Turku haluaa

Olisiko tästä liitoksesta mitään hyötyä kasvavalle kaupungillemme? Luulenpa että ensin menisi kunnan matalapalkkaisimmilta työt ja sitten alettaisiin karsimaan kunnan omaa hallintoa ja siirtämään Turkuun päin. Vai olenko väärässä?
6647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Totta kai hallinto poistuu, jos kuntaliitoksia syntyy. Monissa kuntaliitoksissahan se on ainoa syy tehdä mokoma.

Töitä kyllä on varmasti kuntaliitosten jälkeenkin. Jotenkin outoa pelätä moista.

Myös Raision syrjään jäämistä olisi turha pelätä, koska Turun kasvu kohdistuu Kaarina Raisio kehälle, tuli kuntaliitoksia tai ei.

Äänestä

verotusta. Sen jälkeen nostetaan kunnallisia maksuja. Sitten pannaan reuna-alueiden hankkeet jäihin. Sitten ulkoistetaan suuri osa niistäkin toiminnoista, jotka Raisiolla on vielä itsellä. Yksikään raisiolainen ei pääse uuden kaupunkikokonaisuuden valtuustoon. Kaikki kehitys- ja budjettirahat käytetään Turun nykyisten alueiden kehittämiseen, ynpäristökunnat rahoittavat. Ne, jotka pystyvät, muuttavat vielä kauemmas Turusta, Maskuun, Auraan, Naantaliin j.n.e.

Äänestä
  • Turku ei pidä veroäyriään matalalla pelkästään kehyskuntien takia, vaan myös muiden kaupunkiseutujen takia, joita vastaan todellisuudessa kilpaillaan.

    On turha luulla, että reuna-alueiden hankkeet menevät jäihin, koska ne ovat kaupungin kasvukehää, eikä se asia muutu miksikään, vaikka alueet liittyisivät Turkuun.

    Kehätien vartta kehitettäisiin taatusti edelleen. Suurin muutos olisi siinä, että Turun tasoinen joukkoliikenne alkaisi toimimaan myös Kaarinassa ja Raisiossa, sekä uusien asuinalueiden rakentaminen muuttuisi massiivisemmaksi kuin mitä Kaarina ja Raisio kykenevät kaavoittamaan.

    Huvittavaa, että joku luulee Turun olevan jotenkin ihmisten hylkäämä paikka. Ei kyse ole siitä. Raisio ja Kaarina vain ovat niin halpoja ja niin lähellä, että niihin on jo käytännön syistä helpompi muuttaa kuin Turkuun

    Kun rajat poistetaan, saattaa Kaarinan ja Raision tontteihin tulla pientä Turku-lisää, mutta välimatkojen ja tarjonnan määrän takia nämä alueet pysyvät suosittuina, eikä todellakaan ole mitään pelkoa siitä, että ihmiset alkaisivat muuttamaan Auraan ja Maskuun. Väite on jokseenkin naurettava ja kertoo enemmän siitä, miten sinä toivoisit asian olevan.

    Kyllä Raision ja Kaarinan Turkuun liittäminen on seudun etu. Kilpailukyky ja kaupungin toimivuus paranisivat huomattavasti. Ja tästä tulisivat vielä entiset kehyskuntalaisetkin iloitsemaan, vaikka se aluksi niin kurjalta saattaisi tuntua.

    Äänestä

  • tuskinpa vaan kirjoitti:

    Turku ei pidä veroäyriään matalalla pelkästään kehyskuntien takia, vaan myös muiden kaupunkiseutujen takia, joita vastaan todellisuudessa kilpaillaan.

    On turha luulla, että reuna-alueiden hankkeet menevät jäihin, koska ne ovat kaupungin kasvukehää, eikä se asia muutu miksikään, vaikka alueet liittyisivät Turkuun.

    Kehätien vartta kehitettäisiin taatusti edelleen. Suurin muutos olisi siinä, että Turun tasoinen joukkoliikenne alkaisi toimimaan myös Kaarinassa ja Raisiossa, sekä uusien asuinalueiden rakentaminen muuttuisi massiivisemmaksi kuin mitä Kaarina ja Raisio kykenevät kaavoittamaan.

    Huvittavaa, että joku luulee Turun olevan jotenkin ihmisten hylkäämä paikka. Ei kyse ole siitä. Raisio ja Kaarina vain ovat niin halpoja ja niin lähellä, että niihin on jo käytännön syistä helpompi muuttaa kuin Turkuun

    Kun rajat poistetaan, saattaa Kaarinan ja Raision tontteihin tulla pientä Turku-lisää, mutta välimatkojen ja tarjonnan määrän takia nämä alueet pysyvät suosittuina, eikä todellakaan ole mitään pelkoa siitä, että ihmiset alkaisivat muuttamaan Auraan ja Maskuun. Väite on jokseenkin naurettava ja kertoo enemmän siitä, miten sinä toivoisit asian olevan.

    Kyllä Raision ja Kaarinan Turkuun liittäminen on seudun etu. Kilpailukyky ja kaupungin toimivuus paranisivat huomattavasti. Ja tästä tulisivat vielä entiset kehyskuntalaisetkin iloitsemaan, vaikka se aluksi niin kurjalta saattaisi tuntua.

    Edellinen oli ihan selvä Turkulaisen provo.
    Turkuhan on ihan suoraan kertonut haluavansa raisiolaisten rahat, jotka on hankittu kovalla työllä, tehokkuudella ja suu säkkiä myöten elämällä.
    Raisio ei muka kykene kaavoittamaan, katsohan vähän Turkulainen mulkqvist kehätien varsia, missähän on kaavoitettu ? Raisio on täynnä kauppaliikkeitä, kun siirrytään Turun puolelle, niin miltei pelkkää peltoa ja metsää. Miksi ette kaavoita sinne kehätienne varteen, vaan kyttäätte pientä naapurianne. Raision kehälle teidän enää mitään tarvitse kaavoittaa, koska on jo täynnä.
    Suur Turku tehottomana ei ole pystynyt nytkään kilpailemaan, miten se sitten muka pystyisi vielä suurempana, kun pasmat on nytkin ihan sekaisin.
    Mikäli vielä haaveilette siitä pakkoliitoksesta, niin voin sanoa että yksikään Raisiolainen ei tee sen jälkeen teidän hyväksenne yhtään mitään. Saatte todellakin näyttää miten suuret suunne oikein käytännössä toimivat.
    Kehittäminen Turussa on sama, kuin rahan tuhlaaminen, sehän on nähty jo viimeisinä 20 vuotena.
    Turun, Kaarinan ja Raision tontit on olleet jo samanhintaisia vuosikausia, ongelmana onkin enemmän ollut ettei Turku ole kyennyt kaavoittamaan peltojaan tarpeeksi joutuisasti, erilaisten erimielisyyksiensä ym. johdosta.
    Tontin hinta ei muuten muodostu etäisyydestä tuomiokirkkoon, vaan paikan haluttavuudesta asuinalueena.
    Auraan ja Maskuun muutetaan halvan tontin ja toisinaan halvan veroäyrin takia. Vähävaraisemmat halvan tontin tarvitsijat tulevat vastakin muuttamaan halpojen tonttien kuntiin ja niitä riittää, muistaakseni vehmaalla sai tontin joskus €urolla.
    Kehyskuntalaiset eivät koskaan tule iloitsemaan pakkoliitoksista on päivän selvää. Ainoa perustelusi on suuruus.
    30 000 asukkaan kaupungit on tutkimuksissakin todettu tehokkaimmiksi ja sama näkyy myös käytännössä. Suosittelen sinua tutustumaan koko Suomessa kuuluisaan Raision malliin. Turusta taas ei voi ottaa mallia oikein missään asiassa, jos tiedät jonkun, niin kerro ihmeessä.
    Turku tulee toimeen oikein hyvin, kunhan pistää kulunsa kuriin suu säkkiä myöten, kuten naapuritkin ovat tehneet. Vanhat jarrut pois Turun johtopaikoilta, niin virkamiehistä, kuin poliitikoistakin. On keksittä ihan oikeasti uutta.
    Me ajetaan muuten autoilla täällä Raisiossa, Turku saa pitää joukkoliikenteensä.

    Äänestä

  • Rahakas Raisiosta kirjoitti:

    kaarina liitetään turkuun ja koska piikkiö ei halunnut paimioksi siitäkin tulee turku. Raisio ja Lieto liitetään turkuun ja todennäköisesti myös aura. Tämä kyseinen yhdistyminen/sulauttaminen on aivan luonnollista. Turku on 1200 -luvulla perustettu kaupunki, joka tarvii elintilaa alueilta, jotka periaatteessa ovat aina olleet osa turkua. 1400-luvulla perustetun Naantalin sekä Merimaskun ja Rymättylän yhdistymiset ovat jo valtioneuvoston siunaamat, tähän maantieteellisesti suureen naantaliin liittyy mahdollisesti myös masku.
    Eihän ollut monimutkaista eihän

    Äänestä

  • siis ottaa raision kirjoitti:

    Onneksi Suomi ei ole vielä kommunisti valtio, vaikka sitä on ennenkin yritetty.
    Turku ei ota täällä pakolla mitään. Ajatuksenakin ihan väärä, tulisi olla kanssakäymisissä yhteistyömerkeissä.
    Olen kyllä huomannut että olet liikenteessä tällä palstalla aivan yksin, kukaan ei puolustele puheitasi.
    Helpoin ratkaisu olisi, että muuttaisit vaikka Kuubaan, sillä voidaan vielä tehdä asioita pakolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Raision kirjoitti:

Olisiko tästä liitoksesta mitään hyötyä kasvavalle kaupungillemme? Luulenpa että ensin menisi kunnan matalapalkkaisimmilta työt ja sitten alettaisiin karsimaan kunnan omaa hallintoa ja siirtämään Turkuun päin. Vai olenko väärässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu