vinkkejä

heippa.

olen itse kärsinyt eri asteisesta aknesta jo kymmenen vuotta, pääosin keskivaikeasta kystisestä aknesta. suurimman osan ajasta olen rääkännyt ja hoitanut väärin ihoani. roakuurin söin vajaa pari vuotta sitten, sen jäljiltä tulleet pahat jäljet ovat vasta nyt hävinneet.


kuurin jälkeen iho alkoi paranemaan, mutta viime syksynä kukkiminen alkoi uudestaan(osin todennäköisesti pillerien lopettamisen ja auringonvalon vähenemisen seurauksena).

Nyt olen kuitenkin taas opetellut elämään akneni kanssa, suhteellisen onnistuneesti. akneni johtunee pääosin hormoneista, mutta seuraavassa on mun itseni toimivaksi todettuja juttuja jotka oon jo pitkään tiennyt, mutta kun oikeasti niitä noudattaa niin iho pysyykin kontrollissa(finnejä tulee kyllä, mutta ne pysyy pääosin kohtuuden rajoissa). toimii siis ainakin minun pintakuivalle, rasvoittuvalle ja herkistyneelle iholle(ei mikään virallinen määritys :))

toivottavasti näistä vinkeistä on edes jollekin apua, tai aiheuttaa oivalluksia :)

- Petivaatteiden, erityisesti tyynyliinan vaihto tarpeeksi usein. Noin 1krt/vk
- Erillinen pyyhe kasvoille jota ei käytetä muuhun, vaihto noin 1krt/vk
- käsien pesu tarpeeks usein, kun kuitenkin tulee naamaa lähmittyä vähintään vahingossa
- ei liian proteiinipitosta ruokavaliota, esim. lisäproteiinia. mulle ainakin aiheuttaa paukamia
- kohtuullinen liikunta, esim. kävelylenkit ja jumppa. parantaa heti ihon ulkonäköä, meenkin usein lenkille jos olen sortunut puristeluun.. liikunnan jälkeen tietysti heti suihkuun!
- kasvojen puhdistus 2krt/vrk mahdollisimman miedolla, mutta tehokkaalla aineella, mulla käytössä lactolinen kasvopesu. ihan paras, lähtee kaikki meikitkin ja tosi edullista.
- kehon pesu lactolinen pesunesteellä 1krt/vrk
hiero pesuainetta hyvin runsaalla vedellä huuhdellulle iholle huolellisesti hieroen kaikki kohdat, myös hiusraja. käytä aina haaleaa vettä pesemiseen
- salisyyliliuoksen käyttö 1krt/vrk, eli vain iltasin pesun jälkeen. pyyhi kostutetulla vanulapulla pienin hierovin liikkein huolellisesti kaikki kohdat kasvoista, dekolteesta ja niskasta(kaulan vois puhdistaa ehkä hellävarasemmalla aineella). jatka niin kauan kun likaa irtoaa. mulla käytössä ACO:n salisyyliliuos, mutta Wicnelact ois ehkä hellävarasempi kun ACO:ssa on niin paljon alkoholia.
- finnejä ja mustapäitä ei saa puristaa! siitä iho tulehtuu vaan pahemmin. hauduta näppyjä mieluummin kosteella salisyyliliuoksella puhdistuksen jälkeen ja levitä niille body shopin teatreeöljyä
- puhdistuksen jälkeen levitä kasvoille, kaulalle ja dekolteelle sebamedin hoitogeeliä vaikka olis kuinka näpyillä iho. tekee hyvää, uudistaa ihoa ja aamulla iho on jotenki levänneemmän näkönen :)

tässä myös juttuja joita pyrin noudattamaan, vaikken niiden vaikutuksesta niin tiedä..
- maitotuotteiden vaihto soijaversioihin(alpro soya), tulin vainoharhaiseksi maidon mahdollisesti sisältämistä hormooneista :D
- monivitamiinipore päivittäin varmuuden vuoksi
- mahdollisimman terveellinen ruokavalio: normaalia kotiruokaa, kuituja, kasviksia, vähärasvaista lihaa, kokojyväleipää ja hyvälaatuista margariinia.. ja syöminen tarpeeksi usein pienempiä annoksia että insuliinitasot pysyy kohillaan, käsittääkseni voi vaikuttaa hormonitasoihin?
- meikkien vaihtaminen laadukkaisiin mineraalimeikkeihin, kun pelkään tavallisen meikkivoiteen ja peittarin tukkivan huokosia. tilasin jo näytteet Lily Lololta ja mahdollisesti hankin Iredalin disappear- peitevoiteen(vaikka onkin kallis!)
1282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mustapääthän tulee ylimääräisen rasvan (kovat rasvat)tukkimista ihohuokosista,syötkö kotiruan mukana juustoja ,makkaroita yms piilorasvaa.sillä kaiken kovan rasvan voi jättää pois,ja siirtyä vain esim kylmäpuristettujen neitsytöljyjen käyttöön.ruokavalio jossa on hylätty kaikki kovat rasvat pois ei ole mitään ylimääräistä rasvaa joka tukkisi ihohuokosia,ja näin ollen mustapäitten ,finnien ,aknen synty estyy

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nassu kirjoitti:

heippa.

olen itse kärsinyt eri asteisesta aknesta jo kymmenen vuotta, pääosin keskivaikeasta kystisestä aknesta. suurimman osan ajasta olen rääkännyt ja hoitanut väärin ihoani. roakuurin söin vajaa pari vuotta sitten, sen jäljiltä tulleet pahat jäljet ovat vasta nyt hävinneet.


kuurin jälkeen iho alkoi paranemaan, mutta viime syksynä kukkiminen alkoi uudestaan(osin todennäköisesti pillerien lopettamisen ja auringonvalon vähenemisen seurauksena).

Nyt olen kuitenkin taas opetellut elämään akneni kanssa, suhteellisen onnistuneesti. akneni johtunee pääosin hormoneista, mutta seuraavassa on mun itseni toimivaksi todettuja juttuja jotka oon jo pitkään tiennyt, mutta kun oikeasti niitä noudattaa niin iho pysyykin kontrollissa(finnejä tulee kyllä, mutta ne pysyy pääosin kohtuuden rajoissa). toimii siis ainakin minun pintakuivalle, rasvoittuvalle ja herkistyneelle iholle(ei mikään virallinen määritys :))

toivottavasti näistä vinkeistä on edes jollekin apua, tai aiheuttaa oivalluksia :)

- Petivaatteiden, erityisesti tyynyliinan vaihto tarpeeksi usein. Noin 1krt/vk
- Erillinen pyyhe kasvoille jota ei käytetä muuhun, vaihto noin 1krt/vk
- käsien pesu tarpeeks usein, kun kuitenkin tulee naamaa lähmittyä vähintään vahingossa
- ei liian proteiinipitosta ruokavaliota, esim. lisäproteiinia. mulle ainakin aiheuttaa paukamia
- kohtuullinen liikunta, esim. kävelylenkit ja jumppa. parantaa heti ihon ulkonäköä, meenkin usein lenkille jos olen sortunut puristeluun.. liikunnan jälkeen tietysti heti suihkuun!
- kasvojen puhdistus 2krt/vrk mahdollisimman miedolla, mutta tehokkaalla aineella, mulla käytössä lactolinen kasvopesu. ihan paras, lähtee kaikki meikitkin ja tosi edullista.
- kehon pesu lactolinen pesunesteellä 1krt/vrk
hiero pesuainetta hyvin runsaalla vedellä huuhdellulle iholle huolellisesti hieroen kaikki kohdat, myös hiusraja. käytä aina haaleaa vettä pesemiseen
- salisyyliliuoksen käyttö 1krt/vrk, eli vain iltasin pesun jälkeen. pyyhi kostutetulla vanulapulla pienin hierovin liikkein huolellisesti kaikki kohdat kasvoista, dekolteesta ja niskasta(kaulan vois puhdistaa ehkä hellävarasemmalla aineella). jatka niin kauan kun likaa irtoaa. mulla käytössä ACO:n salisyyliliuos, mutta Wicnelact ois ehkä hellävarasempi kun ACO:ssa on niin paljon alkoholia.
- finnejä ja mustapäitä ei saa puristaa! siitä iho tulehtuu vaan pahemmin. hauduta näppyjä mieluummin kosteella salisyyliliuoksella puhdistuksen jälkeen ja levitä niille body shopin teatreeöljyä
- puhdistuksen jälkeen levitä kasvoille, kaulalle ja dekolteelle sebamedin hoitogeeliä vaikka olis kuinka näpyillä iho. tekee hyvää, uudistaa ihoa ja aamulla iho on jotenki levänneemmän näkönen :)

tässä myös juttuja joita pyrin noudattamaan, vaikken niiden vaikutuksesta niin tiedä..
- maitotuotteiden vaihto soijaversioihin(alpro soya), tulin vainoharhaiseksi maidon mahdollisesti sisältämistä hormooneista :D
- monivitamiinipore päivittäin varmuuden vuoksi
- mahdollisimman terveellinen ruokavalio: normaalia kotiruokaa, kuituja, kasviksia, vähärasvaista lihaa, kokojyväleipää ja hyvälaatuista margariinia.. ja syöminen tarpeeksi usein pienempiä annoksia että insuliinitasot pysyy kohillaan, käsittääkseni voi vaikuttaa hormonitasoihin?
- meikkien vaihtaminen laadukkaisiin mineraalimeikkeihin, kun pelkään tavallisen meikkivoiteen ja peittarin tukkivan huokosia. tilasin jo näytteet Lily Lololta ja mahdollisesti hankin Iredalin disappear- peitevoiteen(vaikka onkin kallis!)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu