, kun olin poikki vauvan yöheräilyistä, kun en sitten enää nukahtanutkaan kun vauva nukahti, vaan jäin valvomaan. toki olin syönyt nukahtamistabletteja puoliskoina jo silloin tällöin kun piti saada valvominen katkeemaan (lainasin äidiltä). mutta tosiaan -03 hain omat. viime keväänä kun hain apua, lääkäri sanoi lohdullisena, ettei hätä oo tämän näköinen, kyllä tähän konstit löytyy ja määräsi mirtaa. kysyin lääkäriltä, että miksi mulle ei oltu sillon aiemmin tätä suositeltu, kun olin hakenut zopinoxia ja kun reseptiä oli uusittu. lääkäri sanoi, että sillon ei oo tätä vielä käytetty unihäiriöihin, pelkästään masennukseen. vasta hiljattain on löydetty mirtan hyvä vaikutus unihäiriöihin pieninä määrinä.

        en mäkään tällä nuku "kuin tukki" vaan näen hirveästi unia, kääntyilen, olen tokkurainen. mutta on niin ihanaa kun herää unesta tai kääntyilee, niin ei tarvi kun ottaa uus mukava asento ja heti nukahtaa!! en antais näitä pois!

        kiitti selvennyksestä ja positiivisesta viestistä. Mulla unettomuusjakso ekan kerran raskausaikana, sitte vauvan synnyttyä alussa jatkui ja nyt sitte aina sillon tällöin.


      • Jos on paha unihäiriö päällä niin sen korjaantuminen vie aikaan. Tuo Mirtazapiinin pitäis kyllä auttaa jonkin ajan päästä. Toimi itselläni ja vedin täyttä 15mg 3 kuukautta putkeen ja silloin oppi jälleen tietämään mitä on pitkäaikainen ja säännöllinen normaali nukkuminen ja yöuni.

        Valitettavasti ilman lääkettä unet pikku hiljaa menivät taas epätasapainoon siten, että pienikin stressaantuminen voi aiheuttaa pätkimistä ja liian aikaisin heräämistä. Nukahtaminen ei ole ollut koskaan ongelma.


      • Hei hohhoijaa!
        Minulle paras unilääke nukahtamiseen on, kun laitan äänikirjan lukemaan minulle jotain kivaa kirjaa. Laitan sen niin hiljaiselle, että juuri ja juuri kuulen mitä lukee. Kun herään yöllä, laitan sen heti uudestaan lukemaan minulle. Nukahdan tosi hyvin sillä konstilla.
        Sen käyttäminen vaati hiukan opettelua ja totuttelua. Sen jälkeen on ollut paras mahdollinen unilääke!


      • Mä olen saanut luonnollisen avun kun olen herännyt enkä ole saanut unta, ottamalla magnesium sitraattian yhden tabletin ja syönyt vielä banaanin. Banaanissa on mm. tryptofaania. Huoneen tuuletus auttaa myös siinä ohella. AIna kehotetaan nousemaan ylös jos ei saa unta, mutta en neuvoisi tekemään sitä koska se vain virkistää lisää kun verenkiero vilkastuu, ja vihoviimeinen temppu olisi lukea jotain koska joutuisi laittamaan valot päälle ja m,elatoniinin eritys lakkaa heti kun laittaa valot!
        Mukava pesä kannattaa tehdä täkistä ja jättityyny pään alle. Vaikka jokin halityyny vielä kainaloon, ja kuvittelee itsensä johonkin ylelliseen katosvuoteeseen:)


      • Mirtazapin vaikuttaa unettavasti nimenomaan mahdollisimman pienellä annoksella. 15 mg


      • UNI-äänikirja kehiin kirjoitti:

        Hei hohhoijaa!
        Minulle paras unilääke nukahtamiseen on, kun laitan äänikirjan lukemaan minulle jotain kivaa kirjaa. Laitan sen niin hiljaiselle, että juuri ja juuri kuulen mitä lukee. Kun herään yöllä, laitan sen heti uudestaan lukemaan minulle. Nukahdan tosi hyvin sillä konstilla.
        Sen käyttäminen vaati hiukan opettelua ja totuttelua. Sen jälkeen on ollut paras mahdollinen unilääke!

        Sama täällä... Toimii


    • Minulla on kyseistä lääkettä. Kokemukset:

      Pitkäaikaisena kuurina todella ihmeitä tekevä. Siis katkonainen uni on sen jälkeen historiaa. Vaikutus on kuitenkin lihottava: joko lisääntyneen ruokahalun tai hidastuneen aineenvaihdunnan kautta tai molempien.

      Epäsäännöllisessä käytössä väsyttää seuraavana päivän ihan tolkuttomasti. Otin kerran sen koko tabletin 15mg kerralla ja seuraavana päivänä olin ihan tokkurassa, vaikka päivän hommista suoriuduinkin. Sitten puolitin annoksen, jopa otin vain neljänneksen, vaikka se on hankala pistää palasiksi ja kyllä nukuin ihan ok. Mutta se lihominen ei innosta, kun muutenkin pitäis saada painoa alas.

      Ei voi muuta sanoa kuin, että kyllä on vittumaisia nuo unihäiriöt sitten kun ne tulevat elämään pysyvästi. Tuntuu, että ilman lääkkeitä nukkumisen onnistuminen on ihan nopan heittämisestä kiinni: jos saa huonon numeron nukkuu tosi huonosti, jos taas hyvän nukkuu ihan ok ilman mitään lääkkeitä ja poppakonsteja

      • ...positiivisista kokemuksista. Tosi moni kertoo ko.lääkkeen lihottavasta vaikutuksesta. Olen melko hoikka, joten minua ei kyllä lihominen pelota yhtään. Voiko lääkkeestä lihoa, jos ei ala syömään enemmän kuin ennen ja liikkuu kuin ennen?Ihan kaiken pääasia on että saisi kunnon - lääkkeettömän - unen takaisin. Ja saisi tehtyä niitä asioita joita arkisin tekee. Kun katsoo, kuinka moni ihminen on käynyt lukemassa tämänkin viestiketjun, satoja! , niin näkee, että unettomuus tavalla tai toisella on ihmisiä kiinnostava/vaivaava. On aivan järkyttävää, kun jollain on elämänpituinen unettomuus. Ei siinä millään voi elämästä täysillä nauttia eikä ainakaan työelämssä olla...vai olenko väärässä? Ehkä, sillä jotkuthan ovat työelämässä, pyörittävät perhettä ja elävät arkeaan nukkumalla aina jonkin lääkkeen avulla. Ei siinä mitään, jos sellainen lääke vaan löytyy, että sen avulla nukuttu yö on edes 6 h pitkä ja antaa saman vaikutuksen kuin lääkkeetön yö. Mutta voiko sellaista olla???Hmm, tällasia tässä pohdin.Toivoni on nyt tuossa mirtassa. Ei vielä kunnollista nukkumista, mutta muutama tunti katkonaisesti kuitenkin ja se on jo MAHTAVAA! Koska mirtan väsyttävä vaikutus tuoteselosteen ja kirjoitusten perusteella häviää muutaman päivän jälkeen, niin sitten ei kyllä hyvä juttu! Vai häviääkö??? Jos sinäkin "mies olen" olet syönyt sitä 3 kk niin säilyttikö se unettavan vaikutuksensa koko ajan?Nukutko sinä sen avulla kuin tukki kuten jossain kirjoituksessa joku kertoi. Siitä tukkimaisesta unesta minäkin haaveilen - sitä oli vielä vuoden vaihteessa ilman lääkettä.


      • hooh hoijaa kirjoitti:

        ...positiivisista kokemuksista. Tosi moni kertoo ko.lääkkeen lihottavasta vaikutuksesta. Olen melko hoikka, joten minua ei kyllä lihominen pelota yhtään. Voiko lääkkeestä lihoa, jos ei ala syömään enemmän kuin ennen ja liikkuu kuin ennen?Ihan kaiken pääasia on että saisi kunnon - lääkkeettömän - unen takaisin. Ja saisi tehtyä niitä asioita joita arkisin tekee. Kun katsoo, kuinka moni ihminen on käynyt lukemassa tämänkin viestiketjun, satoja! , niin näkee, että unettomuus tavalla tai toisella on ihmisiä kiinnostava/vaivaava. On aivan järkyttävää, kun jollain on elämänpituinen unettomuus. Ei siinä millään voi elämästä täysillä nauttia eikä ainakaan työelämssä olla...vai olenko väärässä? Ehkä, sillä jotkuthan ovat työelämässä, pyörittävät perhettä ja elävät arkeaan nukkumalla aina jonkin lääkkeen avulla. Ei siinä mitään, jos sellainen lääke vaan löytyy, että sen avulla nukuttu yö on edes 6 h pitkä ja antaa saman vaikutuksen kuin lääkkeetön yö. Mutta voiko sellaista olla???Hmm, tällasia tässä pohdin.Toivoni on nyt tuossa mirtassa. Ei vielä kunnollista nukkumista, mutta muutama tunti katkonaisesti kuitenkin ja se on jo MAHTAVAA! Koska mirtan väsyttävä vaikutus tuoteselosteen ja kirjoitusten perusteella häviää muutaman päivän jälkeen, niin sitten ei kyllä hyvä juttu! Vai häviääkö??? Jos sinäkin "mies olen" olet syönyt sitä 3 kk niin säilyttikö se unettavan vaikutuksensa koko ajan?Nukutko sinä sen avulla kuin tukki kuten jossain kirjoituksessa joku kertoi. Siitä tukkimaisesta unesta minäkin haaveilen - sitä oli vielä vuoden vaihteessa ilman lääkettä.

        Se vaikuttaa pitempiaikaisessa käytössä niin, että sitä ottamisen jälkeistä väsymystä ei huomaa enää, mutta se auttaa nukahtamaan silti nopeammin ja samoin auttaa nukahtamaan heti uudelleen, jos vaikka herää yöllä katsomaan kelloa välillä ihan toviksi.

        Lyhyesti ja ytimekkäästi kiteyttäisin sen näin: se neuloo unipalaset yhteen eli poistaa kaikki suuret nukkumattomuuspalaset. Kannattaa pitää suunnilleen sama rytmi esim. klo 23 sänkyyn ja klo 7 ylös. Tai vastaava tuntimäärä minkä tiedät itsesi tarvitsevan.


      • hooh hoijaa kirjoitti:

        ...positiivisista kokemuksista. Tosi moni kertoo ko.lääkkeen lihottavasta vaikutuksesta. Olen melko hoikka, joten minua ei kyllä lihominen pelota yhtään. Voiko lääkkeestä lihoa, jos ei ala syömään enemmän kuin ennen ja liikkuu kuin ennen?Ihan kaiken pääasia on että saisi kunnon - lääkkeettömän - unen takaisin. Ja saisi tehtyä niitä asioita joita arkisin tekee. Kun katsoo, kuinka moni ihminen on käynyt lukemassa tämänkin viestiketjun, satoja! , niin näkee, että unettomuus tavalla tai toisella on ihmisiä kiinnostava/vaivaava. On aivan järkyttävää, kun jollain on elämänpituinen unettomuus. Ei siinä millään voi elämästä täysillä nauttia eikä ainakaan työelämssä olla...vai olenko väärässä? Ehkä, sillä jotkuthan ovat työelämässä, pyörittävät perhettä ja elävät arkeaan nukkumalla aina jonkin lääkkeen avulla. Ei siinä mitään, jos sellainen lääke vaan löytyy, että sen avulla nukuttu yö on edes 6 h pitkä ja antaa saman vaikutuksen kuin lääkkeetön yö. Mutta voiko sellaista olla???Hmm, tällasia tässä pohdin.Toivoni on nyt tuossa mirtassa. Ei vielä kunnollista nukkumista, mutta muutama tunti katkonaisesti kuitenkin ja se on jo MAHTAVAA! Koska mirtan väsyttävä vaikutus tuoteselosteen ja kirjoitusten perusteella häviää muutaman päivän jälkeen, niin sitten ei kyllä hyvä juttu! Vai häviääkö??? Jos sinäkin "mies olen" olet syönyt sitä 3 kk niin säilyttikö se unettavan vaikutuksensa koko ajan?Nukutko sinä sen avulla kuin tukki kuten jossain kirjoituksessa joku kertoi. Siitä tukkimaisesta unesta minäkin haaveilen - sitä oli vielä vuoden vaihteessa ilman lääkettä.

        puolikas Mirtatzapiini naamariin. 7,5mg ja unta 8,5 tuntia putkeen. Jos oon heräillyt yöllä, en sitä muista tai se on ollut aivan lyhytaikainen. Normaalisti ilman lääkkeitä nukun semmoisen 6 -7 tuntia ja siitäkin osa voi olla heräilyä tai herää väkinäisesti ja väsyneenä liian aikaisin ilman mitään syytä?!

        Sanoisin, että aika tehokas pätkäunien ja liian aikaisen heräämisen estäjä tuo kyseinen lääke. Meinaan käyttää nyt pari viikkoa putkeen sitä puolikasta ja sitten lopettaa. Jospa saan pysyvämmän unirytmin aikaiseksi, joka jatkuu ilman lääkettäkin.

        Kerro kokemuksiasi oletko saanut unirytmiäsi nyt korjattua sillä lääkkeellä?


      • mies vaan kirjoitti:

        puolikas Mirtatzapiini naamariin. 7,5mg ja unta 8,5 tuntia putkeen. Jos oon heräillyt yöllä, en sitä muista tai se on ollut aivan lyhytaikainen. Normaalisti ilman lääkkeitä nukun semmoisen 6 -7 tuntia ja siitäkin osa voi olla heräilyä tai herää väkinäisesti ja väsyneenä liian aikaisin ilman mitään syytä?!

        Sanoisin, että aika tehokas pätkäunien ja liian aikaisen heräämisen estäjä tuo kyseinen lääke. Meinaan käyttää nyt pari viikkoa putkeen sitä puolikasta ja sitten lopettaa. Jospa saan pysyvämmän unirytmin aikaiseksi, joka jatkuu ilman lääkettäkin.

        Kerro kokemuksiasi oletko saanut unirytmiäsi nyt korjattua sillä lääkkeellä?

        ...enpä ole vielä saanut unta palloon. Luin hieman suorastaan kateellisena, että nukut välillä kuusikin tuntia - toki välillä heräillen- mutta kuitenkin...Kärsin siis tällä hetkellä TÄYDELLISESTÄ UNETTOMUUDESTA ja koskaan tää TU-jakso ei oo venyny tämmösiin mittoihin (kolme vkoa TU ja 8 vkoa niitä 1-3 tunnin yöunia.) Jospa mulla oliskin ollut silloin - kun oli tuo 1-3 tunnin yöunijakso menossa - tuommosta mirtaa, niin olisin saanut sillä unirytmiä korjattua eikä olis päässyt tähän TU :een. Viime yö - kiitos kun kysyit muuten, tuntui kivalle kun joku ymmärtää/kysyy...:) - meni aivan plärinäksi. Olin tosi tosi väsynyt illalla ja mulla oli tosi vahva tunne että nyt vihdoin nukahdan ja nukun ja niinpä en ottanut mitään! Tein tyhmästi - nähtävästi - sillä ei se uni tullut ei sitten millään. Otan ensi yönä sellasen mirtan ja yritän säilyttää uskoni nyt siihen, että JOSSAIN vaiheessa se alkaa vaikuttaan. Ihminen vaan on(tai ainakin minä) niin kärsimätön ja kyllä 3 kk nyt sais riittää. Haluan normaalitilanteeseen takaisin mahdollisimman pian!
        Mukavaa päivää sinulle muille !


      • hoooh hoijaa kirjoitti:

        ...enpä ole vielä saanut unta palloon. Luin hieman suorastaan kateellisena, että nukut välillä kuusikin tuntia - toki välillä heräillen- mutta kuitenkin...Kärsin siis tällä hetkellä TÄYDELLISESTÄ UNETTOMUUDESTA ja koskaan tää TU-jakso ei oo venyny tämmösiin mittoihin (kolme vkoa TU ja 8 vkoa niitä 1-3 tunnin yöunia.) Jospa mulla oliskin ollut silloin - kun oli tuo 1-3 tunnin yöunijakso menossa - tuommosta mirtaa, niin olisin saanut sillä unirytmiä korjattua eikä olis päässyt tähän TU :een. Viime yö - kiitos kun kysyit muuten, tuntui kivalle kun joku ymmärtää/kysyy...:) - meni aivan plärinäksi. Olin tosi tosi väsynyt illalla ja mulla oli tosi vahva tunne että nyt vihdoin nukahdan ja nukun ja niinpä en ottanut mitään! Tein tyhmästi - nähtävästi - sillä ei se uni tullut ei sitten millään. Otan ensi yönä sellasen mirtan ja yritän säilyttää uskoni nyt siihen, että JOSSAIN vaiheessa se alkaa vaikuttaan. Ihminen vaan on(tai ainakin minä) niin kärsimätön ja kyllä 3 kk nyt sais riittää. Haluan normaalitilanteeseen takaisin mahdollisimman pian!
        Mukavaa päivää sinulle muille !

        ottaa sitä nyt muutama päivä putkeen ja katso mitä auttaa. En ole lääkäri enkä tiedä tilannettasi, mutta se kuullostaa tosi pahalta, jos et nuku yhtään. Oletko varma ettet nuku yhtään, vai vaan sinusta tuntuu, ettet nuku? Voit olla niin jumissa nyt henkisesti ja fyysisesti, että sen noidankehän purkaantuminen vie vain aikaa.

        En ole itse kärsinyt totaaliunettomuudesta, mutta pitkäaikaisesta piinasta kyllä, joka uuvuttaa ja vie muistin, työtehon ja pistää epäilemään vakavaa sairautta (muuta kuin unettomuus), kun olo vain yksinkertaisesti on aivan huono.


      • mies vaan kirjoitti:

        ottaa sitä nyt muutama päivä putkeen ja katso mitä auttaa. En ole lääkäri enkä tiedä tilannettasi, mutta se kuullostaa tosi pahalta, jos et nuku yhtään. Oletko varma ettet nuku yhtään, vai vaan sinusta tuntuu, ettet nuku? Voit olla niin jumissa nyt henkisesti ja fyysisesti, että sen noidankehän purkaantuminen vie vain aikaa.

        En ole itse kärsinyt totaaliunettomuudesta, mutta pitkäaikaisesta piinasta kyllä, joka uuvuttaa ja vie muistin, työtehon ja pistää epäilemään vakavaa sairautta (muuta kuin unettomuus), kun olo vain yksinkertaisesti on aivan huono.

        nukuin viime yönä 4 h! Kiitos kannustavasta viestistä! Katsoin tuota tämän palsatan alkupäätä ja uusia kirjoituksia...joillekin unettomuus aiheena näyttää olevan pilkanteon kohde! Aika uskomatonta! Tod.näköisesti fyysisessö työssä duunarina ei varmaan unettomuutta koe, onhan työ niin rankkaa kropalle. Mutta minkäs teen minäkään, kun en ole fyys.duuniin itseäni kouluttanut vaan näihin "henkisiin"? Jos olisin tiennyt että elämääni astuu vaiva nimeltä unettomuus kakskymppisenä, niin varmaan olisin raksalle suunnannut....Toivottavsti tämä palsta pysyy asiallisissa kirjoituksissa, koska ei täällä kukaan käy edes ilman ko.ongelmaa! Meikäkään ei tasan tarkkaan tälle palstalle eksy kun ns.hyvä ja normaali vaihe taas saavutettu. Toisaalta, jos sen saavutan, niin varmasti aioin positiivisesta kokemuksesta kirjoittaa ja ehkä näin kannustaa muita vastaavasta kärsiviä, kuten mies vaan on tehnyt! Mutta oi, vielä on matkaa edessä päin tätä rankinta polkua...:)


      • hohhoijjaaa kirjoitti:

        nukuin viime yönä 4 h! Kiitos kannustavasta viestistä! Katsoin tuota tämän palsatan alkupäätä ja uusia kirjoituksia...joillekin unettomuus aiheena näyttää olevan pilkanteon kohde! Aika uskomatonta! Tod.näköisesti fyysisessö työssä duunarina ei varmaan unettomuutta koe, onhan työ niin rankkaa kropalle. Mutta minkäs teen minäkään, kun en ole fyys.duuniin itseäni kouluttanut vaan näihin "henkisiin"? Jos olisin tiennyt että elämääni astuu vaiva nimeltä unettomuus kakskymppisenä, niin varmaan olisin raksalle suunnannut....Toivottavsti tämä palsta pysyy asiallisissa kirjoituksissa, koska ei täällä kukaan käy edes ilman ko.ongelmaa! Meikäkään ei tasan tarkkaan tälle palstalle eksy kun ns.hyvä ja normaali vaihe taas saavutettu. Toisaalta, jos sen saavutan, niin varmasti aioin positiivisesta kokemuksesta kirjoittaa ja ehkä näin kannustaa muita vastaavasta kärsiviä, kuten mies vaan on tehnyt! Mutta oi, vielä on matkaa edessä päin tätä rankinta polkua...:)

        Hyvä, jo menee parempaan suuntaan. Jospa se siitä lähtisi. Itse otan lääkkeen myös. Jo toinen yli 8 tunnin nukuttu yö takana putkeen. Aamuväsymystä on vähän vielä ollut, mutta uskoisin, että se poistuu lääkkeeseen tottumiseen myötä.

        Tämä on huono palsta siinä mielessä, että kaikilla häiriköillä ja ilkimyksillä on vapaat kädet kirjoittaa mitä haluaa, koska tekstit eivät kulje ensin moderaattorin kautta.


      • Pyytäkää Melatoni 3 mg resepti kaveriksi Mirtazapinille.


      • hooh hoijaa kirjoitti:

        ...positiivisista kokemuksista. Tosi moni kertoo ko.lääkkeen lihottavasta vaikutuksesta. Olen melko hoikka, joten minua ei kyllä lihominen pelota yhtään. Voiko lääkkeestä lihoa, jos ei ala syömään enemmän kuin ennen ja liikkuu kuin ennen?Ihan kaiken pääasia on että saisi kunnon - lääkkeettömän - unen takaisin. Ja saisi tehtyä niitä asioita joita arkisin tekee. Kun katsoo, kuinka moni ihminen on käynyt lukemassa tämänkin viestiketjun, satoja! , niin näkee, että unettomuus tavalla tai toisella on ihmisiä kiinnostava/vaivaava. On aivan järkyttävää, kun jollain on elämänpituinen unettomuus. Ei siinä millään voi elämästä täysillä nauttia eikä ainakaan työelämssä olla...vai olenko väärässä? Ehkä, sillä jotkuthan ovat työelämässä, pyörittävät perhettä ja elävät arkeaan nukkumalla aina jonkin lääkkeen avulla. Ei siinä mitään, jos sellainen lääke vaan löytyy, että sen avulla nukuttu yö on edes 6 h pitkä ja antaa saman vaikutuksen kuin lääkkeetön yö. Mutta voiko sellaista olla???Hmm, tällasia tässä pohdin.Toivoni on nyt tuossa mirtassa. Ei vielä kunnollista nukkumista, mutta muutama tunti katkonaisesti kuitenkin ja se on jo MAHTAVAA! Koska mirtan väsyttävä vaikutus tuoteselosteen ja kirjoitusten perusteella häviää muutaman päivän jälkeen, niin sitten ei kyllä hyvä juttu! Vai häviääkö??? Jos sinäkin "mies olen" olet syönyt sitä 3 kk niin säilyttikö se unettavan vaikutuksensa koko ajan?Nukutko sinä sen avulla kuin tukki kuten jossain kirjoituksessa joku kertoi. Siitä tukkimaisesta unesta minäkin haaveilen - sitä oli vielä vuoden vaihteessa ilman lääkettä.

        Järjetön suklaan himo. Sitä vetää Fazerin sinitä kuin näkkileipää, eikä mikään järkevä ajatus saa syömistä loppumaan.


    • lääke aiheuttaa mm sekavuutta ja harhoja ja niin kävi äitini kohdalla ja lääke piti lopettaa.
      Muitakin haittavaikutuksia on niin kuin kaikilla lääkkeillä saattaa olla. Infoa tuossa.

      http://www.laakeinfo.fi/\Medicine.aspx?m=14822&d=18656&i=ORION PHARMA_MIRTAZAPIN ORION_Mirtazapin Orion tabletti, suussa hajoava

    • Olen ottanut nyt yli viikon puolikkaan 15mg:sta. Nukuttaa oikeastaan liikaa, eli olen nukkunut nyt 12h yöunia, mutta ehkä ajan kanssa väsyttää vähemmän?

      Olen saanut erikseen reseptin masennuslääkkeisiin, mutta tuokin tuntuu tällä hetkellä tasaavan mielialaa riittävästi, joten en ole aikeissa aloittaa toista lääkettä. Sivuoire ruokahalun kasvu on myös kohdallani plussaa, koska olen alipainoinen.

    • söin jonkun aikaa mirtaa masennukseen ja unettomuuteen ensin kaikki meni hyvin sain nukuttua kunnolla mutta unet kävi liian vilkkaisi ihan liian todentuntuisiksi lopetin niiden käytön noin parikuukautta sitten ne eivät minulle sopineet minulla ilmeisesti tuli harhaisuutta ja enkä muitanut normiasioita ja tuli välinpitämätön olo annostus oli 15mg iltaisin.

      • Hei lisa-mari!
        Minä näen joka yö unia paljon. On aivan kuin toinen elämä nukkuessa. Minusta se ei enää tunnu pahalta ja pelottavalta, kun olen todennut itselleni että minulla on sitten kaksi elämää: unielämä ja hereillä olo elämä :) Tosin, täytyy välillä miettiä jostain asiasta että oliko se unta vai totta :D


      • Paljon UNIA näen kirjoitti:

        Hei lisa-mari!
        Minä näen joka yö unia paljon. On aivan kuin toinen elämä nukkuessa. Minusta se ei enää tunnu pahalta ja pelottavalta, kun olen todennut itselleni että minulla on sitten kaksi elämää: unielämä ja hereillä olo elämä :) Tosin, täytyy välillä miettiä jostain asiasta että oliko se unta vai totta :D

        Heippa! Lueskelin ketjua. Olen kärsinyt unettomuudesta pitkään mutta nyt olen saanut avun Mirtazapinista. Paino on minullakin noussut 4 kg kolmen kuukauden aikana. Näen hirveästi unia, mutta en varsinaisesti painajaisia. Unissani tapahtuu mitä oudoimpia asioita, mutta ahdistusta en niissä koe. Iltaisin ajattelen että minäpä tästä taas lähden yöksi salaiseen suljettuun unimaailmaani. Odotan melkein jännityksellä :-) Uni on parantunut huomattavasti, nukun helposti 8h putkeen mitä ei ole tapahtunut 30 vuoteen. Joten siitä ilosta kestän myös yölliset uniretkeni. Jep ja otan joka ilta sen puolikkaan.


    • Minullekkin on määrätty 15 mg mirtaa unettomuuteen, puolikkaita tabletteja otin eli 7,5 mg. Toimi omalla kohdallani paremmin kuin imovane jolla sain nukuttua vain parituntia, mirta 8-10 tuntia unta.

      Mutta kauheat sivuvaikutukset, aamulla kuin krapula eikä meinannut päästä sängystä ylös, ei jaksanut nousta. Turvonnut olo, aineenvaihdunta hidastui ja ajatus ei kulkenut ihan niin vilkkaasti kuin yleensä.

      Mulla on nyt pahin unettomuus takana päin, mutta välillä tulee unettomia kausia, niin itsellä riittää pikku murunen (n.1-2mg) tabletista nukahtamiseen. Mikä parasta nuinkin vähällä unet elävöityy ja näen hirveän hyviä unia :D Eikä sivuvaikutuksetkaan ole niin pahoja.

    • huono lääke.. ite kokeillu vaan muutamia (alle 10) kertoja.. saa kyllä nukuttua mutta ei meinaa herätäkään millään, vasta illalla alkaa olla pirteä olo. ehdottomasti unettomuuteen kannattaa pyytää stillnoct 10mg tai vastaava stella. nukahtaa, hyvät unet ja HERÄÄ PIRTEÄNÄ ja vieläpä ilman herätyskelloa, normaalisti viimeistään 8 tunnin jälkeen.. puolikkaalla tabletilla nukkuu mukavasti sen 6 tuntia ja taas virkeänä ylös... tosin näitä ei kuulemma kannata (saa) käyttää kovinkaan pitkäaikaisesti, vaikutus heikkenee.. itsellä riittää kun ottaa muutamana päivänä viikossa ja nukkuu ne yöt hyvin, jaksaa sit muut päivät vähän huonommillakin "luonnollisilla" unilla. itsellä ei mitään sivuvaikutuksia.

    • Toimii mulla hyvin! Ekat pari viikkoa menee tietty sivuoireiden kanssa painimiseen (väsymys, säpsähtelyt), mutta kun alkuoireet katoavat nukun hyvin, jaksan pirteänä koko päivän ja jaksan myös liikkua niin paljon ettei läskiä kerry. Mulla ei ole ollut sivuoireita aloituksen jälkeen, mutta syönkin säännöllisesti puolikkaan ihan joka ilta. Mielialakin ollut parempi.

    • Minulle lääkäri määräsi mirtaa 3,75 mg (1/4 tbl 15 mg:sta) tai vähemmän, ja nimenomaan tarvittaessa unettomuuteen otettavaksi. En haluakaan mitään säännöllistä lääkitystä. Täällä monet ovat kertoneet, että aamulla on sitten tokkurassa, mutta että se menisi ohi vähitellen. Mitenkähän on, jos käyttää vain silloin tällöin? En siis ole kokeillut itse vielä.

      • Hei Gardener!
        En usko että mitään masennuslääkettä voi ottaa vain silloin kun tarvitsee. Voi tulla ikäviä oireita sellaisesta epäsäännöllisestä käytöstä.
        Sitä varten on tuo Imovane tai Diapam. Paras yhdistelmä on puoli Diapamia ja puolikas Imovanea ennen nukkumaanmenoa.
        Diapam 5mg ja Imovane 7.5mg ja ne puoliksi.


      • Kun Mirtazapiinia otetaan unettomuuteen, se on täysin eri asia kuin käyttö masennuslääkkeenä(jolloin lääkitys on tarkoituksenmukaista ja toimivaa vain säännöllisesti käytettynä).
        Mirtazapiinin unettava vaikutus toimii nimenomaan tuollaisella pienellä annoksella(15 mg:sta 1/3 tai 1/4). Unettava vaikutus on sitä parempi mitä pienemmän annoksen saat otettua. Tällä annoksella ei myöskään kasvata ruokahalua. Valitettavasti lääkärit usein määrää puolikkaan, jolloin ruokahalu kasvaa.
        Kun lääkettä ei käytetä masennuksen hoitoon, sen ei tarvitse olla säännöllistä.
        Olen kuitenkin huomannut että jos ottaa vain hyvin harvoin, aamulla saattaa vielä väsyttää. Uniongelmat, joihin haetaan lääkitystä, harvoin ovatkaan "silloin tällöin ei nukuta" tyyppisiä, joten suht säännöllinen käyttö varmasti suotavaa. Tähän lääkkeeseenhän ei tule riippuvuutta.


    • LÄÄKÄRIT TUHOAVAT NUORTEN IHMISTEN TERVEYTTÄ LOPUKSI ELÄMÄÄ, saadakseen itselleen leipäpuun, jossa saa loisia saman ajan. Voivittu.

      LääkäritHelvettiinTaiHoitoonRy

      • Tuolla asenteella et saa kunnollista apua mistään. Saat vaan kihistä vihassasi.


      • Ikävä kyllä se on totta. Monet psyykelääkkeet tuhoaa terveyttä. Eiköhä aika monilla narkkareilla ole jokin lääkärin määräämä lääkitys. Ei tarvitsisi pentuja opettaa jo lapsesta lähtien lääkkeiden addiktoivaan käyttöön. Ongelmia pitäisi ratkoa ilaman lääkityksiä ja tois sijaisesti lääkkeillä esim. jos ei saa nukuttua. On tiettyjä persoonia joita pitää lääkitä. Miksihän ei hoideta kokonaisvaltaisesti ja oteta elämäntilanne ja elämä kokonaisuutena huomioon. Onhan noita virallisia tahoja, mutta eivät näytä toimivan aina asiakkaansa parhaaksi. Kyllä keskusteluja käyvät seläntakana, mutta mitä se ketään potilasta/asiakasta autta. Eivät edes kerro kaikista asioista ja palveluista mitä olisi käytettävissä. Kyllä noissa yhteiskunnallisissakin palveluissa olisi toivomisen varaa. Onneksi sentää näytää menevän vähän parempaan suuntaan, vaikka on aika tsäkä kun hyvän ja panautuvan yhteyshenkilön läytää, vaikka kaikkien pitäisi olla hyviä.


    • 15 mg minullakin unettomuuden hoitoon, mutta lääkäri sanoi että se teho perustuu pieneen annokseen, eli 1/4 - 1/2 pilleriä, itse puraisen hampailla sopivan palan :DD

      • Sama täällä! Lääkäri painotti sitä, että mitä väemmän sitä ottaa sen paremmin se vaikuttaa juuri unettomuuteen. kokonainen tabletti ei toimi unen laatua parantavana. Olen käytänyt 3v. 1/4 tablettia välillä säännöllisesti tai tarvittaessa. Uniongelmani kroonista laatua ja tulen tarvitsemaan apua varmasti aina. Jos tuo 1/4 ei aina auta, saatan ottaa siihen tueksieksi yhden melatoniini tabletein 3mg.
        Vakituisen unirytmin saavuttaminen on tarkeää. Otan tabletin aina samaan aikaan joka ilta n. tunti ennen oletettua nukkumaan meno aikaa. Kun alan tuntea normaalin väsymisen kaltaista uneliaisuutta, menen vuoteeseen ja nukahdan. Jos en ole tarkka tuon väsymistunteen kanssa, enkä mene vuoteeseen, vastassa on taatusti vaikea yö.
        Hyvä lääke minulle. Parempi, kuin nukahtamis- tai varsinaiset unilääkkeet, joita olen vuosien saatossa kokeillut monia.


      • Apteekista voit ostaa hyvän ja halvan leikkurin.


    • hei.kuka tietää mirtazapin actavis 15mg.milloin alkaa näkymään verestä itse syön puolikkaan iltaisin eli puolikasxpvä. olisin kiitollinen jos joku viittii vastailla

      • Aika monet lääkkeet maistuvat kitkeriltä, kirpeiltä, suussa tuntuu puutumista. Nämä eivät kerro lääkkeen tehosta tai vaikutuksesta keskushermostoon mitään.


    • Lääkäri määräsi mulle 0.5 - 1 x 15mg Mirtaa unen parantamiseksi tarvittaessa. Kokonaisen tabl ottamisen jälkeen nukuin näemmä niin sikeästi, että raajat ovat ihan puuduksissa herätessä jopa siinä määrin, että nyt on vasen käsi toimintakunnoton, kun hermo on ollut puristuksissa (ns. Saturday night palsy), mikä on yleensä mahdollista vain sammumiseen asti juomisen seurauksena.

      Puolikas tabletti antaa pitkät unet, mutta seur. päivänä on ihan tokkurainen oli johonkin klo 17 asti. Pitänee kokeilla tuota 1/4 -tabletin annosta, jos siitä tulis normaalimmat unet. Ilman mirtaa unet on nykyään 3-4 tunnin luokkaa. Puutunut käsikin on helpompi kestää kuin 3 tunnin unet.

      • Mutta kysymys kuuluukin, kuinka kauan aiot kyseistä lääkettä käyttää? Kun lopetat käytön (riippuen käytön pituudesta) saat tai et saa mitään oireita.

        Jos saat oireet, ne eivät tule olemaan helppoja. Oireista pahin on kappas vaan unettomuus. Tällä kertaa siihen unettomuuteen ei auta edes unilääkkeet, joten pulassa olet uniesi kanssa. Ja kun ottaa huomioon vieroitusoireiden keston, pahimmillaan vuosia niin ohhoh sitä ollaan pulassa. Siinä sivussa lääkärit leimaa sinut hulluksi, kun oireille ei tule loppua. Onhan se lääke, mikä ei aiheuta mitään vieroitusoireita...

        No kaikki lääkkeet aiheuttaa sivuvaikutuksia, mutta tähän mirtsuun ne kulminoituu poikkeuksellisen pahasti juuri unettomuuden osalta. En voi ymmärtää, että unihoitajat? Määrää tätä ihan yleisesti unen laadun parantamiseen.


    • Minulle ei Mirtazapin auttanut minkäänlaisina annoksina- ainoastaan paino nousi. Käytin puolitoista vuotta Ketipinor 300mg ja kylkiäisinä Tenoxia 40mg sekä Stilnoctia 20mg. Niillä nukuin joten kuten. Nyt olen saanut jätettyä Tenoxin pois ja vähentänyt Ketipinorin 200mg. Seuraavaksi vähennän sen 100mg. Vähentämisen jälkeen on tosi pitkä jakso ettei nuku kuin koiran unta, muttaa siihen tottuu aikanaan.
      Olen kärsinyt vuosia erittäin pahasta uniongelmasta. Tavoitteenani on saada tulevaisuudessa vielä Stilnoctinkin jätettyä pois. Tämä on vain toiveajattelua, koska tiedän mitä kroonisoitunut unettomuus on ja siitä ei noin vain pääse eroon.
      Kyllähän noita uni- ja nukahtamislääkkeitä popsii mielellään kun tietää, että kolme yötä seitsemästä nukkuu melkein heräämättä ja aamulla on pirteä kun kello herättää 05.00.
      Meilahdessa on "unikoulu", mutta sinne en päässyt.
      Lisäksi minulla on erittäin paha selkärangan rappeuma johon käytän voimakkaita kipulääkkeitä (kipupolillekaan en päässyt) jotka saattavat myös häiritä unta.

      Se, mikä tässä asiassa vaivaa on sivuvaikutukset ja lähinnä sydän- ja verisuonitaudit sekä halvaukset. Olen vielä D1 mikä ei helpota asiaa.

      • Olen pahoillani puolestasi, ei ole sinullakaan helppoa.

        Tuli mieleen tuosta ketipinor annoksestasi, nosta sitä ennemmin ja lopeta sitten seinään. Näemmä suuremman annoksen unta parantava vaikutus on pienempi ja on sillä helpompi jättää pois. Noin unen kannalta ajatellen. En tiedä voiko sitä lopettaa seinään.


      • Melluskat kirjoitti:

        Olen pahoillani puolestasi, ei ole sinullakaan helppoa.

        Tuli mieleen tuosta ketipinor annoksestasi, nosta sitä ennemmin ja lopeta sitten seinään. Näemmä suuremman annoksen unta parantava vaikutus on pienempi ja on sillä helpompi jättää pois. Noin unen kannalta ajatellen. En tiedä voiko sitä lopettaa seinään.

        Enpä suosittele tuota seinään lopettamista.. ainakin itse aikanaan lopetin laakista vain 75mg annoksella noin 4 kuukauden käytön jälkeen ja tuntui että nyt lähtee henki! Aivan järkyttävät vieroitusoireet...


    • mulla unihäiriö kesti ainakin puoli vuotta pahana ennekun lopulta joudun menemään lääkäriin karmean huimauksen takia. Pönttö oli niin sekaisin että koko ajan tuntu että tipahtaa ja voimat oli ihan nollissa, ei pystynyt kattomaan telkkarii, ei lukemaan eikä nukkumaan. Piti vaan maata pitkällään ja silti karmea huimaus jatkuvasti.

      Lääkäri määräsi mirtazapin orion 15mg puoliskona iltaisin ja lisäksi zopinoksia alkuun pääsemiseen. Zopinoksilla sain 4h nukuttua aivan vintti pimeänä ja se alko pikku hiljaa virkistämään kun sai nukuttua, Nyt noin vuosi tuosta olen syönyt mirtazapiinia jatkuvasti enkä yritäkkään nukkua ilman sitä, Lopultakin olen päässyt melkolailla nuista muista oireista eroon mitä unettomuus aiheuttaa ja siitä voin kiittää mirtazapiinia.

      Kirjoitin tämän siksi että jos joku muu kärsii unettomuudesta niin HETI lääkäriin ettei kerkee mennä niin pahaksi kun mulla. Mutta tästäkin selvittiin, noin puolitoista vuotta se otti.

      • Itse kärsin unettomuudesta muutama vuosi sitten ja lääkäri määräsi juuri tuota mirtazapiinia, koska se ei ole koukuttava jne. jne.

        Kyllähän se auttoi, 7.5mg oli annos. Toimi aika pitkään, kunnes nilkkoihin tuli kutinaa ja sitten aloin huomaamaan, ettei unta voi saada ilman nappia. Se unettomuuskin tuli aina viikon viiveellä, eikä sitä osannut yhdistää mirtazapiiniin.

        Yritin lopettaa varmaan 10 krt, onnistumatta. Lopulta titrasin annosta 2mg saakka vuoden ajan ja lopetin siihen. Vai ei koukuta, kävin läpi helvetin enkä ole päässyt vielä pois!

        Unet mirtazapin 2mg annoksen lopettamisen jälkeen UNILÄÄKKEILLÄ!

        0-1kk 1-3h unta/vrk, 8pv/kk täysin yöt valvoen
        1-5kk 1-4h unta, 4pv/kk ...
        5-10kk 2-5h unta, 2pv/kk ...
        10-14kk 4-5h unta
        14-16kk 4-7h unta

        Kyllä kun mirtazapiiniä murun ottaa niin unta saa normaalisti, viikon päästä taas tietää ottaneensa, joten siihen en enää koske.

        Älkää tehkö samaa virhettä... Haluan vielä painottaa, ettei ennen lääkettä olleet uniongelmat olleet mitään tähän verrattuna!


      • Melluska kirjoitti:

        Itse kärsin unettomuudesta muutama vuosi sitten ja lääkäri määräsi juuri tuota mirtazapiinia, koska se ei ole koukuttava jne. jne.

        Kyllähän se auttoi, 7.5mg oli annos. Toimi aika pitkään, kunnes nilkkoihin tuli kutinaa ja sitten aloin huomaamaan, ettei unta voi saada ilman nappia. Se unettomuuskin tuli aina viikon viiveellä, eikä sitä osannut yhdistää mirtazapiiniin.

        Yritin lopettaa varmaan 10 krt, onnistumatta. Lopulta titrasin annosta 2mg saakka vuoden ajan ja lopetin siihen. Vai ei koukuta, kävin läpi helvetin enkä ole päässyt vielä pois!

        Unet mirtazapin 2mg annoksen lopettamisen jälkeen UNILÄÄKKEILLÄ!

        0-1kk 1-3h unta/vrk, 8pv/kk täysin yöt valvoen
        1-5kk 1-4h unta, 4pv/kk ...
        5-10kk 2-5h unta, 2pv/kk ...
        10-14kk 4-5h unta
        14-16kk 4-7h unta

        Kyllä kun mirtazapiiniä murun ottaa niin unta saa normaalisti, viikon päästä taas tietää ottaneensa, joten siihen en enää koske.

        Älkää tehkö samaa virhettä... Haluan vielä painottaa, ettei ennen lääkettä olleet uniongelmat olleet mitään tähän verrattuna!

        Mulla on kans tuota Mirtazapinia mutta otan vain ihan harvoin, useimmiten melatoniinia, mutta jos pitää nukahtaa nopeammin, niin silloin olen ottanut Mirtazapinia puolikkaan tai kolmasosan. Otitko sitä sitten säännöllisesti pitkän aikaa joka ilta?
        Tuskin siihen koukkuun jää jos ottaa ihan satunnaisesti.


      • Satunnainen ottaja kirjoitti:

        Mulla on kans tuota Mirtazapinia mutta otan vain ihan harvoin, useimmiten melatoniinia, mutta jos pitää nukahtaa nopeammin, niin silloin olen ottanut Mirtazapinia puolikkaan tai kolmasosan. Otitko sitä sitten säännöllisesti pitkän aikaa joka ilta?
        Tuskin siihen koukkuun jää jos ottaa ihan satunnaisesti.

        Jouduin ottamaan sen uudelleen käyttöön, koska mikään muu mitä kokeiltiin ei vienyt vieroitusoireita/unettomuutta pois. Toki sylki poskelle lääkkeet kokeilematta, mutta eipä ne niitä päästään muutoin terveelle määränneetkään.

        Nukuin todella hyvin kuukauden ja nyt se lopetti toimimasta kokonaan! Annos 7,5-15mg ja unet nyt 2h/vrk!


      • Melluska_ kirjoitti:

        Jouduin ottamaan sen uudelleen käyttöön, koska mikään muu mitä kokeiltiin ei vienyt vieroitusoireita/unettomuutta pois. Toki sylki poskelle lääkkeet kokeilematta, mutta eipä ne niitä päästään muutoin terveelle määränneetkään.

        Nukuin todella hyvin kuukauden ja nyt se lopetti toimimasta kokonaan! Annos 7,5-15mg ja unet nyt 2h/vrk!

        Itse minulle määrättiin kyseistä lääkettä masennuslääkkeenä. Masennus vaan paheni ja olo on ollut epätodellinen nyt jo alle viikon käytön jälkeen. Jopa tällä hetkellä. Olen työssä käyvä ihminen ja työni vaatii nopeita ja teräviä ratkaisuja. Olen rutiinilla suoriutunut työstä, mutta en ole ymmärtänyt mitä olen tekemässä. Olen käynyt läpi rankkoja asioita jonka takia lääke minulle määrättiin. Olen itsetuhoinen ja masennuslääkkeenä tämä on ollut minulle todella huono. En kärsi unihäiriöistä mutta voin kuvitella että kyseinen lääke toimii siinä mielessä hyvin. Jos lääkäri määrää tämän teille masennuslääkkeksi ja teillä ei ole unihäiriöitä niin kannattaa välttää. Itselläni tästä lääkkeestä ei ole mitään hyvää sanottavaa.


      • Melluska_ kirjoitti:

        Jouduin ottamaan sen uudelleen käyttöön, koska mikään muu mitä kokeiltiin ei vienyt vieroitusoireita/unettomuutta pois. Toki sylki poskelle lääkkeet kokeilematta, mutta eipä ne niitä päästään muutoin terveelle määränneetkään.

        Nukuin todella hyvin kuukauden ja nyt se lopetti toimimasta kokonaan! Annos 7,5-15mg ja unet nyt 2h/vrk!

        Kannattaisikohan sun ottaa pienempi määrä, eli esim. kolmasosa tai vieläkin pienempi siru. Lääkärini sanoi, että lääke toimii niin että mitä pienemmän määrän ottaa, sitä väsyttävämpi, kun ihmettelin pienen sirun väsyttävyyttä jopa pitkälle iltapäivään.


      • Pieni.murunen kirjoitti:

        Kannattaisikohan sun ottaa pienempi määrä, eli esim. kolmasosa tai vieläkin pienempi siru. Lääkärini sanoi, että lääke toimii niin että mitä pienemmän määrän ottaa, sitä väsyttävämpi, kun ihmettelin pienen sirun väsyttävyyttä jopa pitkälle iltapäivään.

        Ihme touhua tuollainen lääkkeiden murustaminen. Miksei yksinkertaisesti myydä 1 mg tabletteja, jos kerran toimiva lääkeannos on 1 mg tai 2 mg! Ihan arpomista on murusten suhteen paljonko lääkettä kulloinkin tulee otettua!


    • 30mg iltaisin olen käyttänyt 2 viikkoa. Pitkästä aikaa olen nukkunut katkeamattomia yöunia 7-9h. Ensimmäiset päivät/ viikko on päiväväsymystä yms, mutta nyt päiväväsymystä ei liiemmin enää esiinny. Olen mielestäni aamuisin nyt jopa pirteämpi, kuin ennen lääkekuuria. No syynä on lievä masiskin. Ennen pitkää kuuria pidin tätä lääkettä täysin turhana satunnaiskäytön takia, koska silloin päiväväsymys oli pahimmillaan. Pitemmässsä käytössä sivuoireet vähenevät tai poistuvat kokonaan.
      Ja ruokahalua tämä ei itsellä nostata kummemmin. Otan aina ruokailun jälkeen illalla tämän, kun maha on täynnä. Pientä dieettiä tässä pitelen, ja painoa olen saanut pudotettua 2kg tämä 2 viikon aikana.

      • Palataampa astialle. Vajaa 2 kuukautta käyttänyt ja olen laihduttanut samalla 8 kg, eli tämä lihomismyytti on mielestäni aika turha. Kerää toki ehkä nestettä jonkin verran, mutta kun yhdistää terveellisen ruokavalion ja hieman liikuntaa kylkeen niin minä en ainakaan ole lihonut. Tuo mässysyöminen on monelle tapahtunut. Itse otan hedelmän jos sattuu mässyt iskemään, mutta niitäkään ei ole juurikaan ollut. Nukkunut olen suhteellisen hyvin ja nyt päätän lopettaa tämän lääkkeen testauksen annosta vähennellen viikon aikana. Kevät tulee siinä on oma masennuslääke, nimittäin aurinko.


      • Minäkin olen käyttänyt Mirtazapinia noin kolme kuukautta ja lääke annettiin lievän masennuksen poistoon ja unettomuuteen ja lääke toimii. Annokseni pitäisi olla 2x15mg vrk mutta minulle se oli liikaa ja olen ottanut 1 1/2 taplettia. Kaksi taplettia toi nukahtamisvaikeuksia mutta pienempi annos toimii todella hyvin. Yö unet on tosin pitkiä ja näen vilkkaita unia, joskus myös painajaisia. Minua ei myöskään Mirtazapin lihota vaikka ruokahalu on säilynyt ennallaan, ei edes turvota. Ainoa sivuvaikutus on etten siedä tippaakaan alkoholia, tulee todella huono olo, pahoinvointia. Lääkitystä on tarkoitus jatkaa pidempään mutta en haluaisi siitä kuitenkaan elinikäistä.


    • Mirtazapinista painajaisia 7,5 mg:n puolikkaalla.
      Kuukauden kun popsii, Mirtazapin sotkee muistin.

    • Mirtazapin on kavala lääke.
      Ensin tuntuu hyvältä ja sitten pikkuhiljaa kuitenkin olo muuttuu kurjaksi. Sitä ei edes tajua, että olo johtuu lääkkeestä ennen kuin sitä alkaa lopettelemaan. Väittävät, että lopetus onnistuu tuostavaan kerralla ja ilman oireita. Ei pidä paikkaansa. Aivan outoja ja pelottavia, ahdistaviakin, tuntemuksia ainakin viikon ennen kuin elämä voittaa.

    • Muruset ei sovi kaikille. Murusilla unet todella outoja, ahdistavia, painajaismaisia. Puolikkaalla nukkuu levollisemmin.
      Tosin pitäaikaiskäytössä alkaa käydä järjen päälle. Muisti tökkii. Ja pää pelaa hitaasti. Lopettamisesta todella outoja ja vieraita tuntemuksia, pelkotiloja.

    • tunnettu käyttäjä oli A Lubitz. Hän tappoi 149 ihmistä mirtazapinin avulla ja vaikutuksesta. Hyvää matkaa helvettiin.

      Lääkärit Linnaan ry.

    • Heissan! :) Olen 27-vuotias perusterve nainen, enkä koskaan ole sairastanut flunssaa kummemmin. Helmikuussa oli kuitenkin stressiä liittyen terveyteen(selittämätöntä kuumeilua ja vatsaoireita) ja tämä stressi yltyi pahaksi unettomuuduudeksi ja ahdistukseksi nyt mirtazapiinin 15mg/vrk ansiosta olen nukkunut yöni tosi hyvin ja nämä oireet tipotiessään.

      Nyt 6vkn jälkeen tunnen voivani paremmin ja tuntenut oikeastaan jo useamman viikon, mutta koen että jotenkaan tämän lääkkeen ansiosta en ole niin onnellinen kun olisin ilman lääkettä(johtuen varmaan siitä että nämä lääkkeet vievät ne ääripäätunteet). Nyt haluaisin siis vähentää lääkkeen ensin 7,5mg muutaman viikon ajaksi ja sitten sen vielä puolittaa muutaman viikon ajaksi., sitten jos jäisi pois koko lääke. Tähän mulla on lääkärin lupa.

      Olisi kiva jos vastaisi joku jolla on nimenomaan kokemuksia samasta lääkkeestä, samalla annostuksella ja kokemuksia sen vähentämisestä ja pois jättämisestä. Haluaisin kovasti kuulla kokemuksianne! :)

      • Kerrasta poikki.
        Kyllä sen kestää.
        Kaksi ekaa päivää ei tuntunut miltään. Melko kavala olo oli kolmantena ja neljäntenä päivänä. Siitä sitten ylöspäin.
        Tuo myrkky vie muistin. Sekoittaa pään. Nukutta päivätkin.
        Kavala lääke. Alkuun lääke tuntuu hyvältä, sitten paremmalta. Pikkuhiljaa ihan huomaamatta lääke ottaakin vallan ja käy haitalliseksi.
        Unihäiriössä onnistuu yksittäisenkin lääkeannoksen käyttö satunnaisesti.


    • Kiitos vastauksesta "kavala_lääke", mutta oon nyt toiminut niinkun lääkäri määräsi, eli puolittanut lääkkeen kolme päivää sitten, eli nyt olis tarkotus mennä parisen viikkoa tällä 7,5mg! :)

      Ihan hyvin nukkunut, unet vilkkaampia taas, mutta se tasottuu, siihen luotan! :)
      Mirtazapin on erittäin hyvä lääke unettomuuden katkaisemiseen ja sitä kautta elämän raiteilleen palauttamiseen.

      Tsemppiä kaikille! :)

      • Täsmennys: vaikka onkin hyvä lääke, väliaikaseen unettomuuden/mielialan hoitoon, niin mulla pyrkimys kuitenki lääkkeettömään elämään tietysti ja toivottavasti muillakin! :)


    • Moi!

      Olen Mirtza 30 mg syönyt nyt noin 5 vuotta. Alunperin määrätty masikseen 1 /pv. Takana vaikka minkälaista härdelliä, kumppaneiden kuolemantapauksia sun muuta, ja joissa perusanneli, tai -jamppa olis vähintään seonnut. Näitä siis on useampia.

      Töissä jaksoin käydä lyhyitä parin viikon saikkuja lukuunottamatta. Ja olen omaehtoisesti käynyt läpi avolla jakson 2 kertaa, jossa olen purkanut tuntojani psykologille. Lopetettiin silloin, kun ei mulla enää ollut mitään sanottavaa. Ja olen hyvinkin avoimesti kertonut elämästäni.

      Lopputulos: Pysyvä lääkitys. Ja just tää 1 per päivä.

      Ei kai haluta ottaa enää riskiä, että makaan huuhtelussa, näitä nyt oli useampia pahimpina aikoina.

      Joskus söin muutaman kuukauden Remeronia, vittu, mikä zombijuttu! Alapää oli ihan kuollut (olen siis mies).

      Nykyään en koe olevani masis, huomasin Mirtzasta sen, että kun ottaa pieninä annoksina, nukun hyvin ja yöt ovat pelkkää seikkailua universumissa. Eli unimaailma vilkastui 200 %. Aamullakin saatan hyvin muistaa yöllisiä retkiä, ja korkeintaan vähän pöllähtäneenä herään kellonsoittoon. Painajaisia en näe, pelkästään miellyttäviä unia, jotka kuitenkin jollain tavalla liittyvät elettyyn elämään.

      Ja mikä mukavinta, vielä tänäpäivänäkään ei unta tarvitse maanitella ja pyöriä sängyssä tuntikausia turhanpanttina. Otan puolikkaan, alkaa silmä luppasta ja painut sänkyyn. Uni tulee 5-10 min.

      Seuraavana aamuna ei ole mitään väsymystä tai muuta. Päinvastoin, tunnen levänneeni kunnolla, ja herään kyl kellon soittoon ilman ongelmia. Mutta nämä kai yksilöllisiä. Mitään muuta lääkitystä ei ole, olen ihan perusterve äijä muuten.

    • Tarkennuksena edelliseen - otan siis 1/2 per ilta.

    • Unitutkija suosittelee Mirtaa.

      "Perinteisten unilääkkeiden sijaan toimivia ja hyviksi todettuja lääkkeitä unettomuuteen ovat ns. sedatiiviset masennuslääkkeet, kuten doksepiini tai mirtatsapiini.
      Erityisesti masennuslääke sopii pitkittyneen unettomuuden hoitoon ja myös iäkkäille, koska se jopa pidentää elvyttävää syvää unta ja vähentää yöheräilyä.
      Partinen korostaa, että unettomuuteen masennuslääkettä otetaan erittäin pieni annos (esimerkiksi doksepiinia 2,5-5 mg) illalla. Näin siksi, että pieni määrä lääkettä vaikuttaa elimistön histamiinikanavien kautta unettavasti. Lääkkeen normaali, masennukseen käytettävä määrä voi sen sijaan jopa huonontaa unta.
      Lääkärin on aina selitettävä potilaalle, miksi hänelle määrätään masennuslääkettä ja miten se auttaa unettomuuteen.
      – Nimenomaan pientä annosta on tärkeä painottaa. Jos uni ei lääkkeestä huolimatta tule, annosta ei ainakaan kannata suurentaa, koska se vie tilannetta vain pahempaan suuntaan."

      https://www.aivosaatio.fi/unettomuuden-hoito-muuttuu/

      • ulkomaillla lääketehtaiden piikkiin koska se määrää koukuttavia myrkkyjä (lääkkeitä) ?

        Moraaliton paskajuttu.


      • Joo. Mirtatsapiinia tai muita "masennuslääkkeitä" en ikinä suosittelisi kenellekään uniongelmiin. Vastuutonta toimintaa tuntien aineen ja vastaavien potentiaaliset pysyväishaitat. Puistattavaa, että suositus tulee vielä aivosäätiöstä, joka antaisi ymmärtää, että tietäisivät edes jotain ko. aineiden riskeistä aivojen terveydelle.


      • Hän suosittelee tietenkin lääkkeettömiä ratkaisuja ensisijaisesti unettomuuteen. Mirtaa otetaan erittäin pieni annos, eli ei masennukseen käytettävää annosta. Se on pienempi paha kuin benzounilääkkeet, jotka heikentää melatoniinin eritystä ja syvää unta, mikä on tärkeää aivoille. Se on neurolepteihinkin verrattuna parempi ratkaisu. Täydellistä unilääkettä ei ole.


    • Jos sulle ehdotetaan unilääkkeeksi Seroquelia/Ketipinoria, niin mieti tarkkaan otatko, mun univaikeudet paheni huomattavasta sen lopetuksen jälkeen, eikä ole palaunut, vaikka en ole sitä syönyt puoleentoista vuoteen.

      • Ja vielä, ennen Seroquel kuuria, nukuin yhdellä muistaakseni 15mg mirtatzapiini annoksella 9-10h yhteen menoon ja nukahtamalla viimmeistään tunti lääkkeen oton jälkeen. Nyt kevällä jälkeen seroquel kuurin/kuurien jälkeen ei mitään vaikutusta koko lääkkeellä. 2-3h koiranunta ja nukahtamiseen ei mitään apua. Voi perse, kun saisin pyyhkiä tuon koko Seroquel kuurin/kuurit koko elämästä pois. Koko loppu elämän tuun kärsimään tämän takia huomattavan paljon pahemmista univaikeuksista Seroquelista johtuen.


    • itse käytän tenoks nimistä nukahtamis lääkettä olen ottanut sitä jo kaksikymmentä vuotta joten kehoni on tottunut siihen syön myös psyykelääkkeitä esim päälääkkeenä deprakin depot

      • Bentsoja ei kannata käyttää pidempään. Tietysti jos mikään muu ei auta, niin sitten.


    • Sain Mirtzat ihan joulukuun alussa. Otan 15 mg:stä neljänneksen. Olen yrittänyt sinnitellä, mutta nyt riittää sivuoireet. Koko yön hyörin pyörin kuin riivattu, näen hirveästi ihmeunia ja aamulla on ihan pihalla. Koko päivän tokkorassa, joskus iltapäivästä alkaa heräämään. Yöuni ei ole unta, vaan levotonta pyörimistä.
      Joillekin sopii, joillekin ei. Harmi.

    • Tänään sain reseptin lääkäriltä unettomuuteen. Hain lääkkeen ja tänä yönä kokeilen. Puolikas 15 mg tabletista. Mielenkiinnolla luin juttuja täältä. Toivottavasti toimii.

    • mirtsapin /ei auttanut unettomuuteen,jotenka en käytä em. lääkettä

    • Teen kolmivuorotyötä ja käytän mirtazapinia unirytmin korjaamiseen yövuorojen jälkeen. Käytän sitä 15 mg suussasulavasta tabletista murennettuna 1/6 osan. Toimii hyvin, halpaa ja ei tule haittoja. Mulle tuli unihäiriö öistä johtuen ( en nukkunut ollenkaan) ja nyt pystyn öitä edelleen tekemään.

    • Itsellä on sellainen kokemus lääkkeestä että se aiheuttaa aluksi hieman tokkuraisuutta aamusin ja unettomuuteen neljäsosa 15mg pilleristä on sopiva annos 90kg miehelle. Suurempi osa on ihan turhaan tai sitten aiheuttaa päinvastaisen vaikutuksen ettei nukutakkaan vaan on semmoisessa horrostilassa. Ei päihdyttävässä mutta vähäsen leijuva olo. Kyllä aina uni on tullut sitten loppujen lopuksi mutta jos yrittää siis päihdyttää itseään lääkkeellä niin turha popsia kamalia määriä tota kemikaalia vaikka kuinka haluaisi nukkua. Koska ei siitä ole mitään hyötyä (edes sitten päihdyttävästi vaan se ylikuormittaa maksaa paljon). Huomasin että lääke vaikuttaa mielialaan siten että suurin osa stressin aiheuttavasta unettomuudesta jää hieman pois tajunnasta. Elikkä siis ei päihdytä mutta ajattelet mitä luultavemmin hieman rennommin aijemmin miettimääsi ongelmaa jos se sitten aiheuttikaan sen unettomuuden. Aamusta se lääkkeen aiheuttama tokkuraisuus on myös omalla tavallaan hyvä ihmisille joka kärsii jonkinlaisista sosiaalisista paineista. Omista kokemuksista olen yleensä heräillyt aika pehmoisessa mielentilassa ja aivot keskittynyt lähinnä kahvin juontiin ja päivän starttaamiseen pirteesti että saisi sen sumun pois, safka maistuu kaikenlisäks hyvin, niinkun sanotusti. Kaikenmaailman esiintymispaineet tai vastaavat ovat olleet helppoja kohdata aamusta kun on hieman tokkurassa eikä jaksa ajatella sataa askelta pidemmälle heti aamusta. :)

      • En suosittele lääkettä ylipainosta kärsivälle ihmiselle. Suurin osa kaikesta mitä luin ennen kun itse ekan kerran tota kokeilin viittasi siihen että jos on ylipaino/liikasyömishäiriö niin ehkä kannattaa kysellä lääkäriltä jotain muuta vaihtoehtoa joka ei ota niin paljon maksaan vaan johonkin mikä ei ylikuormita niitä elimiä jotka jo kokevat kovaa.


    • Itse käytän 7.5mg unettomuuteen ja on toiminut ihan hyvin. Ylipainoakaan ei ole itsellä aiheuttanut.

    • Nostaa painoa. Pahin kuitenkin alaraajojen turpoaminen ja kivuliaisuus....

    • Kokeilin tuota ja nukuin noin kaksi tuntia normaalia enemmän, mutta seuraavana päivänä olo oli todella epämiellyttävä ja pöhnäinen. En todellakaan tuntenut olevani selvinpäin ja jos olisi ollut työpäivä niin en olisi siihen kyennyt. Kokeilin siis 7.5mg ja mulle sanottiin että voin kyllä ottaa kokonaisenkin. Luultavasti en olisi pysynyt pystyssä. Bentsojen kanssa ei ole ikinä ollut mitään sellaista ongelmaa.

    • Mikä on pisin aika kun olette käyttäneet Mirtaa? Pääseekö Mirtasta eroon?
      Mitkä on pahimmat vaikutukset?

      • Ehkä noin pari vuotta aikanaan käytin, kokolailla säännöllisesti. Eroon pääsi lopettamalla käytön, ei haittavaikutuksia.
        Toki taisin lopetella pikkuhiljaa, koska piti vähän kokeilla sitä, nukkuuko ilmankin..
        Unihan ei silleen palaudu, että simsalabim! Yleensä syy aloittaa lääkitys lienee kuitenkin juuri pitkäaikainen unettomuus..
        Ainut haittavaikutus oli tosiaan tuo painonnousu, joka lakkasi kun tajusi pienentää annoksen 1/3:saan 15 mg:sta.


    • Mä olen Mirtaa ottanut 2-4 vuotta joskus putkeen parikin viikkoa. Otan 15mg puolikas ei auttanut.
      En ole itselläni huomannut muistin ym. mitä täällä on lueteltu vaikuttaneen negatiivisesti. Tenox olisi paras mutta se toleranssi ja nykyisin lääkärit tuputtavat mieluimmin näitä masis lääkkeitä kuin
      oikeita nukahtamislääkkeitä niin ja masennusta ei ole siis pelkkä huono nukkuja olen.

    • Olen 47 vuotias nainen ja kärsin heräilystä puolen tunnin välein tai useammin. N. 6kk olen nukkunut 3-4 tuntia putkeen ja sitten alkaa heräily. Koko nukkumisshow paheni tupakoinnin lopettamisen jälkeen (reilu 2kk sitten).
      Kiinnostaisikin, onko muilla lopettaneilla käynyt näin ja kuinka kauan on kestänyt?

      Vielä nukkumiseen. Lomalla tajusin, ettei tuollainen nukkuminen voi olla kovin terveellistä.
      Kunnon unet sai (ehkä, koska en ainakaan muista heräilyä) Opamoxin ja Stellan yhteisavulla, silloin meni 6h putkeen.

      Nyt Mirtazapinin aloitettua, kahden ensimmäisen sekavasti nukutun yön jälkeen tolkuton tokkuraväsymys ja silmät "sekaisin" seuraavan päivän. Kolmantena aamuna ei enää väsytä, mutta en edelleenkään tiedä olenko nukkunut tarpeeksi. Heräilen edelleen ja helposti, äijän liikkeisiin sängyssä ja vessassa juoksemiseen.
      En ole yhtään innokas nostamaan annostusta. Onkohan toivoa (teiltä kyselen, jotka nukkumishommiin tätä käyttävät) että tuo annostus toisi vielä avun?
      :)

    • Olen syönyt Mirtazapin 15mg viitisen vuotta joka ikinen päivä parantamaan, syventämään unta ja mitään ongelmia ei ole ollut.

    • Hyvä lääke. Kolmasosalla uni tulee ja samalla mukavia unia.

      • mulle kirjoitettiin tänään 15 mg tätä lääkettä, onko kokemuksia nukuttaako se niin vahvasti että voi mennä yollä pissa housuun kun joudun käymään joka yö vessassa?


    • Tekee todella väsyneen,pöhnäisen olon seur.pvä !!! Täysin voimaton olo !! Ja kilot lisääntyy vuorenvarmasti. Himo ruokaan kasvaa! Stella tai muu unilääke ei tätä tee ja ihmettelen suuresti kun lääkärit jatkuvasti puhuvat riippuvaisuudesta ! Masennuslääkkeethän tätä riippuv.aiheuttaa ja kumma että sitä vain pitää määrätä ihmisille. Puolikas stella illalla niin aamulla ei mitään pöhnää ja väsymystä niin kuin mirtazapiinistä ! Onneksi on vielä lekureita ,jotka antavat norm.unilääkkeitä tai nukahtamisl.

      • Mirtazapiini niin pienellä annoksella mitä käytetään unettomuuteen, ei aiheuta riippuvuutta.
        Valitettavasti kaikki uni/nukahtamislääkkeet aiheuttaa.


    • Tätä lääkettä. Uniongelma pahenee. Nukahtamislääkettä mieluummin tai melatoniinia.

    • Kerrompa salaisuuden tähän muuttuneen lääkepolitiikan suhteen. Nukahdus-ja rauhoittavat lääkkeet todettiin liian tehokkaiksi aikoinaan. Väki vain tyytyväisenä uusi lääkkeen, ja muu hyöty jäi näin vähäiseksi. Jotenka piti muuttaa käypähoito-ohjeita, jotta saatava hyöty olisi väestöstä suurempi.

      Unettomuutta hoidetaan jos jonkinmoisella terapialla nykyään, koska psyykelääkkeet ovat vaivaan sangen tehottomia. Joten vaiva tuppaa kroonistumaan, ja silloin riittää työsarkaa enemmän kuin kylliksi. Tämmöistä se on nykyajan meininki, mutta tuskin psykiatria ainut sektori, jossa kyseenalaiset metodit.

      • Minulla 15 mg suussasulava auttanut suunnattomasti - hyvät pitkät unet. Lievää tokkuraisuutta herätessä, mut ei haittaa. Mainittakoon eräälle kirjoittajalle, että Mirtazapin ja Remeron ovat tismalleen sama lääke. Masennukseeni ei kylläkään auttanut, mutta riippuvuutta aiheuttamattomana univaikeuksiin oiva lääke. Pääsinpä eroon kirotusta Tenoxista!


    • Hei. Ite en kyseistä lääkettä ole käyttänyt, mutta ammattitaustani vuoksi tiedän että kyseistä lääkettä käytetään pieninä annoksina myös unettomuuden hoitoon. Isompina annoksina lääkettä käytetään mm masennuksen hoitoon. Lääkettä otetaan juuri ennen nukkumaan menoa ja aina samaan aikaan vuorokaudesta. Teho lääkkeestä saavutetaan kunnolla vasta parin viikon kuluttua. Haittavaikutuksia voi olla ruokahalun lisääntyminen, painon nousu, väsymys ja uneliaisuus, päänsärky ja suunkuivuminen. Mutta haittavaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä eikä niitä kaikki saa. Lisää tietoa lääkkeestä saat https://laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=5534&d=3098110&i=ORION+PHARMA_MIRTAZAPIN+ORION_MIRTAZAPIN+ORION+tabletti,+kalvopäällysteinen+15+mg,+30+mg,+45+mg

      • Itsellä takana n. kuukauden kuuri Mirtazapinia. Lääkäri antoi unettomuuteen, 1/2 - 1 tablettia ennen nukkumaan menoa. Kokemukset ristiriitaisia, mutta kokonaisuutena unitilanteeni on parantunut. Takana nyt kolmatta vuotta heräilyä parin kolmen neljän tunnin jälkeen nukahtamisesta, ja sen päälle sitten katkonaista unta. Mirtazapin ei ole toistaiseksi poistanut heräilyjä kokonaan (vaihtelee stressin ja kuun asennon mukaan), mutta unen laatu parantunut silti, ei ole niin väsynyt olo huonon yön jälkeen kuin aiemmin. Täytyy kokeilla vielä pienemmällä annoksella eli 1/4 tabletilla.


    • Olen käyttänyt kyseistä lääkettä (15 mg) kuukauden verran yhdessä melatoniinin (3 mg) kanssa. Olin aivan neuvoton unettomuuteni kanssa. Joinakin öinä en nukkunut ollenkaan. Nyt nukun hyvin ja melko pitkään. Tosin alkuun olin unelias aivan iltapäivään saakka. Nyt reilun kuukauden jälkeen en enää ole yhtä unelias. Lääkkeeseenhän ohjeen mukaan liittyy väsymystä, mutta näin on silti parempi. Unia näen paljon, mutta se ei haittaa kun saa joka tapauksessa nukkua hyvin.

    • Ylös.

    • Nukahtamisvaikeuksiin sain...puolikas illalla..ja aamulla 7 töihin..r n ota joka ilta,mutta jos en ota niin sitten ei uni tule.Nykyään en enää ota näitä,kun sain unensaantivaikeuksiin oikeita nukahtamispillereitä..(somnor)..aamulla normaali olo verrattuma mirtazapiiniin. Sen olen lopettanut nyt siis kokonaan. T. Vuorotyöläinen

    • Puolikas tuosta annoksesta, mutta kuulemma voi toimia jokaisella eritavalla. Itse aloitan tänään puolikkaasta nosti kokonaiseen 15mg masennuksen hoitoon brintellix 20mg yhteydessä.

      • Otin 15mg suht pitkään edellis yön unisen jälkeen n. 6h hereillä ollessa ja nukuin taas pitkään.


    • Lääkkeen lisäksi voi käyttää unipäiväkirjaa ja muita työkaluja! Niitä löytyy esim. Unettomuuden omahoidosta Mielenterveystalosta ja niitä antaa ammattilaisetkin käyttöön paperisina tai youtubesta.

    • Loistava lääke nukkumiseen. Puolikas tabletti (15 mg) ja siihen lisäksi melatoniini 1,9 takaa ainakin mulle hyvät yöunet. En vaihtaisi pois, nyt n. 1,5 vuotta käyttänyt. Sivuvaikutuksia en ole huomannut.

      • 1.5 vuotta käyttänyt, olet varmaankin tullut riippuvaiseksi mutta se ei kuitenkaan parantanut unettomuuttasi.


    • Lääkäri määräs mainitun lääkkeen. Muuten ihan ok,mutta yks juttu.. Nukuttaa illalla aikaisin ja päivälläkin.. no eipä muuta vaan se,että en jaksa naida mun vaimoa. Ja jos viagran ja mirtazapiinin ottaa yhtä aikaa,niin heppi muuttuu siniseksi väriltään. Onneksi asettui,kun jätin viagran pois. Alkuun toki vaimo nussi seisovaa kulliani minun jo ollessa nukkumatin kanssa seikkailemassa. Ja olin kuulemma lauennu ja ulissu unissaan kuin susi jossain autiomaassa.. Ohan tää pilleri Kelan korvauksen iirissä,mutta jotenkin tuntuu aika oudolta hommalta...

    • Olen käyttänyt säännöllisesti reilun vuoden. Ensin tehosi jonkun aikaa todella hyvin mutta sitten teho pikkuhiljaa väheni. Auttaa edelleen jonkun verran mutta ei niin hyvin kuin toivoisin. Nukahtaminen kestää 30min-1h vaikka menen sänkyyn vasta 1-2h lääkkeen ottamisesta. Joskus on iltoja kun kestää kauemmankin. Alussa nukahdin melkein heti sänkyyn mentyäni. Yöllisiin heräilyihin mirtazapiini auttaa hyvin. Niitä ei ole ollut ollenkaan lääkkeen aikana. Aamulla on virkeä olo eikä lääkkeestä ole tullut sivuvaikutuksia.

    • Jokunen vuosi sitten lääkärit oli ohjeistettu/heille oli mainostettu mirtazapiinia. Sitähän sitten myös määrättiin. Jos potilas oli vuosikausia käyttänyt varsinaista nukahtamislääkettä ilman sivuoireita, hänen piti vaihtaa mirtazapiiniin. Eräs nuori työterveyslääkäri mainosti posket hehkuen, että tällä vanhalla mielialalääkkeellä saadaan jopa vanhojen vuorotyöläisten sisäinen kello tahdistettua, eikä temppuun tarvita kuin viikon mittainen kuuri! Se mainos ei pitänyt paikkaansa. Mirtazapiinin aiheuttama päivätokkura oli ikimuistoinen zombikooma.

      Ilmeisesti mainoskampanja meni suht nopsaan ohi. Se oli oiva esimerkki, miten etenkin nuoret lääkärit toimivat täysin lääketeollisuuden marionetteina. Kuuntelevat lääketehtaiden agentteja potilaansa sijaan.

    • Olen itse käyttänyt on/off mirtazapin valmisteita useamman vuoden ajan aamuyön heräilyyn, taustalla hermosärkyä ja selkäleikkauksia.

      Ensin aloitettiin annostuksella 15mg, 1 tabl, uni tuli ja seuraava päivän olin kuin nukkuneen rukous. Tästä lähdettiin annosta titraamaan alaspäin, annostuksella 1mg tai alle, oli unettava vaikutus paras ja seuraavana päivänä pystyi painamaan duunia normaalisti.

      Unilääkäri kirjoitti reseptin 4mg tableteille, mitä Töysän apteekki valmistaa tilauksesta. Näitä tilauksesta valmistettuja myy moni apteekki ympäri maata. Määrävän lääkärin täytyy tietää näistä, ja ilmeisesti tietämys näistä ei suurten lääkeyhtiöiden tuotteista on rajallista. 4mg tabletista kahdeksasosa on jo todella tehokas.

      Pitkään mirtazapiinia käyttäneen, voin omalta kohdalta todeta että mitä pienempi annostus sen tehokkaammin toimii. Mahdollisesti tätä lääkettä käytetään liian suurilla annostuksilla tai lääkkeen soveltuvuus on hyvin yksilöllistä.

      Kyseessä ei kuitenkaan ihmelääke joka kaiken parantaa ja sopii kaikille, mutta yhdessä terveellisten elämäntapojen ja liikunnan kanssa kokeiltavan arvoinen asia.

      • Mulla nyt vasta alle viikon kokeilu pohjalla eikä oikein toimi mulla..otan 7.5mg, alkaa nukuttaa voimakkaasti, mutta herään edelleen n.4h unien jälkeen ja pyörin. Kokeilin kerran ottaa 1/4 tbl eli pienemmän annoksen kun sitä kehuttu että väsyttää enempi. No ei väsyttänyt. Unettavaa vaikutusta tullut ollenkaan. Outoa, kun kerta sanotaan että mitä pienempi annos, sen unettavampi vaikutus.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mulla nyt vasta alle viikon kokeilu pohjalla eikä oikein toimi mulla..otan 7.5mg, alkaa nukuttaa voimakkaasti, mutta herään edelleen n.4h unien jälkeen ja pyörin. Kokeilin kerran ottaa 1/4 tbl eli pienemmän annoksen kun sitä kehuttu että väsyttää enempi. No ei väsyttänyt. Unettavaa vaikutusta tullut ollenkaan. Outoa, kun kerta sanotaan että mitä pienempi annos, sen unettavampi vaikutus.

        Taitaa noissa aiemmissa kommenteissa olla plasebovaikutus. 4mg ja siitä 8 osa eli 0,5mg menee jo homeopatian puolelle kun virallinen suositus on se 15mg tai sen puolitus. Eli 7,5 - 15mg unettomuuteen. Masennukseen taas se 15-30mg 1 tai 2 kertaa vuorokaudessa. Ehkä kannattaisi uskoa niitä lääkäreitä joilla on asiaan liittyvä koulutus, eikä psykiatrian potilaita jotka täällä huutelee. Joo, huomasin että pari vuotta vanha ketju.


    suomi24-logo

    Osallistu keskusteluun

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia yllättävää itki nikon oven takana

      https://www.seiska.fi/Uutiset/Totuus-kohuparin-eropommista-Sofia-Belorf-tunki-Niko-Ranta-ahon-kotiin-mustasukkainen Ei hyvää päivää!!!!!!!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      303
      13784
    2. Stefu ylireakoi

      Stefulla on kyllä tosi huono itsetunto tai on tosi epäileväinen luonne jos sen takia jätti Sofian että tää kävi Nikon ovella. Sofian tavaroita vielä N
      Kotimaiset julkkisjuorut
      150
      5754
    3. Miksi Suomessa on niin paljon homeasuntoja?

      Missä se kuuluisa rakennustaito on? Taloja ei hoideta, mutta ei talon home voi johtua pelkästään koneellisen ilmastoinnin puuttesta, eikä talon ilmast
      Maailman menoa
      100
      1376
    4. Miksi ei ole korona-ahdistusta?

      Mietin asiaa mutta en saa sitä päälle millään. Katselen kaupassa maski päällä olevia ihmisiä, lehtien lööppejä koronasta joka puolella, tartuntojen mä
      Maailman menoa
      72
      1250