Tästä tulee PITKÄ sepustus.
Olemme olleet "sossun asiakkaita" kolmisen vuotta. Alunperin lähdimme tähän, koska olin niin väsynyt lapsen saannin jälkeen (raskauden jälkeinen masennus yms). Sossun kautta sain tukea, opastusta ja neuvoja mm. taloudenhoidossa, mies kun on paljon poissa eikä tämän vuoksi ehdi (ja jaksa) aina hoitaa kotia yhtä "mallikkaasti". Tästä olikin meille paljon apua ja pääsimme jaloillemme.
Nyt olen raskaana ja aivan väsynyt (voisin vain nukkua). Parivuotiaan kanssahan tämä ei kuitenkaan käy, kuten me kaikki tiedämme :), joten sossu "riensi" taas apuun kerrottuamme miten asiat on. Vanhempi laitettiin tarhaan, (jossa käykin todella mielellään!) jotta äiti saa levätä mahdollisimman paljon.
Nyt keväällä on alkanut mennä pipariksi, kun sossuntäti vaihtui. On käynyt ilmi, että ed. sossuntäti on kirjoittanut raportteihin vähän omia satujaan :( Mieheni on leimattu raporteissa väkivaltaiseksi alkoholistiksi, vaikka hän ei KOSKAAN ole edes uhannut käydä käsiksi ja alkoholiakin kuluu hyvin kohtuudella max. pari kertaa kuussa. No, ilmeisesti näiden tarinoiden - ja minun raskauteni - pohjalta sossu on nyt päättänyt sijoittaa minut ja lapsen/-t kodin ulkopuolelle jonkinlaiseen "perhekuntoutukseen" ?! Ja niinkin lyhyellä varoitusajalla saimme asiasta tietää, että helmikuun lopulla oli palaveri, jossa asia nostettiin esille "vaihtoehtona" ja eilen sitten sanottiin, että "lähdette perjantaina kello X". Ei vaihtoehtoja, ei kieltäytymismahdollisuutta, vaikka menoja ja "tapahtumia" olisi (kummipojan synttärit, anopin synttärit, miehen ja minun vuosipäivä). Mieheni ei lähde "laitokseen" mukaan, vaan paikka on varattu VAIN minulle ja lapsille !!
Olen lievästi sanottuna pihalla, hämmentynyt ja shokissakin. Mitä perheen tukemista se on, jos toinen vanhemmista jätetään ulkopuolelle ja meidät erotetaan VÄKISIN toisistamme? Onko se lapsille oikein, että isiä ei nähdä? Mitä se tekee minulle, etten näe puolisoani mahd. PARIIN KUUKAUTEEN? Tekeekö tällainen stressimäärä muka hyvää minulle, odottavalle - tai vauvalle, joka sisälläni kasvaa par'aikaa?? Matkaa ko. "laitokseen" on 100km/suunta, eikä miehelläni ole autoa käytössään.
Olen koko aamun itkenyt.
Onneksi lapsi on tarhassa, eikä näkemässä äidin surua ja kyyneleitä, vaikka varmasti tämän "näkee jo korvallakin", että minulla on entistä pahempi olla ja olen stressaantunut... Päätäkin särkee jatkuva itkeminen, mutten osaa muutakaan nyt.
Sossu on rikkomassa perheen väkisin
30
3996
Vastaukset
- täällä
Kieltämättä menettely tuntuu oudolta että vasten tahtoaan täytyy levätä.
Toisaalta tarkoitus on tietysti auttaa lähinnä sinua jaksamisessa, onhan uusi perheenjäsen tulossa ja kyllä se vaan kuluttaa voimia etupäässä äidiltä. Itse olen jo äitisi? ikäinen ja tiedän, että kaksi kuukautta kuluu tosi nopeasti. Ja kulkeehan yleiset kulkuneuvot miehesi vierailla luonasi.
Voisit ottaa tuon tosi suurena mahdollisuutena levätä kunnolla. Ulkoilla, lukea yms. aikaa ihan vain itselle. Pääset LOMALLE. - ja luultavasti lapsennekin nauttii siitä.
Toivon sinulle ja perheellesi oikein hyvää kesää ja mukavia hetkiä vauvan kanssa sitten kun hän on syntynyt.- mielivaltaa
onpa ikävä tilanne sinulla ja perheelläsi.sinuna harkitsisin asianajajan ottamista.itse pääsin asianajajan avulla sossutantan aiheettomista uhkailuista eroon.kirjoita bio vanhemmat palstalle.sieltä saat neuvoja ja vertaistukea tilanteeseesi
- Äiti "kasiviis"
Voi olla, että tuo pari kuukautta kuluisikin nopeasti, mutta mielestäni lasten isällä on oikeus olla osallisena raskauteni viimeisillä kuukausilla - ja synnytyksessä, kun sen aika on.
Julkiset yhteydet tuohon suuntaan ovat huonohkot: Ensin pitäisi kulkea bussilla 15km junalle (ajallisesti tuo vie noin puoli tuntia ja tämäkin bussiliikenne loppuu kello 16) ja sen jälkeen junassa istutaan vielä tunti - ja tottakai sitten määränpäässä pitää vielä "seikkailla" muutama km, jotta pääsee sinne syrjempään... Rahallisesti tämä tekee (suuntaa kohden) noin 15 euroa, ja koska taloudellinen tilanteemme on melko huono tällä hetkellä, ei mies voi tuota matkaa kovin montaa kertaa tehdä :( Ja työvuorotkin hankaloittavat tuota kulkemista, koska mies ei voi yöpyä ko. "laitoksessa".
En halua synnyttää ilman miestäni, enkä voi nyt vaikuttaa edes synnytyssairaalaan, jossa tulen synnyttämään, koska "omaan sairaalaan" on matkaa 75km. :( Tämä oma sairaala olisi minulle tuttu ja turvallinen ympäristö; Stressaan herkästi vieraista paikoista ja se mm. nostaa verenpainettani ja altistaa migreenikohtauksille. En myöskään osaa nukkua vieraissa paikoissa kovin hyvin, mikä taas tod.näk. lisää väsymystäni entisestään. - vikise
Äiti "kasiviis" kirjoitti:
Voi olla, että tuo pari kuukautta kuluisikin nopeasti, mutta mielestäni lasten isällä on oikeus olla osallisena raskauteni viimeisillä kuukausilla - ja synnytyksessä, kun sen aika on.
Julkiset yhteydet tuohon suuntaan ovat huonohkot: Ensin pitäisi kulkea bussilla 15km junalle (ajallisesti tuo vie noin puoli tuntia ja tämäkin bussiliikenne loppuu kello 16) ja sen jälkeen junassa istutaan vielä tunti - ja tottakai sitten määränpäässä pitää vielä "seikkailla" muutama km, jotta pääsee sinne syrjempään... Rahallisesti tämä tekee (suuntaa kohden) noin 15 euroa, ja koska taloudellinen tilanteemme on melko huono tällä hetkellä, ei mies voi tuota matkaa kovin montaa kertaa tehdä :( Ja työvuorotkin hankaloittavat tuota kulkemista, koska mies ei voi yöpyä ko. "laitoksessa".
En halua synnyttää ilman miestäni, enkä voi nyt vaikuttaa edes synnytyssairaalaan, jossa tulen synnyttämään, koska "omaan sairaalaan" on matkaa 75km. :( Tämä oma sairaala olisi minulle tuttu ja turvallinen ympäristö; Stressaan herkästi vieraista paikoista ja se mm. nostaa verenpainettani ja altistaa migreenikohtauksille. En myöskään osaa nukkua vieraissa paikoissa kovin hyvin, mikä taas tod.näk. lisää väsymystäni entisestään.neiti hienohelma, oot just hernepatjanallaprinsessa-tyyliä, "en voi nukkuu vierais paikois stressaanniinQniinkauheestivoieeeimuseioomitäänvikaaa....."
Kyl se nyt vaan on niin et jotain hyvin olennaista olet jättäny tosta avauksestas kertomatta, "sossutantat" ei todellakaan huvikseen tee tommosta, aina löytyy syy huostaanotoille, sijoituksiin yms, yms.
Ehkä kannattais nyt vaan mennä vähän itseensä ja ruveta toimimaan niinkun äidin (ja isän) kuuluu ennekuin se sos.toimi vie sen lapsen kokonaan.
- ---
Eihän tuo nyt voi olla laillista. Ota yhteys vaikka oikeusasiamieheen. Eihän sossu voi pakottaa sinua menemään laitokseen vasten tahtoasi. Eihän hulluakaan voi väkisin viedä hoitoon jos ei hän ole ympäristölleen vaarallinen. Sitäpaitsi eihän sossulla ole oikeutta hakea ketään kotoa väkisin. Vaikka miehesi olisi oikeasti sellainen kuin sossu väittää, ei heillä olisi siltikään oikeutta viedä sinua väkisin laitokseen.
Eli älä lähde. Älä pakkaa mitään tavaroita. Jos sinua tullaan hakemaan, kysy, mikä on pidätyksen syy.- Tristar
Jos vain jostain löydät lakimiehen tällä varoitusajalla, ihan millaisen vain, pyydä kotiisi tuona ajankohtana, ja mahdollisimman monta todistajaa paikalle, ihmisiä jotka tuntevat teidät ja etenkin miehesi. Vaadi saada nähdä mitä teistä on kirjoitettu ja millä perustein.
*** - Aradiatar
Tristar kirjoitti:
Jos vain jostain löydät lakimiehen tällä varoitusajalla, ihan millaisen vain, pyydä kotiisi tuona ajankohtana, ja mahdollisimman monta todistajaa paikalle, ihmisiä jotka tuntevat teidät ja etenkin miehesi. Vaadi saada nähdä mitä teistä on kirjoitettu ja millä perustein.
***Kompaan edellisiä ja selvitä asia mahdollisimman pian ja huolehdi, että se myös papereissa lukee. Jos nimittäin itse joudut tulevaisuudessa sossuun turvaamaan tai (toivottavasti näin ei koskaan tapahdu!) sinä estyt hoitamasta lapsiasi ja he katsovat lapsien elinolot uhatuiksi miehesi väkivaltaisuuden takia voi olla edessä jopa huostaanotto. Vaadi, että korjaavat valheet. Pidä oikeuksistasi huolta, vaikka oletkin väsynyt. Ilmaista oikeusapua muistaakseni saa myös puhelimitse.
Voimia! Ja onnea perheenlisäyksen johdosta!
- kertomaan.
Tuo perustuu sossun väärään tietoon isän alkoholismista ja väkivaltaisuudesta. Jos siis et ole vain nyt peittelemässä sellaisen miehen jälkiä väkivallan pelossa.
MIKÄÄN ei ole sitten sen arvoista, että annat jonkun kohdella itseäsi niin. Siitä kärsit sinä ja lapsesi.
Jos asia ei oikeasti todellakaan ole noin, sinun pitää ilmoittaa siitä sossuun, että kyseessä on väärinkäsitys, ettei koskaan ole sellaista tapahtunut, Ja lisäksi kertoa, ettet halua lähteä minnekään pois kotoasi - eihän sinua siihen voida pakottaa. Sossun tulee tarkastaa "satuilujen" todenperäisyys. - välittömästi
Ensiksi. Hyvä palsta on vanhemmat palsta, jossa samaa kokeneet ovat jakaneet tuntojansa ja josta saa todella hyviä neuvoja miten toimia. Kirjoita kertomuksesi sinne ja toimi heti ettei perhettäsi hajoiteta.
Ehdottomasti hyvä lakimies tuohon tilanteeseen on hankittava. - kippura2
Jotenkin tuntuu että tänäpäivänä puututaan hirveän hepposin perustein perheiden elämiseen ja olemiseen. On toki hyvä että ihmisillä on silmät auki jne, Mutta korviini on kanytautunut lukemattomia samanlaisia kohtaloita ja yksi ystävänikin tätä juuri käy läpi. Perheet halutaan hajoittaa ilman oikeaa syytä!!! Muita vaihtoehtoja ei anneta.
Onko syy ns. virkaintoisissa sossutantoissa? Uteliailla naapureillla??, koulun ja päiväkotien henkilökunnalla?
Oli syy kenessä tahansa niin uudessa lastensuojelulaissa mättää jokin ja pahasti. Toki on hyvä että haluamme lasten parasta jne.. mutta onko lapselle parhaaksi jos perhe hajoitetaan ilman kunnon syytä?
Lapsi saa kyllä mahdollisuuden tulla kuulluksi, mutta yleensä tämäkin on vain tylsä muodollisuus joka sivuutetaan "Hänen omaksi parhaakseen".
Hohhoijakkaa.. Voimia kaikille saman asian kanssa taisteleville...- verorahani
uppoavatkin?
Sinäkin siis tiedät lukemattomia kohtaloita, joissa lapsia, äitejä vai ketä sijoitetaan äärimmäisiin kalliisiin laitoksiin.
Ottakaa nyt hyvät ihmiset huomioon, että jos alatte pyytää/vaatia apua, voitte sitä saadakin! - en saanut
verorahani kirjoitti:
uppoavatkin?
Sinäkin siis tiedät lukemattomia kohtaloita, joissa lapsia, äitejä vai ketä sijoitetaan äärimmäisiin kalliisiin laitoksiin.
Ottakaa nyt hyvät ihmiset huomioon, että jos alatte pyytää/vaatia apua, voitte sitä saadakin!Meidän perhe on pyytänyt sosiaalitoimelta apua; sähkölaskun maksamisessa (ei saatu, pitää maksaa erissä, eivät katsoneet edes tuloja), paremman (isomman) asunnon saannissa (6hlö ja neliöotä 64, ei saatu), ADHD pojan vanhemmille tarkoitettua perheneuvontaa (lapsen ollessa osastojaksolla sossut lupasivat lääkäreille järjestävänsä, sitten istuttiinkin suu auki parisuhdeterapiassa)... Ja kodinhoitaja kyllä saataisiin... Mitenköhän sekin auttaisi.
- elämään sen mukaan...
en saanut kirjoitti:
Meidän perhe on pyytänyt sosiaalitoimelta apua; sähkölaskun maksamisessa (ei saatu, pitää maksaa erissä, eivät katsoneet edes tuloja), paremman (isomman) asunnon saannissa (6hlö ja neliöotä 64, ei saatu), ADHD pojan vanhemmille tarkoitettua perheneuvontaa (lapsen ollessa osastojaksolla sossut lupasivat lääkäreille järjestävänsä, sitten istuttiinkin suu auki parisuhdeterapiassa)... Ja kodinhoitaja kyllä saataisiin... Mitenköhän sekin auttaisi.
...mihin teillä oikeasti on rahkeitakin.
Raha ei putoa taivaasta kenenkään syliin, se on kovalla työllä ja tuskalla hankittava.
Elintaso on sen mukainen, mitä itse tienaa.
Eiköhän se perhettä auttaisi kokonaisvaltaisesti, jos saisikin lepoa ja aikaa rahan sijaan, ja tukea parisuhteelle, koska perheen onnellisuus perustuu siihen, kuinka onnellinen on parisuhde.
Mikset jumankauta ota kodinhoitajaa jos kerran saat? Katsomaan lapsia ja siistimään paikkoja siksi aikaa kun pääsisit kerrankin rauhassa hiukan tuulettumaan. Tai vaikka sulkeutuisit korvatulpat korvissa nukkumaan. Voisi sitten ajatuskin juosta hiukan paremmin levänneenä, ei tarvitsisi suu auki istua jossain parisuhdeterapiassa, vaan ymmärtäisi mistä siellä puhutaan. - tehtävät
elämään sen mukaan... kirjoitti:
...mihin teillä oikeasti on rahkeitakin.
Raha ei putoa taivaasta kenenkään syliin, se on kovalla työllä ja tuskalla hankittava.
Elintaso on sen mukainen, mitä itse tienaa.
Eiköhän se perhettä auttaisi kokonaisvaltaisesti, jos saisikin lepoa ja aikaa rahan sijaan, ja tukea parisuhteelle, koska perheen onnellisuus perustuu siihen, kuinka onnellinen on parisuhde.
Mikset jumankauta ota kodinhoitajaa jos kerran saat? Katsomaan lapsia ja siistimään paikkoja siksi aikaa kun pääsisit kerrankin rauhassa hiukan tuulettumaan. Tai vaikka sulkeutuisit korvatulpat korvissa nukkumaan. Voisi sitten ajatuskin juosta hiukan paremmin levänneenä, ei tarvitsisi suu auki istua jossain parisuhdeterapiassa, vaan ymmärtäisi mistä siellä puhutaan.Valitettavasti kodinhoitajan tehtäviin ei ainakaan täällä kuulu lastenhoito tai siivous. Vaan istuminen ja kuunteleminen. Siis meillä käynyt kodinhoitaja joten tiedän. En edes kaupassa saanut käydä kun piti kodinhoitajaa viihdyttää 2-4h viikossa, kävi silloin kun lapset oli koulussa, mikä oli minun omasta ajasta pois.
Ei todellakaan olisi mitään kodinhoitajaa vastaan jos se siivoaisi tai katsoisi lasten perään.
Toinen asia: sossu lupasi sairaalalle järjestää perheelle ADHD vanhemmille järjestettävää valmennusta, mutta sellaista ollut koko kunnassa, siksi sitten järjestivät parisuhdeneuvontaa, vaikka suhteemme on kunnossa.
Järjesti itse tämän koulutukseen osallistumisen, tämän parisuhde episodin jälkeen.
Yleensä en rahallista apua sossusta pyydä! En todellakaan, mutta olimme asuneet yksityisellä vuokralla ja 3000e sähkölaskuun ei todella ollut varaa. Ja sähkölaitos uhkaili, etteivät avaa meille kaupungin vuokra asuntoon sähköjä, ennen kuin koko summa on maksettu. Siksi sossusta apua haimme. - järjestää
tehtävät kirjoitti:
Valitettavasti kodinhoitajan tehtäviin ei ainakaan täällä kuulu lastenhoito tai siivous. Vaan istuminen ja kuunteleminen. Siis meillä käynyt kodinhoitaja joten tiedän. En edes kaupassa saanut käydä kun piti kodinhoitajaa viihdyttää 2-4h viikossa, kävi silloin kun lapset oli koulussa, mikä oli minun omasta ajasta pois.
Ei todellakaan olisi mitään kodinhoitajaa vastaan jos se siivoaisi tai katsoisi lasten perään.
Toinen asia: sossu lupasi sairaalalle järjestää perheelle ADHD vanhemmille järjestettävää valmennusta, mutta sellaista ollut koko kunnassa, siksi sitten järjestivät parisuhdeneuvontaa, vaikka suhteemme on kunnossa.
Järjesti itse tämän koulutukseen osallistumisen, tämän parisuhde episodin jälkeen.
Yleensä en rahallista apua sossusta pyydä! En todellakaan, mutta olimme asuneet yksityisellä vuokralla ja 3000e sähkölaskuun ei todella ollut varaa. Ja sähkölaitos uhkaili, etteivät avaa meille kaupungin vuokra asuntoon sähköjä, ennen kuin koko summa on maksettu. Siksi sossusta apua haimme.kuntoutusta ja sopeutumisvalmennusta. En ole kuullut ikinä sossun sellaisia järjestävään. Lääkärin pitäisi kirjoittaa lausunnot ja todistukset.
- Päinvastoin
Tällaisen kuntoutuksen tarkoitus ei todellakaan ole rikkoa perhettä.
Päinvastoin. Avohuoltoahan tämä on, ja mahdollisuus saada keinoja toimivampaan arkeen.
Satuilemalla tällainen paikka tuskin järjestyy. Lastensuojelussa tehdään moniammatillista yhteistyötä ja heppoisin perustein minkaanlaisiin toimenpiteisiin ei ryhdytä.- Äiti kasiviis
Mutta rikkomiselta tämä minusta vaikuttaa, kun PERHEkuntoutukseen huolitaan vain osa perheestä jättäen isä ulkopuolelle. Mies on tästä vihoissaan ja ihan ymmärrettävää. Häneltä ollaan viemässä vaimo ja lapset ties kuinka pitkäksi aikaa. Näin lyhyellä varoitusajalla en myöskään ehtinyt järjestämään asioitani; työ ja -vuorot, kelan hakemukset, posti (saan paljon paketteja ja kirjattuja kirjeitä, kuka ne lunastaa?), kuka maksaa mm. puhelinlaskuni tänä aikana? Eläinten hoitokin on pieni kysymysmerkki...
Perheen arki tässä menee sekaisin... - miehesi onnistuisi
Äiti kasiviis kirjoitti:
Mutta rikkomiselta tämä minusta vaikuttaa, kun PERHEkuntoutukseen huolitaan vain osa perheestä jättäen isä ulkopuolelle. Mies on tästä vihoissaan ja ihan ymmärrettävää. Häneltä ollaan viemässä vaimo ja lapset ties kuinka pitkäksi aikaa. Näin lyhyellä varoitusajalla en myöskään ehtinyt järjestämään asioitani; työ ja -vuorot, kelan hakemukset, posti (saan paljon paketteja ja kirjattuja kirjeitä, kuka ne lunastaa?), kuka maksaa mm. puhelinlaskuni tänä aikana? Eläinten hoitokin on pieni kysymysmerkki...
Perheen arki tässä menee sekaisin...pääsemään kahdeksi kuukaudeksi kuntoutukseen toiselle paikkakunnalle? Saisiko hän töistä vapaata? Ja kuka hoitaisi eläimet, jos kaikki perheenjäsenet olisivat poissa?
Ja ennen kaikkea: kuka maksaisi hänenkin elatuksensa siltä ajalta?
Sinä olet raskaana ja väsynyt, ja kuntoutus annetaan ilmeisisesti sinulle noilla perusteilla. Miehesi ei ainakaan ole raskaana.
Luulisin, että voit kieltäytyä kuntoutuksesta, jos kerran perheenne arki menee siitä sekaisin. Luulin kylläkin, että perheenne arki on jo sekaisin, ja että juuri siksi kuntoutukseen pääsetkin. - kauanko olemme lastensuojel...
miehesi onnistuisi kirjoitti:
pääsemään kahdeksi kuukaudeksi kuntoutukseen toiselle paikkakunnalle? Saisiko hän töistä vapaata? Ja kuka hoitaisi eläimet, jos kaikki perheenjäsenet olisivat poissa?
Ja ennen kaikkea: kuka maksaisi hänenkin elatuksensa siltä ajalta?
Sinä olet raskaana ja väsynyt, ja kuntoutus annetaan ilmeisisesti sinulle noilla perusteilla. Miehesi ei ainakaan ole raskaana.
Luulisin, että voit kieltäytyä kuntoutuksesta, jos kerran perheenne arki menee siitä sekaisin. Luulin kylläkin, että perheenne arki on jo sekaisin, ja että juuri siksi kuntoutukseen pääsetkin.Alunperin tulimme ns. lastensuojelun asiakkaiksi, koska ero lasten isän kanssa oli ja on hyvin vaikea (7/04), ja koska meillä oli hyvin huonot välit. Kun muutin viime syksynä toiselle paikkakunnalle - asumme nykyään avomieheni ja hänen lastensa kanssa yhdessä - tulikin taas kutsu sossuun lastensuojelun merkeissä. Sen käynnin jälkeen sieltä ei ole kuulunut mitään, silti mietityttää, olenko lasteni kanssa ikuisesti lastensuojelutapaus?? Vaikka lapsillani on ongelmia, Asperger ja tunne-elämän häiriöitäkin, selviämme nykyään mainiosti lastenpsyk. polin ym. turvin. Tarkkaileeko silti jokin taho koko ajan toimiamme:-o??
- taitaa olla
kauanko olemme lastensuojel... kirjoitti:
Alunperin tulimme ns. lastensuojelun asiakkaiksi, koska ero lasten isän kanssa oli ja on hyvin vaikea (7/04), ja koska meillä oli hyvin huonot välit. Kun muutin viime syksynä toiselle paikkakunnalle - asumme nykyään avomieheni ja hänen lastensa kanssa yhdessä - tulikin taas kutsu sossuun lastensuojelun merkeissä. Sen käynnin jälkeen sieltä ei ole kuulunut mitään, silti mietityttää, olenko lasteni kanssa ikuisesti lastensuojelutapaus?? Vaikka lapsillani on ongelmia, Asperger ja tunne-elämän häiriöitäkin, selviämme nykyään mainiosti lastenpsyk. polin ym. turvin. Tarkkaileeko silti jokin taho koko ajan toimiamme:-o??
ikuisesti sossun syynissä..vaikka joskus tehty "lastensuojelu"ilmoitus olisikin ollut silloin aiheeton..niin asiakkuus ei katoa..vaan nousee esille jos sossu siten päättää.
Ehkä se "asiakkuus" päättyy vasta sitten kun lapset ovat täysi-ikäisiä,eikä heillä ole enää aihetta puuttua "lasten varjolla"toisten ihmisten elämään. - Äiti kasiviis
miehesi onnistuisi kirjoitti:
pääsemään kahdeksi kuukaudeksi kuntoutukseen toiselle paikkakunnalle? Saisiko hän töistä vapaata? Ja kuka hoitaisi eläimet, jos kaikki perheenjäsenet olisivat poissa?
Ja ennen kaikkea: kuka maksaisi hänenkin elatuksensa siltä ajalta?
Sinä olet raskaana ja väsynyt, ja kuntoutus annetaan ilmeisisesti sinulle noilla perusteilla. Miehesi ei ainakaan ole raskaana.
Luulisin, että voit kieltäytyä kuntoutuksesta, jos kerran perheenne arki menee siitä sekaisin. Luulin kylläkin, että perheenne arki on jo sekaisin, ja että juuri siksi kuntoutukseen pääsetkin.Eläimille on järjestetty hoitaja, mieheni on mahdollista käydä täältä "laitokselta" käsin töissä... Vaan nytpä minut tuotiin tänne yksin. Mies ja esikoinen ovat kotona :( hoitojaksoni tulee olemaan kuulemma "ehkä jopa" 6 KUUKAUTTA! En todellakaan näe noin pitkälle ajalle mitään järjellistä syytä, raskautenihan kestää enää kuukauden... En myöskään ole mitenkään masentunut, vaan ainoastaan uuvuksissa...
- -äitikasikolme-
Äiti kasiviis kirjoitti:
Eläimille on järjestetty hoitaja, mieheni on mahdollista käydä täältä "laitokselta" käsin töissä... Vaan nytpä minut tuotiin tänne yksin. Mies ja esikoinen ovat kotona :( hoitojaksoni tulee olemaan kuulemma "ehkä jopa" 6 KUUKAUTTA! En todellakaan näe noin pitkälle ajalle mitään järjellistä syytä, raskautenihan kestää enää kuukauden... En myöskään ole mitenkään masentunut, vaan ainoastaan uuvuksissa...
mun äiti on johtava sosiaalityöntekijä sairaalassa ja käsittelee paljon vastaavia tapauksia,näytin viestiketjun sille ja totes,että tässä taas viedän nuoria ja lakia kierretään hienosti.
valitettavan yleistä kuulemma on,mutta jos ei itse ota yhteytta ylempiin toimihenkilöihin,niin jalkoihin jäät.
vinkkinä vaan,että otappa selvää OMISTA OIKEUKSISTASI ja siitä,että kuka tässä toimii oikeudenmukaisesti ja kuka ei.
VALITUSTA TEKEMÄÄN JA HETI. - voisitko...
-äitikasikolme- kirjoitti:
mun äiti on johtava sosiaalityöntekijä sairaalassa ja käsittelee paljon vastaavia tapauksia,näytin viestiketjun sille ja totes,että tässä taas viedän nuoria ja lakia kierretään hienosti.
valitettavan yleistä kuulemma on,mutta jos ei itse ota yhteytta ylempiin toimihenkilöihin,niin jalkoihin jäät.
vinkkinä vaan,että otappa selvää OMISTA OIKEUKSISTASI ja siitä,että kuka tässä toimii oikeudenmukaisesti ja kuka ei.
VALITUSTA TEKEMÄÄN JA HETI.kirjoittaa viestisi myös sijaisvanhemmat-palstalle?
Siellä olisi nähtävää ja todenmukaista tietoa tästä vääryydestä, johon he "sinisimmut" eivät usko lainkaan??
Kaikki sijoitukset ovat vain alkkiksia tai narkkareita.
Heille on saatava faktatietoa, että MYÖS aiheettomia sijoituksia tehdään!!! - amalia
Äiti kasiviis kirjoitti:
Mutta rikkomiselta tämä minusta vaikuttaa, kun PERHEkuntoutukseen huolitaan vain osa perheestä jättäen isä ulkopuolelle. Mies on tästä vihoissaan ja ihan ymmärrettävää. Häneltä ollaan viemässä vaimo ja lapset ties kuinka pitkäksi aikaa. Näin lyhyellä varoitusajalla en myöskään ehtinyt järjestämään asioitani; työ ja -vuorot, kelan hakemukset, posti (saan paljon paketteja ja kirjattuja kirjeitä, kuka ne lunastaa?), kuka maksaa mm. puhelinlaskuni tänä aikana? Eläinten hoitokin on pieni kysymysmerkki...
Perheen arki tässä menee sekaisin...älä nyt ainakaan "tottele" sitä sossua. Olet aikuinen ihminen ja itse vastuussa itsestäsi, vai onko sinut haettu muka holhoukseen?
Jos sulle ei holhoojaa ole nimetty, niin ihan itse päätät tekemisistäsi.
Jos tilanne muuttui noin radikaalisti, uuden sossutantan myötä, niin otappas yhteyttä suoraan hänen esimieheensä, eli johtavaan sossuun tai vielä ylemmäs.
Kerro hänelle tilanne ja kysy, mistä tälläinen menettely johtuu ja selitä, että sossun päätökset perustuu perättömiin kijoitelmiin teistä ja että hänen tarjoamansa apu ei ole sulle apua, vaan asiat menee solmuun entisestään.
Oletko siis työssä käyvä?
sossuko pakottaa sinut jättämään työpaikkasikin tosta vaan?
Tiedän kokemuksesta, että sossujen esimiehet/naiset eivät useinkaan ole ollenkaan tietoisia alaistensa toilailuista ja jos niin on, on se nopein tie saada asiasi saman tien kuntoon.
Kokeile sitä, ei se paljon ota, jos ei annakaan.
Älä kuitenkaan lähde vastoin tahtoasi kotoasi mihinkään. - tuntematon
Äiti kasiviis kirjoitti:
Mutta rikkomiselta tämä minusta vaikuttaa, kun PERHEkuntoutukseen huolitaan vain osa perheestä jättäen isä ulkopuolelle. Mies on tästä vihoissaan ja ihan ymmärrettävää. Häneltä ollaan viemässä vaimo ja lapset ties kuinka pitkäksi aikaa. Näin lyhyellä varoitusajalla en myöskään ehtinyt järjestämään asioitani; työ ja -vuorot, kelan hakemukset, posti (saan paljon paketteja ja kirjattuja kirjeitä, kuka ne lunastaa?), kuka maksaa mm. puhelinlaskuni tänä aikana? Eläinten hoitokin on pieni kysymysmerkki...
Perheen arki tässä menee sekaisin...Ensin annetaan avohoitoa ja sitten tehdäänkin jo
huostaanotto. Sosiaalityöntekijät toimii niin.
Ne rikkoo perheen. Ja lastensuojelu sivuilla
lukee perhettä ei saa rikkoa .....sisaruksia
ei saa erottaa ja lapsella on oikeus elää per-
heenomaista elämää. Ei laitosmaista. Koska las-
tenkodit yrittää kotiuttaa nuoret ja lapset
lastenkodille. Mutta se ei aina onnistu.
Olen nyt seurannut pitkään lastenkotien toimintaa.
Tiedän ihan näkemäni mukaan tällä hetkellä
asoita.Että näin kasvaa nuoret lastenkodeilla.
Yks nuori tyttö kulkee resuisissa vaatteissa...
varmaan identiteeti on sekasin kun ei tiedä
onko tyttöä vai poikaa. Sitten yks tyttö saa
tempperamentiseen luonteeseen lääkitystä.
Mistä lähtie geeneissä olevaan taipumukseen
annetaan lääkettä ja lisätään sitä vielä kun
ei tehoa.
Eihän lastenkodeilla olen kun sosiaalityönteki-
jän koulutus. Ei lääkäriä.Jos äiti on hiukan
masentunut niin sosiaalityöntekijät käyttää
hyväksen tilaisuuta. Minulta sosiaaliperhetyön-
tekijä kysyi tulethan toimeen ilman miestä?
Ihmettelin hänen kysymystään. OLi suunitellut
jo kaiken valmiiksi vaikka en vastannut. Kun
suurin osa p.työntekijöistä kuuluu aina johonkin
projektiin. Siis rikkoa perhe jotta he pääsevät
potemaan projektissaan ja toteuttan itseään ihan
niinkuin narsismi-ihminen. Joten nyt rikotaan
liiankin kanssa lasten oikeuksia ja perheitä.
Näillä projenkin vetäjillä kiiluu vain raha
silmissä kun ne on yrityksiä oy...yms.
Lastenkodeissa ei ole mitään oikeuksia nuorilla.
Kuule ehdotan sinulle äiti kasiviis.....ota asi-
anajaja kuvioihin mukaan jos isä jätetään kaikes-
ta ulkopuolelle. Ettei vaan olisi taas jokin
projektin vetäjä kun isä jätetään ulkopuolelle
perheestä. - Aradiatar
voisitko... kirjoitti:
kirjoittaa viestisi myös sijaisvanhemmat-palstalle?
Siellä olisi nähtävää ja todenmukaista tietoa tästä vääryydestä, johon he "sinisimmut" eivät usko lainkaan??
Kaikki sijoitukset ovat vain alkkiksia tai narkkareita.
Heille on saatava faktatietoa, että MYÖS aiheettomia sijoituksia tehdään!!!..miettinyt tuota sijaisvanhemmaksi ryhtymistä, mutta mietityttää just tuo, millä perusteilla se lapsi sitten sijoitettaisiin. Sijaisvanhemmathan ovat yhteydessä biologisiin vanhempiin, pystyisivätkö he tällaisessa tilanteessa auttamaan mitenkään jos lapsi olisi otettu huostaan väärin perustein? Vai laitetaanko noilla perusteilla sijoitetut lastenkoteihin ja muihin yksiköihin? Nuorille ei myöskään kerrota heidän oikeuksiaan, kele.
- ottako...
sosiaalitanttoihin yhteyttä, jos lapsen kanssa tulee väsymystä!!!
Mä tein sen virheen ja menetin lapseni sijareille.
Tuntuu kuin tanttojen tarkoitus olisi etsiä "uhrinsa", joka sitten vääristellen totuutta saadaan sijoitettua.
Minulla meni iso osa elämää pilalle ja lopullisesti luottamus sossuämmiin.
Roviolle jokainen, nyt on pääsiäinenkin lähellä!!- Voi uskoa täysin
Eivät nämä asiat aina ole niin mustavalkoisia, kuin täällä annetaan ymmärtää.
- pedakooki.
eihän sinun missään tapauksessa tarvitse suostua mihinkään pakkohoitoon. jos lapsesi sai isän kanssa kuitenkin jäädä kotiin niin ilmeisesti mitään vaaraa ei ole siihen että lapsi huostaan
otettaisiin.
voit pyytää jonkunnäköista apua omalla paikkakunnallasi. en todellakaan näe järkeä siinä että sinut eroitettiin lapsestakin vielä.
tottahan siitä kärsii lapsikin.
vai voitko esim mennä viikonlopuiksi kotiin?
mikä laitos on ja mitä hoitoa/apua sieltä saat?
jos lapsi kerran sai tarhapaikan niin saithan päivät kuitenkin levätä.
en kylläkään ymmärrä miksi oli niin kiire hankkia perheenlisäystä vaikka olit jo ennen raskauttakin jo uupunut ja tarvitsit apua. - Anonyymi
Perhekuntoutus johtaa lasten huostaanottoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166010Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324107- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522064Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431817- 1431795
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569