Tarvitsevatko lapset isää?
Oma näkemykseni/kokemukseni on,että jotkut lapset tarvitsevat isää,mutta useimmat eivät tarvitse.Syyt ovat pitkälti biologiset.
Yleensä - lapsille tärkein on äiti ja isä tulee kakkosena,jos sinäkään.
Pojille varsinkin isä on yhtä tärkeä,kuin koulun voimistelunopettaja.Eli joku sivuhomma tarjolla.Mutta jos voimistelu ei kiinnosta,niin juuri mitään ei ole tehtävissä.
Sama se on perheessä.Aivan kuten useat tulevat toimeen ilman voimistelua ja voimistelunopettajaa,niin useimmat lapset pärjäävät vallan mainiosti ilman isän (henkistä) panosta perheessä.
Jotkut sanovat,että pojat etsivät isästä miehenmallia.Ehkä tämä on vain keksitty lohdutukseksi isille,että eivät kokisi itseään täysin tarpeettomiksi ja että eivät lähtisi muille maille,koska lasten ylläpito on kallista.
Äidistä lapset ovat tulleet ja äitiin heidän mielensä käypi.Ja tämä lapsen läheinen riippuvaisuussuhde äitiinsä kestää useimpien kohdalla kuolemaan saakka.
Isän suurin tehtävä tuli suoritettua "siitoksen" yhteydessä.Tästä eteenpäin isä toimii lähinnä äidin käytännön (ei-välttämättömänä) apuna.Isän rooli vähenee,mitä pitemmälle mennään.Ja lasten lähdettyä pois kotoa,isää (tai isänroolia) ei enää tarvita.
Mutta äiti on äiti - loppuun saakka.Tämä on lähes luonnolaki.
Oma näkemykseni/kokemukseni on,että jotkut lapset tarvitsevat isää,mutta useimmat eivät tarvitse.Syyt ovat pitkälti biologiset.
Yleensä - lapsille tärkein on äiti ja isä tulee kakkosena,jos sinäkään.
Pojille varsinkin isä on yhtä tärkeä,kuin koulun voimistelunopettaja.Eli joku sivuhomma tarjolla.Mutta jos voimistelu ei kiinnosta,niin juuri mitään ei ole tehtävissä.
Sama se on perheessä.Aivan kuten useat tulevat toimeen ilman voimistelua ja voimistelunopettajaa,niin useimmat lapset pärjäävät vallan mainiosti ilman isän (henkistä) panosta perheessä.
Jotkut sanovat,että pojat etsivät isästä miehenmallia.Ehkä tämä on vain keksitty lohdutukseksi isille,että eivät kokisi itseään täysin tarpeettomiksi ja että eivät lähtisi muille maille,koska lasten ylläpito on kallista.
Äidistä lapset ovat tulleet ja äitiin heidän mielensä käypi.Ja tämä lapsen läheinen riippuvaisuussuhde äitiinsä kestää useimpien kohdalla kuolemaan saakka.
Isän suurin tehtävä tuli suoritettua "siitoksen" yhteydessä.Tästä eteenpäin isä toimii lähinnä äidin käytännön (ei-välttämättömänä) apuna.Isän rooli vähenee,mitä pitemmälle mennään.Ja lasten lähdettyä pois kotoa,isää (tai isänroolia) ei enää tarvita.
Mutta äiti on äiti - loppuun saakka.Tämä on lähes luonnolaki.
Vastaukset 39
Vanhimmat
No tota...
Itse olen hämämästellyt lähinnä sitä, että harva mies on kiinnostunut lapsistaan sitten kun nämä ovat isompia. Vaikka olisi millainen hiekkalaatikon reunalla viihtyvä leikittäjä-isä, häntä ei tasan tarkkaan kiinnosta enää lapsensa sen jälkeen kun nämä lentävät pesästä. Äiti sen sijaan valvoo öitä ja murehtii itsensä järjiltään, että miten se meidän Jarkko 35 vee nyt pärjää.
Vastaus on yksinkertaisesti se, ettei lapsi tarvitse syntymän jälkeen äitiä.
Lapsi tarvitsee vanhemman, sukupuolella ei sikäli ole mitään merkitystä.
Kuten sanoin,lapsen sidos äitiin on biologinen.Sille ei vaan nyt mahda mitään.Useimmille lapsille äiti on (psykolgisesti) tärkein persoona - kehdosta hautaan!
"Isän" merkittävin rooli rajoittuu siittäämiseen.Tämän jälkeen tehtävä on toimia lähinnä statistina = avustaja.
Wikipedia:
"Avustaja eli statisti on elokuvassa taustalla esiintyvä näyttelijä.
Avustajilla ei useimmiten ole vuorosanoja tai juurikaan näyteltävää. Heidän ainoa tarkoituksensa on tehdä tapahtumapaikoista todentuntuisen näköisiä."
Avustajana "isä" kaunistaa tilastoja ja saa kulissit näyttämään valmiiksi määritellyn mallin mukaisilta.
Onhan noita äidittömiä lapsia, eikä heillä käsittääkseni ole sen kummemmpia ongelmia kuin äidillisilläkään.
Itse uskon olevani lapselleni aivan yhtä tärkeä persoona kuin äitinsäkin. Eikä kuulosta uskottavalta, että lapseni on yli puolet ajasta vain statistin valvonnassa. Kyllä tässä on paljon muutakin kuin pelkkä avustajan rooli.
Aivan yhtälailla voitaisiin ajatella äidin merkittävimmäksi rooliksi synnyttämisen. Yleensä rooli toki on paljon isompi, mutta ei välttämättä.
jätä jo moinen vastakkainasettelu. Me kaikki tiedämme, että lapsi tarvitsee kummankin vanhemman osallistumista hoivaan, huolenpitoon ja kasvatukseen.
Ei ole provo!
Tämä nyt on kokemuksen myötä syntynyt näkemys.
Ja mistähän olet moisen kokemuksen ammentanut?
Tilityksestäsi päätellen olet baarissa raahustava kulahtanut akka joka vetää puoleensa kelvottomia työnvieroksujia ja saamattomia paskasäkkejä.
Uskallan väittää että suhteeni lapsiini (joita on 5) on syvempi kuin sinun suhteesi omiin lapsiisi. Jos niitä nyt edes on.
Lopeta pilven pössyttely ja nosta roikkuva perseesi sohvasta ylös ja aloita uusi elämä. Katkeroituneena eläminen on pahasta.
Me Kunnon Isit nautimme lastemme ylitsepursuavasta rakkaudesta ja tuomme hellyyttä kotiin raskaankin työpäivän jälkeen.
että kyllä lapsi tarvitsee isää. Miesmalli otetaan usein isältä. Vaikka kuinka osaan äitinä miesten juttuna, remppaa, riehumista, painimista ja renkaanvaihtoa niin ei se korvaa isän läsnäoloa. No, onhan niitä isiä, jotka eivät pysty olemaan lapselleen isä, mutta se on jo toinen asia.
Lapsella on oikeus isään eikä äiti - vaikka kuinka biologinen olisikin ja tärkeä, niin ei hän pysty biologista isää korvaamaan.
Se on se (henkinen) napanuora,joka ratkaisee ja pitää kiinni,vaikka fyysinen onkin irroitettu jo synnytysosastolla.
Jos pannaan lapsi valintatilanteeseen:Äiti vai Isä? Niin se on lähes poikkeuksetta Äiti,johon lapsen valinta kohdistuu.
Lapsi tarvitsee ja on riippuvainen äidistä.Isää kohtaan voi olla uteliaisuutta,mutta ei sellaista syvää tunnesidettä,kuin äitiin.
Ns. "miesmalli" voidaan ottaa mistä vain,vaikka Beckhamilta tai talonmieheltä.Mutta äitejä on vain yksi ja se ratkaisee kaiken.
Toivottavasti äidit osaavat kasvattaa lapsensa!
Mikä saa sinut uskomaan, ettei "henkinen napanuora" voi olla kumpaan tahansa tai vaikka molempaan vanhempaan?
»Isää kohtaan voi olla uteliaisuutta,mutta ei sellaista syvää tunnesidettä,kuin äitiin.»
Olen pahoillani, jos sinun lapsesi isä on sellainen törppö joka ei ole luonut läheistä suhdetta jälkikasvuunsa.
Miksei lapsi voisi ottaa naismallia Bechamilta tai naapurin äidiltä?
Ehdottomasti tarvitsevat!
Ja isän pitää olla mukana alusta asti kaikenlaisissa hoitotoimissa ja leikeissä, silloin isästä tulee lapselle aivan yhtä tärkeä kuin äidistä.
Ja osallistuminen on isän vastuulla, vauva ei sitä osaa pyytää, eikä suhde ala itsestään leikki-ikäisen kanssa.
Tämä on äidin mielipide.
paljon kuin äitiäkin. Eli ilman kumpaa tahansa pysyy hengissä, jos on pakko, mutta kummallakin on yhtä paljon annettavaa lapselle, jos kaikki osapuolet siihen vain ryhtyvät.
Ihan varmasti lapsen side isään voi kasvaa yhtä tärkeäksi kuin äitiin. Isä on meidän perheessä yhtä tärkeä vanhempi lapsille kuin minäkin äitinä. Voiko joku tosissaan aatella noin juntisti?! Anteeksi nyt vaan..
Vai onko tämä nyt sitä nykyaikaa ja tasa-arvoa, että mies tarvitaan vain siittämään.. Mitäpä isällä muuta tekee. Senhän ovat lainsäätämmekin jo osoittaneet. ( Adoptio-oikeus vain naispareille ja yksinäisille naisille, missä miehet? Tasa-arvoa.. jooh..)
Meidän lapsille isi ainakin on ihan ykkönen! :D
lainsäätäjämmekin
Oma näkemykseni/kokemukseni on,että jotkut lapset tarvitsevat isää,mutta useimmat eivät tarvitse.Syyt ovat pitkälti biologiset.
------------------------------------
kyllä ehdottomasti tarvitsevat isää,
minun iskä kuoli kun vauva olin,
enkä ole nytkään osannut olla hyvin miesseurassa ja olla isä lapsieni.
eikä riitä mitkään muut miehet,
olin äidin 3 veljellä usein, joskus kavereiden kanssa 2 kk yhtä mittaakin,
ne olivat vain enoja, en mitenkään tutustunut heihin.
Vaikak koko päiviä olin,
yksin menin nukkumaan,
toisin kun nyt kun oli omat lapset,
usein nukuttiin yhdessä, niin päivällä kuin yölläkin.
Mistään ei saa isän mallia, kuin kodista.
Naisen mallia osaan,
osaan leipoa, laittaa ruokaa, kutoa mattoa, ommella, yms.
en niitä mitenkään lapsena tehnyt,
mutta joka päivä sain niistä asioita sivultapäin kuulla, joten kuulemiinne tarttui.
Ja aivan samoin,
kyllä lapset tarvitsevat joka päivä äidinkin mallia.
EI niitä opita missään koulussa, ei urheiluharrastuksissa.
JOKAINEN lapsi kaipaa kotiinsa isää ja äitiä,
koska sellainen on muillakin lapsilla.
jokainen kaipaa vanhempiaan koulun juhliin,
vaikka ei kehtaa pyytää, jos vanhemmat ovat väsyneitä, yms.
lapset tarvitsevat iskää ja äitiä,
kivaa on myös lähes samanikäiset sisarukset, joiden kanssa voi jutella kouluasioista ja kertoa yhteisistä kavereista.
aivan samoin kun normaali iskä ja äitikin kaipaa toisiaan,
aivan samoin kun jokainen haluaa kaikkea sitä kun on keskimäärin muillakin.
Vai mieti,
etkö sinä haluaisi että sinulla olisi isää,
etkä haluaisi että sinulla olisi äitiä.
eikö kaikki halua että on iskä ja äiti vaikka olisi jo 60v ikäinen.
"Oma näkemykseni/kokemukseni on,että jotkut lapset tarvitsevat isää,mutta useimmat eivät tarvitse"
entä aloittaja itse,
kaipaatko sinä iskää ja myös äitiä.
kyllä minä ainakin kaipaan, ja olen onnellinen kun heillä mene hyvin, vaikka olen 32v,
eikös kaikki kaipaa sitä normaalia.
"Oma näkemykseni/kokemukseni on,että jotkut lapset tarvitsevat isää,mutta useimmat eivät tarvitse"
entä aloittaja itse,
kaipaatko sinä iskää ja myös äitiä. "
No."Iskää" en juuri kaipaa,mutta empä juuri äitiäkään (molemmat elää vielä).Isä muuti pois,kun olin murrosiässä.Olin oikeastaan tyytyväinen.Veli taasen tuntui kärsivän asiasta.
Äidin homma on raskaus, synnyttäminen ja imetys (joka ei ole välttämätöntä). Tasapuolisuuden nimissä kaikki muu kuuluu isälle!
Onneksi sentään äidit yleensä haluaa tehdä muutakin kuin nuo pakolliset kuviot...
Lapsi tarvitsee rakkautta, siinä parhaita on isä ja äiti.Mutta saako lapsi Isän? Äidin?
Minkähän ikäinen aloittaja on?
Minulle tuli aloituksesta mieleen 10v sitten kuollut appiukkoni, jolla oli tasan samanlainen ajatusmaailma.
Aloittajan täytyy olla lähes 80v? Ei kai kukaan nuori mies voi noin ajatella? Omille lapsilleni (13-19v) mieheni 42v on todella tärkeä ihminen, väittäisin, että osalle lapsista tärkeämpi kuin minä. Ja on aina ollut. Onneksi myös mieheni ymmärtää sen.
"Minkähän ikäinen aloittaja on?"
Ikää kyllä on,mutta ei ihan 8-kymppiä kuitenkaan.
"Minulle tuli aloituksesta mieleen 10v sitten kuollut appiukkoni, jolla oli tasan samanlainen ajatusmaailma."
Minun "ajatusmaailma" perustuu biologiaan ja elämänkokemukseen:on seurattu omia ja vieraita.
Käytännössä lapset "valitsevat" ja valinta on useinmiten äiti!
Se on se tiedostamaton äidin kohtu,napanuora ja tissi.Näistä ei pääse yli eikä ympäri.Psykologit ja perheterapeutit voivat sanoa mitä vain - riippuen vallitsevasta suuntauksesta.
Jep, siis et ole appiukon reinkarnaatiokaan.
Oma kokemukseni on juuri se, että lapsi valitsee ne aikuiset joihin voi luottaa.
Luottaa saavansa tukea ja turvaa.
Tunteeton ja kylmä ihminen ei koskaan saa kokea lapsen kiintymystä.
Tunteeton ja kylmä ihminen ei myöskään itse ole kokenut saavansa tukea ja turvaa.
Oletko sinä isäsi hylkäämä tunteeton ja kylmä ihminen? Oletko sulkenut omat lapsesi pois elämästäsi? Ihminen, joka biologialla yrittää selittää oman tunne-elämänsä vaillinaisuutta?
Ensi kerralla kun pieni lapsi (vaikkapa lapsenlapsi) lähestyy sinua, ota hänet aidosti avosylin vastaan, solmi lapseen tunneside, ja voit yllättyä ja saada ystävän loppuiäksesi.
"Oma kokemukseni on juuri se, että lapsi valitsee ne aikuiset joihin voi luottaa. "
-aivan ja voiko äitiä luotettavampaa olla (poikkeuksiakin on)?
"Luottaa saavansa tukea ja turvaa."
-äiti,äiti ja äiti.
"Oletko sulkenut omat lapsesi pois elämästäsi? Ihminen, joka biologialla yrittää selittää oman tunne-elämänsä vaillinaisuutta?"
-en ole sulkenut ketään pois.Olen myös saanut hyvää palautetta isänroolistani,mutta lapsi valitsee,kenet valitsee ja valinta lähes poikkeuksetta kohdistuu siihen biologiseen "syliin",jossa lapsi vietti jo ensimmäiset yhdeksän kuukautta elämästään.
..vain oikeasti ole yhtä turvallinen ja luotettava kuin lapsesi äiti. Meitä on moneen junaan, mutta ei tuo silti mikään luonnonlaki ole.
minusta lapsi tarvitsee jonkun henkilön/löt jotka ovat hänelle turvallisia ja luotettavia.
Ei ole väliä onko se henkilö tai henkilöt, äiti, vai isä, nainen, vai mies.
Lapsen kuuluu saada kasvaa turvallisessa ja rakastavassa ympäristössä.
Meillä on pienen poikani kanssa hyvin vahva side! Isänsä kanssa ei juuri ollenkaán, valitettavasti.
Poika katsoo isäänsä hymysuin ja ottaa kovasti kontaktia. Pojan isä kyllä lepertelee ja hymyilee pojalle, muttei juurikaan vietä aikaa tämän kanssa, tai hoida tätä.
Pelkään että heidän siteensä jää pojan kasvaesssa vaillinaiseksi, vaikka isä pikaansa rakastaakin, ei hän oikein osaa (ainakaan vielä) olla pojan kanssa kuten "normaali" isä on.
Poika toki pärjää ns. ilman isää ( jos isä ei koskaan ole lapsensa kanssa ) mutta koska olemme naimisissa ja asumme yhdessä, olisi hyvä isän ja pojan rakentaa toissinsa hyvä suhde.
Aivan kuin minulla ja pojallani on.
Tarvitsevatko lapset isää?
'''''''''' 13.3.2008 klo 10.13
------------------------------------
mietipäs,
haluaisitko sinä että sinulla olis ollut
ja vieläkin olisi iskä ja äiti,
vai mitä.
samoin iso-vanhemmat.
Lapsi tarvitsee aikuisen joka huolehtii.
Ei sen tarvitse olla isä eikä edes äiti.
Meillä on ns ydinperhe eli molemmat vanhemmat ja 2lasta. Mutta käytännössä minä eli äiti olen lapset hoitanut ja huolehtinut. Iskä käy töissä, tekee tosi pitkää päivää ja yötä.
Pienempinä lapset eivät juuri isää nähneet, vaikka samassa taloudessa asummekin. Isä oli jo lähtenyt töihin kun lapset heräsivät ja tuli töistä vasta kun he olivat jo nukkumassa. Sama se oli äidinkin kohdalla useimmiten äitikin oli unten mailla aamuyöllä kun puoliso lähti työhön ja iltayöllä, kun hän sieltä palasi.
Välillä tuntuu että olen yksinhuoltaja, tosin toimeentulo on paremmalla tolalla, kiitos iskän pitkien päivien rahaa on "mukavasti" käytössä.
Onhan se tosi ettei raha korvaa rakkautta, mutta kyllä sitä rakkautta voi olla vaikkei paikalla olisikaan.
Eli olen huomannut, että eivät ne lapset isää tarvitse tai toisin päin eivät äitiä jos isä huolehtii.
Aivan tasapainoisia, hyvin menestyneitä lapsista on kasvanut. Ja kyllä he sen isänkin perheeseemme laskevat vaikkeivat häntä juurikaan näe. Nyt isompana osaavat jo soitella ja lähetellä viestejä, jos asiaa ilmaantuu tai ikävä yllättää.
Joskus joku "fiksu" aikuinen surkutteli lapsille, että eikö ole kurjaa kun iskä ei koskaan pääse päiväkodin/koulun juhliin, saatika lapsen omiin synttärijuhliin tms. Niin tyttäreni silloin ehkä 5v, täräytti kyselijälle, että joo on vähä kurjaa, mutt eihän iskä voi sellasten takia jättää töitään tekemättä. Ja ett on se varmaan iskästäkin kurjaa, mutta töissä on käytävä. ja aina ei voi saada kaikkea. Mielestäni tosi kypsä mielipide noinkin pieneltä.
Olen tavannut ihan tasapainoisia ja onnellisia lapsia, jotka ovat isovanhemman/-vanhempien tai sijaisvanhempien/-vanhemman kasvattamia. Eli kunhan on turvallinen aikuinen ja kasvuympäristö, niin kyllä äiti ja isä ovat kummatkin "turhia".
mut vittuku ei ooo
Tuo """"""" kirjoittaja on suomi24n provo tai sitten umpifeministi joka on pettynyt miehiin. Ja kun joskus sanotaan, että ei millään pahalla niin nyt en sano niin =)
olet NIIN väärässä etten jaksa kirjoittaa tämän pidempää vastausta ;D
"Tuo """"""" kirjoittaja on suomi24n provo tai sitten umpifeministi joka on pettynyt miehiin. Ja kun joskus sanotaan, että ei millään pahalla niin nyt en sano niin =)
olet NIIN väärässä etten jaksa kirjoittaa tämän pidempää vastausta ;D "
Vastataan nyt Eemelille.
Ei ole provo.
En ole umpifeministi.
Olen kyllä "isä",mutta äiti on aina äiti!
Väärässä en myöskään tunnusta olevani.
Menee taas niin metsään juttu täällä suomi24:ssä kuin vain voi mennä. Vai ei ole provo juttusi?
Minulla on kaksi poikaa. Minä olen opettanut pyöräilyn, uimisen, kalastamisen, hiihdon, luistelun, puutyönikkaroinnin jne...
Minä ulkoilen poikien kanssa ja hoidan käytännön asioita, kuten esim. kaupassa käyntiä lapset mukana. Minä olen runsaasti läsnä lasten elämässä auttaen muun muassa läksyissä.
Juuri pari päivää sitten olimme autonpesukoneessa ja molemmat pojat kuivasivat oven tiivisteitä pesun jälkeen tosi tärkeinä. Minäkin olin onnellinen huomatessani, miten suuri juttu tuollainen lapsilleni oli.
Sinun provosoivaan tyyliin voisin todeta, että äidin voisi vaihtaa kunnan kotipalveluun, joka kantaa ruokaa ja pesee pyykkiä, mutta minä tuon lapsilleni elämän sisällön. Lapset eivät enää ole mitään vauvoja niin kuin tekstistä voi päätelläkin.
Myönnän sen, että lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana äiti on tärkeämpi kuin isä. Tilanne kuitenkin voi muuttua olellisestikin, kun lapsi vanhenee.
Tapasi yleistää äidit tärkeiksi ja isät turhiksi on loukkaavaa minua kohtaan, joka todella näen vaivaa onnellisen perhe-elämän eteen. Jos naisia yleistäen solvattaisiin täällä suomi24:ssä vastaavalla tavalla, niin olisit saanut jo ainakin 100 haisevaa vastalausetta.
"Minulla on kaksi poikaa. Minä olen opettanut pyöräilyn, uimisen, kalastamisen, hiihdon, luistelun, puutyönikkaroinnin jne..."
-sama täällä.
"Minä ulkoilen poikien kanssa ja hoidan käytännön asioita, kuten esim. kaupassa käyntiä lapset mukana. Minä olen runsaasti läsnä lasten elämässä auttaen muun muassa läksyissä."
-näinkin on tullut tehtyä.
Mutta nämäkään eivät tee tyhjäksi kohdun,napanuoran ja tissin syvällistä merkitystä lapsen elämässä.
Parhaimmillaan isä tekee minkä voi,mutta perusta pysyy.Äiti on kuningatar,mutta isä on kuhnuri.
Jos äiti on lapsen kanssa ensimmäiset 1-3 vuotta ja samaan aikaan isä paiskii entistä pitempää päivää eikä tutustu kunnolla lapseen, niin tottakai äidistä tulee lapselle läheisempi.
Mutta jos tehdäänkin toisinpäin, niin läheisyysjärjestys voikin olla päinvastainen.
Kyse ei siis ole biologiasta vaan käytännöstä.
Vanhempani erosivat kun olin noin 5- vuotias. Yhteys isään katkesi satunnaisia humalapuheluja lukuunottamatta. Olin aina sitä mieltä, että isää ei tarvita, äiti osaa kaiken. Rakastan äitiäni ja hän piti meistä poikkeuksellisen hyvää huolta. Tunsin kuitenkin usein olevani liian erilainen. Kotoa muutettuani aloin rakentamaan yhteyttä isääni. Huomasin, että hänellä on ne samat "oudot" tavat: sienihulluus, runoilu ja remuamishuumori. Aloin ymmärtää itseäni kokonaisena ihmisenä;osa äidiltä ja osa isältä. Juuri kun pääsimme alkuun, hän kuoli yllättäen. Se oli valtaisa menetys, menetin isäni toisen ja lopullisen kerran.. Eli vastaukseni siihen tarvitsevatko lapset isää, on seuraava: tarvitsevat biologisesti (yritäpä tehdä ilman isää), tarvitsevat tunne-elämän kannalta (en osannut suhtautua miehiin ihmisinä, vaan ne olivat välttämätön paha), tarvitsevat oman identiteetin kannalta (se auttaa ymmärtämään itseään), Tarvitsee malliksi (kuinka naista pidetään kauniisti). Minulla on myös sairaus, joka on isälläni, mutta ei muilla perheessäni, sekin on helpompi hyväksyä, koska tiedän isäni. Tiedän, että maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät ole saaneet biologiselta isältään rakkautta ja hoivaa ja uskon sen olevan puute. Ja BTW: kyllä rakastava isä pitää parhaiten huolta siitä ihanasta äidistä, jos hän esim. sairastuu vakavasti. Oma yh- äitimme joutui kovettamaan itsensä ja näyttämään kuinka selvitään, vaikka hammasta purren...
Jaa. Olen tarvinnut molempia vanhempiani, sekä isää että äitiä.Koen vieläpä olevani ns.isän tyttö. Luin jostain, että monet esimiesasemassa olevat naiset ovat olleet ns.isän tyttöjä lapsuudessaan...
tiedä mitään siitä miten lapsi kasvaa sukupuolen omaavaksi yksilöksi. Et tiedä mitään siitä miten tytöstä tulee nainen ja pojasta mies. Jos tietäisit, et väittäisi jotain noin idioottimaista.Tiesithän, että pojat leimaantuvat tietyssä iässä juuri isään ja se tekee heistä poikia?
Tässä olen miettinyt että mihin sitä äitiä tarvitään? Kotelo toukalle, ei muuta? Tytötkin pärjää hienosti ilman äitiä. Äidin tehtävänä on vain toimia kehityskeskuksena syntymään saakka. Mikä on muuten side äitiin? Ei sellasta ole jos sitä ei luoda. se synnyttämällä tule...joten isä on aina ykkönen ja äiti kakkonen.
Itse tarvitsen miehenmallia vieläkin vaikka olen 35v. Annatko sitä salaa minulle?