upeasti. Toisaalta oli hyvä, että ex mies jätti meidät kun lapset olivat pieniä, niin oli helpompi lastenkinkestää isän jättäminen. Isompana se olisi varmaan ollut vaikeaa.
Meillä elämä jatkui isän lähdöstä huolimatta normaalisti, ja kun mies ei vielä edes lapsiaan pahemmin katsomaan joutanut, niin isä unohtuikin nopeasti, ja lapset sopeutuivat siihen, ettei heillä ollut isää.
Mutta koulut ym muut on sujuneet todella hyvin, kiitos siitä minun, joka olen jaksanut viedä lapsian yksin elämässä eteenpäin.
Ilman miehen jättämistä en varmaan olisikaan näin vahva ihminen, kuin nyt olen.
Menestyn työssä, rahaa riittää ja kauneutta ja suvaitsevaisuutta,ystävällisyyttä ym on tullut tilalle rusaasti, vaikka alussa kun mies jätti meidät oman onnemme nojaan, luulin, että miten selviän. Täyden kympin äiti olen. Olisi kiva tietää, mitäm ies ajattelee nyt, kun ei ole ollut kanssamme näitä vuosia. Varmasti katuu ja häpeää omaa oloaan. Ei varmasti tiennyt miltä tuntuu jälkikäteen, kun lapset kasvaa, ja vaimo pärjää upeasti ja kaunistuu päivä päivältä. Taitaa miehelle olla kova paikka, kun kuvitteli että romahdamme täysin, eikä niin käynytkään. Mies siinä romahti. Mutta, meille kävi hyvin, ties mitä meille vielä on tulossa elämältä, paljon se on jo antanutkin lisää. Oman arvon tuntu on kasvanut meillä kaikilla, ja sekös harmittaa ex miestä. Sitä saa mitä perheelleen halusi, mutta toisin kävi.

Vastaukset 11
Vanhimmat
vaihe menossa..tyttö 7kk ja isänsä kanssa suhde ollut jo pari vuotta on/off =(
sekin loppui tuossa kuukausi sitten kun mukiloi minut.
vanhempi poika ei tykännyt ollenkaan hänestä.siispä kriisikeskuksen neuvojen mukaan kerroin pojille totuuden.viime viikolla sai ihan hirveät raivarit ja tuli lyömään minua ja huusi että haluaa sen miehen muuttavan takaisin ja lyövän minulta naaman mustaksi!!??
olen ollut mielestäni hyvä äiti en lyönyt ,tukistanut yms.tehnyt lapsille..poika lisäksi kehitysvammainen.olen kuitenkin kuria pitänyt sanoin.
lisäksi sain tietää äsken että tällä exällä on ollut suhde samaan aikaan silloin kun oli kanssani.tiedän tämän naisen ja mistä on kotoisin..laitoin hänelle viestiä kun olin raskaana ettei pitäisi yhteyttä.niin kehtasi vielä väittää etteivät olleet kuin 'ystäviä'??!!
tiedän kuitenkin että on ollut kolmisen vuottasitten jotain sutinaa.jolloin olimme *rakastuneita'..
eihän tämä muija tiedä millaisen miehen kanssa on tekemisissä..
raukka yhtä sinisilmäinen jopa pahemmin kuin minä..
minulla on pakko hakea lähestymis kielto koska en halua saada niitä rakstan viestiä ja herjaus ym. viestejä.
en vain tiedä onko sae mahdollista koska on kuienkin työn isä ja kuulemma haluaa nähdä tyttöä ja hoitaa sitten kun kävelee =//
Kurjaa, että miehesi ei halua tavata lapsiaa eron jälkeen ja hyvä, jos olet kokenut pärjääväsi yksinkin.
Olen kyllä lukevinani rivien välistä syvää epävarmuutta, huonoa itsetuntoa ja tyytymättömyyttä, vaikka tilannettasi ylistätkin. Sitä, miten ulkonäkösi liittyy mihinkään en kyllä ymmärrä. Onko ex-miehesi löytänyt nuoremman ja mielestäsi ns. "kauniimman" naisen, koska asiaa mietit? Parisuhteessa ja elämässä yleensä kuitenkin nousevat esiin muut paljon tärkeämmät arvot.
Hienoa, jos lapset ovat pärjänneet ja onnellisia. Tämä todistaa sen, että yksikin turvalllinen ja rakastava aikuinen voi turvata tasapainoisen kehityksen.
kissa itse...........
kun kukaan muu ei kehu, pitää kehua itseään. Niinkös se meni Lissu -ihan kuten itse sanoit?
Voisit tosiaan siirtyä tuolta uusperhe-palstalta muita mollaamasta tänne äitien palstalle, superäiti kun olet.
Hei, olen lukenut tämän ennenkin eikä se vakuuttanut minua silloinkaan. Ex miehesi ei ole aikoinaankaan ajatellut teitä, tuskin suo ajusta nytkään, joten lakkaa imartelemasta itseäsi, sillä se on vaatimattomuus joka kaunistaa.
Ai kamala! Olet kyllä täyden kympin nainen, kun olet jaksanut hoitaa kodin ja lapset, menestyä uralla, vaikka kamala naikkonen varasti miehesi. Kymmenen pistettä ja papukaijanmerkki!
Tämänkö halusit kuulla?
Olen lukenut kirjoituksiasi uusperhepalstalta useita vuosia ja tämän kirjoitus on kyllä vain osatotuus tapahtuneista. Olet itse kertonut, että eväsit isän tapaamiset siinä vaiheessa, kun tämä meni eron jälkeen "likaamaan" itsensä ihastumalla johonkin "naikkoseen". Lapsillekin toki muistit kertoa, että isä jätti naikkosen vuoksi, koska rakasti tätä naikkosta enemmän kuin lapsiaan. Täyden kympin äitikö?
Ylpeilit myös joulun aikaan, miten sinä onnistuit kampeamaan ex-miehesi vanhempien joulupöytään niin, ettei mies voinut tulla paikalle. Ja miten ex-anoppisi kanssa naureskelette miehen uudelle kumppanille. Tässäkö sitä mainitsemaasi ystävällisyyttä ja suvaitsevaisuutta?
Olet hävytön ja vielä kehtaatkin kirjoittaa moisia tekstejä, hyi!
Tekstisi perusteella valitettavasti välittyy se kuva, että itsetuntosi lepää tuossa sorretun ja suuren uhrauksen tehneen äidin roolissa. Itsekin jätettynä tiedän kyllä tuon tunneskaalan, jonka varmasti jokainen käy lävitse. Valitettavaa vain on, jos tuollaiseen marttyyrin rooliin jää kiinni.
Miksi sinua kiinnostaa tietää, mitä mies ajattelee ja tuntee vuosien jälkeen? Olisitko jotenkin onnellinen/onnellisempi, jos tietäisit, että hän kärsii? Mielestäni se olisi lähinnä surullista, ei tavoiteltavaa.
Ihminen, joka on sinut itsensä ja elämänsä kanssa ihan oikeasti, ei kirjoita kuten sinä. Eronsa käsitellyt ei jaksa vuosia väännellä ja käännellä menneitä tapahtumia, saati miettiä, mitä se mies miettii. Sen sijaan lapsiasi käy sääli: heihin isän menetys jättää varmasti tavalla tai toisella jälkensä. Uutta isää tai äitiähän ei voi saada, uuden puolison sen sijaan kylläkin.
Ehkäpä miehesi pelästyi täydellisyyttäsi niin kovasti, että hakeutui kaltaistensa pariin eli meidän ei niin täydellisten joukkoon, jota 99,9 %:a ihmisistä edustaa ;D
Terveisin tavallinen äiti ja vaimo, joka viettää vajaavaisuudestaan huolimatta onnellista elämää
Äiti on aina äiti, ja hän vaikka jättää itsensä lastensa takia, uhraa kaiken, jotta lapsilla on hyvä. Sitten vielä muut haukkuvat. Katkeruutta ja kateellisuutta maailma pullollaan. Lapset pärjää, mutta aikuiset joskus tekee oman elämänsä niin vaikeaksi.
kirjoittajista haukkunut. Äitejähän me kaikki.
Sinun tapasi asettua marttyyriksi kaikkine itseylistyksineen (mm.kauneudesta ja rikkaudesta ym.) vain herätti ihmetystä ja ärsytystä. Luuletko, että olet jotenkin ainutlaatuinen uhrauksinesi? Et kirjoittanut mitään uutta ja ihmeellistä; vanhemmuushan on meille kaikille tietynkaltaista uhrautumista lapsiemme eteen, mutta harvalla siitä on tarvetta itseylistyksiä tänne nettiin kirjoitella. Paras kiitoshan pitäisi tulla niiltä lapsilta, ei itseltä, vaikka toki itsestään pitää olla terveellä tavalla ylpeä.
Ja niin: olin itsekin vuosia yksinhuoltaja, joten tiedän kyllä, ettei se ole aina helppoa.
ex- mies on edelleen elämäsi keskushahmo?