Kävimme Marokon pääkaupungissa Rabatissa hiljattain.
Ehkä olin henk.koht. uumoillut, kuinka suominaama saa mitenkään kulkea paikkoja ja tavaraa katselemassa ilman että tuntee itsensä ahdistetuksi, mutta sain heittää nämä ennakkoluulot niinkutsutusti romukoppaan!
Rabat on hallintokaupunki, jossa tavallinen turistihärdelli loistaa poissaolollaan. Tosin kyllä perjantaina päärukoushetken jälkeen yhtäkkiä noin 4-5-vuotias kerjäläinen nappasi säärestä kiinni; "Mene kouluun!"
Kaupungissa on sopiva määrä tutustumiskohteita ja arabialaista eksotiikkaa markkinakujilla, joissa myyjät olivat todellakin yllättävän kohteliaita eivätkä YHTÄÄN päällekäypiä.
Artesaanikylässä mattokauppias kulki äänettömästi perässämme, vain kattovaloja vaivihkaa sytyttäen.
Ravintoloiden edeskäyvät toki viittoilivat meitä pöytiinsä; saimme kuitenkin ihan rauhassa katsella ruokapaikkojen yleisnäkymiä ja vitriiniin asteltuja tuoreita kaloja, jotka hetken kuluttua olivat paistettuina lautasillamme, sitruunan ja ranskalaisten perunoiden kera. Mitään vatsavaivoja ei ollut, söimme maitohappotabletteja n. viikon ennen matkaa, sen aikana ja pari päivää jälkikäteen.
Korkea, kirkkaansininen taivas, makea minttutee, palmunoksien suhina tuulessa, mielipuolinen "ryhmityn oikealle-käännyn vasemmalle" -liikenne,kapealanteiset nuorukaiset, gasellinsilmäiset tytöt, peittävät kaavut, kerjäläiset, citymaasturit, minareeteista kaikuvat kutsut rukoukseen, ilmastoidut supermarketit, palmunoksilla katua lakaisevat suojapukuiset naiset, tähtien tutkailut kattoterassilla...
Kaikkalla joku hymyilee, leveästi tai vaivihkaa, tervehtii tuntematonta vierasta.
Palaamme Suomeen, Helsingin rautatieasemalla (esi)teinit dokaavat ja syljeskevät miltei ohikulkijan päälle.
Maassa maan tavalla.
Ehkä olin henk.koht. uumoillut, kuinka suominaama saa mitenkään kulkea paikkoja ja tavaraa katselemassa ilman että tuntee itsensä ahdistetuksi, mutta sain heittää nämä ennakkoluulot niinkutsutusti romukoppaan!
Rabat on hallintokaupunki, jossa tavallinen turistihärdelli loistaa poissaolollaan. Tosin kyllä perjantaina päärukoushetken jälkeen yhtäkkiä noin 4-5-vuotias kerjäläinen nappasi säärestä kiinni; "Mene kouluun!"
Kaupungissa on sopiva määrä tutustumiskohteita ja arabialaista eksotiikkaa markkinakujilla, joissa myyjät olivat todellakin yllättävän kohteliaita eivätkä YHTÄÄN päällekäypiä.
Artesaanikylässä mattokauppias kulki äänettömästi perässämme, vain kattovaloja vaivihkaa sytyttäen.
Ravintoloiden edeskäyvät toki viittoilivat meitä pöytiinsä; saimme kuitenkin ihan rauhassa katsella ruokapaikkojen yleisnäkymiä ja vitriiniin asteltuja tuoreita kaloja, jotka hetken kuluttua olivat paistettuina lautasillamme, sitruunan ja ranskalaisten perunoiden kera. Mitään vatsavaivoja ei ollut, söimme maitohappotabletteja n. viikon ennen matkaa, sen aikana ja pari päivää jälkikäteen.
Korkea, kirkkaansininen taivas, makea minttutee, palmunoksien suhina tuulessa, mielipuolinen "ryhmityn oikealle-käännyn vasemmalle" -liikenne,kapealanteiset nuorukaiset, gasellinsilmäiset tytöt, peittävät kaavut, kerjäläiset, citymaasturit, minareeteista kaikuvat kutsut rukoukseen, ilmastoidut supermarketit, palmunoksilla katua lakaisevat suojapukuiset naiset, tähtien tutkailut kattoterassilla...
Kaikkalla joku hymyilee, leveästi tai vaivihkaa, tervehtii tuntematonta vierasta.
Palaamme Suomeen, Helsingin rautatieasemalla (esi)teinit dokaavat ja syljeskevät miltei ohikulkijan päälle.
Maassa maan tavalla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Upea matkakertomus pitäen sisällään todellakin sen tunteen, jonka Marokosta saa. Itse kävin joulukuussa Agadirissa ja Marrakechissa, mutta tunnistin kyllä ystävällisen ja lämpimän marokkolaisen tunnelman kirjoituksestasi. Ei ole tuo tunnelma sidottu paikkakuntaan.
Todellakin, saatoin kuulla palmunoksien suhinan tuulessa.. mielessäni ja sydämessäni.
Pidän Rabatista eritoten siksi, että siellä ei sitä turistihumua ole. Saa kokea aidon Marokon. Toki kaikki kaupungit ovat omalla tavallaan upeita ja olen pitänyt kaikista tähän mennessä, mutta Rabatilla aina erityinen paikka sydämessä.