Masentaa yksinäisyys. Kamalaa helvettiä! Pelkään että jään yksin kuolemaani saakka. Olen homoseksuaali ja homojen maailmassa ikävä kyllä pärjää parhaiten ne komeat ja täydellisen vartalon omaavat ihmiset. Monesti olen seuraa hakenut mutta aina kun olen kuvani näyttänyt niin toinen osapuoli on keksinyt tekosyyn olla aloittamatta mitään kanssani. Jostain syystä minua kiehtoo itseäni hieman vanhemmat miehet. Ehkä se johtuu siitä että isä ei ole koskaan asunut perheessäni. Tapaan häntä harvoin, nykyään en ollenkaan. Häntä ei kiinnosta minun asiani. Minulla on tunne että tarvitsen tukea ja turvaa. Unelmoin siitä että saisin olla toisen vahvemman miehen sylissä. Eräs henkilö sanoi minulle että homoseksuaalisuus ei ole ratkaisu ongelmaani. Hän ei koskaan sanonut että edes mikä ongelmani on. Mikä se muka on?
Joka päivä kun katson peiliin niin ajattelen:
Tuo inhottava olio saisi kuolla rumuutensa
Miten näinkin on päässyt käymään että olen kamala pullaposki
Miksi näytän tältä
Haluan laihtua mutta en pysty. (jotain 13-15 kg ylimääräistä)
Viitsinkö tänään näyttää rumaa naamani
Miksi vaivautua laittamaan hiuksia paremin kun kamalalta näytän joka tapauksessa
Tekisi mieli lyödä peili sirpaleiksi ja silpia kasvoni
Ei ole kavereita. Tai yksi on entisestä luokastani ja hän on tyttö, mutta asuu kaukana opintojensa takia. Joten ystävyytemme toimii nykyään messengerin välityksellä. Hän tietää homoudestani, on itsekin bi. Meillä oli suunnittelmia että menisimme samaan lukioon. Mutta minä en päässyt lähtemään koska äitini ei pysty maksamaan vuokraani jos asuisin jossain asuntolassa (maksullisia ikävä kyllä) enkä 16 vuotiaana vielä saanut opintotukea. Nytkin meistä on tullut ystävinä kamalan etäisiä. On niin yksinäinen olo. Laitoin haun uuteen kouluun nyt kun on yhteishaku. Keskeytin lukion syksyllä muutaman ongelman vuoksi.
Olen töissä nyt joten en ihan koko aikaa möllötä kotona. Mutta silti, yksinäisyys riivaa. Tahtoisin itkeä mutta jostain syystä ei tule kyyneliä tipan tippaa. Olen kai sieluton ihminen ja niin inhottava että ei ole kyyneliä mitä itkeä.
Haluan elää, minulla on paljon syitä miksi eläminen kannattaa. Mutta se on raskasta ja vaikeaa. Koska olen niin kamalan yksinäinen. Mikään ei tuo helpotusta! Ei musiikin kuuntelu, ei ulkonä kävely, ei piirtäminen tai maalaaminen ei edes lukeminen vaikka joskus nautin siitä! Ihan kuin olisin jo kuollut, positiiviset tunteeni ovat mädäntyneet. Mätänen elävältä. Ainoa millä voin kehuskella on tuskalla ja työllä opiskeltu peruskoulun päättötodistus. Jos opiskelu toi minulle nautinnon ja kympit toivat ilon. Ysillä opiskelu tuntui vain opiskelulta. Enää ei numerot paperillakaan hymyilytä. Oikeastaan aika tyhmäähän se olisi jos saisin niistä paljon iloa.
Mutta tämä tuskallinen yksinäisyys. Mitä jos jään yksinäiseksi? Kuolenko vanhana ja yksinäisenä? Olen aivan sekaisin.
Kivaa jos joku viitsi lukea loppuun. Ja sellainen asia sitten että olen kuullut raamatun saarnoista jeesuksista yms. ihan tarpeeksi. Minä en kuulu kirkkoon joten en jaksa nyt mitään syntipuheita.
Joka päivä kun katson peiliin niin ajattelen:
Tuo inhottava olio saisi kuolla rumuutensa
Miten näinkin on päässyt käymään että olen kamala pullaposki
Miksi näytän tältä
Haluan laihtua mutta en pysty. (jotain 13-15 kg ylimääräistä)
Viitsinkö tänään näyttää rumaa naamani
Miksi vaivautua laittamaan hiuksia paremin kun kamalalta näytän joka tapauksessa
Tekisi mieli lyödä peili sirpaleiksi ja silpia kasvoni
Ei ole kavereita. Tai yksi on entisestä luokastani ja hän on tyttö, mutta asuu kaukana opintojensa takia. Joten ystävyytemme toimii nykyään messengerin välityksellä. Hän tietää homoudestani, on itsekin bi. Meillä oli suunnittelmia että menisimme samaan lukioon. Mutta minä en päässyt lähtemään koska äitini ei pysty maksamaan vuokraani jos asuisin jossain asuntolassa (maksullisia ikävä kyllä) enkä 16 vuotiaana vielä saanut opintotukea. Nytkin meistä on tullut ystävinä kamalan etäisiä. On niin yksinäinen olo. Laitoin haun uuteen kouluun nyt kun on yhteishaku. Keskeytin lukion syksyllä muutaman ongelman vuoksi.
Olen töissä nyt joten en ihan koko aikaa möllötä kotona. Mutta silti, yksinäisyys riivaa. Tahtoisin itkeä mutta jostain syystä ei tule kyyneliä tipan tippaa. Olen kai sieluton ihminen ja niin inhottava että ei ole kyyneliä mitä itkeä.
Haluan elää, minulla on paljon syitä miksi eläminen kannattaa. Mutta se on raskasta ja vaikeaa. Koska olen niin kamalan yksinäinen. Mikään ei tuo helpotusta! Ei musiikin kuuntelu, ei ulkonä kävely, ei piirtäminen tai maalaaminen ei edes lukeminen vaikka joskus nautin siitä! Ihan kuin olisin jo kuollut, positiiviset tunteeni ovat mädäntyneet. Mätänen elävältä. Ainoa millä voin kehuskella on tuskalla ja työllä opiskeltu peruskoulun päättötodistus. Jos opiskelu toi minulle nautinnon ja kympit toivat ilon. Ysillä opiskelu tuntui vain opiskelulta. Enää ei numerot paperillakaan hymyilytä. Oikeastaan aika tyhmäähän se olisi jos saisin niistä paljon iloa.
Mutta tämä tuskallinen yksinäisyys. Mitä jos jään yksinäiseksi? Kuolenko vanhana ja yksinäisenä? Olen aivan sekaisin.
Kivaa jos joku viitsi lukea loppuun. Ja sellainen asia sitten että olen kuullut raamatun saarnoista jeesuksista yms. ihan tarpeeksi. Minä en kuulu kirkkoon joten en jaksa nyt mitään syntipuheita.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei! Olen 21v heteronainen. Olen joskus ajatellut (hupsua kyllä), että kunpa olisin homomies (oikeasti). Olen tullut tajunneeksi, että naisten yhteishenki ei pelaa. Miehestä tulee aina se tärkein tuki naiselle, koska mies harvemmin kilpailee naisen kanssa. Heteronaisena ei ole siis helppoa olla, kun on herkkä ja samansukupuoleisia tosiystäviä on harvassa. Lisäksi iso osa miehistä on ankaria naisille ja kiinnostuu heistä vain pelkän fyysisyyden perusteella, sopivan sellaisen. Lesbona ei puolestaan kannata olla, kun ei saa naiselta tyydytystä (dildon ei kuulu toisen naisen kehoon!). Homo sen sijaan saa tyydytyksensä toisesta miehestä. Sellainen etu vielä, että homomiehet ovat luultavasti uskollisia kumppaneita toisilleen (keskimäärin uskollisempia kuin mitä heteromies on heteronaiselle). Tuntuu siltä, että rakkauselämä olisi helpointa homomiehenä.
No joo, en käynyt itse ongelmaan käsiksi, mutta sen totean että tuollaisia ajatuksia on käynyt mielessä.
Ei se ole heteromiehenäkään helppoo. Naiset pettää nykyään jo useammin kuin miehet eikä samaa sukupuolta olevia kavereita helposti löydä. Saati sitten naispuoleisia koska vaatimukset ovat kovat. Jos on herkkä niin heti tuomitaan homoksi. Mutta koska olen bi niin siitä meinaa pää räjähtää. Ei tiedä mitä haluaa ja on samalla sekä heteroiden ja homojen ongelmat.
..todella masentaa. Itse pidän ihan vastakkaisesta sukupuolesta, mutta ymmärrän kyllä tunteesi - yksinäisyys on koettu ja sitä edelleen koen, vaikka muutamia nettikavereita minulla onkin... se on kamalaa - myönnän sen... eikä tilanteesi ole muutenkaan mitenkään helppo. Huoh... ei voi, kuin toivoa parasta... -.- tsemppiä sulle - toivottavasti kestät ja elämä alkaa taas hymyillä...
Tällä hetkellä koen enemmän vihaa joten en jaksa edes surra tätä yksinäisyyttä kun surun tunne on puutunut. Kaikista maailman ihmisistä minulle on käynyt näin ja tiedän että niitä on muitakin yksinäisyydestä kärsiviä, mutta elämässäni ei koskaan tapahdu mitään hyvää. Olen kyllästynyt valittamiseen ja suremiseen. Ne vievät elämänilon ja imevät minusta kaiken. Tämä ottaa päähän.
mulla sama ongelma mutta oon tottunu siihen ja en välitä asiasta pahemmin enään
Nyt kun sen yhden idiootin viesti on poistettu niin voin sanoa että kiitos kaikille.