Aborttioikeutta

koitetaan niin herkästi vääntää ja vääristää täällä netissä jo abortin tehneiksi, vastuuttomiksi, alkoholisti-huumeen käyttäjiksi. Miksi? Eikä edes pidä paikkaansa.

Minä kun miellän heidät vain laajemmalla sydämellä toisten hätää katsoviksi, suvaitsevimmiksi ihan tavallisiksi ihmisiksi. (Äideiksi ja iseiksi, mahdollisesti)

Ja nimitellään aborttiasiamiehiksi? Tuskinpa kukaan haluaa kenenkään tekevän aborttia, mitäpä hyötyä siitä olisi? Riittää se, ettei TUOMITSE abortin tehnyttä, tuohon abottiasiamiehen titteliin täällä netissä.
25679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

myöskin se, että sanoo, ettei itse voisi tehdä aborttia ja että ne omat alkiot/sikiöt ovat tärkeitä, mutta että toinen voi kyllä ihan hyvin tehdä sen abortin, jos vain siltä tuntuu..! Huh!

Äänestä
  • Kehtaatkin täällä käydä yllyttämässä porukoita aborttiin, varsinkin kun ne itse ovat täysin ajattelukyvyttömiä!

    Äänestä

  • aitoaborttiasiamies! kirjoitti:

    Kehtaatkin täällä käydä yllyttämässä porukoita aborttiin, varsinkin kun ne itse ovat täysin ajattelukyvyttömiä!

    siinä vaiheessa, kun aborttia joutuu miettimään, niin sekaisin mieleltään, että voidaan sanoa jopa noin, että he ovat (lähes) ajattelukyvyttömiä!

    Olet kyllä ihan oikeassa...

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    siinä vaiheessa, kun aborttia joutuu miettimään, niin sekaisin mieleltään, että voidaan sanoa jopa noin, että he ovat (lähes) ajattelukyvyttömiä!

    Olet kyllä ihan oikeassa...

    Tosi moni on täysin ajattelu kyvytön vain puolustaessaan ideologiaansa, unohtaen täysin pienen(äiti)ihmisen siinä sivussa. Tiedetään toisten elämä niin paljon paremmin kuin se toinen itse tietää. Ja luullaan suuria luuloja suureen ääneen julistaen omaa itseä SUURIMMAKSI oikean tietäjäksi.

    Äänestä

Tätä olemme ihmetelleet ja moni onkin kysynyt, miten on mahdollista kohdella lasta niin kaltoin, että kuolema abortissa on hänelle tuota pahoinpitelyä parempi olotila?????

Aborttiväki itse väittää tekosillaan pelastavansa lapsensa kammottavasta elämästä.

Sanohan nyt tarkkaan, onko se totta?

Olisiko lapsen kohtalo vanhempiensa käsissä kuolemaa kamalampi, jos aborttiväki voitasiin abortista estää?

Miten on mahdollista, että:

"...laajemmalla sydämellä toisten hätää katsoviksi, suvaitsevimmiksi ihan tavallisiksi ihmisiksi. (Äideiksi ja iseiksi, mahdollisesti)"

-luonnehditut ihmiset tekisivät lapsensa elämästä helvetin?

Ps. Ei tällä pulinapalstalla tuomioita jaella. Abortteja tehtäessä sen sijaan jaetaan lapselle peruuttamattomia ja äärimmäisiä tuomioita.... Kuka siis onkaan Tuomittu?

Äänestä
  • että osa noista 'laajemmin katsovista' ei sanojensa mukaan kuitenkaan voisi tehdä aborttia, ja he pitävät omia alkioitaan tärkeinä, mutta muiden sellaisille on ihan sama vaikka kuolevat abortissa... Todella laajasti katsottu... sitä omaa hyvää ja napaa.. :D

    Äänestä

  • juttu... kirjoitti:

    että osa noista 'laajemmin katsovista' ei sanojensa mukaan kuitenkaan voisi tehdä aborttia, ja he pitävät omia alkioitaan tärkeinä, mutta muiden sellaisille on ihan sama vaikka kuolevat abortissa... Todella laajasti katsottu... sitä omaa hyvää ja napaa.. :D

    päätös, ei kukaan tiedä toisen elämää paremmin.

    Nämä suuremmalla sydämellä katsovat, eivät vain itsekkään kuvittele tietävänsä toisen asioita paremmin kuin toinen itse.

    Jokainen tässä maailmassa tekee virheitä, halusi tai ei, mutta miksi osalla on hirveä hinku saada tehdä vielä toistenkin virheet ikään kuin omissa ei olisi tarpeeksi?

    Äänestä

  • itsensä tehtävä kirjoitti:

    ei kuitenkaan kyetä näkemään edes oman napansa sisäpuolelle?

    "se kun on ihmisen
    itsensä tehtävä

    Nämä suuremmalla sydämellä katsovat, eivät vain itsekkään kuvittele tietävänsä toisen asioita paremmin kuin toinen itse."

    Juuri näin, unohtamatta että tähän on annettava oikeus ja mahdollisuus lapsellekin!!

    Äänestä

  • sydämellä" kirjoitti:

    vastoin äitinsä tahtoa anntat? Suuria sanoja, pieniä tekoja? Ei äidin tuomitseminen lapselle tilaisuutta anna. Ei se että äidille valehtelee, jotta kaikki järjestyy, kun ei ole valtaa järjestää.

    Lapsen oikeus, on äitinsä tahto ja päätös panostaa lapseensa, jos sitä päätöstä ei äiti aikaan saa, jäljelle jää vain äidin tukeminen päätöksessään oli se kuinka epämiellyttävä tahansa.

    Äänestä

  • Aborttiväkeen kuulun, vaikken olekaan se jolta kysyttiin.

    Tuskin olisi harvemman lapsen kohtalo sen huononmpi.

    Mutta koska aborttioikeudessa on kyse naisen oikeuksista, niin se kammottavan elämän estäminen tapahtuu naiselta, ei lapselta. Sellaista alkiota/sikiötä/ihmistä josta halutaan myös oma syntynyt lapsi, ei abortoida.

    Äänestä

  • on abortti useimmissa tapauksissa kun sellaiseen päädytään, lapsen kannalta inhimillisempi ratkaisu.
    Minä tein abortin koska ehkäisy petti mahdollisimman huonoon aikaan, ja pelkästään se että käytin terveydelleni pakollisia lääkkeitä, jotka olisivat suurella todennäköisyydellä vammauttaneet sikiön, olisi ollut ihan riittävä syy. Joskaan ei ollut ainoa, mutta iso syy kuitenkin.

    En olisi kyennyt hoitamaan itse siinä tilanteessa lasta mitenkään, terveydellisistä syistä ja muutenkin todella vaikeasta elämäntilanteesta johtuen, eli siinäpä olisi sitten vammainen lapsi saanut hyvän ja kivan elämän laitoksessa, niinkö?

    Koska jostain kumman syystä näiden adoptiovanhempien laajat ja hyvät sydämet sykkivät vain terveitä ja priimaa tavaraa kohtaan.

    Ja ennen kuin joku ilkikurimus alkaa taas kitisemään että miks sairas niinku harrastaa ees seksii, niin käsittääkseni sairailla on oikeus siihen, vai pitääkö siihenkin alkaa anomaan joku erityislupa, meidän avioliitossa olevienkin?

    Äänestä

  • varmasti, kirjoitti:

    on abortti useimmissa tapauksissa kun sellaiseen päädytään, lapsen kannalta inhimillisempi ratkaisu.
    Minä tein abortin koska ehkäisy petti mahdollisimman huonoon aikaan, ja pelkästään se että käytin terveydelleni pakollisia lääkkeitä, jotka olisivat suurella todennäköisyydellä vammauttaneet sikiön, olisi ollut ihan riittävä syy. Joskaan ei ollut ainoa, mutta iso syy kuitenkin.

    En olisi kyennyt hoitamaan itse siinä tilanteessa lasta mitenkään, terveydellisistä syistä ja muutenkin todella vaikeasta elämäntilanteesta johtuen, eli siinäpä olisi sitten vammainen lapsi saanut hyvän ja kivan elämän laitoksessa, niinkö?

    Koska jostain kumman syystä näiden adoptiovanhempien laajat ja hyvät sydämet sykkivät vain terveitä ja priimaa tavaraa kohtaan.

    Ja ennen kuin joku ilkikurimus alkaa taas kitisemään että miks sairas niinku harrastaa ees seksii, niin käsittääkseni sairailla on oikeus siihen, vai pitääkö siihenkin alkaa anomaan joku erityislupa, meidän avioliitossa olevienkin?

    jos hän ei voi ottaa vastaan siitä siinneitä lapsia tai jos vaimo esim on lääkekuurilla, joka voi vammauttaa sikiön. Missä oikein on vastuuntuntosi?

    Koko aborttiongelma johtuu ihmisten vastuuttomuudesta ja piittaamattomuudesta. Myös ja varsinkin avioliitossa olevilla on vastuu itsestään puolisostaan ja lapsistaan.

    Äänestä

  • harrastaa seksiä kirjoitti:

    avioliittoon ja hyvään ja tasapainoiseen vakiintuneeseen parisuhteeseen kuuluu oleellisesti seksi ja siitä on jokaisella oikeus nauttia.
    Kyse oli EHKÄISYN pettämisestä, joten kyllä oli pidetty huoli ettei raskautta ala, ja jos sellainen ehkäisystä huolimatta alkaa, silloin vaihtoehtona on abortti, kaiken järjen ja suomenlakien mukaan.

    Äänestä

  • tilaisuuden lapselle kirjoitti:

    vastoin äitinsä tahtoa anntat? Suuria sanoja, pieniä tekoja? Ei äidin tuomitseminen lapselle tilaisuutta anna. Ei se että äidille valehtelee, jotta kaikki järjestyy, kun ei ole valtaa järjestää.

    Lapsen oikeus, on äitinsä tahto ja päätös panostaa lapseensa, jos sitä päätöstä ei äiti aikaan saa, jäljelle jää vain äidin tukeminen päätöksessään oli se kuinka epämiellyttävä tahansa.

    on saada elää vaikka sitten jossakin muualla, tahtoi sitä kantava nainen mitä tahansa.

    Ihan totta, eipä sille mitään voi jos murhaaja päättää tappaa jonkun vaikka uhrilla oliskin periaatteessa oikeus jatkaa elämäänsä murhaajan tahtomisista riippumatta!
    Voidaan yrittää estää uusia murhia vetoamalla sitä hautovien omaantuntoon ja osoittamalla kuinka käy ja mitä heistä ajatellaan jos siihen päätyvät.

    Äänestä

  • oikeus... kirjoitti:

    tuollaista oikeutta ei alkiolla ole.

    Murhaa hautovan omatunto...hmmh..ei sellaista ole olemassakaan :D

    Miten tuo "mitä heistä ajatellaan" oikein toteutuu kun naisen abortista ei yleensä tiedä kuin aivan lähiomaiset jos nekään.

    Äänestä

  • että suomessa kirjoitti:

    tuollaista oikeutta ei alkiolla ole.

    Murhaa hautovan omatunto...hmmh..ei sellaista ole olemassakaan :D

    Miten tuo "mitä heistä ajatellaan" oikein toteutuu kun naisen abortista ei yleensä tiedä kuin aivan lähiomaiset jos nekään.

    murhan uhrien oikeus elää ei toteudu sillä hetkellä kun ne murhataan, vaikka pitäISI. Eihän terveellä omallatunnolla toisia tapetakaan.
    No kovasti tuntuu vaivaavan abortintekijöitä se mitä heistä esim. täällä palstalla ajatellaan?

    Äänestä

  • oikeus... kirjoitti:

    on saada elää vaikka sitten jossakin muualla, tahtoi sitä kantava nainen mitä tahansa.

    Ihan totta, eipä sille mitään voi jos murhaaja päättää tappaa jonkun vaikka uhrilla oliskin periaatteessa oikeus jatkaa elämäänsä murhaajan tahtomisista riippumatta!
    Voidaan yrittää estää uusia murhia vetoamalla sitä hautovien omaantuntoon ja osoittamalla kuinka käy ja mitä heistä ajatellaan jos siihen päätyvät.

    Abortit ovat ihan Suomen lain mukaisia, eivätkä näin ollen murhia lainkaan.

    Ja mitä tyydytystä saat siitä jos osoitat mieltäsi jollekin joka on lain mukaan tehnyt, ja on vain eri mieltä asioista kuin sinä? Eikö sinun pitäisi osoittaa mieltäsi lain laatijaa kohtaan?

    Äänestä

  • harrastaa seksiä kirjoitti:

    jos hän ei voi ottaa vastaan siitä siinneitä lapsia tai jos vaimo esim on lääkekuurilla, joka voi vammauttaa sikiön. Missä oikein on vastuuntuntosi?

    Koko aborttiongelma johtuu ihmisten vastuuttomuudesta ja piittaamattomuudesta. Myös ja varsinkin avioliitossa olevilla on vastuu itsestään puolisostaan ja lapsistaan.

    Et sitten niin millään, tuskin kukaan tulee sinulta edes kysymään, passaiskohan mun nyt naida?

    On se eriskummallista tämä ihmiselo, lapsen siemeniä menee kuukausittain hukkaan vaikka kuinka, eikä koira perään hauku. Keinohedelmöityksessä jo hedelmöitetyt alkiotkin menevät hukkaan (loput) tai koekaniineiksi.

    Moni, jotka pystyttäisiin nykylääketieteen keinoin siirrännäiselimellä pelastamaan, jää kuitenkin ilman tervettä elintä, koskapa edes kuollessaankaan ei ole pakollista elimiään luovuttaa kanssaihmisten hyväksi, vaikkei kuollut itse niillä enää todellakaan tarvitse.

    On se elämä väärin! Niin todella monta kohtaa osaisin oikaista jos valta vain olisi. Siihen asti kuitenkin vain sopeudun joukkoon, ja koitan tehdä mahdollisimman hyvin ja oikein itse. Itse sitä ihminen omasta elämästään vastaa. Itse kärsii tyhmyydestään, ja nauttii viisaudestaan. Toisten hölmöyksiä ei pysty estämään, itse se on saatava takoa päätä seinään, ja siitä joko opittava tai taottava uudelleen, mitä nyt kunkin pää kestää.

    Äänestä

  • olekkaan! kirjoitti:

    Abortit ovat ihan Suomen lain mukaisia, eivätkä näin ollen murhia lainkaan.

    Ja mitä tyydytystä saat siitä jos osoitat mieltäsi jollekin joka on lain mukaan tehnyt, ja on vain eri mieltä asioista kuin sinä? Eikö sinun pitäisi osoittaa mieltäsi lain laatijaa kohtaan?

    vaan tehdään laillistettuina, vaikka teon tunnusmerkit muuten täyttääkin.

    Äänestä

  • asiaa niin että jos ihminen ei teetäkkään aborttia vaan pitää lapsen. Ihminen jolla ei ole rahaa elää esim. köyhyysrajan alapuolella, mies lähtee kävelemään ja tukiverkkokin on huono. Vois ehkä pimahtaa vauva valvottaa niin aika moni lööpeissä ollut ihminen on tappanut oman lapsensa. Onko se sitten parempi?

    Abortoitava alkio ei ole vielä ihminen se ei tunne koska sille ei ole vielä kehittynyt aivojakaan. Lapsen elämästä voi vanhempien/vanhemman kanssa tulla kamalaa...

    Ja kaikki raskaudet ala naisen haluamasta seksistä.

    Adoptiovanhemmat ei ihan kaikkia lapsia adoptoi. Et itsekkään varmaan kauheasti pitäisi lapsesta joka on saanut alkunsa raiskauksesta ja isä on psykopaatti. Eikä lapsen ole kiva asua lastenkodissa eikä se kasvattikotikaan ole aina paras mahdollisuus.

