moi tarttisin neuvoja..voiko olla mahdollista että olen rasakaana. viime kuukausi oli kamala jatkuva paha olo, huimaus, hajuaistin paraneminen ja syömisen haluttomuus menkat tulivat kuitenkin päivälleen oikein ja normaalit. olisko silti mahdollista lisäksi valkovuoto runsasta koko kierron ajan.mutta tässä kuussa ei ole ollut mitään oireita ainoastaan väsymys..voisinko olla edes tullut raskaaksi tässä kuussa.yleensä rinnat kipeät ennen menkkoja ja olo masentunut menkat pitäs alkaa viikon päästä mutta ei ole ollut näitä menkkoihin liittyviä oireitakaan.. miten on mitä teen?
onko kokemusta
vauva haaveissa
2382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Heissan. Halusin näin työpäivän keskellä vastailla sinulle vauvasta haaveileva.. Naisen raskaaksituloon vaikuttaa munasolun irtoaminen eli ovulaatio. Kaikki kuukautiskierrot ei välttämättä ole ovulatorisia, vaikka kuukautisvuoto tulisikin ihan normaalisti, joten aivan jokaisella kierrolla ei ole raskaaksi tulemisen mahdollista. Yleensä kuitenkin terveillä nuorilla naisilla on lähes aina ovulaatin aikaan (noin kaksi viikkoa vuodon alkamisesta) mahdollisuus tulla raskaaksi mikäli yhdyntöjä sille ajanjaksolle sattuu. Siitiöthän elävät hieman kauemmin (3-5vrk) ja pidentävät raskaaksi tulon mahdollisuutta, sillä munasolu on "hengissä" vain yhden vrk:n. Kysyin voisitko olla raskaana vaikka kuukautiset tulivatkin viime kierrolla. Tämä voi olla teoriassa mahdollista, valekuukautisten mahdollisuus on aina otettava huomioon. Nyt kuitenkin kehoittaisin sinua odottamaan seuraavia kuukautisia ja mikäli ne jäävät pois, tekemään kotitesti joka on varsin luotettava jo heti kuukautisten oletettuna alkamispäivänä. Onnea sinun yrityksellesi!!
että olet kuule raskaana... Oireet ainakin ihan viittais siihen. Mun tädillä on ainakin tullu kuukautiset vielä vaikka se oli jo raskaana ja sen laskettu aika on aina laskettu sen tähden kuukaudella tai kahdella pieleen. En tiedä mutta saatat kyllä olla raskaana, ei muuta kun työterveyden huoltoon ja raskaustesti tai kaupasta tai apteekista kotitesti.
Onnea vaan jos oot tulossa äidiks.