Te nelikymppiset, jotka jouduitte ensin katsomaan mummojen ja vaarien nöyryyttämisen ja "synteihinsä sitomisen" kaikkine kauheuksineen sekä sen jälkeen itse nuorena ihmisenä hoitokokoustoimien kohteeksi!
Oletteko koskaan tunteneet katkeruutta vanhempianne kohtaan, jotka veivät teidät lapsena väkisin näihin julmiin kokouksiin ja nuorenakin velvoittivat ja pakottivat osallistumaan näihin "seurakuntailtoihin"?
Entä ilmiantoivatko teidän vanhempanne teidän syntejänne ja "arveluttavia tekojanne" johtokunnalle, joka vei ne hoitokokouksiin käsiteltäviksi? Tämä varsinkin oli erittäin nöyryyttävää.
Oletteko koskaan tunteneet katkeruutta vanhempianne kohtaan, jotka veivät teidät lapsena väkisin näihin julmiin kokouksiin ja nuorenakin velvoittivat ja pakottivat osallistumaan näihin "seurakuntailtoihin"?
Entä ilmiantoivatko teidän vanhempanne teidän syntejänne ja "arveluttavia tekojanne" johtokunnalle, joka vei ne hoitokokouksiin käsiteltäviksi? Tämä varsinkin oli erittäin nöyryyttävää.
Vastaukset 11
Vanhimmat
>Oletteko koskaan tunteneet katkeruutta vanhempianne kohtaan, jotka veivät teidät lapsena väkisin näihin julmiin kokouksiin ja nuorenakin velvoittivat ja pakottivat osallistumaan näihin "seurakuntailtoihin"?
Pakko sanoa, että katkeruus oli pinnassa. Nyt yksinkertaisesti vituttaa menetetty lapsuus ja nuoruus.
pelätessä Jumalan kostoa ja itkiessä yöllisissä hoitokokouksissa. Olisihan sitä lapsena ja nuorena voinut olla mukaavaakin, mutta vanhempamme valitsivat näin..
jota ei vl-uskovaisella ole. Ulkopuolella olevat ovat katkeria, kun eivät ole nöyrtyneet parannukseen!
Näin se sanonta kuuluu!
Olin hoitokokousaikaan n. 10 vuotias, ja sain luvan kanssa jäädä kotiin, ei tarvinnut osallistua hoitokokouksiin. Tiedän kyllä perheitä, joissa lapset laitettiin syyttelemään vanhempiaan jos jonkinlaisista "hengistä" julkisesti mikrofoniin.
Joissakin "seurakuntailloissa" joissa hiillostettiin joistakin aika käsittämättömistä asioista julkisesti nuoria poikia olin kyllä mukana.
Muistan nuo ajat erittäin ahdistavina: aina oli joku kyylä kyttäämässä ja valvomassa että "onkos tuokin sopivaa".
Minusta on surullista, että vanhempani halusivat vapaaehtoisesti elää tuossa henkisessä vl-vankilassa, ja yrittivät pakottaa tuota uskoa minullekin.
Vl-liikkeen piiristä lähteminen oli elämäni paras päätös!
Olin jo aikuinen ja päässyt siitä liikkeestä. Piti kyllä soittaa kerran nimismiehelle kun tunkeutuivat illalla myöhään vanhempien kotiin rähisemään, ei tullut sieltä apua.
kaikkeen mitä "ylhäältä" annettiin -oman taivaspaikan uhalla!
Kyllä minäkin olin nuorena hoitokokouksessa ja muistan kuinka taitavasti "veljet" kyselivät minultakin vanhempieni tekemisistä kaikkien kuullen ja sitten käyttivät sanomaani vanhempiani vastaan. Ei tullut hyvä eikä turvallinen mieli...
Näin heidät saadaan käyttäytymään toivotulla tavalla. Vaikka kavaltamaan oman äitinsä tai aviopuolisonsa SRK:n hyväksi -meno on kuin entisessä Neuvostoliitossa...
Hyvät välit vanhempien kanssa. Naapureiden kanssa myös, jotka asuu samassa porraskäytävässä. Kaupan kassa moikkaa aina, kun käyn ostamassa maitoa.
Valitettavasti kuulin itse kun oma äiti ilmiantoi minut hoitomiehille, puhelinkeskustelussa.
vuosikaudet, kun arvottiin toisten äitien kanssa, että ketä ilmiannetaan ja ketkä päästetään tällä kertaa pälkähästä. Puhelinrinki pyöri vuodesta toiseen, että "oliko teidän pojat lauantaina siellä vai täällä?"...
Näiden arvailujen perusteella sitten lapioitiin polttoainetta hoitokokousorganisaatiolle.