Jagge

on pelannut hyvin. Ajettu nyt 50 tkm. 2,5 vuoden kohdalla alkoi ulkolämpömittarin anturi reistailemaan ja se vaihdettiin takuuseen.

Muuta vikaa ei ole ollut.

Työkavereiden kanssa tehtiin excursioretki Sonatallani ja se sai kehuja äänettömyydestä ja sisustuksen yleellisyydestä. ( V6, AAC, GLS ).

Ajetaan vielä ainakin 50 tkm. lisää,niin kalleimmat kilometrit ovat takanapäin.

Terveisin: Pentti Hirvonen.
4574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyviä autoja ovat Sonatat.Ihmeen vähän vaan vieläkin näkee liikenteessä yksityisillä.
Taksit ymmärtävät hyvän päälle,sillä uudempi koppamallista Sonataa näkee jo ihan
kivasti katukuvassa.

Äänestä

kävin koeajamassa Sonatan, autokauppa jäi samasta kiinni kuin v. 2006:kin, eli farmarimallin puute. Hieno auto kuitenkin, perheessä kakkosautona 1.1 Getz, asiallinen peli sekin.

Äänestä
  • Uusi Sonata on muuten hieno auto, varsinkin diesel automaatti, mutta miksi auto on pilattu niin törkeän rumalla sisustuksella? Kojelautakin kaipaisi pikaisesti uutta stailia, nykyinen on kuin 90-luvun Carinasta.

    Jos Sonatassa olisi vaikkapa samantyylinen sisusta kuin Chevy Epicassa niin johan olisi paketti kasassa!

    Äänestä

  • puutemies kirjoitti:

    Uusi Sonata on muuten hieno auto, varsinkin diesel automaatti, mutta miksi auto on pilattu niin törkeän rumalla sisustuksella? Kojelautakin kaipaisi pikaisesti uutta stailia, nykyinen on kuin 90-luvun Carinasta.

    Jos Sonatassa olisi vaikkapa samantyylinen sisusta kuin Chevy Epicassa niin johan olisi paketti kasassa!

    mm. täysin uusi sisustus, farmari puuttuu edelleen, kohta suomessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sonata kirjoitti:

on pelannut hyvin. Ajettu nyt 50 tkm. 2,5 vuoden kohdalla alkoi ulkolämpömittarin anturi reistailemaan ja se vaihdettiin takuuseen.

Muuta vikaa ei ole ollut.

Työkavereiden kanssa tehtiin excursioretki Sonatallani ja se sai kehuja äänettömyydestä ja sisustuksen yleellisyydestä. ( V6, AAC, GLS ).

Ajetaan vielä ainakin 50 tkm. lisää,niin kalleimmat kilometrit ovat takanapäin.

Terveisin: Pentti Hirvonen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu