Ostin Lehtonen@Laihorannalta mallin 2010 vuonna 2000 rannikkokäytöön ja ajelin neljä kesää. Alkoi tehdä mieli hieman suurempaa peliä ja hieroinkin kauppaa mallista 2000, mutta veistämö ei enää silloin ollut kovin halukas rakentamiseen ja jäivätkin sitten eläkkeelle seuraavana talvena. RaisSportit ovat hyvärunkoisia, kaverukset ajelivat kilpaa nuorempana. Tuolla pienemmälläkin tuli liikuttua melkoisessa aallokossa Porin edustalla. Malli 2000 sai hyvät arviot yhdessä testissä jonka olen nähnyt, mutta en muista mikä lehti oli kyseessä. Raision Auto ja vene on myynyt myös paattia ja oli heidän kanssaan messuilla muistelua asiasta. He pitävät venettä myös mainiona. Sisustusratkaisuja on tilaajasta riippuen monenlaisia, kuten myös koneita. Pääasiallisesti tekivät 130 heppaisella VP -siäperädieselillä ja viimeiset Merkkarin 120 heppaisella ihmedieselillä josta myös itse olin kiinnostunut. Näin veistämöllä myös perämoottoriversion joka meni muistaakseni saimaalle. Haastattelin omistajaa seuraavana kesänä puhelimessa ja kovin hän oli tyytyväinen hankintaansa. Venemestarit tekivät myös minuun luotettavan vaikutuksen.
0Äänestä
Rais Sport
saattaapi olla, että ajelemme rais sportilla jo keväällä...
0Äänestä
Sniblin
Olikos tossa 2010 -mallissa minkäännäköisiä yöpymismahdollisuuksia? En ole kovinkaan vaativa niiden tilojen suhteen, taustalla kuitenkin useampi vuosi Hai-veneen osaomistajana. (BTW, neljä miestä pystyy tosiaan nukkumaan Haissakin viikon...) Myynti-ilmoitusten kuvien perusteella ei vain oikein pysty arvioimaan niitä tiloja.
0Äänestä
AD31
Meillä on ollut tällainen vene vuodesta 2003. Se on vm.1992 ja varustettu AD31 sisäperädieselillä. Ehkä hiukan alitehoinen liukuunnousussa, mutta huippuja se kelaa silti 30 solmua. Matkavauhti on jotain 23-25 solmua.
Näitähän on käsittääkseni tehty alkaen 1988 jotain kolmisenkymmentä kappaletta. Vankkaa ja siistiä käsityötä koko vene. Harvinaisen tukeva ja jämäkkä menemään merellä. Ehkäpä osin painavan moottoripakettinsakin ansiosta. Sivutuulille se on kohtullisen herkkä, joten trimmilevyt on must.
Sisustusratkaisuja on kaikenlaisia. Meidän vene taitaa olla sieltä varustellummasta päästä penttereineen, vessoineen, painevesineen ja jääkaappeineen. Sisällä on seisomakorkeus ja nukkumatila mukavasti erotettu ohjaamosta (vrt. nykyiset läpikäveltävät kabiiniveneet). Samoin keulakaiteiden muoto vaihtelee veneiden välillä.
Osta ihmeessä jos haet hyvää, säänkestävää merivenettä retkeilyyn kahdelle aikuiselle tai 2 1 perheelle.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ostin Lehtonen@Laihorannalta mallin 2010 vuonna 2000 rannikkokäytöön ja ajelin neljä kesää. Alkoi tehdä mieli hieman suurempaa peliä ja hieroinkin kauppaa mallista 2000, mutta veistämö ei enää silloin ollut kovin halukas rakentamiseen ja jäivätkin sitten eläkkeelle seuraavana talvena.
RaisSportit ovat hyvärunkoisia, kaverukset ajelivat kilpaa nuorempana. Tuolla pienemmälläkin tuli liikuttua melkoisessa aallokossa Porin edustalla.
Malli 2000 sai hyvät arviot yhdessä testissä jonka olen nähnyt, mutta en muista mikä lehti oli kyseessä. Raision Auto ja vene on myynyt myös paattia ja oli heidän kanssaan messuilla muistelua asiasta. He pitävät venettä myös mainiona. Sisustusratkaisuja on tilaajasta riippuen monenlaisia, kuten myös koneita. Pääasiallisesti tekivät 130 heppaisella VP -siäperädieselillä ja viimeiset Merkkarin 120 heppaisella ihmedieselillä josta myös itse olin kiinnostunut. Näin veistämöllä myös perämoottoriversion joka meni muistaakseni saimaalle. Haastattelin omistajaa seuraavana kesänä puhelimessa ja kovin hän oli tyytyväinen hankintaansa. Venemestarit tekivät myös minuun luotettavan vaikutuksen.