ja monesti vähän tukkeenakin.
ps. olen kaikkitietävä ja aina oikeassa, joten turha koittaa keskustella tästä asiasta. esittämäni juttu on siis 100% fakta.
ps. olen kaikkitietävä ja aina oikeassa, joten turha koittaa keskustella tästä asiasta. esittämäni juttu on siis 100% fakta.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Se vain on niin, että pursi liikkuu useimmiten hitaammin, kuin moottorivene.
Ja lisäksi meillä on purjehdittaessa etuajo-oikeus moottorilla liikkuviin veneisiin.
Ruotsinlaivat ja muut lienevät eri asia ja
siitä vääntäkäämme kättä.
Itse kyllä väistelen mielellään niitä, mutta eräs toinen kaikkitietävä tiesi kertoa, että purjeveneen tulee väistää laivoja ainoastaan Suomenlahdella, missä on niille "kaistat". !!!
Sillä toisella 100 % tietäjällä oli sen verran promilleja, etten ruvennut kiistelemään aiheesta....
Kaikkia ammattiliikenteen aluksia, oli sitten purjeet tai ei.
Muistakaa purjehtijat, että onnettomuuden sattuessa Te olette väärässä ja ammattiliikenteen Päällikkö aina oikeassa. Tästähän on olemassa KO:n ennakkopäätös.
Lisäksi ammattiliikenteen aluksilla on aina hyvät vakuutukset, hyvästä yhtiöstä, joten oikeusriitely on turhaa.
Tämä vanha virheellinen väittämä pulpahtaa esiin yhä uudelleen ja uudelleen. Sellaista lakipykälää ei ole olemassa, joka antaisi ammattiliikenteelle etuoikeuksia - eikä voi ollakaan, koska ammattiliikenteen veneissä ei ole mitään erityisiä merkintöjä, josta niiden "ammattimaisuus" kävisi ilmi.
Käsittääkseni ei tuollaista pykälää ole. Alus jolla on rajoitettu ohjailukyky on "etuajo oikeutettu"
Mitä tarkoitetaan ammattiliikenteellä? Armeja Tulli poliisi charterveneet ammattikalastaja busterilla?
Niinhän se on, että tietenkin vaierilossi tekee mutkan ja väistää purjeilla liikkuvaa huvivenettä.
-Konealus (moottorivene)
-Purjealus
-Kalastava-alus
-Alus jonka ohjailukyky on rajoitettu
-Ohjailukyvytön alus
Siinä ne on pääpiirteittäin.
Näin todellakin on.
Vaijerilossi on helpommin "ohjattavissa", toisin sanoen pysähtyessään se ei ajaudu mihinkään. Lossi ei väistä tekemällä mutkaa vaan pysähtymällä tai hidastamalla.
Olen ollut tämäntapaisessa tilanteessa lossien kanssa useita kertoja. Huviveneilijänä olen aina ottanut väistäjän osan, mutta tosiasiassa lossikuski on jo siinä vaiheessa varautunut pysäyttämään aluksensa, koska laki niin edellyttää.
Ohi mennessämme olemme aina moikanneet ilmeisen hyvässä yhteisymmärryksessä.
Hitaita ollaan mutta ei sitten laueta heti ja se tekee nannaa.
Kysyhän eukoltasi tykkääkö se nopeista.
mut pitää kysyä vaikka sun eukolta?
Jos olisit hitaamoi niin sullakin saattais olla eukko jolta kysyisit.
Eukoltanikin voit tietysti kysellä... se on kova selittämään niinkuin muutkin ikäihmiset.
koska purkkarin pyöreä pilssi ja alituinen kallistelu tuottaa ongelmia. Tuolla joku suositteli sahanpurua.
Ei ihan auennut, kenelle ongelmat koituvat ja miten. Pyörivätkö kaljat pakoon pyöreässä pilssissä ja kuka kallistelee alituiseen? Mihin sahanpurut laitetaan?
eli kuset menee pilssii niin kun purkkari kallistuu niin ne pyörii jopa laidoille asti. Sillon ne voi imeytyä puisen sisutuksen rakenteisiin. Siksi täytetään pilssi purulla johon ne imeytyy niin ei ole ongelmia. Selkiskö?
Kansivuodot on tosi ärsyttäviä, mutta vaikka laidalta kustessa pari tippaa tulisi kannelle, ei ne vuodot sentään silleen kiusaa. Pilssissä on hyvä pitää ne kaljat kylminä. Sinällään sahanpurut vois jopa auttaa helteillä, säilyyhän siinä jäätkin läpi kesän. Silti jos alati kallistelee, loppuu kaljat ennen aikojaan, puruja tai ei.
yli 30 solmua. Hitaana tuota voi pitää vain paatunein co2 emmissio tuottaja, jos veneistä puhutaan, lentokoneet on sitten erikseen.
Entas muut 100 % purjehtijoista, jotka eivät ole pallonkiertäjiä.
jää useimmiten alle 30kn.
yrittänyt pallon kiertoa. Kyllä niitä yleensä ihan rannan lähellä näkee ja vauhdeissa löytyy sen verran ettei hitaaksi tarvitse kutsua. Ihan vain vinkkinä siitä että jopa yksirunkoinen purkkari voi liikkua, ja purjelaudat on toinen hyvä esimerkki kunhan tuulta riittää tarpeeksi.
Jotta kun tulevat vastaan ahtaalla sisäänajoväylällä, niin vielä pitää tuhnata purjeiden kanssa, kurssi minne sattuu kun ei kädet riitä kaikkiin vipuihin, eivätkä taida nähdäkään eteensä kun purje lepattaa edessä. Ja ahtaan väylän vasenta laitaa tullaan, se on enemmän kuin sääntö.
Siinä kun on enemmän paattia väylällä, niin kyllä sitä saapi olla varovaisena niiden kanssa. Turvallisempaa olisi, jos kaikki noudattaisivat väyläsääntöjä. Ja kyllä sen viimeisen mailin voi ajaa reilusti moottorivoimalla keskittyen ohjaamiseen.
Avovesillä aiemmin esitetyt väistösäännöt ovat paikallaan, tosin ei purkkarillakaan saa 'esittää ohjailukyvytöntä'.
mutta niissä 49:seissä joista edellä puhuttiin ei ole mitään moottoria jolla viimeisen mailin voisi ajaa rantaan. Ihmettelemisen sijasta kehoittaisin ajamaan reunaa ja tarvittaessa hidastamaan ja/tai pysäyttämään jos tilanne sitä todellakin edellyttää, ei niillä purkkareilla nimittäin mitään päälleajo oikeuttaole, eikä niiden kuskit niin myöskään luule. Turha tehdä tästä mitään ongelmaa.
"Turvallisempaa olisi, jos kaikki noudattaisivat väyläsääntöjä."
- ja mistähän säännöstä nyt puhut, ei meriteiden säännöistä löydy pykälää "väyläsäännöt" eikä edes väylän käsitettä siinä merkityksessä mikä merikartoista löytyy.
monet ns purjehtijat runkkaa ja vetää käteen tai börjen hanuriin koko ajan kuin kanit.
siksi ne on niin poissa tolaltaan ja sellaisessa exoduksessa.
Purkkarihomppelit sais pysyä pois jaloista! Menisivät vaikka Ruotsiin tuhkaluukkujaan rassaamaan! Osa purkkari-ihmisistä on tutkimusten mukaan heteroita. Ne on onneksi naaraita...