Olen aika hukassa omien oireideni kanssa ja tuntuu, että kohta napsuu ihan silkasta pelosta. Syksyllä 2007 mulla oli kovaa työstressiä ja unettomuutta. Kävin noihin aikoihin myös poistattamassa kaksi viisaudenhammasta (elämäni hirvein kokemus...), minkä jälkeen alkoi jatkuva nieleminen ja välillä tuli tunne, etten enää osaa/pysty niellä. Joulun tienoilla alkoi tuntumaan, että ruoka tarttuu kurkkuun ja että on pala kurkussa. Uudenvuodenpäivänä sain "kohtauksen" eli tuntui kuin tukehtuisin, rintakehän yläosaa puristi ja että kurkussani olisi pala. Paniikissa oksensin, tosin ulos tuli vain sitkeää limaa. Menin päivystykseen, mistä minut lähetettiin korva-, nenä- ja kurkkutautien osastolle. Nenän ja nielun tähystyksessä ei löytynyt mitään, kaikki röörit olivat auki, mutta varmuudeksi aloitettiin Nexium-vatsahappolääkitys ja sain lähetteen gastroskopiaan. Lopetin myös tupakanpolton ja kahvin. Lääkkeet tuntuivat tehoavan kunnes menin uuteen viisaudenhampaidenpoistoon. Sain matkalla taas "kohtauksen", jonka johdosta aloin miettimään mahdollista paniikkihäiriötä?! Toisesta tähystyksestä ei löytynyt myöskään mitään. Jossain vaiheessa niskahartiaseutuni oli aivan jumissa, mikä varmaan aiheutti pitkän huimausjakson. Syön edelleen Nexiumia eikä minulla ole muita oireita kuin paine nielussa/suussa. Siis jos oireisiin ei lasketa mm. sitä, että täysinäisiin busseihin ja juniin en voi mennä, jännitän sosiaalisia tilanteita ihan kauheasti, kuvittelen nykyään sairastavani vaikka mitä tauteja, kaupan jonon ollessa pitkä ahdistun ja saatan alkaa hikoilemaan, pelkotiloja on paljon jne.
Kaikki neuvot otetaan kiitollisina vastaan...:)
Kaikki neuvot otetaan kiitollisina vastaan...:)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itselle tulee mieleen oma sairastumiseni.Oireesi kuulostavat osittain samoille. Paras neuvo on että menet lääkäriin ja jos vain rahallisesti mahdollista, niin suoraan yksityiselle psykiatrille. Itse luulin kanssa sairastavani paniikkihäiriötä, mutta minulla olikin yleistynyt ahdistuneisuus ja keskivaikea masennus. Kokemuksesta voin sanoa ettei kannata jäädä odottamaan että kyllä se joku päivä helpottaa. Hae rohkeasti apua lääkäristä ajoissa. Itse hain apua ensimmäisen kerran 3 vuotta sitten. Silloin en kertonut lääkärille suoraan kaikista oireista ja en saanut käynneillä sanotuksi että on välillä mennnyt huonommin, lääkkeet eivät kunnolla auttaneet jne. Kuvittelin että kun pahin paniikki oli ohi, niin selviän lopusta itse. No, en selvinnyt vaan viime keväänä sama tilanne tuli pahana uudelleen. Ei kannata jäädä kotiin miettimään vaan rohkeasti apua hakemaan.
kuulostaa ihan selvästi paniikki/ahdistuneisuushäiriöltä.Itselläni se ehti jo tosi pahaksi kun juoksin lääkäreiden käskystä tutkimuksesta toiseen.Kävin läpi selkäydinneste tutkimukset,magneettikuvaukset yms.Aina kaikki oli kunnossa,mihinkään ei löytynyt syytä.Oireinani oli että en voinut mennä paikkoihin jossa oli vieraita ihmisiä,minua pyörrytti ja oksetti,pala oli kurkussa,en uskaltanut olla ollenkaan yksin,pelkäsin että kuolen.Tärisin ja vapisin,minulla oli näköhäiriöitä ja mitähän muuta vielä.en edes muista koska elämä oli helvettiä.Sitten kuulin serkultani joka kuvaili ystävänsä paniikkihäiriö oireita että sama voisi olla minullakin.Mietein asiaa hetken,kävelin lääkäriin ja sanoin että minulla on paniikkihäiriö ja tarvitsen siihen lääkkeet.Yllätys yllätys,oma diagnoosi osui oikeaan ja noin kuukauden päästä tilanne oli jo parempi.Nyt siitä kun aloitin lääkityksen on kulunut kaksi vuotta.Elän aivan kuin normaalit ihmiset.Ainut mitä en vieläkkän ole pystynyt tekemään on että en jää yksin yöksi kotiin.Joku pelko syvällä sisällä kaivertaa.Vielä tulee sekin päivä että pystyn sen tekemään.Kehitankin sinua ehdottomasti hakeutumaan lääkäriin ja puhumaan omasta epäilystä.Ei kannata antaa pelon viedä itseään aivan loppuun.Asiaan saa apua. hekasu