Keskiolut

Huoltoasemilta ja kioskista,tuo kalja pois,Tuplasti hintaa lisää.Vain Alkoon myyntiin.
20665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

ostaan. Neuvoksi laita silmät kiinni ohikulkiessasi ja hillitse himosi.

Äänestä
  • Pelkään nuorten puolesta,on surullista seurata noita pulioppiin otettuja nuoria,otan vielä hallitusti.

    Äänestä

  • Nuorten kirjoitti:

    Pelkään nuorten puolesta,on surullista seurata noita pulioppiin otettuja nuoria,otan vielä hallitusti.

    kehityksestä ja etenkin sen seurauksista. Kun alkoholi piti saada kauppoihin, sitä perusteltiin sillä, että suomalaiset oppisivat eurooppalaisen sivistyneen tavan käyttää alkoholia. No, meilläpä on aivan oma "sivistynyt" tapamme ottaa alkoholia, haettiinpa alkomaholi kaupasta tai alkosta, kuten on nyt saatu tuta. Nyt vain nuoret päivittäin saavat mallia aikuisilta kassajonossa, kun edellä menevät omat vanhemmat, tuttava-aikuiset, opettajat ja ohjaajat kantavat niska väärässä sixpackkeja autoon. Voisiko nuori huonompaa mallia saada? Olen aika usein joutunut selittelemään omille lapsille, jotka kauhistelevat mm. harrasteohjaajien kantamia juomamääriä (ehkä heille tulee vieraita, ehkä heillä on jotkin juhlat jne. jne.).

    Äänestä

on kokemusta kaljakiellosta ja kuinkas kävikään? Asia ei varmasti korjaannu tekemällä oluesta kielletty hedelmä.

Äänestä
  • kielloilla mitään aikaan saada.
    Paljon syvemmältä nämä asiat lähtee.
    aatelkaapa ite.

    Äänestä

  • mao kirjoitti:

    kielloilla mitään aikaan saada.
    Paljon syvemmältä nämä asiat lähtee.
    aatelkaapa ite.

    mitään vaikutusta, esimerkiksi? Enpä ole kuullut kenenkään, joka on lakiasioiden kanssa tekemisissä, väittäneen esim. rattijuoppouden vähenneen, kun alkoholi halpeni veroalen vuoksi. Käsittääkseni enemmistö myöntää, että veroale oli virhe. Ja kyllähän juoppoja näkyi katukuvassamme paljon vähemmän eikä nuorten juominen ollut alkuunkaan tällainen ongelma, kun alkoholia sai vain viinakaupasta ja ravintoloista.

    Äänestä

  • Aloittajan linjoilla kirjoitti:

    kun joissakin maissa alkoholi on vapaasti saatavissa melkein ympärivuorokauden.
    Muilla konsteilla nämä asiat pitää muuttaa meillä,esim,raittius valistusta kouluihin ja tietoiskija asennemuutoksien muokkausta.Humalassa oleminen ja toilailu negatiiviseksi asioiksi.

    Se on iskostunut maan kulttuuriin,mehän vielä harjotellaan,ei osata ottaa oikein,otetaan aina lärvit.Se on nautinto aine,Suomalaisilla se on humalanhaukuista ryyppäämistä.Olen huomioinut kaupassa kassan hihnalla on yhä enempi mäyräkoira maitopurkin seurana.En kyttäile kuka ostaa,ostan itsekin,en varmaan ostais ruokaostoksien yhteydessä,jos se olisi Esim. Alkossa.

    Äänestä

  • mao kirjoitti:

    kun joissakin maissa alkoholi on vapaasti saatavissa melkein ympärivuorokauden.
    Muilla konsteilla nämä asiat pitää muuttaa meillä,esim,raittius valistusta kouluihin ja tietoiskija asennemuutoksien muokkausta.Humalassa oleminen ja toilailu negatiiviseksi asioiksi.

    Absolutisti tai pellit seis. Näyttää olevan suomalaisten tyyli. Siksi olemme "maailman nopein kansa" ja menestymme monissa asioissakin. Tämä nyt ei vain ole niin kehuttava sarka menestyksen kentillä!

    Äänestä

  • Kaikki tai ei mitään kirjoitti:

    Absolutisti tai pellit seis. Näyttää olevan suomalaisten tyyli. Siksi olemme "maailman nopein kansa" ja menestymme monissa asioissakin. Tämä nyt ei vain ole niin kehuttava sarka menestyksen kentillä!

    Tuhoaa aivoista osan ,alkoholin suurkäyttäjän aivot,ne vaan kutistuu, ihminen tylsistyy,Dementia ym. ongelmat ovat väistämättä edessä meillä monella,alkoholia runsaasti käyttävällä nämä nopeutuvat huomattavasti, tappaa hitaasti mutta varmasti.Niin ei kai tässä ole kiire mihinkään?

    Äänestä

  • Aloittajan linjoilla kirjoitti:

    mitään vaikutusta, esimerkiksi? Enpä ole kuullut kenenkään, joka on lakiasioiden kanssa tekemisissä, väittäneen esim. rattijuoppouden vähenneen, kun alkoholi halpeni veroalen vuoksi. Käsittääkseni enemmistö myöntää, että veroale oli virhe. Ja kyllähän juoppoja näkyi katukuvassamme paljon vähemmän eikä nuorten juominen ollut alkuunkaan tällainen ongelma, kun alkoholia sai vain viinakaupasta ja ravintoloista.

    että vaikka hintaa ( veroa) nostetaan ei kulutus laske. Tässä maassa alkoholikeskustelu käydään sen pienen vähemmistön ehdoilla, joka todella juo.

    Äänestä

  • Kaikki tai ei mitään kirjoitti:

    Absolutisti tai pellit seis. Näyttää olevan suomalaisten tyyli. Siksi olemme "maailman nopein kansa" ja menestymme monissa asioissakin. Tämä nyt ei vain ole niin kehuttava sarka menestyksen kentillä!

    muuallakin kuin Suomessa.

    Äänestä

  • Ryyppy..... kirjoitti:

    Tuhoaa aivoista osan ,alkoholin suurkäyttäjän aivot,ne vaan kutistuu, ihminen tylsistyy,Dementia ym. ongelmat ovat väistämättä edessä meillä monella,alkoholia runsaasti käyttävällä nämä nopeutuvat huomattavasti, tappaa hitaasti mutta varmasti.Niin ei kai tässä ole kiire mihinkään?

    Tämä on todettu.

    Äänestä

  • fani-fani kirjoitti:

    että vaikka hintaa ( veroa) nostetaan ei kulutus laske. Tässä maassa alkoholikeskustelu käydään sen pienen vähemmistön ehdoilla, joka todella juo.

    tuloksia synny!Alkoholihaitat ovat räjähdysmäisesti nousseet veroalen myötä. Sen tietää, kun lukee lehtijuttuja mm. käräjätuomioista. Useimmissa tappeluissa alkoholilla osuutta asiaan ja rattijuoppoja jää kiinni yhtenään.

    Äänestä

ruokakauppoihin ja heti. Holhoaminen saisi jo loppua tässä maassa.

Äänestä
  • Jos joku kuvittelee alkoholin käytön loppuvan tai vähenevän kielloilla ja hinnankorotuksilla on hakoteillä pahasti. Se ongelma on silloin hänellä, joka näitä rajoituksia halajaa.

    Äänestä

  • juon silloin kun haluan kirjoitti:

    Jos joku kuvittelee alkoholin käytön loppuvan tai vähenevän kielloilla ja hinnankorotuksilla on hakoteillä pahasti. Se ongelma on silloin hänellä, joka näitä rajoituksia halajaa.

    juuri näin.

    vähenisi, jos alkoholia ei saisi joka kaupasta ja kioskista.

    Äänestä

  • juon silloin kun haluan kirjoitti:

    Jos joku kuvittelee alkoholin käytön loppuvan tai vähenevän kielloilla ja hinnankorotuksilla on hakoteillä pahasti. Se ongelma on silloin hänellä, joka näitä rajoituksia halajaa.

    Osa jo rappioholisteja ja veronmaksajien kontolla! Kyllä me aikuiset alkosta ainetta saadaan, mutta tuo nuoriso hakee jopa alaikäisenä kaupoista jne. Aina ei muun asiakaskunnan seasta huomaa aikuisen näköistä alaikäistä, jotta kysyisi paperit.

    Äänestä

veronmaksajille tai on jo tulleet nuo oluen kittaajat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pois.. kirjoitti:

Huoltoasemilta ja kioskista,tuo kalja pois,Tuplasti hintaa lisää.Vain Alkoon myyntiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu