Mä oon aina luullu et oon ihan normaali tyttö ja et mul on kaikki hyvin. Mut mä en voi tajuu mitä tarkottaa ku kaikki on hyvin, ku en oo koskaa maistanu sitä.
No en tiiä uskonko ees tohon mitä sanoin, pidän vaa sitkeesti kii siitä et mul on kaikki hyvin, koska mä oon pärjänny tähänki asti. Täs mä oon, pystyn hymyilee!
Elän ihan normaalii elämää, ainaki mun mielestä. Ainut vaan et en oo koskaan kavereiden kans, en siedä enään nähä ketään ihmisii, pelkään ihmisii.
En harrasta enään mitää, en jaksa. Oon pelkuri, joka vihaa itseensä. Töissä kaikki ihmettelee miks mä aina kökötän yksin nurkassa, en tuu muiden kans kahville... ym. Muo on alettu pitämään outona. Noku mä oon päättänyt, et mä en edes yritä enää puhuu ihmisille tai tutustuu, koska tiedän et siit seuraa aina kauhee morkkis. Meen kuiteski sönköttää jotain niin pelleä, et kaikki lähtee pakoon mun luota!
Mä oon alkanu entistä enemmän panikoimaan. Huomasin viime kesänä mökillä, etten pysty enään edes menemään järveen uimaan. Sain paniikin ja meinasin pyörtyä vedessä, aloin ajattelemaa et siel on jotai haita tai vastaavaa.. Vaik hyvin tiedän et ei oo!
Eilen olin hississä, meinasin pyörtyy, koska aloin vaa ajattelee et koht pyörryn. Kun ajan autoo, meinaan pyörtyy, koska ajattelen vaan niin... Mul on joku ihme voima jota en pysty hallitsee.
Tää niin vaikuttaa mun elämää, en voi elää! Jos mul ei olis sosiaalista pelkoo ja tätä paniikki juttuu, ni eläisin täysil. Olisin onnellinen ja nauttisin. Menisin kouluun opiskelemaan ja harrastaisin vaikka mitä kivaa, opettelisin soittaa kitaraa ja tutustuisin uusii ihmisii. Mut ei, mut on tehty araks pelkuriks! En mä voi elää!
No en tiiä uskonko ees tohon mitä sanoin, pidän vaa sitkeesti kii siitä et mul on kaikki hyvin, koska mä oon pärjänny tähänki asti. Täs mä oon, pystyn hymyilee!
Elän ihan normaalii elämää, ainaki mun mielestä. Ainut vaan et en oo koskaan kavereiden kans, en siedä enään nähä ketään ihmisii, pelkään ihmisii.
En harrasta enään mitää, en jaksa. Oon pelkuri, joka vihaa itseensä. Töissä kaikki ihmettelee miks mä aina kökötän yksin nurkassa, en tuu muiden kans kahville... ym. Muo on alettu pitämään outona. Noku mä oon päättänyt, et mä en edes yritä enää puhuu ihmisille tai tutustuu, koska tiedän et siit seuraa aina kauhee morkkis. Meen kuiteski sönköttää jotain niin pelleä, et kaikki lähtee pakoon mun luota!
Mä oon alkanu entistä enemmän panikoimaan. Huomasin viime kesänä mökillä, etten pysty enään edes menemään järveen uimaan. Sain paniikin ja meinasin pyörtyä vedessä, aloin ajattelemaa et siel on jotai haita tai vastaavaa.. Vaik hyvin tiedän et ei oo!
Eilen olin hississä, meinasin pyörtyy, koska aloin vaa ajattelee et koht pyörryn. Kun ajan autoo, meinaan pyörtyy, koska ajattelen vaan niin... Mul on joku ihme voima jota en pysty hallitsee.
Tää niin vaikuttaa mun elämää, en voi elää! Jos mul ei olis sosiaalista pelkoo ja tätä paniikki juttuu, ni eläisin täysil. Olisin onnellinen ja nauttisin. Menisin kouluun opiskelemaan ja harrastaisin vaikka mitä kivaa, opettelisin soittaa kitaraa ja tutustuisin uusii ihmisii. Mut ei, mut on tehty araks pelkuriks! En mä voi elää!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ensin sanot että elät ihan normaalia elämää..mutta
sitten kerrot että pelkäät ihmisiä,vihaat itseäsi,
et harrasta mitään,kökötät yksin jossain nurkassa..jne.
(Asutko sitten ihan yksin vai,etkä puhu kenellekään mitään..?)
Minä olen kyllä huono sanomaan että mikä on normaalia elämää..mutta voisin väittää että
tuollainen ei sitä ihan ole.
Otat aivan liian vakavasti sen ihmisten
kanssa puhumisen,ei se ole ollenkaan vakavaa.
Puhut mitä puhut kunhan vaan puhut jotain,
mitä väliä sillä on että mitä muut sinusta ajattelee?
Jos tutustut uusiin ihmisiin niin kerro että
olet hermostunut ja saatat puhua hölmöjä..ja
naura aina jos sanot jotain hölmöä..se voi mennä vitsinä.
>Kun ajan autoo, meinaan pyörtyy, koska ajattelen vaan niin... Mul on joku ihme voima jota en pysty hallitsee>
Joo...no sulla on siten kyky pyörtyä halutessasi..
EHKÄ EI! kannata autoa ajaessa miettiä pyörtymistä.
Voit tehdä kaikkea ja voit elää,teet vaan sen
mihinkä pystyt ja vaikket mielestäsi pystyisikään niin yritä silti!
Jos on todella vaikeaa niin kannattaisi mennä käymään lääkärille kertomaan asioista,
lääkkeitä kyllä löytyy joka asiaan.
että sun täytyy käydä lääkärissä. niin minäkin tein ja olen saanut apua. et sinä ole kummajainen, sinä vaan ajattelet niin.
asu yksin. asun poikaystäväni kanssa. hän aina käy harrastuksissaan, minä vaan olen kotona yksin. useimmiten koneen äärellä, vaikka en tiedä mitä tekisin koneella, yritän aina keksiä että minne sivuille sitä nyt menis, mutta en keksi mitään, eikä oikeen edes kiinnostas lukea mitään, koska en jotenkin osaa keskittyä. joten välillä vaan rämpyttelen konetta ja kiroan elämääni. mietin että jos parantuisin tästä, ni kyllä mulla vois vielä olla kivempaakin joskus.
ja kun sanoit, että mitä väliä mitä muut musta ajattelee.
niin mä yritänkin ajatella, ainakin joissain tilanteissa. sellasissa kun muo vaan alkaa hävettää ihan turhaan, vaik ei ole mitään hävettävää.
jos olisin normaali, eli ilman tätä sosiaalista pelkoa, ja luottaisin itseeni. niin sitten muo ei haittais mitä muut musta ajattelee. koska tietäisin itse olevani ihan normaali ihminen.
mutta nyt kun tiedän, että muut huomaa mun pelot ja että mä jännitän ihan liikaa. ni muo todellakin haittaa ja häirii ja stressaa mitä muut musta ajattelee!
mun mielestä se on ihan normaalia, että ihmiset välittää itsestään tän verran.
kun ei tää ole kivaa että punastun ja nolostun kaikesta! niin se vaan menee, enhän mä muuten punastuis ja nolostuis, jos musta ei tuntuis miltään ja ottaisin ihan lunkisti.
kaikkihan sen huomaakin kun punastun, että nyt se nolostu ja sitä hävettää! enhän mä voi enään millään tavalla korjata sitä tilannetta ja esittää että muo ei muka hävettäis.
>Voit tehdä kaikkea ja voit elää,teet vaan sen
mihinkä pystyt ja vaikket mielestäsi pystyisikään niin yritä silti!>
no, mä kyllä yritänkin. esim. pakotan itseni poikaystävän vanhemmille kahville, koska en halua olla epäkohtelias ja olla menemättä. no siellä mun kädet tärisee, niin että kaikki huomaa, änkytän ja saan paniikin. se vaan on niiiin hirveetä, että tahdon vajota maan alle! sen jälkeen tulee kauhee morkkis, koko niiden suku on taas nähnyt millanen tyttöystävä mikolla on. eli mun pitäisi varmaan ajatella tossakin, että mitä väliä mitä ne ajattelee.
no kai mä sitten otan liian vakavasti kaiken.
tiedän kyllä, että otan liian vakavasti ihmisten kanssa olemisen. mutta mä en voi sille mitään! sitä on jo 4 vuotta yritetty, olemaan rennosti ihmisen kanssa! ja ehkä nyt jo pitäisi uskoa että ei musta ole siihen!
mutta kiitos viestistäsi :)