Mitä levänsyöjiä?

Meillä on n. 180 l:n akvaario, jossa on 6 punapääbarbia, 8 rubiiniseeprakalaa ja yksi vanha laiska putkessa köllöttävä kaiketi naaraspuolinen partamonni. Mitä levänsyöjiä siihen voisi hankkia ja montako? Ongelmana on viherlevä(?), kelmumainen pohjan ja kasvit peittävä helposti pois lähtevä kerros, joka alkaa tulla takaisin heti parin päivän päästä putsauksesta. Vettä vaihdetaan kerran viikossa puolet ja samalla imuroidaan pohja ja putsataan kasvien lehdiltä leväkerros pois. Kasvit eivät oikein tykkää siitä putsauksesta. Tällä hetkellä on vallisneriaa ja pari anubiasta, siis melko vähän kasveja.

Vesiarvot: lämpö 24 astetta, ei nitriittiä, nitraatti n. 5, ph 7-7,5. Pohjalla on aika karkeaa soraa. Siinä on 0,5 cm:n teräväreunaisia kiviä ja isompia pyöreitä alemmasta kerroksesta sekoittuneita.

Valoja on pidetty 10 h päällä, mutta nyt kokeillaan 8 h / päivä kahdessa jaksossa. Välillä 3 h pimeää. Lamppujen pitäisi olla ok.

Haluaisimme mieluummin vähän tehokkaita levänsyöjiä kuin paljon, koska ei ole taattua, että jaksamme pitää akvaariota pitkään ja lopettaessa on ongelma, miten kaloista pääsee kunnialla eroon.

Miten leväntorjunta-aineet? Onko niistä hyötyä ja jos on, niin mikä olisi hyvä?
13577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ruoan määrää vähentämällä radikaalisti.
- kerro ruokailu ajoista ja miten paljon annat kaloille ruokaa
- lisää kasveja
- vesi arvoja; NO3 pitoisuus mitattuna juuri ennen veden vaihtoa
- valaisimen putkien ikä, valon laatu (tekstit putkista)
- menevätkö kasviravinteet kasveille, soran vaihto hiekaksi ja ravinteiden tiedot ja annostelu määrät tänne

http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic.php?t=21569 .. tuosta opiskeltavaa

Äänestä
  • syötän kalat iltaisin ja silloin annan peräkkäin kahdessa vaiheessa n. puoli teelusikallista tai vähemmän hiutaleruokaa tai ns. herkkuruokaa, joka on vesikirppuja yms. kuivattuna. Monnille yksi tabletti pimeän tultua.

    Kasveja olen yrittänyt lisätä, mutta valitinkin tällä palstalla jokin aika sitten, kun punapäät tekevät selvää kaikista vähänkään pehmeälehtisemmistä lajeista. Pelkkä ranka jää jäljelle. Niille pitäisi varmaan olla salaatin lehtiä tms. syötäväksi koko ajan, mutta lisäkkeitä on ollut vain satunnaisesti. Jos lisäkkeitä on, niin eivätkös nekin lisää levää?

    Vesiarvoja laitoin jo eka viestiin. No3 siis 5 ennen veden vaihtoa. Jossain välissä se on ollut 20 ennen veden vaihtoa, kesällä muistaakseni viimeksi.

    Valaisimet vähän yli vuoden vanhoja akvaarioliikkeestä Juwellin parina käytettävät putket: WarmWhite 36 W 2760 Lumen ja 2900 Kelvin ja toinen Daylight 36 w 2400 Lumen ja 6500 kelvin. Tämä pari oli heillä itselläänkin käytössä omassa aika isossa akvaariossaan (isommassa kuin meidän).

    Kasviravinteena on Tetran Initial Sticks. Työnnän rakeita soraan kasvien juurille en ihan joka viikko, mutta vähintään kerran kuukaudessa. Purkissa ei ole suomeksi ohjeita eikä edes englanniksi, joten ohjeena on ollut "summan mutikassa". Vähän on epäilyttänyt, ovatko nämä tarkoitetut pelkästään pohjaravinteeksi uuteen akvaarioon, koska sikäli kuin saksan kielestä ymmärrän, ohjeessa puhutaan akvaarion perustamisesta. Kasvit kyllä kasvavat, mutta en tiedä, kuinka nopeasti niiden kuuluisi kasvaa.

    Siis kaikki sora pitäisi vaihtaa hiekaksi? Miksi, eikö ole levää syöviä pohjakaloja, jotka pärjäävät soran kanssa vai onko se muutenkin huono? Nykyinen sora on kyllä levän takia hyvin sotkuisen näköistä putsaamisen jälkeenkin, joten olen kyllä itsekin miettinyt sen vaihtamista hiekaksi. Hiekan peseminen vain hirvittää varsinkin näin talviaikaan, koska minulle on opetettu, että yhtään hiekkaa ei saa mennä viemäriin. Se voi mennä tukkoon. Ja onhan sellaisen hiekkamäärän peseminen muutenkin kova homma. Kuinka paksu kerros hiekkaa pitää olla pohjalla?

    Kiitos tähän asti, linkki oli hyvä.

    Äänestä

  • kalamamma kirjoitti:

    syötän kalat iltaisin ja silloin annan peräkkäin kahdessa vaiheessa n. puoli teelusikallista tai vähemmän hiutaleruokaa tai ns. herkkuruokaa, joka on vesikirppuja yms. kuivattuna. Monnille yksi tabletti pimeän tultua.

    Vastasinkin tuonne toisaalle, mutta tässä vähän lisää;
    -Jos sulla on karkea sora ja lannoitat kasveja pohjaravinteella, on se mahdollisesti leväinvaasion syynä. Soran välistä pohjaravinteet karkaavat veteen ikävästi. Pohjaravinteita kannattaa käyttää ainostaan hienossa hiekassa. Kannattaa siirtyä nestemäiseen varovaiseen lannoitukseen.

    -Salaattia, kurkkua kesäkurpitsaa voit koittaa tarjota kaloillesi, mutta älä jätä niitä lillumaan turhaan akvaarioon, vaan ota ne pois, kun kalat eivät enää ole kiinnostuneet sapuskasta.
    Laita herkut aamulla akvaarioon ja viimestään iltapäivällä/illalla pois.

    -Bilteman hienoa hiekkaa ei tarvitse välttämättä pestä ollenkaan. :)

    Itelläni joskus millikset tuhos pikkusen argentiinavesiruton pätkän, otimpa sitten kasvin pois ja kasvatin erillisessä pöntössä kunnon rehuläjäksi sen ja lykkäsin purkkiin niin jättivät rauhaan. Osaa taisi kyllä olla silläkin että hommasin niille levähiutaleita enkä muuta antanutkaan pariin viikkoon. Siinäpäs sitten mussuttivat :D

    Äänestä

  • Rihma kirjoitti:

    Vastasinkin tuonne toisaalle, mutta tässä vähän lisää;
    -Jos sulla on karkea sora ja lannoitat kasveja pohjaravinteella, on se mahdollisesti leväinvaasion syynä. Soran välistä pohjaravinteet karkaavat veteen ikävästi. Pohjaravinteita kannattaa käyttää ainostaan hienossa hiekassa. Kannattaa siirtyä nestemäiseen varovaiseen lannoitukseen.

    -Salaattia, kurkkua kesäkurpitsaa voit koittaa tarjota kaloillesi, mutta älä jätä niitä lillumaan turhaan akvaarioon, vaan ota ne pois, kun kalat eivät enää ole kiinnostuneet sapuskasta.
    Laita herkut aamulla akvaarioon ja viimestään iltapäivällä/illalla pois.

    -Bilteman hienoa hiekkaa ei tarvitse välttämättä pestä ollenkaan. :)

    Kiitoksia kovasti tiedoista. Seuraavalla kaupunkireissulla käyn Biltemassa. Riittääkö 5 cm:n kerros akvaarion pohjalle?

    En usko, että levä on sinilevää, koska se ei haise. Olen kuvitellut, että piilevä on ruskeaa kelmumaista ja minulla oli joskus sellaista, mutta tämä on kirkkaan vihreää kelmumaista.

    Kiitoksia myös hapetukselle! Kummanko valon otan pois: kasvivalon vai "kalavalon"?

    Äänestä

Kuulostaa sinilevä- tai piileväongelmalta. Ensin pitäis tietää kumpaa levää se on, tuoksuuko se esim. kirpeälle kosketellessa?

Partamonni tykkäis paremmin hienosta hiekasta kun terävarakeisesta sorasta, kun mahallaan pohjalla kuitenkin kulkee. Ainoa levnsyöjä, jota tuonne voisi suositella on sukarapuja. Ei kannata käyttää levämyrkkyjä, ne kun on myrkkyjä kuitenkin ja voivat saada veden epätasapainoon.

Äänestä
  • Esimerkiksi vesisaniainen ei koostumuksensa takia kelpaa useimmille kasvinnyppijäkaloille, hanki sitä muutama kunnon puska ja anna rehottaa, ne vievät ravinteet leviltä. Argentiinanvesirutto on toinen erittäin nopeasti kasvava. Sorapohjaa ei tosiaan kannata lannoittaa, enkä usko että kannattaa nyt juuri lannoittaa yhtään millään. Toinen lamppu pois päältä KOKONAAN, pari kasvia pärjää kyllä yhdelläkin.

    Äänestä

  • hopetus kirjoitti:

    Esimerkiksi vesisaniainen ei koostumuksensa takia kelpaa useimmille kasvinnyppijäkaloille, hanki sitä muutama kunnon puska ja anna rehottaa, ne vievät ravinteet leviltä. Argentiinanvesirutto on toinen erittäin nopeasti kasvava. Sorapohjaa ei tosiaan kannata lannoittaa, enkä usko että kannattaa nyt juuri lannoittaa yhtään millään. Toinen lamppu pois päältä KOKONAAN, pari kasvia pärjää kyllä yhdelläkin.

    Voisit hankkia omenakotilon levää syömään jos tuo pH pysyy tasaisena ja gh on vähintään viisi. Sitä gh:ta et maininnutkaan?

    Äänestä

  • hopetus kirjoitti:

    Voisit hankkia omenakotilon levää syömään jos tuo pH pysyy tasaisena ja gh on vähintään viisi. Sitä gh:ta et maininnutkaan?

    En pärjää gh-testin kanssa. Se on Seran testi, jossa tiputellaan tippoja ja lasketaan, kunnes vesi muuttuu vihreäksi. Viimeksi tiputin 60 tippaa! eikä vesi ollut vieläkään muuta kuin ruskeaa. kh on 3 ja ph on kyllä pysynyt koko ajan tasaisena.

    Punapäät söivät minulta esimerkiksi vesisaniaiset. Niitä taisi olla kaksi. Kun puhut toisesta kasvatuspöntöstä tarkoitat varmaan toista akvaariota. Meillähän on vain yksi eikä kasveja voi varmaan ilman valoa tai päivänvalossa ämpärissä kasvattaa. Toinen akvaario olisi tietysti hyvä muutenkin esim. karanteeniakvaariona, mutta pitäisi ensin ruveta selviytymään tämän yhden kanssa.

    Kyllä ei kovin moni kala vesisaniaisiin koske! :o Koitahan antaa kaloillesi niitä vihanneksia, tai hanki vaikkapa levähiutaleita tai pellettejä. Pakasteherneitä voi esim murskata sulaneena sormien välissä (tai haarukalla tai jollain) ja nakata akvaarioon, jolloinka ne maistuu paremmin kaloille. Mutta ei liikaa, ja ne mitä eivät syö niin mahd pian pois akvaariosta.

    Mulla oli tuolloin kasvatuspönttönä 15 litran ämpäri ja lukulamppu päällä 5-8 tuntia. Lannoitteita en käyttänyt muuta kuin perinteistä kalankakkaa. Eli kerta viikossa vaihdoin n.10 litraa vettä, 1/3 akvaariosta lappoamaani likaiseen veteen ja loput puhdasta vettä. Mahtavasti kasvoivat. Saniaiset ja argentiinanrutot kasvavat kyllä vähän 'huonommissakin' oloissa, ovat niin sitkeitä.

    Tuo sinun '2' vesisaniaista kuullostaa kyllä melko vähältä sinäänsä kun ajattelee millainen kasvi on kyseessä. Kunnon puska pitäisi olla, semmoiset 50 vartta niin saattaisivat kalat jo osan jättää rauhaan.

    Noista seran testeistä on ennenkin kuullut huonoa palautetta, ite en ole kokeillutkaan. JBL ja Tetra on parempia, vaikkeipa mikään näistä kovin tarkkoja olekkaan. Mutta sekin riittää että tietää edes jotain-sinnepäin-arvot.

    Oliko sulla muuten mitään hiilidioksidilannoitusta?

    hiilidioksidilannoitusta.

    Suurkiitokset kaikista ohjeista! Yritän nyt toteuttaa niitä.

    Äänestä

  • kalamamma kirjoitti:

    Suurkiitokset kaikista ohjeista! Yritän nyt toteuttaa niitä.

    ehkäisee myös osaltaan levien leviämistä. Tässä esimerkki, kuinka kotona saatat helposti väsätä tällaisen 'kiljupullon' itse. (ja se ei ole sitten tarkoitettu juotavaksi vaan akvaarioon pulputtamaan hiilidioksidia!:D)

    http://lehtis.arkku.net/hiilidioksiidinlannoitin.php

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kalamamma kirjoitti:

Meillä on n. 180 l:n akvaario, jossa on 6 punapääbarbia, 8 rubiiniseeprakalaa ja yksi vanha laiska putkessa köllöttävä kaiketi naaraspuolinen partamonni. Mitä levänsyöjiä siihen voisi hankkia ja montako? Ongelmana on viherlevä(?), kelmumainen pohjan ja kasvit peittävä helposti pois lähtevä kerros, joka alkaa tulla takaisin heti parin päivän päästä putsauksesta. Vettä vaihdetaan kerran viikossa puolet ja samalla imuroidaan pohja ja putsataan kasvien lehdiltä leväkerros pois. Kasvit eivät oikein tykkää siitä putsauksesta. Tällä hetkellä on vallisneriaa ja pari anubiasta, siis melko vähän kasveja.

Vesiarvot: lämpö 24 astetta, ei nitriittiä, nitraatti n. 5, ph 7-7,5. Pohjalla on aika karkeaa soraa. Siinä on 0,5 cm:n teräväreunaisia kiviä ja isompia pyöreitä alemmasta kerroksesta sekoittuneita.

Valoja on pidetty 10 h päällä, mutta nyt kokeillaan 8 h / päivä kahdessa jaksossa. Välillä 3 h pimeää. Lamppujen pitäisi olla ok.

Haluaisimme mieluummin vähän tehokkaita levänsyöjiä kuin paljon, koska ei ole taattua, että jaksamme pitää akvaariota pitkään ja lopettaessa on ongelma, miten kaloista pääsee kunnialla eroon.

Miten leväntorjunta-aineet? Onko niistä hyötyä ja jos on, niin mikä olisi hyvä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu