Taipaleen

menossa venäläisille? Naapurista viedään tontit käsistä.
Venäläiset ostavat kohisten Suomea

Venäläisten innostus ostaa kiinteistöjä
Suomesta kasvaa hurjaa vauhtia.

Vielä vuonna 2003 venäläisten osuus
kaikista ulkomaalaisten tekemistä
kaupoista oli noin 29 prosenttia, nyt
lukema on 72, kertoo asiantuntija
Juhani Väänänen Maanmittauslaitoksen
Kehittämiskeskuksesta.

Venäläiset solmivat kiinteistökauppoja
Suomessa viime vuonna ennätykselliset
850 kappaletta, kun aiempina vuosina
määrä on ollut noin 200 - 300.

Varsinkin Itä-Suomi kiinnostaa
venäläisiä. Eniten venäläiset ovat
olleet ostoksilla Enonkoskella.
13964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

asia, että tontit tekee kauppansa! Ihan sama kenen taskusta raha tulee, kunhan tulee.
Vai joko alat kirjoittelemaan, ettet kaipaa tänne yhtään venäläistä sotkemaan sinun jalanjälkiäsi!
Suvaitsevaisuus kunniaan!!

Äänestä
  • Aasia instituuttia, Amerika instituuttia ja vielä Venäjä instituuttia. Oh hoh eikö niitä siinä ruppee jo olemaannii,,,,

    Äänestä

  • vieläkii kirjoitti:

    Aasia instituuttia, Amerika instituuttia ja vielä Venäjä instituuttia. Oh hoh eikö niitä siinä ruppee jo olemaannii,,,,

    Venäjän kommunistit varoittavat suomalaisia myymästä maitaan venäläisille suurliikemiehille.

    - Venäläisten oligarkkien ei pitäisi antaa ostaa Suomen maita. Heillä ei ole siihen mitään oikeutta, puuskahtaa kommunistien presidenttiehdokkaan Gennadi Zjuganovin avustaja Larisa Baranova IS:lle kesken Zjuganovin vaalikiertueen.

    Baranova kehottaa suomalaisia suojelemaan omia maitaan venäläisten ostoryntäykseltä.

    - Toivon, että suomalaiset vallanpitäjät ryhtyvät ajattelemaan asiaa järjellä. Lenin päästi teidät aikanaan, joten eläkää nyt vapaudessa!

    Maan osto- ja myyntioikeus ulkomaalaisille on ollut myös presidenttiehdokas Gennadi Zjuganovin yksi keskeisistä vaaliteemoista ennen sunnuntain vaaleja.

    Zjuganovin mielestä Venäjän ei pitäisi myydä lainkaan maata ulkomaalaisille, ja venäläisille itselleenkin pitäisi sallia vain talotonttien ja puutarhapalstojen omistus.

    Kun Zjuganovilta pyytää kommenttia Suomen maakeskusteluun, hän kertoo varoitukseksi oman näkemyksensä siitä, mikä kauhuskenaario odottaa Venäjää ulkomaalaisten maanostoinnon vuoksi.

    - Meille Venäjälle uhkaa syntyä uusi Kosovo, joka on pituudeltaan 10000 kilometriä ja ulottuu Sotshista Vladivostokiin. Nykyinen maalakimme on suorastaan rikollinen, mutta me kommunistit tulemme vielä muuttamaan sen, Zjuganov sanoi IS:lle Moskovassa vaalitilaisuutensa päätteeksi.

    Äänestä

  • älä jätä kirjoitti:

    Kyllä pitäisi aikanaan saavutetuista alueista kiinni pitää ja kunnioittaa sitäkin kautta sotiemme veteraaneja ja uhreja. On ollut aikanaan kallis hinta itsenäisyydestä ja Isänmaasta. Eiköhän ne sotakorvauksetkin ole jo tullut aikanaan maksettua. Mutta tämän aikakauden kovin vaikuttaja taitaa olla aivan puhtaasti valuutta, joka on myös huomattu naapurissakin. Taitaa olla se puutullikiistakin vielä vähän kesken..

    Äänestä

etes te tänne Varkauteen! Tulkaa toki suurella joukolla ostamaan täältä! Rantaa kyllä riittää ylös päin runnille ja alaspäin rajalle!
Varkauteenkin saadaan kaavoitettua nopealla aijalla vähintään 500 rantatonttia, joten tervetuloa kaikki pitkin Venäjää ystävät, toverit tai miksi teitä voidaankaan sanoa!!

Äänestä
  • Usein on niin, että kun tulee joku ongelma, se sisältääkin uuden mahdollisuuden.

    Koska nyt näyttää siltä, että venäläiset rikkaat haluavat ostaa turvallisesta Suomesta huviloita ja kylpylöitä ja ties mitä vielä muuta, laitetaan valtiojohto asialle ja neuvottelemaan Karjalaan jääneiden evakkojen entisistä maista ja kiinteistöistä. Samalla voisi nostaa vielä isommankin kissan pöydälle naukumaan, Karjalan palautuksen.

    Siinähän sitä olisi win-winiä sulle-mulle-periaatteella. Jos venäläiset hamuavat suomalaista, on oikeus ja kohtuus, että suomalaiset saavat ainakin omansa pois Venäjältä, vai mitä?

    Siitä olisi sekin hyöty, että Suomessa alkaisi viha vähetä, kun Venäjä korjaisi sotien suuren vääryyden. Koska meidät on pantu maapallolle naapureiksi, on toki parempi, että päästään lopultakin vapaiksi noista sotien rasitteista, jotka muuten hiertää loputtomiin.

    Äänestä

  • maat,,,,,,, kirjoitti:

    Usein on niin, että kun tulee joku ongelma, se sisältääkin uuden mahdollisuuden.

    Koska nyt näyttää siltä, että venäläiset rikkaat haluavat ostaa turvallisesta Suomesta huviloita ja kylpylöitä ja ties mitä vielä muuta, laitetaan valtiojohto asialle ja neuvottelemaan Karjalaan jääneiden evakkojen entisistä maista ja kiinteistöistä. Samalla voisi nostaa vielä isommankin kissan pöydälle naukumaan, Karjalan palautuksen.

    Siinähän sitä olisi win-winiä sulle-mulle-periaatteella. Jos venäläiset hamuavat suomalaista, on oikeus ja kohtuus, että suomalaiset saavat ainakin omansa pois Venäjältä, vai mitä?

    Siitä olisi sekin hyöty, että Suomessa alkaisi viha vähetä, kun Venäjä korjaisi sotien suuren vääryyden. Koska meidät on pantu maapallolle naapureiksi, on toki parempi, että päästään lopultakin vapaiksi noista sotien rasitteista, jotka muuten hiertää loputtomiin.

    http://www.adressit.com/suna

    Äänestä

Ihmettelen ettei kukaa ole kiinnostunut siitä hotellista mikä on Taipaleella ?

Kuka sen omistaa - onko kaupunki ?

Äänestä
  • vielä ostaa ja laittaa siihen luksus hotellin pystyyn!
    Varkautelaisista ei ole ollut eikä tule olemaan kehittämään mitään järkevää. Tätä entistä hotellia voidaan pitää Varkauden päättäjien ajatuksenjuoksun näköispatsaana!

    Äänestä

  • Venäläinen uusrikas kirjoitti:

    vielä ostaa ja laittaa siihen luksus hotellin pystyyn!
    Varkautelaisista ei ole ollut eikä tule olemaan kehittämään mitään järkevää. Tätä entistä hotellia voidaan pitää Varkauden päättäjien ajatuksenjuoksun näköispatsaana!

    ei Taipale ole kaupungin ollut koskaan.Oscars osti pois kilpailijan

    Äänestä

  • jättikö kirjoitti:

    ei Taipale ole kaupungin ollut koskaan.Oscars osti pois kilpailijan

    johtajat myös typeriä ja teette samoin?

    UUSI YLEINEN NIMITYS VOISI OLLA. uusrikkaat suomalaiset. Miettikääpä nykyisin kunnanjohtajien älykkyys osamäärää: Parikkalan Kosunen myy kymmeniä tontteja venäläisille ja toivottelee venakot terv. tulleeksi. (lähtee vuoden päästä elkkeelle) Taipalsaaren Wilman pistää paremmaksi myy kunnan komeimman ja pisimmän hiekka rannan.Saimaanrannan lomakylän ainoan hotellin. (hakee pois paikkakunnalta) Ainoa mitä kunnat saa on kiinteistövero.

    Äänestä

  • Olen katsellut Taipaleen hotellia aina ajaessani siitä ohi. Ei tunnu kovin hyvin sillä menevän ja kohta varmaa tulee kaupungin lasku ja bulldozer ja kaataa koko muistomerkin ?

    Äänestä

  • Syrjääni kirjoitti:

    Olen katsellut Taipaleen hotellia aina ajaessani siitä ohi. Ei tunnu kovin hyvin sillä menevän ja kohta varmaa tulee kaupungin lasku ja bulldozer ja kaataa koko muistomerkin ?

    Se voi olla syrjässä varkautelaisille mutta muille se on tarpeeksi lähellä Varkautta ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tontit ;=( kirjoitti:

menossa venäläisille? Naapurista viedään tontit käsistä.
Venäläiset ostavat kohisten Suomea

Venäläisten innostus ostaa kiinteistöjä
Suomesta kasvaa hurjaa vauhtia.

Vielä vuonna 2003 venäläisten osuus
kaikista ulkomaalaisten tekemistä
kaupoista oli noin 29 prosenttia, nyt
lukema on 72, kertoo asiantuntija
Juhani Väänänen Maanmittauslaitoksen
Kehittämiskeskuksesta.

Venäläiset solmivat kiinteistökauppoja
Suomessa viime vuonna ennätykselliset
850 kappaletta, kun aiempina vuosina
määrä on ollut noin 200 - 300.

Varsinkin Itä-Suomi kiinnostaa
venäläisiä. Eniten venäläiset ovat
olleet ostoksilla Enonkoskella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu