ne tiedä mistä aloittaa, mutta jotenkin tunnen olevani epäonnistunut kasvatuksessa tai yleensäkin lasteni elämästä.
molemmilla lapsillani on vaikaasteinen dysfasia, vanhempi 7v ja nuorempi 6v.
he eivät puhu aina "normaalisti" eivätkä aina ymmärrä käsitteitä. kaikilla muilla tuttava lapsilla ei ole tätä ongelmaa. sitä kehutaan paljon,kuinka hyvin heidän lapset osaavat. ja täytyy myöntää, kateeksi käy, kun toisten lapset puhuvat selvästi ja ymmärtävät vaikeastikin kerrottavat asiat. vastein tahtoani, olen alkanut olla pitämättä muitten lapsista. ehkä olen vain katkera siitä, miten helppoa muilla on.
jokainen aamu on vaikeaa kun lapset pitää saada eskariin/hoitoon. tappelemme puolituntia ennenkuin lapset suostuvat menemää- ja silloin myös olemme puoli tuntia myöhässä. muitten lapsilla ei ole tätä ongelmaa kuulemma ilmennyt. olen saanut jopa kuulla siitä, että meneekö kotona hyvin,koska lapsi ei halua lähteä aamuisin, mun mielestä asia on päinvastoin: luulen, että heitä varmana pilkataan siellä, muuthan on normaaleja!!!
ja täällä samperin tuppukylässä ei ole dysfasia-luokkia..ja eilen sain tietää että jos vanhempi lähtee eskariin syksyllä(pidennetty oppivelvollisuus), on luokassa 30 oppilasta.
tuntuu niin pahalta.. kylällä ei ole kunnon resursseja hommata erityisavustajaa.. ja sen tietää että lapseni tulee saamaan huonon oppimahdollisuuden- tai hänet leimataan tyhmäksi.
tuntuu niin pahalta..
tutut katsovat niin kummatusten, jos sanon iloisesti esim. poikani sanoi tänään "myrsky" sanan kunnolla.. heidän lapsensahan osaa sanoa kaikki sanat oikein..miten he voisivat ymmärtää :(
joka ikinen päivä joudun tavallaan inhottaviin tapauksiin..kahvilla käydessä vieraat ihmiset puhuvat lapsilleni ja kyselevät, mutta lapset ei vastaa pahemmin- koska eivät uskalla puhua vieraille. saan kuulla sitten ties mitä kommenttia huonosta tavasta.
kerran minulta pääsi itku kun olin töissä. lapseni eskarikaverin äiti tuli( itkyu tuli siis äidin lähdön jälkeen), ja kertoi kuinka hänen poikansa ja minun poikani olivat leikkineet keskenään jotain avaruusleikkiä. itse en tiennyt mitään hänen poikansa nimeä- saati tuosta leikkimisest,vaikka ovat lapset tunteneet jo 8kk. lapseni eivät kerro minulle päiväntapahtumia, koska aika käsitteet ja menneisyys on vaikeasti kerrottavissa.
helpottaa vähän kun kirjoitin tänne, se on sitten eriasia mitä kommenttia tulee takaisin. no ampukaa mut ja kivittäkää. tai kertokaa edes miten ihmeessä en vertaisi lapsiani muihin- koittakaa silti ymmärtää.
molemmilla lapsillani on vaikaasteinen dysfasia, vanhempi 7v ja nuorempi 6v.
he eivät puhu aina "normaalisti" eivätkä aina ymmärrä käsitteitä. kaikilla muilla tuttava lapsilla ei ole tätä ongelmaa. sitä kehutaan paljon,kuinka hyvin heidän lapset osaavat. ja täytyy myöntää, kateeksi käy, kun toisten lapset puhuvat selvästi ja ymmärtävät vaikeastikin kerrottavat asiat. vastein tahtoani, olen alkanut olla pitämättä muitten lapsista. ehkä olen vain katkera siitä, miten helppoa muilla on.
jokainen aamu on vaikeaa kun lapset pitää saada eskariin/hoitoon. tappelemme puolituntia ennenkuin lapset suostuvat menemää- ja silloin myös olemme puoli tuntia myöhässä. muitten lapsilla ei ole tätä ongelmaa kuulemma ilmennyt. olen saanut jopa kuulla siitä, että meneekö kotona hyvin,koska lapsi ei halua lähteä aamuisin, mun mielestä asia on päinvastoin: luulen, että heitä varmana pilkataan siellä, muuthan on normaaleja!!!
ja täällä samperin tuppukylässä ei ole dysfasia-luokkia..ja eilen sain tietää että jos vanhempi lähtee eskariin syksyllä(pidennetty oppivelvollisuus), on luokassa 30 oppilasta.
tuntuu niin pahalta.. kylällä ei ole kunnon resursseja hommata erityisavustajaa.. ja sen tietää että lapseni tulee saamaan huonon oppimahdollisuuden- tai hänet leimataan tyhmäksi.
tuntuu niin pahalta..
tutut katsovat niin kummatusten, jos sanon iloisesti esim. poikani sanoi tänään "myrsky" sanan kunnolla.. heidän lapsensahan osaa sanoa kaikki sanat oikein..miten he voisivat ymmärtää :(
joka ikinen päivä joudun tavallaan inhottaviin tapauksiin..kahvilla käydessä vieraat ihmiset puhuvat lapsilleni ja kyselevät, mutta lapset ei vastaa pahemmin- koska eivät uskalla puhua vieraille. saan kuulla sitten ties mitä kommenttia huonosta tavasta.
