Asuntoni ei ole kotini

Minulla on meneillään 20. muutto.
Olen tottunut pienestä pitäen muuttamaan eri koteihin, ensin vanhempien työn takia, sittemmin omani. Kun kasvaa siihen, että koti on siellä missä ihminen itse, niin siitä väliaikaisestakin tulee turvapaikka, oma pesä, minne mennä lepäämään.

Kun päätät että kotisi on siellä missä sinäkin, niin pääset helpommalla. Silloin saat aikaa etsiä rauhassa sitä "oikeaa kotia."

Mksi muutit tuohon, se kiinnostaisi? Itselleni on pari kertaa käynyt niin, että ei ole tarvinnut mennä edes taloon/asuntoon sisään kun jo kaikki vaistot pistää hanttiin eikä halua muuta kuin poistua paikalta tutkimatta asumisen mahdollisuutta sen kummemmin. Tulee niinkuin negatiivisia vibroja, jos ymmärrät.

...is my home ;)

Tällä hetkellä menossa 23 asunto. Lähes kaikki ollu koteja. Mikä tekee kodin?

- vanhat rakkaat tavarat
- kissa nukkumassa sohvalla
- turvallisuus
- naapureihin tutustuminen
- hyvä kahvinkeitin
- isoäidin kutoma räsymatto eteisessä
- paljon kamaa seinillä

:D

Mikä tekee sun asunnosta kodin?

Kyllä. Asuimme rivitalossa, asunto oli ok, mutta kaikki muu pisti vastaan koko ajan. Naapurit oli ympärillä joka puolella, aina kun meni ulos, tuntui, että sata silmäparia tuijottaa joka puolelta niskaan. Se oli todella ahdistavaa aikaa. Ääh, se saattoi johtua myös mökkihöperyydestä;) olin silloin kahden pienen lapsen kanssa kaikki päivät kotona. Emme asuneet kyllä osoitteessa kahta vuottakaan, asumme nykyään omakotitalossa rauhallisella alueella.

Kodeissa - siis asunnoissa - on oma tunnelmansa, toiset ovat nille herkempiä kuin toiset.

Itse ahdistuin niin eron jälkeen silloisesta asunnosta, että oli pakko muuttaa. Ja se kuulkaa helpotti oloa, ja aloitti eheytymisen prosessin. Mutta en suinkaan ryhtynyt lätkimään tauluja seinille jne, vaan kuulostelin pitkään, ennenkuin tuli olo, että nyt voisi alkaa vähän sisustamaan.
Koti siitä tuli kuitenkin heti, muuttolaatikoiden ja kaaoksen keskellä. Ja sen teki nimenomaan se joku: ilmapiiri, tunnelma, fiilis....

Tavallaan. Ensimmäinen omistusasuntoni oli sellainen, että totesin etuovella jo, ettei tätä ainakaan. No, ostin sen kuitenkin ja viihdyin siellä 8 vuotta. Tein siitä kotini. Lopulta alkuperäinen syy eli asunnon pieni koko sai muuttamaan pois. Selvitä itsellesi mitä tarvitset ja etsi sellainen asunto ilman kiirettä.

tehtävä koti oli se sitten Manhattanilla, aavikolla, viidakossa tai missä muualla hyvänsä. Itse olen asunut yli kahdessakymmenessä maassa enkä enää edes muista kuinka monessa asunnossa. Kyllä se heti kolahtaa kun astuu sisälle jos asunto on tarkoitettu minulle. Monesta kämpästä on joutunut pyörähtään eteisestä heti ulos, jos on sisälle asti erehtynyt. Jotkut paikat ovat kyllä sellaisia, ettei valinnan varaa juuri ole, mutta silloinkin asunnosta on yritettävä tehdä koti. Täällä maailmalla asuessa on se hyvä puoli, että vuokralla asuminen on ihan normaalia, koska se on ainoa asumismuoto, sillä muita vaihtoehtoja ulkomaalaisille ei ole. Suomessa on vähän toisin, sillä ympäristön paine pakottaa omistuspohjaiseen asumiseen. Kaikilla pitäisi olla omistusasunto vaikkei sitä välttämättä edes tarvitsisi. Minullakin on Helsingin ydinkeskustassa noin sadan neliön kämppä etupäässä tyhjänä. Sitä tulee käytettyä vain ollessani lomalla Suomessa, mutta lomatkin voisin hyvin viettää mökilläni maaseudun rauhassa. Siis täyttä hulluutta, mutta minkäs teet.

Allors, mulle tulee toi laulu mieleen silloin kun äijä on ärsyttävä. Eli ihmisistä on kiinni missä on hyvä fiilis vaikka seinät ois pahvia. Ja vastaavasti vaikka seinät olis kultaa niin jos niiden sisällä on tunteettomia psykopaatteja ei se loota tunnu kodilta... ja kun rahat loppuu niin rakkaus lentää ikkunasta ulos...viimeistään!