Olen YH- äiti ja mitähän ihmettä tekisin tuon nyt 20- vuotiaan poikani kanssa?
Elmeri on tuohon ikään oppinut puhumaan vasta kaksi lausetta: "Haista v**tu" ja "Bemarit jyrää".
Juttelin aikanaan hänen opettajansa kanssa ja hän kertoi nähneensä Elmerillä kerran kirjan kädessä mutta sekin oli Tex Willer ja väärinpäin.
Matikastakaan ei tullut yhtään mitään, kun toiset laskivat laskuja niin Elmeri mäkeä.
Armeijakaan ei mennyt ns. putkeen. Komppanian päällikkö soitti ja sanoi että nyt poika tulee kotiin takaisin. Oli sählännyt kertasingon kanssa kapteenin Mersun tuhannen päreiksi. Ollessaan toimistossa puhuttelussa oli huitaissut rynkyllä kaataen koko mappihyllyn lattialle. Seisoi vain sitten siinä kapun edessä heitellen jalkojaan puolelta toiselle (saappaat väärissä jaloissa). Kapteeni kyllä kertoi että hän tuntee itsensä Putinin ja voisi yrittää saada hänet Venäjän armeijaan. Siitä voisi olla meille suuri hyöty tositilanteen sattuessa. En kyllä ymmärrä miten?
Olen yrittänyt saada häntä hyvien harrastusten pariin, viimeksi jääkiekon. Eihän siitä mitään tullut kun Elmeri ei oppinut luistelemaan ja jauhamaan purkkaa samanaikaisesti.
Kalastuskerhossa hän oli kahden reissun ajan. Ensimmäisellä kaatoi veneen ja kaikki meinasivat hukkua. Toisen reissun jälkeen tuli lähtö kun pojan huitaistessa virvelillä porukan vetäjän korva lähti vieheen mukaan.
Kavereita hänellä ei ole, vahaa vain Bemariaan kaikki illat tallissa hokien: "Bemarit jyrää". Olen yrittänyt saada häntä ystävystymään edes Schäferimme kanssa. Fiksu koira. Tullut rodunjalostuslaitokselta Saksasta ja tuntee nimen Adolf. Pelaan sen kanssa shakkia kaikki illat.
Myös rahankäsittelyssä Elmeri on toivoton. Olen monesti sanonut että lopettaa pelaamasta kännykällään sitä TV:n mikä/mikä tietovisaa. Tuli taas 2000 euron lasku ja minähän sen taas maksan kun pojalla ei ole rahaa. Elmeri myös hävisi aikanaan Adolfille melkoisen summan pokerissa. Siitä se kai sille kaunaa kantaakin.
Ajokortin sentään sain Elmerille Tallinnan Mustamäen torilta. Ei tarvinnut kuin valokuva mukaan niin tuttavani Oleg hoisi homman. Katseli kyllä kuvaa pitkän tovin sanoen: "onko tää ihminenkään". Vähän kyllä loukkaannuin, sentään oma poikani.
Tänä kesänä poika ei enää päässyt edes siihen jokavuotiseen kesätyöhönsä (verkonpainona tutuilla kalastajilla). Nyt joudun siis yksin kustantamaan myös kaikki pojan kaahailut ja kiilaamiset.
Ainoa "naisseikkailu" päättyi todella onnettomasti joten ne asiat Elmeri on jättänyt kokonaan. Naapuriltani kuulemani mukaan poika oli ollut kylän nakkikioskilla. Nähnyt siellä lupaavan näköisen "kissan" ja mennyt sitten lippalakki väärinpäin virnuilemaan tytölle: "Bemarit jyrää". Nojatessaan Bemarinsa konepeltiin liukastui ja löi pärstänsä asfalttiin. Tyttö kuoli nauruun.
Että tällaista tämä meidän arkemme on. Olen niin kyllästynyt. Yritin kerran syöttää poikaa Adolfille mutta se on tarkka ruokavaliostaan. Nyttemmin olen alkanut katsella miesvainajani hirvikivääriä sillä silmällä...
Laitoin tämän nyt tänne kun ainakin aiempi muunnelmani tästä lensi BMW- palstalta huitsin kuuseen. Ei sinne voi mitään laittaa. Kyllä toiset on tiukkapipoista jengiä kun on autoista kysymys. Tähän lopetan sitten myös Bemareille irvistelyn. Mulla on itsellä Citroen ja jos joku nyt välttämättä haluu niin voin yrittää vääntää jotain myös Citikanpaskoista/ranskalaispelleistä. (Kaikista helpointahan olis tietysti vääntää herjaa Ladoista ja niiden kuskeista). Ei vaan oikein enään jaksais.

Vastaukset 4
Vanhimmat
jännääääää
ootko vähän tyhmä
VIELÄ JÄNNEMPÄÄÄÄÄÄÄÄÄ
Kerrankin asiaa, lisää tuollaista...
Bemaripelleistä on mukava lukea totuuksia...
Siistii!! Jatka vaan, kerrankin jotain hauskaa.