kerran minulta pääsi itku kun olin töissä. lapseni eskarikaverin äiti tuli( itkyu tuli siis äidin lähdön jälkeen), ja kertoi kuinka hänen poikansa ja minun poikani olivat leikkineet keskenään jotain avaruusleikkiä. itse en tiennyt mitään hänen poikansa nimeä- saati tuosta leikkimisest,vaikka ovat lapset tunteneet jo 8kk. lapseni eivät kerro minulle päiväntapahtumia, koska aika käsitteet ja menneisyys on vaikeasti kerrottavissa.
helpottaa vähän kun kirjoitin tänne, se on sitten eriasia mitä kommenttia tulee takaisin. no ampukaa mut ja kivittäkää. tai kertokaa edes miten ihmeessä en vertaisi lapsiani muihin- koittakaa silti ymmärtää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ymmärtää toisen tilannetta, jos ei ole samassa tilanteessa itse ollut. Kaikki eivät edes halua ymmärtää, mutta monet kyllä haluaisivat ymmärtää ja auttaa, mutta eivät osaa.
Toivottavasti sinulla on mahdollisuus keskustella silloin tällöin lastesi asioista asiantuntijoiden kanssa, siis terveydenhoidon, sosiaalitoimen ja opetustoimen ammattilaisten kanssa. Keskustele heidän kanssaan kaikista mieltäsi painavista asioista. Luultavasti monet pelkosi ovat turhia.
Toivosta ei kannata luopua. Dysfasiapotilailla on käsittääkseni useinkin melko hyvä ennuste. Tietysti olisi tärkeää saada asianmukaista kuntoutusta. Koeta ainakin vaatia erityisjärjestelyjä koulussa.
Kiva että kirjoitit tänne. Täällä viestiäsi lukevat sekä 'normaalien' että 'erityislasten' äidit.
Minua harmittaa kun soimaat itseäsi kehnoksi äidiksi ja ties vaikka miksi epäonnistujaksi. Asiahan on juuri päinvastoin: vaatii suunnattomat henkiset voimavarat että pärjää erityislapsen kanssa. Tähän mankeliin verrattuna pari 'normilasta' kasvattaa suunnilleen vasemmalla kädellä.
Tuo mitä sanoit määrärahoista pitää tasan paikkansa. Nykyinen suuntaus tuntuu olevan että dysfasia-luokkia puretaan ja dysfasialapsia integroidaan suuriin luokkiin. Taustalla on ideologinen ajatus, että erityislapset olisivat muiden seurassa eikä heitä eristettäisi. Kysehän ei ole älyllisestä vaan kielellisestä ongelmasta. Mutta kun todellisuus on aivan toisenlainen: käytäntö on osoittanut että suuret luokkakoot antavat erityislapsille heikon alun koulutielle.
Laki sanoo että jos lapsi tarvitsee koulussa erityistä tukea, sitä on hänelle järjestettävä. Jos asiasta on lääkärin lausunto, mutta koulu ei pysty sitä järjestämään, niin tilanne on laiton ja siitä kannattaa valittaa vaikka eduskuntaan saakka. Ja jos sekään ei riitä niin vaikka EU:iin asti.
Ai niin, työkavereista piti vielä sanomani. Itse olen kertonut alusta lähtien omasta lapsestani ja hänen erityistarpeistaan. Aluksi katsoivat vähän vinoon, mutta nykyisin työkaveritkin osaavat iloita pienistä edistymisaskeleista. Meillä on diagnoosi dyspraksiasta sekä sensomotorisista häiriöistä. Lapsemme on käynyt sairaalakoulua kaksi vuotta ja siirtynee ensi syksynä lähikouluun pienluokalle, näillä näkymin luokalla tulee olemaan myös avustaja.
Jaksamista sinulle!
dysfasiayhdistykseen? Sieltä saat apua ja tietoa asioista.
Lapsillesi pitäisi olla nyt jo avustaja päiväkodissa saati kun koulu alkaa. On vaikessa dysfasiassa aika epätodennäköistä että lapsi edes pystyy opiskelemaan tavallisessa luokassa ja erityisluokassa ei ole noin montaa oppilasta.
Teidän asiat taitaa olla vähän retuperällä lasten etujen suhteen? taitelu on monasti uuvuttavaa kun ensimmäinen asioita vaatii. Jos paikkakunnalla ei ole dysfasialuokkaa niin opetusta on jossain muualla ja sinne on lapsilla oikeus päästä tai ainakin erityisluokkaan!
Päiväkodin tapahtumista taas on henkilökunnalla velvollisuus kertoa koska lapsi ei osaa. Tässä juuri on se avustajan paikka! Auttaa lasta ryhmässä ja kertoo lapsen elämästä. Toisaalta onhan lapsellasi ainakin yksi hauska leikkikokemus takana, positiivista sekin!
Kaksi dysfasialasta on rankka rupeama se on selvää. Se vaan nyt on teidän arkitodellisuutta! Voimia tarvitaan jatkuvasti eikä se ole niin helppoa todellakaan. Toisista samanlaisista perheistä saisit tukea varmasti eniten ja parhaiten koska se arki on samaa muissakin perheissä. Vertaitukea on käsittäkseni myös mahdollista saada tuon yhdistyksen kautta.
Niin entäs kela? Rullaahan sieltä etuudet ja toisaalta onhan heilläkin erilaisia kursseja tarjolla vaihtelevasti...