Alkaa se

sieltä esiin astua, kauan kestikin. Kaikki merkit siitä, ettei kyseinen mies ole kiinnostunut ovat olleet luottevissa jo alusta saakka. Eli siis yli kaksi vuotta. Olen vain niitä yrittänyt sitten tulkita jotenkin vaaleanpunaisten silmälasien kautta, mutta jossakin vaiheessa on tajuttava totuus. Tai ainakin jo viime kertaisesta "yhteydenpidostamme" sen nyt jo tiesi, ettei mulla ollut mitään sen kummempaa merkitystä hänelle.

Ja nyt on vain todettava, että ei helvetti sitä voi olla IDIOOTTI. Vaikka kuinka kauan haaveilla jostakin tyypistä ja unohtaa siinä samalla sitten itsensä. Tän viestin printtaan kyllä itselleni sitä varten, että jos jossakin vaiheessa taas alkaa ajatus kääntyä tähän mieheen niin tulee sillekin äkkiä stoppi.
141157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

oisin lukenu tän viestin ennenkin..

Äänestä
  • se siitä, että näillä palstoilla kirjoittelijoilla on lähes kaikilla tuo sama ongelma. Oisko? Sivusta tämä..:)

    Äänestä

Mäkin printtaan sun viestin. Oon nimittäin ollu ihan samanlainen idiootti. Varsinkin toi tulkitsemis osuus. Miten mäkin aina kääntelin ja vääntelin asiat parhain päin. Miksei sitä vaan suostunut kattomaan totuutta. Tyhmä minä. Tyhmä, tyhmä, tyhmä!

Äänestä

jolla vielä vaaleanpunaset lasit.Järkee ei ole vielä tullu, antaa odottaa itseään. "Yhteydenpidossa" se selvis, että eipä ollut mulla mitään mahiksia. Tyly oli mies mulle.

Äänestä
  • Tyly nimenomaan. Mutta nyt olen sitten tässä katsellut kaikki kesän festariaikataulut yms. läpi- meinaan oikein kunnolla ottaa tästä kesästä ilon irti. Eiköhän tää homma sitten unohdu.

    (Hassua vaan kun sanoit ton tylyn. Se on just sopiva termi määrittämään sen miehen asennoitumista muhun...)

    Äänestä

naurattaa toi viesti, eilen taas ajattelin ihan samaa, sanoin itselleni jopa ääneen Tyhmä, Tyhmä... Ihan samanlainen hölmöläinen olen ollut, onneksi huomasin että millanen idiotti olen ollut, nykyään on järkeä päässä ja tollaset miehet olen heittänyt ajatusteni romukoppaan.

Äänestä

Eipä ollu sit minulta tuo viesti. Noita samanlaisia aloituksia tuntuu olevan täällä joka päivä.

Äänestä
  • näitä "ei ollut minulta" viestejä..

    Äänestä

  • joka päivä! Kyllä näitä asioita voidaan käsitellä ihan niin monta kertaa, kuin tarvitsee. Sitä paitsi; eiväthän kaikki edes pyöri täällä joka päivä.

    Äänestä

  • myöskin kirjoitti:

    näitä "ei ollut minulta" viestejä..

    kuitenkin mainita asiasta et niin on omalta osaltani.

    Äänestä

  • vaikka kirjoitti:

    joka päivä! Kyllä näitä asioita voidaan käsitellä ihan niin monta kertaa, kuin tarvitsee. Sitä paitsi; eiväthän kaikki edes pyöri täällä joka päivä.

    että kaikki eivät pyöri täällä joka päivä? Oliko aloitus siis suunnattu jollekin? Ja aloittaja ei tarkoittanutkaan mitä sanoi, vaan yritti herättää reaktiota jossakussa?

    Minustakin aloitus oli sillä tavalla tutun kuuloinen että luulen saman kirjoittajan kirjoittaneen vastaavan tänne aiemminkin. Kyllä sen aloituksen täältä löytäisikin jos jaksaisi etsiä, mutta ei tuo liikuta minua suuntaan tai toiseen niin ei ole syytä miksi etsisin.

    Äänestä

  • tarkoitat sillä kirjoitti:

    Aloittajan asiahan on monelle ihmiselle hyvinkin ajankohtainen ja VAIKEA. Asia, jota on ihan hyvä toistuvastikin käsitellä.

    On tärkeää, että samassa elämäntilanteessa oleva ihminen löytää tuollaisen viestin täältä helposti ja vaivattomasti. Jos viesti on kovin vanha, niin sitä on kovin vaikea löytää eikä sitä välttämättä osaa edes etsiä. Eihän näitä viestejä kukaan joka päivä käy lukemassa ja uusia keskustelijoitakin tulee joka päivä.

    Ei ole tarkoituskaan, että kaikki viestit olisi suunnattu juuri sinulle. Voit aivan hyvin ohittaa sellaiset aloitukset, jotka eivät "liikuta sinua suuntaan tai toiseen".

    Minun mielestäni aloitus oli hyvä ja juuri minun elämäntilanteeseeni sopiva.

    Äänestä

  • tarkoitat sillä kirjoitti:

    että kaikki eivät pyöri täällä joka päivä? Oliko aloitus siis suunnattu jollekin? Ja aloittaja ei tarkoittanutkaan mitä sanoi, vaan yritti herättää reaktiota jossakussa?

    Minustakin aloitus oli sillä tavalla tutun kuuloinen että luulen saman kirjoittajan kirjoittaneen vastaavan tänne aiemminkin. Kyllä sen aloituksen täältä löytäisikin jos jaksaisi etsiä, mutta ei tuo liikuta minua suuntaan tai toiseen niin ei ole syytä miksi etsisin.

    huomannu minäkin. Mut mulla on sellainen tunne et se joka noita samoja juttuja täällä kirjoittelee, on joku pilailija. Tiedän yhden naisen joka on jo pitkän aikaa kirjoitellut näillä sivuilla. Mustasukkainen tuntuu olevan vaikka onkohan siihen syytäkään?

    Äänestä

myös minun pitäisi naisesta ajatella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

järki pikkuhiljaa kirjoitti:

sieltä esiin astua, kauan kestikin. Kaikki merkit siitä, ettei kyseinen mies ole kiinnostunut ovat olleet luottevissa jo alusta saakka. Eli siis yli kaksi vuotta. Olen vain niitä yrittänyt sitten tulkita jotenkin vaaleanpunaisten silmälasien kautta, mutta jossakin vaiheessa on tajuttava totuus. Tai ainakin jo viime kertaisesta "yhteydenpidostamme" sen nyt jo tiesi, ettei mulla ollut mitään sen kummempaa merkitystä hänelle.

Ja nyt on vain todettava, että ei helvetti sitä voi olla IDIOOTTI. Vaikka kuinka kauan haaveilla jostakin tyypistä ja unohtaa siinä samalla sitten itsensä. Tän viestin printtaan kyllä itselleni sitä varten, että jos jossakin vaiheessa taas alkaa ajatus kääntyä tähän mieheen niin tulee sillekin äkkiä stoppi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu