Jaahas, se laki joka säädettiin toimeentulotuesta ja sen käsittelystä, että päätös pitäisi olla hakijalla 7 arkipäivän sisällä, ei päde täällä Mikkelin soskussa.
Itse olen joutunut kyseiseen tukeen turvautumaan, mutta onneksi se on vain väliaikaista.
Olen omaa päätöstäni odotellut jo 8 päivää ja tietysti soitin ja kysyin, missä päätös ja rahat viipyvät.
Mainitsin myös kyseisen lain, joka pitäisi olla sama kaikille asuinpaikasta riippumatta.
Virkailija vain vastasi tylysti, ettei se laki toimi meillä täällä Mikkelin soskussa.
Tämä on näköjään sellainen kaupunki, ettei täällä päde samat lait kuin muualla suomessa.
Onneksi itse pääsen kuun vaihteessa takaisin työelämään, mutta kaikilla ei asiat ole niin hyvin.
Mietin vain, että miten ne ihmiset jotka ovat itseäni huonommassa asemassa, tuleevat toimeen, kun rahoja ei kuulu???
Kunpa olisi joku keino saada tämäkin asia toimimaan niin kuin sen pitäisi toimia.
Toimeentulotuki Mikkelissä
49
5975
Vastaukset
- Veronmaksajaa
Käveleppä Vapaa Kirkkoon vaikka, siinä savilahdenkadulla. Eiköhän sieltä hengen pitimiksi saa vaikka soppaa, että jaksaa muutaman päivän odottaa. Uskon että saat kyllä tarvitsemasi tuen.
- joskus soskussa asioinut
Opiskeluaikoinani kun jäin ilman kesätöitä niin piti soskusta anoa rahoja. Meni kuukausi ennenkuin sain päätöksen, siinä sitten MOAS:ille kiikutin todistusta että kyllä sitä vuokranmaksurahaa joskus pitäisi tulla...
- hätää ja pelkoa
joskus soskussa asioinut kirjoitti:
Opiskeluaikoinani kun jäin ilman kesätöitä niin piti soskusta anoa rahoja. Meni kuukausi ennenkuin sain päätöksen, siinä sitten MOAS:ille kiikutin todistusta että kyllä sitä vuokranmaksurahaa joskus pitäisi tulla...
joilla ei ole kesätöitä vuokrat pitäisi maksaa heti ja koko kesältä.
Hirveä stressi vain koko ajan...
- c-one
Tee ihmeessä kantelu asiasta. Ei tuo Mikkeli mitenkään eroa muista kaupungeista.
14 a § (7.12.2007/1202)
Toimeentulotukiasian käsittely
Toimeentulotukiasia on käsiteltävä kunnassa siten, että asiakkaan oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon ei vaarannu. Kiireellisessä tapauksessa päätös on tehtävä käytettävissä olevien tietojen perusteella samana tai viimeistään seuraavana arkipäivänä hakemuksen saapumisesta. Muussa kuin kiireellisessä tapauksessa päätös on tehtävä viivytyksettä, kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta. Päätös toimeentulotuen myöntämisestä on pantava viivytyksettä täytäntöön.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, päätös hakemusajankohtaa seuraavaa kuukautta koskevan hakemuksen johdosta on tehtävä ja pantava täytäntöön viimeistään sanotun kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä, jos hakemuksen saapumisesta on tuolloin kulunut enemmän kuin seitsemän arkipäivää. Jos hakemus koskee myöhäisempää aikaa kuin hakemusajankohtaa seuraavaa kuukautta, päätös on tehtävä ja pantava täytäntöön viimeistään hakemuksessa tarkoitetun ajanjakson ensimmäisenä arkipäivänä.
Jos hakemus on puutteellinen, asiakkaalle on viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta annettava tai lähetettävä yksilöity kehotus hakemuksen täydentämiseksi määräajassa. Päätös toimeentulotuesta on annettava viivytyksettä, kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä siitä, kun täydennetty hakemus on saapunut. Jos asiakas ei ole määräajassa täydentänyt hakemustaan tai esittänyt hyväksyttävää syytä täydennyksen viivästymiselle, päätös tehdään käytettävissä olevien tietojen pohjalta viivytyksettä, kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä määräajan päättymisestä. Asiakkaan suostumuksella päätös voidaan tehdä käytettävissä olevien tietojen pohjalta ennen määräajan päättymistä.
Toimeentulotukiasiakkaalle tulee järjestää mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan kanssa viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä sen jälkeen kun asiakas on tätä pyytänyt.Olen ollut tuosta asiasta yhteydessä mm.lääninhallitukseen,meidän alueen kansanedustajiinkin,joten EHKÄ asialle tapahtuu JOSKUS jotain.
Läänistä on tietääkseni ainenkin lähteny kaupungille tiedustelu asiasta ja kaksi etelä-savon kansanedustajaa jopa vaivautui vastaamaan asiassa, eli yksi Mikkelin kaupungin valtuuston jäsen(Neponen) ja Kerimäen "tyttö" tarjosi jopa apua asian eteenpäin viemiseen,muita edustajiamme EI asia kiinnostanut.
Tilannehan Ei ole näiden virkailijoiden syy, vaan se, ettei ole työvoimaa.
Hiljattain on lähtenyt juuri sosiaali puolelta porukkaa, muille maille.
Palkka huono,tehtäviä liikaa,vastuu valtava ja sitten ei kuitenkaan ole työkaluja hoitaa tehtävää, ei ihme jos itseään yhtään ammattilaisena ja/tai vastuullisena ihmisenä pitää,niin lähtee.
Kaupungin säästöpolitiikka on mennyt jo aivan liian tiukoille,tietyissä asioissa.
Itsekun olemme liki naimisissa sosiaalipuolen ja vammaispalvelun kanssa,mm. keh.vammaisen lapsen asioista johtuen,niin tilanteen kurjistuminen on tullut nähtyä läheltä.
NYT JOUKOLLA KANTELUA TEKEMÄÄN !!!
- hana
Toivottavasti en koskaan enää joudu sieltä apua pyytämään! Jouduin pitkälle sairaslomalle ja kun säiraspäivät tulivat kelalle täyteen, määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Kun sairaspäiväraha loppui eikä eläkkeestä kuulunut mitään oli pakko mennä sossusta kysymään että edes lainaksi tulevaa eläkettä vastaan saisi jotain. Pakko on kuitenkin laskut ja vuokrat maksaa. He olivat laskeneet että saan 72 e kuukaudelle rahaa, kun minulla on ollut edellisessä kuussa normaali sairauspäiväraha, että siitä ois pitänyt säästää seuraavan kuukauden laskuihin. Ei auttanut selittää että siitä piti maksaa ed. kuukauden laskut! Sitä 72 euroakaan ei sit tilille tullut. Sain onneksi pikaisesti päätöksen eläkkeestä ja saman tien jo ekan maksunkin tilille. Soitin sinne sossuun että älkää nyt enää antako minulle sitäkään vähää minkä myönsitte. He lupasivat auliisti purkaa tekemänsä päätöksen ja totesivat että siksi en ollut saanut sitä rahaa kun siellä olikin jäänyt asia jotenkin kesken eikä sitä ollutkaan laitettu maksuun. No hommahan ei siihen jäänyt vaan he nappasivat vielä asumistukeni josta myös oli tullut päätös samaan syssyyn. Minun piti taas soittaa sinne ja anoa asumistukeani (253e) pois heiltä. He alkoivat tivata että minun pitää todistaa että olen maksanut sen kuun vuokrani, että sitten vastasaan pois asumistukeni. Ja kaikki tämä vaikka he eivät olleet antaneet minulle latiakaan! En uskalla ikinä mennä lähellekään Mikkeli sossua, he vievät kaiken vaikka eivät mitään anna.
- mitä kyykytystä,
meillä "hyvinvointi" yhteiskunnassa.
- kuin sinä
Eläkkeitä ei meinata myöntää !!
Sossu yöntää mitä myöntää !!
Mikkeliläiset lääkärit eivät halua päästää sairaita ihmisiä eläkeelle,vaan mielummin elätyttävät mikkeliläisillä veronmaksajilla
kaikki sairauseläkkeelle kuuluvat.
Minut on vaikean sairauden vuoksi todettu työkyvyttömäksi kauan sitten,mutta ei vaan pääse eläkkeelle.
Sairauspäivärahat loppuivat,ja taas työttömäksi työnhakijaksi.
Vaikka ei kunnolla pääse edes liikkumaan.
Kahden saattajan kanssa työvoimatoimistoon ilmoittautumaan.
Kyllä työkkärissäkin on jo suorastaan naurettu minun tilanteelleni.. - 5498ywnc
Joo, kyllä se rahojen pois otto sujuu ilman viivyttelyjä mutta kun pitäisi "systeemiltä" jotain saada takaisin niin on tehty kyllä niin tikkuiseksi NIIN tikkuiseksi että suuri osa tukiin oikeutetuista ei edes jaksa sitä taistelua.
Tuntuu että noiden virastojen kanssa kun asioi niin menee jokainen päivä pilalle kun niiden kanssa asioi.
- '¨'¨'¨'¨'oooo¨'¨'¨'¨'¨'¨'
Jännitystä piisaa...
Kun kuvittelet, että sossurahat ovat tilillä silloin ja silloin, olet luvannut maksaa laskuja, ja et saakaan rahojasi, niin kohta tulee taas perinnästä laksu ja kaksinkertaisena.
Työttömyskorvaus, sossu, ja perintä, siinä on oravanpyörää, josta on vaikea päästä eroon.
Voimavarat ovat aivan loppu, ja pelko koko ajan persessä !
Mikkelin sossulla on hirvittävän paljon asiakkaita, ja koko ajan tulee lisää..- c-one
Niin ja tuossa todennäköisesti "hauskinta" on se, ettei sossu suostu maksamaan perintäkustannuksia ollenkaan, vaan ne maksetaan sitten tuosta omasta osuudesta, mikä on käytännössä aivan mitätön.
Lisää työpaikkoja sinne seudulle.. - tarvitaan
Eipä ihmisten tarvitsisi käydä sossun luukulla, jos olisi palkkatuloja.
Työttömien harmiksi vain Mikkelistä on kovin vaikea löytää työpaikkaa, mutta onneksi tuo on muuttumaan päin. - minä vaan
c-one kirjoitti:
Niin ja tuossa todennäköisesti "hauskinta" on se, ettei sossu suostu maksamaan perintäkustannuksia ollenkaan, vaan ne maksetaan sitten tuosta omasta osuudesta, mikä on käytännössä aivan mitätön.
Lisää työpaikkoja sinne seudulle..Halvinta on soittaa sinne laskutukseen ja pyytää muutaman päivän lykkäystä eräpäivään.
minä vaan kirjoitti:
Halvinta on soittaa sinne laskutukseen ja pyytää muutaman päivän lykkäystä eräpäivään.
Jospa tilanne on yksinkertaisesti se, että olet jo soittanut tms. ja eräpäivää siirretty.
Juttuhan menee niin, että jos laskun 1. erä pv on esim. 1.pv, tulee yleensä 2. muistutus lasku, eräpäivällä heti tai jotain 22-26pv. Ja tietenkin muistutus lisällä. Mutta jos on kyse esim perintätoimiston erikseen sovitusta lyhennys päivästä, niin nämä rosvot pistää kyllä sellaista lappua tulemaan,et oksat pois ja heille kun ei selitykset auta.
Nää perintätoimistot on muuten niitä laillistettuja rosvoja, varsinkin "taka-vuosina", ei ollut mitenkää poikkeuksellista,et huomautus ynm kulut oli jopa luokkaa 20-50e. Aivan törkeetä!
Ja aivan taatusti ei näitä kuluja huomioida, mikäli ne ei ole esim. sähkölaskun tai muun perus jutskan(ei lehdet,puhelin tms.) viivästys jne. kuluja.
Vuokranhan tietysti voi sinne sossuun kiikuttaa, mutta - Jos et saa sinne aikaa,papereita ei käsitellä jne., sapiskaa tulee ja jos vielä sattuu olemaan jo toisen kuukauden vuokra myöhässä, on se jo vuokranantajalle syy,irtisanoa sopimus.
Ja Totta hemmetissä moisessa jännityksessä oleminen käy pitemmänpäälle jo voimillekin.
Niin onhan meitä aikaisemman ja sen suuren laman (-90-95) ajan uhreja edelleen olemassa, voimia heille!!!
Jotta mm. näiden seikkojen takia on ko. lain muutos/lisäys tehty ja sen pitäisi toimia,huom pitäisi.
Poliittisestihan on suorastaan poliittinen itsemurha, lähteä sosiaalipuolelle lisää rahaa ajamaan, trendi kun on säästö ja ulkoistaminen.
Nää on sellaisia toisiinsa liittyviä yhtälöitä, koko elämän alueen seikkoja, että niiden ymmärtäminen ja käsittäminen on monelle ylivoimaisia, että tarinaahan näistä saa.
- gangbangmessage
Laita sen tyypin nimi joka valehtelee että mikkeliläisten virkailijoiden ei tarvitse totella lakia. Laitetaan sille joukolla viestiä jossa ilmoitetaan oma mielipiteemme siitä.
- kun esim
puhelinluettelosta katsoo Mikkelin kaupungin kohdasta sosiaalitoimisto ja sosiaalineuvoja = L.H
Viimeksi soitin hänelle ja hän sanoi ettei se toimi se laki täällä.
Mutta sehän ei tosin ole hänen sanojensa mukaan heidän vikansa vaan henkilökuntaa on liian vähän.
Niin varmasti onkin ja tämä henkilökuntahan ei ylitöitä tee...
- kaikki tarvittavat paperit ...
Ite oon monesti sossussa asioinu ja ne jotka rahaa tarvii jatkuvasti on etusijalla ja jotka vaan silloin tällöin niin niillä päätös venyy koska kaikki tulot on aina tarkastettava uudestaan. Mulle päätös on tullut viikossa, jo ennen lain voimaantuloa.
- ainakin
..toimii ihan hyvin nyt. Käymme joka kk "oman soppalatätimme" luona ja samalla lasketaan tuki, joka on sitten seuraavana päivänä tilillä :)
Käsittelyä kyllä luultavasti nopeuttaa jo sekin että olemme nuori,kouluttamaton lapsiperhe ;)
Mutta hyvin on kyllä miun mielestä toiminu, vielä.. - marsmars
ainakin kirjoitti:
..toimii ihan hyvin nyt. Käymme joka kk "oman soppalatätimme" luona ja samalla lasketaan tuki, joka on sitten seuraavana päivänä tilillä :)
Käsittelyä kyllä luultavasti nopeuttaa jo sekin että olemme nuori,kouluttamaton lapsiperhe ;)
Mutta hyvin on kyllä miun mielestä toiminu, vielä..En ole itse päässyt vielä eläkkelle ja jo 43 vuotias!
Ei edes sairaseläkkeelle vaikka selkä on kipeä ja aina ei jaksaisi aamulla herätä.
Katsohan, Mikkelissä 124 työpaikkailmoa...laidasta laitaan. Kaikkiaan noissa ilmoituksissa vähintään 250 paikkaa auki. Lähes kaikille on jotakin, kun ei nirsoile. Minulle ei ole meribiologin paikkaa avoinna...sitä haluaisin kovasti!
http://www.mol.fi/paikat/Search.do?lang=fi&searchExecute=true&municipalities=mikkeli&province=---&search=Etsi&country=---&freshness=1&duration=11&type=21&searchphrase= - haista paska
marsmars kirjoitti:
En ole itse päässyt vielä eläkkelle ja jo 43 vuotias!
Ei edes sairaseläkkeelle vaikka selkä on kipeä ja aina ei jaksaisi aamulla herätä.
Katsohan, Mikkelissä 124 työpaikkailmoa...laidasta laitaan. Kaikkiaan noissa ilmoituksissa vähintään 250 paikkaa auki. Lähes kaikille on jotakin, kun ei nirsoile. Minulle ei ole meribiologin paikkaa avoinna...sitä haluaisin kovasti!
http://www.mol.fi/paikat/Search.do?lang=fi&searchExecute=true&municipalities=mikkeli&province=---&search=Etsi&country=---&freshness=1&duration=11&type=21&searchphrase=eläkevirka , josta käsin on helppo vittuilla meille koulujaköymättömille työttömille, että töihin töihin..
Lähtisin töihini, mutta matka on pitkä, veivät sen Kiinaan, ja minne lie... - kävin toteamassa
marsmars kirjoitti:
En ole itse päässyt vielä eläkkelle ja jo 43 vuotias!
Ei edes sairaseläkkeelle vaikka selkä on kipeä ja aina ei jaksaisi aamulla herätä.
Katsohan, Mikkelissä 124 työpaikkailmoa...laidasta laitaan. Kaikkiaan noissa ilmoituksissa vähintään 250 paikkaa auki. Lähes kaikille on jotakin, kun ei nirsoile. Minulle ei ole meribiologin paikkaa avoinna...sitä haluaisin kovasti!
http://www.mol.fi/paikat/Search.do?lang=fi&searchExecute=true&municipalities=mikkeli&province=---&search=Etsi&country=---&freshness=1&duration=11&type=21&searchphrase=sen saman kuin aina työkkärissäkin !
*opettajia
*lääkäreitä'
*sairaanhotajia
* osa-aiaksia,
* keto 3 kuukutta,
* puhelimyyjiä
*provisio palkka jne. jne..
höpö höpö. jos nuo paikat olisivat oikeita töitä ei ne seisoisi tuolla lisoilla.
Provisio palkkaisilla osapäivätöillä ei saa kun itsensä kipeäksi !
Minkä tänä vuonna noilla hommilla hankit, sen seuraavana vuonna asumistuessa menentät ! - Dominante
kävin toteamassa kirjoitti:
sen saman kuin aina työkkärissäkin !
*opettajia
*lääkäreitä'
*sairaanhotajia
* osa-aiaksia,
* keto 3 kuukutta,
* puhelimyyjiä
*provisio palkka jne. jne..
höpö höpö. jos nuo paikat olisivat oikeita töitä ei ne seisoisi tuolla lisoilla.
Provisio palkkaisilla osapäivätöillä ei saa kun itsensä kipeäksi !
Minkä tänä vuonna noilla hommilla hankit, sen seuraavana vuonna asumistuessa menentät !Olen tässä taistellut nyt neljättä kuukautta Mikkelin sossun kanssa.
Ensin kätevästi kadotetaan joulu-tammikuun hakemukset, ja sitten pyydetään liitteitä JOTKA JO OVAT SIELLÄ OLLEET PUOLI VUOTTA!!!
Ei paljoa vaikuttanut kaupungin saama uhkasakko. Varsinkin itäisen puolen asioiden hoitaja on sellanen tumpelo että ei mitään rajaa. Sama henkilö oli aikoinaan Anttolassa, ja kyllä evättiin kaikki tuet joita ei itse arvannut pyytää ja perustella.
Eipä siinä mitään kun liitteitä pyydettiin, MUTTA! Sain tänään päätöksiä, vaikka liitteiden viemiseen on aikaa vieläkin(19.4 asti).
Olen myöskin ollut instanssin johtajaan yhteydessä, kun soittopyynnön jättämiseenkin vastattiin: "katotaan jos soittaa".
Jollen huomenna saa selvyyttä asioihin, marssin lakimiehen puheille oikeusaputoimistoon.
Jotain rajaa sairauslomalaisenkin kusetukseen! - Dominante
Dominante kirjoitti:
Olen tässä taistellut nyt neljättä kuukautta Mikkelin sossun kanssa.
Ensin kätevästi kadotetaan joulu-tammikuun hakemukset, ja sitten pyydetään liitteitä JOTKA JO OVAT SIELLÄ OLLEET PUOLI VUOTTA!!!
Ei paljoa vaikuttanut kaupungin saama uhkasakko. Varsinkin itäisen puolen asioiden hoitaja on sellanen tumpelo että ei mitään rajaa. Sama henkilö oli aikoinaan Anttolassa, ja kyllä evättiin kaikki tuet joita ei itse arvannut pyytää ja perustella.
Eipä siinä mitään kun liitteitä pyydettiin, MUTTA! Sain tänään päätöksiä, vaikka liitteiden viemiseen on aikaa vieläkin(19.4 asti).
Olen myöskin ollut instanssin johtajaan yhteydessä, kun soittopyynnön jättämiseenkin vastattiin: "katotaan jos soittaa".
Jollen huomenna saa selvyyttä asioihin, marssin lakimiehen puheille oikeusaputoimistoon.
Jotain rajaa sairauslomalaisenkin kusetukseen!Se päätöksen teon aikaraja ON 14 VRK!
- neuvoton kalle
haista paska kirjoitti:
eläkevirka , josta käsin on helppo vittuilla meille koulujaköymättömille työttömille, että töihin töihin..
Lähtisin töihini, mutta matka on pitkä, veivät sen Kiinaan, ja minne lie...koulus ja järkkää itsekkin pysyvämpää työtä, alalta joka vielä työllistää.
Kateellisten ihmisten vinkumista tollanen, mikään ei ole pysyvää..
- ******!
tämmönen työmarkkinatukilainen sais rahhoo soskusta ku hakis, eli paljo pittää hyväksyttävien menojen jälkee jäädä rahhoo kätee? Olen syntyperänen suomalainen, en MaMu.
- kuule..
Pittää jäähä 417 euroa hyväksyttävien menojen jälkeen.
- alkgk
Saisit olla vain kiitollinen, että tuollaista toimeentulotukea järkätään ihmisille. Missä on sinun nöyryys? Kuulostaa tuo sinun valituksesi sellaiselta, että sinulla ei ilmeisesti asiat kovinkaan huonosti. Ne ihmiset, joilla on todella tiukka paikka, eivät ole täällä netissä valittamassa. Mene töihin! Älä elä toisten maksamilla verorahoilla.
- töihin vaan...
Sossusta pitäisi saada vain elämiseen saatava tuki, eli vuokra-, sähkö-, vesi- ja ruokakustannukset, ne tavallisimmat, mitkä tällä hetkellä suomalainen peruskansalainenkin saa.
Jos ihminen haluaa välttämättä hamekankaat, rukoilumatot sun muut ylellisyydet, niin hankkikoon töitä ja maksakoon ne itse saamastaan palkasta. Joko alkaisi työt maistumaan tai tavarat hankkimatta.
Kyllä minunkin uskonnollisuuteen kuuluu vahvasti luonnon läheisyys, mutta tuskin sossu minulle erämökkiä kustantaa.- rikka rokka
Kaikenlaista kummaa tapahtuu veronmaksajien kustannuksella. Oma vähemmistöryhmämme joka ei ole sopeutunut suomalaiseen yhteiskuntaan vaikka on asunut täällä monia satoja vuosia kulkee arkipäivänä sossun maksamassa juhlapuvussa läpi koko elämänsä. Missään muussa maassa tällä rodulla ei ole tapana hienostella rimpsuissa, pitseissä ja sametissa. Mutta muualla he joutuvatkin itse maksamaan vaattensa.
Tänne haluaville pakolaisille ja muille maahanmuutajille suomen valtio maksaa matkat tänne. Sitä ei tee mikään muu maa. Tänne halutaan paljon kaiken rotuisia ihmisiä ja heti kättelyssä heidät totutetaan korkeaan elintasoon ilman mitään ponnisteluja. He eivät halua enää milloinkaan tehdä töitä koska sossusta saa enemmän kuin työnantaja pystyy maksamaan palkaa normaalista duunista.
Miten he voisivat milloinkaan sopeutua tähän yhteiskuntaan kun oma vähemmistörotummekaan ei ole sopeutunut.
Politikot huutavat työperäistä maahanmuuttoa vaikka tuhannet koulunsa käyneet nuoret ovat vailla työtä.
Nuorisotyöttömyyttä pohditaan kallispalkkaisissa komiteoissa vuodesta toiseen ja ainut tulos on että nuoret pakotetaan työpajoihin puuhastelemaan tyhjänpäiväisiä askareita tai ilmaiseen työhön "sopeutumaan". Ainut keino sopeuttaa nuori työelämään on antaa mielekästä koulutusta vastaavaa työtä ja maksaa siitä normaalia palkkaa. - Hieman järkyttynyt
rikka rokka kirjoitti:
Kaikenlaista kummaa tapahtuu veronmaksajien kustannuksella. Oma vähemmistöryhmämme joka ei ole sopeutunut suomalaiseen yhteiskuntaan vaikka on asunut täällä monia satoja vuosia kulkee arkipäivänä sossun maksamassa juhlapuvussa läpi koko elämänsä. Missään muussa maassa tällä rodulla ei ole tapana hienostella rimpsuissa, pitseissä ja sametissa. Mutta muualla he joutuvatkin itse maksamaan vaattensa.
Tänne haluaville pakolaisille ja muille maahanmuutajille suomen valtio maksaa matkat tänne. Sitä ei tee mikään muu maa. Tänne halutaan paljon kaiken rotuisia ihmisiä ja heti kättelyssä heidät totutetaan korkeaan elintasoon ilman mitään ponnisteluja. He eivät halua enää milloinkaan tehdä töitä koska sossusta saa enemmän kuin työnantaja pystyy maksamaan palkaa normaalista duunista.
Miten he voisivat milloinkaan sopeutua tähän yhteiskuntaan kun oma vähemmistörotummekaan ei ole sopeutunut.
Politikot huutavat työperäistä maahanmuuttoa vaikka tuhannet koulunsa käyneet nuoret ovat vailla työtä.
Nuorisotyöttömyyttä pohditaan kallispalkkaisissa komiteoissa vuodesta toiseen ja ainut tulos on että nuoret pakotetaan työpajoihin puuhastelemaan tyhjänpäiväisiä askareita tai ilmaiseen työhön "sopeutumaan". Ainut keino sopeuttaa nuori työelämään on antaa mielekästä koulutusta vastaavaa työtä ja maksaa siitä normaalia palkkaa.kyllä kun itse on opiskelija ja aviomies on työmarkkinatuella nii ei sieltä soskusta paljoa saa, viimekin kuussa saatiin 45 € vou! ja kaiken huippu oli kun ei pää enää kestänyt tätä kaikkea soskun kanssa tappelua nii sen takia koska mieheni on työmarkkinakorvauksilla nii ei saatu joulukuussa 2009 mitään koska miehelläni on soskun mukaan niin KORKEAT TULOT!!!!!!!!!!!! työmarkkinakorvaus juoksee jossain siinä 390 € paikkeilla nii kahden ihmisen pitäisi sillä elää, hei haloo!!!! ihan sama oli se että itse opiskeluni aikana sain jo OPINTOTUKEA nii sossu löi minulle 300 € tuloja sen takia koska olisin oikeitettu OPINTOLAINAAN sanoin että saan jo opintoTUKEA mutta ei, opintoLAINA on opiskelijan ensi sijainen elanto, sama oli se kun en meinannut uskoa korviani mitä sosku minulle totesi kun olin keskeyttänyt koulun, "sosiaalivirkailija: Miksi sinä et saa työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa?" "Minä: Olen koulun kirjoilla joten en voi saada mitään työkkärin korvauksia." "Sosiaalivirkailija: Jaa, mutta miksi sinä et voi saada mitään työkkärin korvauksia?" "Minä: Koska olen koulun kirjoilla enkä ole eronnut koulusta, olen vain keskeyttänyt." "Sosiaalivirkailija: Noh, eroa koulusta ja hae työmarkkinatukea!" Tässä vaiheessa korvaani särähti ja en osannut sanoa mitään vaan jäin suu auki tuijottamaan virkailijaa. Nyt jatkan koulun käyntiä jotta saisin opintoni loppuun ja sen jälkeen lähden työelämään! huh huh, eipähän tarvitse ainakaan tapella sosiaalitoimiston kanssa! =) mutta hyvät Mikkeliläiset miettikää että mitä sosku teille syöttää!! ja opiskelijat ELKÄÄ KOSKAAN suostuko kuuntelemaan tällaista, jos teille joskus käy näin pyytäkää tuo kirjallisena ja toimittakaa jollekin ylempiarvoiselle virkailijalle nii katsotaan miten monesti sosiaalihuolto pyytää oppilaita eroamaan koulusta?!?
- epätoivoinen...
Paljon on kahdessa vuodessa asiat parantunut!
Kesäkuussa opiskelija ei saa MITÄÄN rahaa mistään, kun opintoja ei ole eikä työtä riitä kaikille.
Toimeentulohakemus on jätetty jo kaksi viikkoa sitten, eikä edelleenkään mitään.
Jos toimeentulotuki on se viimeinen oljenkorsi, jolla turvataan ihmisen eläminen, MIKSI SIIHEN EI PALKATA RIITTÄVÄSTI VÄKEÄ?
Kreikalle kyllä löytyy 1,5 miljardia tuosta vain... - Yrjö A.
Muistakaa että tekevä töitä löytää eikä sossun luukuilla pyöri!
- Yrjö ö
eikä nirsoile! Mamut siivoaa, kun kantasuomalainen ei kehtaa kun saman saa tekemättäkin ja jopa enemmän!
- heh heh
Yrjö ö kirjoitti:
eikä nirsoile! Mamut siivoaa, kun kantasuomalainen ei kehtaa kun saman saa tekemättäkin ja jopa enemmän!
Käyppäs helsingissä kahtomassa mitä mamut tekee itäkeskuksessa työaikaan! Ja riippuu kyllä aika paljon mamuistakin. Kiinalaiset ja muut kaukoidän ihmiset ovat kovia tekemään töitä, mutta suurinosa muslimimaista tulevista osaa kyllä huijata sossulta rahat ja harkinnan varaisia tukia on taskut täynnä mm. somaleilla...
On kyllä todella naurettavaa, kun puhutaan että mamut tulevat pesemään meiden perseitä, kun olemme vanhuksia, mutta kun suurinosa näistä mamusista tulee muslimimaista ja heillä on ihan omat säännöt (vääräuskosiin ei kosketa ja naiset eivät saa hoitaa miehiä....). Nykyisellä maahanmuutolla huoltosuhde huononee entisestään ja poliitikot yrittävät juuri huoltosuhteen paranemisella tätä hulluutta perustella...
Lukekaapa tuosta hieman sivistystä!
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2010/06/15/”laitetaan-vanhukset-vankilaan-ja-rikolliset-vanhainkoteihin”/
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2010/05/18/”mita-tukia-on-mahdollista-saada-nyt-kun-muutetaan-yhteen-poikaystavan-kanssa-eli-ollaan-avoliitossa”/ - niin varmaan...
Töitä kyllä löytää, mutta ei palkanmaksajia. Ei kukaan tyhmä töitä tee, jos siitä ei saa rahaa vuokraan, ruokaan ja peruselämiseen. Maassa on 300 000 työtöntä, töitä yllin kyllin eikä kovin montaa ihmistä tai yritystä, jotka haluavat tai pystyvät maksamaan työntekijälle palkkaa.
Pimeisiin töihin pääsee aina, mutta se ei paljon lämmitä niitä, jotka haluavat rehellisestä työnteosta saatavat myöhemmät edut.
Jos joku on sitä mieltä, että tekevälle töitä löytyy, niin listatkoon tähän alle yhteystietoineen ne tietämänsä yritykset tai yksityishenkilöt, jotka ovat valmiita työllistämään. Taitaa tulla lyhyt lista.
- lisää virkailijoita?
Mikkelin sossu on pellejen mekka... vittu mitä apinoita kaikki virkailijat... Aina päätökset myöhässä ja sit ku valittaa asiasta ni tulee vaan että "hakemuksia ei ehitä käsittelemään nopeammin" vaikka lakiki määrää sen että pitää olla 7 arkipäivässä päätös tehty
- tehkää jotain
Kaikki te, jotka ette ole saaneet toimeentulotukeanne lain määrittelemässä 7 päivässä: valittakaa asiasta. Ottakaa yhteys entiseen lääninhallitukseen eli nykyiseen Itä-Suomen aluehallintovirastoon, joka valvoo kuntien toimintaa. Laki määrittelee 7 vrk käsittelyajan, mutta mikäli Mikkelin kaupunki ei näe tarpeelliseksi palkata riittävästi työntekijöitä käsittelemään toimeentulotukihakemuksia, ilmoittakaa ja valittakaa siitä aluehallintovirastoon. Ko. instassilla on uhkasakon voimalla mahdollisuudet puuttua asiaan. Täällä valittaminen saattaa helpottaa omaa oloa, mutta ei johda valitettavasti mihinkään eikä tuo muutosta asioihin...
- juujuukollaa
tehkää jotain kirjoitti:

Silti sinäkin voit sen tehdä, jos olet aidosti asiasta kiinnostunut vaikka et itse apua tarvitse koskaan.
- ongelma?
juujuukollaa kirjoitti:
Silti sinäkin voit sen tehdä, jos olet aidosti asiasta kiinnostunut vaikka et itse apua tarvitse koskaan.
pointti tässä hommassa on se että kun tehdään valitus, niin täytyy pystyä kertomaan milloin oman hakemuksensa on jättänyt ja kuinka kauan aikaa on odottanut sen käsittelemistä. Kun antaa läänille eli nykyiselle aville, mikä se nyt taas olikaan tarkat tiedot, niin asiaan saadaan toivon mukaan jonkinlaista selvyyttä. Vain asianosaiset voivat valittaa.
- hörhöilijä
Olen itse jäkihuollossa, ja toimeentulotuki tulee "oman sossun" kautta oikeaan aikaan.
Kun jälkihuolto loppuu kohta, tulee minulle sama ongelma; missä ne rahat viipyy?
Ps. Odottelen tässä, että pääsen hakemaan pankista tiliotteeni ja pääsen viemään sossuun. - Sossun elätti
Onkohan Mikkelin sosiaalitoimisto ollut Suomesta mukana tutkimuksessa?
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194660240641/artikkeli/tutkimus suomalainen sosiaalityontekija tylyttaa asiakastaan pohjoismaiden eniten.html- ggbgererlkjed
"Lain velvoittamista maksuista ja kuluista maahanmuuttajien osalta emme voi välttyä, mutta mikään laki ei vaadi harkitsemattomaan harkinnan varaan perustuvaa rahan jakoa. Tämän eriarvoisuuden kitkemiseksi esitin, että asia palautetaan ja kaupunginhallitus asettaa työryhmän selvittämään nämä turhat toimeentulotuen nimissä jaettavat maksusitoumukset, joilla maksetaan mm autokouluja, kotiteattereita ja jopa autoja.
Tällainen toiminta asettaa vähävaraiset ihmiset eriarvoiseen asemaan, kun toiset jonottavat kuuliaisesti vuoroaan ja toiset taas ovat etuoikeutettuja nopeaan palveluun sosiaalivirastossa. Olisi välttämätöntä etsiä nopeasti vaihtoehdot, kuinka voidaan lopettaa tällainen tuhlaus rajaamalla rahanjako vain välttämättömään. Arviolta em. maksusitoumuksiin kuluu yli kaksi miljoonaa euroa vuodessa."
http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=543521
Mitenkäs Mikkelissä jaellaan "kunnia-vieraille" näitä harkinnanvaraisia tukia? - rahankäytöstä
ggbgererlkjed kirjoitti:
"Lain velvoittamista maksuista ja kuluista maahanmuuttajien osalta emme voi välttyä, mutta mikään laki ei vaadi harkitsemattomaan harkinnan varaan perustuvaa rahan jakoa. Tämän eriarvoisuuden kitkemiseksi esitin, että asia palautetaan ja kaupunginhallitus asettaa työryhmän selvittämään nämä turhat toimeentulotuen nimissä jaettavat maksusitoumukset, joilla maksetaan mm autokouluja, kotiteattereita ja jopa autoja.
Tällainen toiminta asettaa vähävaraiset ihmiset eriarvoiseen asemaan, kun toiset jonottavat kuuliaisesti vuoroaan ja toiset taas ovat etuoikeutettuja nopeaan palveluun sosiaalivirastossa. Olisi välttämätöntä etsiä nopeasti vaihtoehdot, kuinka voidaan lopettaa tällainen tuhlaus rajaamalla rahanjako vain välttämättömään. Arviolta em. maksusitoumuksiin kuluu yli kaksi miljoonaa euroa vuodessa."
http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=543521
Mitenkäs Mikkelissä jaellaan "kunnia-vieraille" näitä harkinnanvaraisia tukia?minä ainakin maksan auton käyttökustannukset ihan ilman mitään harkinnanvaraisiakin. Tiukkaa tekee, mutta kyllä silti aina pärjää.
- Perheellinen
rahankäytöstä kirjoitti:
minä ainakin maksan auton käyttökustannukset ihan ilman mitään harkinnanvaraisiakin. Tiukkaa tekee, mutta kyllä silti aina pärjää.
Niinpä,Ku maksaa laskut yms.
Pakko on pärjätä vaik tiukkaa tekee. - 5+17+7+1
ggbgererlkjed kirjoitti:
"Lain velvoittamista maksuista ja kuluista maahanmuuttajien osalta emme voi välttyä, mutta mikään laki ei vaadi harkitsemattomaan harkinnan varaan perustuvaa rahan jakoa. Tämän eriarvoisuuden kitkemiseksi esitin, että asia palautetaan ja kaupunginhallitus asettaa työryhmän selvittämään nämä turhat toimeentulotuen nimissä jaettavat maksusitoumukset, joilla maksetaan mm autokouluja, kotiteattereita ja jopa autoja.
Tällainen toiminta asettaa vähävaraiset ihmiset eriarvoiseen asemaan, kun toiset jonottavat kuuliaisesti vuoroaan ja toiset taas ovat etuoikeutettuja nopeaan palveluun sosiaalivirastossa. Olisi välttämätöntä etsiä nopeasti vaihtoehdot, kuinka voidaan lopettaa tällainen tuhlaus rajaamalla rahanjako vain välttämättömään. Arviolta em. maksusitoumuksiin kuluu yli kaksi miljoonaa euroa vuodessa."
http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=543521
Mitenkäs Mikkelissä jaellaan "kunnia-vieraille" näitä harkinnanvaraisia tukia?Taitaa olla aika nihkeesti jaossa valkoihoiselle näitä harkinnanvaraisia.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä983407Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3071860Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471687- 961557
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111516Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4301417Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21380Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381157Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun348997Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden277992