Menee hermot joka kerta kun siivoo akvaarioo.
Mulla oli ennen sharkin suodatin ja olin jo
tottunut sen helppouteen.Mut vaihdoin isompaan
altaaseen ja jouduin ostaan uuden. Ja nyt
kirotaan fluvali alimpaan helvettiin.
Ensinnäkin nk.imukupit jaksaa pitää fluval4 lähes
kuukauden pudottamatta suodatinta pohjaan.Ei auta
imukuppien pesu. Toiseksi koko suodattimen joutuu
nostaan pois johtoja myöten joka kerta.(johdot on
vaikeasti pujotettavissa kulmamallisessa altaassa
nurkasta).Kolmanneksi aina likaista vettä valuu
nostovaiheessa takaisin altaaseen kun patruuna
kotelossa ei ole sellaista kiertojuttua kun
sharkissa on. Ja neljänneksi mun voimat ei riitä
avaamaan ja sulkemaan patruunakoteloa
moottoriosasta.Se kun on niin tiukka eikä siinä
ole mitään jenkaa vaan suora veto/puristus.
Joka kerta sen suodattimen kanssa palaa hermot ja
monta tupakkia.
Jos joku tampereen suunnasta haluaa ostaa 3kk
käytetyn fluval 4 :sen saa halvalla. Meen ostaan
sharkin uudestaan. Kele. Tana.
Mulla oli joskus edellisessä 300litrasessa ulko-
suodatinkin mutta kun siitä irtosi kerran letku
ja se pumppasi vajaassa puolessa tunnissa altaan
lähes tyhjäksi lattialle olen pitäytynyt
sisäsuodattimissa. Siinä oli kyllä varmaan oma
moka. Alakerran täti tykkäs kun vesi tuli
tapetteja myöten... Kannattaa muuten pitää
vakuutuksia!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuli tässä mieleen, että eipä ole Eheiminkään
imukupit kovin pitäviä eikä se mikä lie pick up-
systeemi tahdo toimia. Joka kerta on "pakko"
nostaa koko suodatin pois akvaariosta vaikka
kuinka koettaisi ottaa nätisti ->
(nätistiottaminen) ei auta, sillä imukupit eivät
pidä ollenkaan :(
Onko kenelläkään hyviä ehdotuksia
sisäsuodattimista, jotka pysyvät kiinni?
Taitaa se Shark olla ainoa kunnon suodatin. Enkä
ole mikään suodatin kauppias. Asiakas vaan.
Taitaapa vaan olla Sharkkejakin vähän joka
lähtöön; kunnollisia ja sitten vähän vähemmän
kunnollisia. Itselläni on yksi joka on kiltisti
puksuttanut kymmenisen vuotta ja on ehdottomasti
helppohoitoisin sisäsuodattimistani. Hyvin
suunniteltu laite.
Fluvalista sitten. En ymmärrä miten saat vedet
valumaan takaisin akvaarioon ellet sitten
kallistele suodatinta hurjasti. Fluvalissahan on
muovinen kaukalo jossa suodatinpatruuna sijaitsee
ja joka estää likaveden valumisen akvaarioon tai
pitkin lattioita.
En myöskään ole milloinkaan käsittänyt miten
Fluvalin avaaminen voisi olla niin tuskallista
kuin monetkin akvaristit väittävät. Minulla on
käytössä 4x Fluval 4 ja 1x Fluval 3, kaapissa
vielä yksi pikkuinenkin, enkä ole moiseen
ongelmaan törmännyt. Anna suodattimen kuoren
kuivahtaa ulkopuolelta ja hivuta laite sitten
auki, ensin yhdeltä sivulta pari milliä ja sitten
vastakkaiselta, kunnes moottoriosa lähtee
sievästi irti. Ei siihen tupakkaa tarvita, oikea
tekniikka vain. :-) Ulkonäkönsä ja hinta/laatu-
suhteensa puolesta Fluval on mielestäni niin
lähellä optimia että pieni harjoittelu kannattaa.
Eheimin PickUp sai minultakin lähdöt, se ei ollut
mielestäni mistään kotoisin. Ensimmäiseen
versioon pääsi pieniä kaloja ja muutakin elävää
sisään mutta virhe lienee korjattu uudemmissa
laitteissa.
Kuten jo Maisu edellä kuvailikin, Fluval 4 on
loistava suodatin. Oikein käytettynä likavettä ei
todellakaan valu akvaarioon (kuten monissa muissa
malleissa) Ja avaaminenkin onnistuu kun osaa tuon
näppärin kitkutusmenetelmän. Voisihan se olla
helpompaakin tuo aukaisu mutta kaikkea ei voi
saada. Fluval on myös ulkonäöltään hyvä sillä se
ei paista akvaariosta esiin tumman ja linjakkaan
ulkomuotonsa ansiosta. Tehoa myös löytyy ja
suodatin on tosi äänetön.
Ainoa fiba on tosiaan nuo imukupit. Mutta
siihenkin on ratkaisu. Fluvalia nääs toimitetaan
2 tai 3 laisilla imukupeilla. Ihan vanhimmissa
Fluval 4:ssa oli ne kaikkein huonoimmat imukupit
joilla suodatin tosiaan valui kokoajan alaspäin
kunnes roikkui johdon varassa. Mutta
eläinkaupoista saa uusia imukuppisarjoja ja
uusimmassa imukuppiversiossa on raaka-aineena
käytetty enemmän oikeaa kumia sisältävää seosta
joka on paljon pehmeämpää ja tarttuu todella
lujasti lasiin kiinni.Lisäksi tämän uuden
imukupin muoto on paljon syvempi ja kuppimaisempi
mikä myös takaa hyvän pidon. Eli ei kun ostamaan
uudet imukupit vaan vanhojen tilalle ja harmit on
poissa. Ja käyhän tuohon ripustustelineeseen myös
muunkin valmistajan imukupit ja kyllä maailmasta
ihan saletisti löytyy hyviäkin jopa pikkurahalla
:)
miulla ilmeisesti on sitten tollaset uudemman
malliset imukupit, koska ongelmana on lähinnä se,
ettei suodatinta meinaa saada yhtenä kappaleena
ulos akvaariosta kun imukupit on niin tiukasti
lasissa kiinni... pitäisiköhän vaihtaa huonompiin
imukuppeihin:)
Jokainen akvaariokauppa on täynnä Eheimia ja
Fluvalia.
Mistä voisi Helsingin, Espoon, Vantaan alueelta
löytää noita Shark-suodattimia ja mitäs
hintaluokkaa ne edustavat?
Minulla on pari kappaletta noita Tetratecin
sisäsuodattimia ja olen ollut niihin tyytyväinen.
Imukupit pysyy hyvin kiinni ,tehoa löytyy
reilusti ja ovat hiljaisiakin. Suodatinpatruunan
koossa ne tosin häviävät Sharkin vastaaville
malleille. Hinnaltaan ovat halvempia kuin
Fluvalit.
Minullakin on fluvalin 4 ja sen auki saamisessa
kyllä menee ikä ja terveys mut mun suodatin menee
ihan helposti kiinni...
Niin ja kyllähän siitä valuu sitä likavettä mut
vain jos sitä kallistelee(minulla ainakin...)
Minäkin taidan suunnata akvaariokauppaan,ostamaan
suosiolla uuden suodattimen......
Niin voi taas tajuta pieleen.
Kuvittelin lööpistä että suodattimesi purnuttaa
(omani ainakin välillä päästelee kummalisiakin
ääniä) ;)Ei sitten ollut tarkoitus arvostella
sitä, olihan otsake ihan ok, vaan ihan tässä
leuhkin hölmöydelläni :)