Masennus 3v

Kyselen, löytyykö kohtalotovereita?

Olen ollut masentunut vakavasti kohta kolme vuotta. Terapiat on käyty apua saamatta, lääkkeet kokeiltu. Kehooni eivät lääkkeet tehoa, syytä ei tiedetä. Vain todella isot annokset toimivat ja niissä alkaisi haitat mennä aika lailla isommaksi kuin hyödyt.

Pääsin hyvään yliopistoon samana vuonna kuin masennuin, munasin siellä kaiken. Yritin potkia ja sätkiä siellä pari vuotta, toisten ihmetellessä mikä minua vaivaa. Sen jälkeen jäin sairaslomalle ja olen "ystävieni" minut hylättyä täysin erakoitunut. Työtä en pelkää, päin vastoin siitä nauttisin.

Olen jäänyt paikalleni elämässäni, koska olen erakoitunut. Pelkään ihmisiä suunnattomasti. En pysty hakemaan töitä, koska en pysty kohtaamaan ihmisiä. Kaikki haukkuvat minua laiskaksi. Tosi asiassa valvon kaikki yöt vain syyllistäen itseäni siitä, etten ole normaali ja etten ole kyennyt "ottamaan itseäni vain niskasta kiinni".

Haudon jatkuvasti itsemurha-ajatuksia, päätän päivämääriä ja kerään lääkkeitä. En löydä elämästä kolmen vuoden masennuksen jälkeen enää yhtään ilon aihetta, olen todellinen perkele jo perheellenikin, jonka luona usein käynvaikka yksin asunkin yleisesti ottaen.

Onko täällä muita, joiden masennus on kestänyt kolmekin vuotta? Onko täällä muita, jotka kokevat, etteivät saa elämästään mitään otetta? Tätä en oikeastaan toivo, mutta tieto kohtalotovereista jollain tavalla lohduttaisi.
6603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

itse olen aikoinani kärsinyt kovastakin masennuksesta ja peloista. Etsin apua kaikkialta ja sain paljon apua eri luontaishoidoista, tässä niitä luontaishoitoja, joita käytin, ehkäpä jollekin teistä voisi olla näistä apua...

-mäkikuismaa kannattaa ehdottomasti kokeilla! Netistä löytyy paljon ihmisten kertomuksia, kuinka se on auttanut nousemaan syvästä pahasta olosta, netissä paljon keskustelua mäkikuismasta ja paljon hyviä tarinoita siitä!

-omega 3- sitä saa pellavansiemenöljystä ja kalaöljyistä. Molemmista myös paljon tutkimustietoa ja hyviä kokemuksia. Kannattaa kokeilla jompaakumpaa, molemmissa hyviä rasvahappoja, jotka tasapainottavat ja hoitavat aivoja ja hermojärjestelmää. Sopii hyvin yhteen mäkikuisman kanssa.

-yrteistä kokeilemisen arvoisia ovat myös valeriaana (rauhattomuus, unettomuus, pelot), kärsimyskukka (rauhoittava), avena sativa eli kauranverso (hermoja vahvistava ja rauhoittava). Näitä saa erikseen luontaistuotekaupoista ja on myös paljon luontaistuotteita, jossa useampaa rauhoittavaa yrttiä yhdessä, esim. Relaxor ja Ericamax.

-Bachin kukkatipat: 38 erilaista kukkatippaa (homeopaattisia), jotka auttavat erilaisiin henkisiin tiloihin, kuten masennukseen, toivottomuuteen, erilaisiin pelkoihin, vihaan, katkertuuteen, itseinhoon jne. Netissä myös paljon Bachin kukkatipoista, kannattaa katsoa. Esim. mustard-uute auttaa syvään, synkkään masennukseen, jossa ei mitään valoa.

-ruokavalio. Itselleni on ollut paljon apua, kun jätin kaikki valkoiset viljatuotteet pois ja sokerit ja kofeiinit. Monilla valkoisten vehnäjauhojen poisjättäminen auttaa hurjasti, voi olla keliakia tms, jossa tietty ruoka-aine ei sula elimistössä ja aiheuttaa fyysisiä ja jopa psyykkisiä oireita (monilla jopa skitsofrenia on helpottanut hurjasti ruokavaliomuutoksilla ja tiettyjen ruoka-aineiden poisjättämisellä). Paljon vihanneksia ja hedelmiä ja täysjyväviljoja, kalaa, riisiä, jne. ja tietysti paljon hyviä rasvahappoja ja omegoja (oliiviöljy, pellavansiemenöljy, kalaöljy, seesamöljy ja muut...)

-kokeilin sinkkiä, kun luin että esim. skitsofreenikoille se on auttanut, ja tajusin että ruokavaliossani oli täysi puute sinkistä, aloitin käytön, ja parin kuukauden kuluttua tuntui, että hermot vahvemmat, se jotenkin vahvisti, voimisti ja paransi pelkotiloja ja sitä synkkyyttä, jossa olin. Magnesium on myös hyväksi, näitä kahta mineraalia kannattaa kyllä kokeilla.

-e-pillerit laukaisevat joillakin paniikkihäiriötä, pelkoja, kamalia mielialanmuutoksia, jopa syvää masennusta. Olen kuullut ja lukenut ihmisistä, joilla masennuskin lähtenyt pois e-pillerien poisjättämisellä. Kaikille e-pillerit eivät tietenkään aiheuta näitä, mutta joillekin kyllä, kaikki ovat erilaisia. netissä on myös paljon keskustelua ja kertomuksia tästä.

-musiikki, elokuvat, taide ja kirjoittaminen. Päivittäinen kirjoittaminen ja sellaisen asian tekeminen, joka tuntuu omalta itseltä ja hyvältä.

-sellainen urheilu, josta pitää, vaikkapa kävely tai venyttely tai uiminen, ihan mikä vaan!

-itse mietin elämäntilannettani, ja tajusin etten voi pakottaa itseäni olemaan sellaisissa olosuhteissa, jossa olen vihainen, ahdistunut ja tunnen olevani kuin "loukossa", kuin lintu häkissä, jossa ei voi olla oma itsensä ja seurata "sydämensä ääntä". Lopulta rohkaistuin vapauttamaan itseni siitä, mikä teki minut onnettomaksi.

-lupa haaveilla ja toivoa parempaa huomista. haaveilu oli välillä se, joka piti hengissä...

-kirjoita/ laula/ tee taidetta siitä tuskasta jota koet, joskus kun elämme sen helvetin ja tuskan läpi, se ei jää jumittamaan, vaan siitä jopa voi päästä yli.

-ai niin, ja kokeilin myös aromaterapiaa; neroli ja jasmiiniöljyt ovat hyviä masennuksen- ja ahdistuksen parantajia. Oli siitä aromaterapiastakin apua!

Äänestä

Monet vuodet.
Kunnes lähdin "vertaisryhmään", jossa toisilla samoja ongelmia. Siellä sai (Ei pakkkoa)puhua ja kuunnella. Yhteisä tutustumismatkoja, retkiä.

Olen tervehtynyt tuosta kaikesta.?
Niin voit sinäkin, kun haet ensin apuja> keskustelu terapiaa.> vertaisilta.

Äänestä

Et ole yksin. Toivon, että edes tieto siitä auttaa.

Itse olen ollut vähintäänkin tuplasti pidempään vakavasti masentunut ja elämäni on ollut kuin yhtä painajaista, jota moni ei edes kestä kuunnella.
Erakoitunut en silti vielä ole, mutta etääntynyt monista ja elän melko "juuretonta" elämää, jossa suunnitelmat saattavat vaihtua useita kertoja päivässä, samoin kuin mieliala. Nuoreen ikääni nähden minulla on ollut lukuisia lyhyitä työsuhteita, oppilaitoksia ja matkoja pitkin maailmaa. Tänään viimeksi irtisanouduin. En osaa keskittyä vain yhden asian eteenpäin viemiseen pitkällä tähtäimellä. Sitoomukset maallisiin asioihin ahdistavat. Elämäni on ollut sen verran rankkaa, etten usko pysyvyyteen ja jokaista tyyntä hetkeä seuraa myrsky. Joskus mietin onko minut kirottu vai onko tämä vain karmaa entisestä
elämästä. Ystäväni kauhistelevat sitä, mitä olen
joutunut kokemaan. En ole päivä kerrallaan eläjä tai liikoja tavoitteleva. Itseasiassa olen hyvin kiltti ja hyväntahtoinen ihminen, itseluottamukseni on hyvä. En vain saa elämästä otetta, en ole saanut vuosiin. En osaa pysyä paikoillani ja seuraavan päivän suunnitelmat voivat hyvin muuttua yön aikana.