    Ottakaa asioista selvää ja haukkukaa sitten!!!!

    Äänestä

  • ajatellut kirjoitti:

    asiaa niin että jos ihminen ei teetäkkään aborttia vaan pitää lapsen. Ihminen jolla ei ole rahaa elää esim. köyhyysrajan alapuolella, mies lähtee kävelemään ja tukiverkkokin on huono. Vois ehkä pimahtaa vauva valvottaa niin aika moni lööpeissä ollut ihminen on tappanut oman lapsensa. Onko se sitten parempi?

    Abortoitava alkio ei ole vielä ihminen se ei tunne koska sille ei ole vielä kehittynyt aivojakaan. Lapsen elämästä voi vanhempien/vanhemman kanssa tulla kamalaa...

    Ja kaikki raskaudet ala naisen haluamasta seksistä.

    Adoptiovanhemmat ei ihan kaikkia lapsia adoptoi. Et itsekkään varmaan kauheasti pitäisi lapsesta joka on saanut alkunsa raiskauksesta ja isä on psykopaatti. Eikä lapsen ole kiva asua lastenkodissa eikä se kasvattikotikaan ole aina paras mahdollisuus.

    Ottakaa asioista selvää ja haukkukaa sitten!!!!

    eihän se nyt lapsen vika ole millaiset vanhemmat sattui saamaan!
    99,9% aborttien raskauksista on alkanut vapaaehtoisesta seksistä.
    Suomessa ei kukaan kuole nälkään ja apua on tarjolla. Jos ei itse jaksa niin lapset on annettava ajoissa muualle.. mutta kun taaskaan ei pystytä niin tulee veristä jälkeä. Tosin syntyneitä lapsia on mahdollista suojella edes vähän paremmin kuin alkioikäisiä IHMISIÄ.

    Äänestä

  • kelpaisi. kirjoitti:

    pidä paikkaansa tuo luku. Vain harvoista raiskauksista tehdään rikosilmoitus. Silti raiskaus on tapahtunut.

    Äänestä

  • joten ei kirjoitti:

    ...väkivalta 2005 -tutkimuksen aineiston perusteella seksuaaliseen kanssakäymiseen pakottamisia on yhden vuoden aikana 0,8 prosentilla kaikista 18-74 vuotiaista naisista. Väkilukuun suhteutettuna tämä tarkoittaa yhteensä 15 000:ta naista vuositasolla.>

    Amnesty, joku raja

    kun eivät oo ilmottaneet?? Vai oliko kyse jonkun mutu-arvioista...

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...väkivalta 2005 -tutkimuksen aineiston perusteella seksuaaliseen kanssakäymiseen pakottamisia on yhden vuoden aikana 0,8 prosentilla kaikista 18-74 vuotiaista naisista. Väkilukuun suhteutettuna tämä tarkoittaa yhteensä 15 000:ta naista vuositasolla.>

    Amnesty, joku raja

    yleistä parisuhteessa. Harva niistä on näitä tuntematon pusikkovaanija -tapauksia, ja minimaallinen osuus johtaa raskauteen? Jokuhan tutkittu saattaa katsoa pakottamisena jo ns. säälipillun vonkaamisenkin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

puolustavat kirjoitti:

koitetaan niin herkästi vääntää ja vääristää täällä netissä jo abortin tehneiksi, vastuuttomiksi, alkoholisti-huumeen käyttäjiksi. Miksi? Eikä edes pidä paikkaansa.

Minä kun miellän heidät vain laajemmalla sydämellä toisten hätää katsoviksi, suvaitsevimmiksi ihan tavallisiksi ihmisiksi. (Äideiksi ja iseiksi, mahdollisesti)

Ja nimitellään aborttiasiamiehiksi? Tuskinpa kukaan haluaa kenenkään tekevän aborttia, mitäpä hyötyä siitä olisi? Riittää se, ettei TUOMITSE abortin tehnyttä, tuohon abottiasiamiehen titteliin täällä netissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu