Täällä on puhuttu aivan oikein Lutterista. Täsä prof Ruokasen esitelmästä katkelma:
"3. Kysymys pelastusvarmuudesta
Tunnontarkkana augustinolaismunkkina Martti Luther kamppaili pelastusvarmuuden kanssa. Ajan tapaan hän oli ahkera ripillä kävijä:
Jotta synnit (legalistinen tekosyntioppi) sai anteeksi, ne täytyi tunnustaa. Vain tunnustetut synnit sai anteeksi, mutta miten ihmeessä
ihminen voi olla varma, että hän on tunnustanut kaiken? Kirkon rippiinstituutio
saattoi pitää tiukassa otteessaan epävarmaa sielua.
Tämän lisäksi tunnustamiselle asetettiin psykologinen ehto, ns. rakkauden katumus: synti pitää tunnustaa rakkaudesta Jumalaan, ei
helvetin pelosta. Ihmisen pitää virittäytyä tilaan, jossa hän tuntee surua
siitä, että on synnillään loukannut Jumalan rakkautta.
Pitääkö ihmisen elää jatkuvassa piinaavassa epävarmuudessa pyhän, kiivaan ja "vanhurskaan" Jumalan pelossa? Luther pelkäsi olevansa
valittujen ulkopuolella, koska hän ei saanut aikaan aitoa "rakkauden
katumusta". "Pitikö Jumala rakastaa? Minä vihasin häntä", totesi Luther
myöhemmin.
Lutherin oivallus
Myöhemmin Luther ymmärsi, että synti ei ole vain teko, vaan koko ihminen on vääristynyt suhteessa Jumalaan, "koko ihminen on
kietoutunut itsensä ympärille" , vrt.
Lutherilla ei anteeksiantamus kohdistu
vain tunnustettuihin tekoihin, vaan armo on "kokonaisratkaisu", osallisuus Kristukseen ja hänen ansioihinsa: koko syntinen ihminen
kokonaan Kristuksessa.
Vanhurskaus ei ole Jumalan vaatimus, ei ominaisuus, johon meidän
pitäisi pyrkiä, vaan ilmainen lahja, joka annetaan meille kun meille
annetaan Kristus, jonka otamme vastaan uskossa: "Uskosta vanhurskas
saa elää" (Room. 1:17).
Vanhurskaus ei ole meidän ominaisuutemme joka
lahjoitetaan meille sakramenttien kautta "vuodatettuna armona" , vaan se on Kristuksen ominaisuus, vieras vanhurskaus (iustitia aliena), joka on meissä, kun Kristus on meissä "itse läsnä uskossa"
Ihminen pelastuu sola gratia, sola fide, solum propter Christum, yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden.
Kannattaa miettiä näitä asioita vakavuudella, eikä pilkaten.
"3. Kysymys pelastusvarmuudesta
Tunnontarkkana augustinolaismunkkina Martti Luther kamppaili pelastusvarmuuden kanssa. Ajan tapaan hän oli ahkera ripillä kävijä:
Jotta synnit (legalistinen tekosyntioppi) sai anteeksi, ne täytyi tunnustaa. Vain tunnustetut synnit sai anteeksi, mutta miten ihmeessä
ihminen voi olla varma, että hän on tunnustanut kaiken? Kirkon rippiinstituutio
saattoi pitää tiukassa otteessaan epävarmaa sielua.
Tämän lisäksi tunnustamiselle asetettiin psykologinen ehto, ns. rakkauden katumus: synti pitää tunnustaa rakkaudesta Jumalaan, ei
helvetin pelosta. Ihmisen pitää virittäytyä tilaan, jossa hän tuntee surua
siitä, että on synnillään loukannut Jumalan rakkautta.
Pitääkö ihmisen elää jatkuvassa piinaavassa epävarmuudessa pyhän, kiivaan ja "vanhurskaan" Jumalan pelossa? Luther pelkäsi olevansa
valittujen ulkopuolella, koska hän ei saanut aikaan aitoa "rakkauden
katumusta". "Pitikö Jumala rakastaa? Minä vihasin häntä", totesi Luther
myöhemmin.
Lutherin oivallus
Myöhemmin Luther ymmärsi, että synti ei ole vain teko, vaan koko ihminen on vääristynyt suhteessa Jumalaan, "koko ihminen on
kietoutunut itsensä ympärille" , vrt.
Lutherilla ei anteeksiantamus kohdistu
vain tunnustettuihin tekoihin, vaan armo on "kokonaisratkaisu", osallisuus Kristukseen ja hänen ansioihinsa: koko syntinen ihminen
kokonaan Kristuksessa.
Vanhurskaus ei ole Jumalan vaatimus, ei ominaisuus, johon meidän
pitäisi pyrkiä, vaan ilmainen lahja, joka annetaan meille kun meille
annetaan Kristus, jonka otamme vastaan uskossa: "Uskosta vanhurskas
saa elää" (Room. 1:17).
Vanhurskaus ei ole meidän ominaisuutemme joka
lahjoitetaan meille sakramenttien kautta "vuodatettuna armona" , vaan se on Kristuksen ominaisuus, vieras vanhurskaus (iustitia aliena), joka on meissä, kun Kristus on meissä "itse läsnä uskossa"
Ihminen pelastuu sola gratia, sola fide, solum propter Christum, yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden.
Kannattaa miettiä näitä asioita vakavuudella, eikä pilkaten.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun M. Luther kamppaili munkkina rippinsä ja syntisyyden tunteensa kanssa, hän oli kirkon silloin opetuksen orja:
1400-luvun lopuilla ajateltiin kirkossa, että ihminen on päätöksissään ja valinnoissaan
v a p a a. Ajateltiin, että Jumala e i kiellä armoansa niiltä, jotka tekevät voitavansa.
Jumala siis kunnioittaa ihmisen vapautta ja odottaa, että ihminen tekee aloitteen, v a i n
sen pikkuriikkisen muutoksen, johon hän kykenee. Aivan minimaalinen katumuksen ajatus Jumalaa kohtaan riittää. Jumala on niin suuri ja ihmistä mahtavampi, että hänen ääretön rakkautensa saa hänet tekemään vastareaktion tätä katuvaista kohtaan.
Tällainen järjestelmä ihastutti mm. Lutherin kiistakumppani Erasmus Rotterdamilaista.
Luther oli eri mieltä - hänen kokemuksensa ja hänen oivalluksensa Jumalan sanasta toivat siihen ratkaisuun:
JOS ihmisen vapaalle ratkaisulle annetaan vaikka ihan minimaalinen rooli ja merkitys, riippuu koko pelastuskin tästä minimistä. Jos vapaa ratkaisu ansaitsee ihmiselle aivan vähän ja armo loput, miksi vapaa ratkaisu on avainasemassa ja saamassa palkinnon?
Kumotessaan Erasmuksen väitteitä Lutehr opetti, että ihmisellä ei ole vapaata ratkaisuvaltaa niissä asioissa, jotka ovat hänen yläpuolellaan.
Lutherin mukaan ihminen on olento, jonka olemassaoloon vaikuttaa ratkaisevasti todellisuuden ulkopuolinen, transsendenttinen voima; Jumala ja saatana taistelevat vaikutuksesta ihmisen tahtoon. Epäusko sitoo ihmisen saatanan orjuuteen, vain Pyhän Hengen työ voi hänet siitä vapauttaa.
Näin opetti aikoinaan jo Augustinus.
Lutherin vastustajalle, kääntyminen oli vain psykologinen tapahtuma, hän ei nähnyt Pyhän Hengen työn osuutta kääntymisessä, ei liioin ihmisen persoonallista pahaa (perisynti).
Lutehrin mielestä nämä vapaan ratkaisuvallan opettajat edustivat Paavalin vihaamaa omaavanhusrskautta; uskonratkaisu oli ihmiskeskeinen, eikä Jumalakeskeinen. Niin kauan kuin ihminen "ei ole täysin, totaalisesti epätoivoinen itsestään", hän on siinä luulossa, että hän kykenee johonkin pelastuksensa asiassa.
---------
Kannattaa aivan rauhassa ja ilman kiihkoa miettiä näitä asioita. Ne käsitykset, joita vastaan Luther tässä taisteli, eivät ole jääneet sinne 500 vuoden taa. Niitä voi kuulla hyvinkin hartaasti esitettynä jossakin "luterilaisessa" pienyhteisössä.
Jumalalle Lutherille ja kirjoittajalle myös, kun laitoit nain kirkkaan evankeliumin tähän esiin.