Äänestä

tilanne sillä erolla että hoidan perheeni / kotini vielä lähes hyvin.Pelko jatkuvasti pyllyssä että mitä jos joku päivä en pysty siihenkään.

Äänestä

Et todellakaan ole ainoa masentunut tällä planeetalla tai edes pienessä Suomessamme. Itse olen kärsinyt masennusoireista jo nuoruusiästä lähtien. Olen saanut työvyttömyyseläkepäätöksen, joten eläkepäivät alkavat pian.

Minulle masennusta eivät lääkkeet ole parantaneet. Käytän kuitenkin ajoittain lääkitystä helpottamaan masennusoireita.

Minulle tärkeä voimavara sairastumessani on ollut masentuneiden vertaisryhmät. Ryhmässä käydessäni olen saanut tuntea, että en ole sairauteni kanssa yksin. Lisäksi vertaisryhmä on tarjonnut minulle yhteisön, johon kuulua.

Masentuneille tarkoitettuja vertaisryryhmiä on ainakin Mieli Maasta ry:llä (www.mielimaasta.fi).
Lisäksi ryhmiä voi olla paikallisten mielenterveysyhdistysten järjestäminä.

Voimia Sinulle ja kaikille muille tämän viestin lukijoille!

Vertainen

Äänestä

Vai vasta 3v? Oho... Täällä on 15v "masennusta" takana, mikään ei ole muuttunut. Päätän päiväni kesällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kohtalotovereita? kirjoitti:

Kyselen, löytyykö kohtalotovereita?

Olen ollut masentunut vakavasti kohta kolme vuotta. Terapiat on käyty apua saamatta, lääkkeet kokeiltu. Kehooni eivät lääkkeet tehoa, syytä ei tiedetä. Vain todella isot annokset toimivat ja niissä alkaisi haitat mennä aika lailla isommaksi kuin hyödyt.

Pääsin hyvään yliopistoon samana vuonna kuin masennuin, munasin siellä kaiken. Yritin potkia ja sätkiä siellä pari vuotta, toisten ihmetellessä mikä minua vaivaa. Sen jälkeen jäin sairaslomalle ja olen "ystävieni" minut hylättyä täysin erakoitunut. Työtä en pelkää, päin vastoin siitä nauttisin.

Olen jäänyt paikalleni elämässäni, koska olen erakoitunut. Pelkään ihmisiä suunnattomasti. En pysty hakemaan töitä, koska en pysty kohtaamaan ihmisiä. Kaikki haukkuvat minua laiskaksi. Tosi asiassa valvon kaikki yöt vain syyllistäen itseäni siitä, etten ole normaali ja etten ole kyennyt "ottamaan itseäni vain niskasta kiinni".

Haudon jatkuvasti itsemurha-ajatuksia, päätän päivämääriä ja kerään lääkkeitä. En löydä elämästä kolmen vuoden masennuksen jälkeen enää yhtään ilon aihetta, olen todellinen perkele jo perheellenikin, jonka luona usein käynvaikka yksin asunkin yleisesti ottaen.

Onko täällä muita, joiden masennus on kestänyt kolmekin vuotta? Onko täällä muita, jotka kokevat, etteivät saa elämästään mitään otetta? Tätä en oikeastaan toivo, mutta tieto kohtalotovereista jollain tavalla lohduttaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu