Mieheni on masentunut, jaksaa tosin käydä töissä, mutta siinä kaikki. Kotona vaan makaa. Miettii joko pääsemistä haudan lepoon tahi lähtevänsä jonnekin pois ja jättävänsä perheensä. Jos hän jalkeilla onkin, hän roikkuu netissä, päiväkausiin ei häneen oikein kontaktia saa. Olen itse pienten lasten kotiäiti. Arjen pyöritys on kokonaan jäänyt harteilleni. Olen kuin yksinhuoltaja. Mieheni on käynyt kyllä lääkärissä,mutta masennuslääkkeet tuppaavat jäädä ottamatta. Itse olen kotona kuin vankilassa. Ei autoa, ei pääsyä minnekään. Enkä edes uskaltaisi lähteä, edes lenkille, koska muutaman kerran kotiin tullessani mieheni oli huutanut ja räyhännyt lapsille niin, että itkivät kuorossa. En tiedä miten pääsisin tai saisin edes helpotusta tässä umpikujassa. Kuinka kauan omat voimani riittävät, ennenkuin masennun itsekin? Onko kokemuksia?
Masentuneen puolisona
Äärettömän yksin
131117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ja häivy jollei miehesi mene hoitoon. Sillä tosiasia on että olette koko perhe vaarassa silloin kun miehesi pää räjähtää lopullisesti.Erilleen muutto ei tarkoita ihmisen hylkäämistä, vaan perheesi ja itsesi turvaamista.
Tavalla tai toisella, pidä huoli itsestäsi. Se on tärkeintä. Voitko vahtia, että miehesi todella ottaa lääkkeensä, esimerkiksi laittamalla ne dosettiin valmiiksi? Onko siellä mahdollisuutta saada kunnasta perhetyöntekijä avuksi tai MLL:n lastenhoitoapua? Tiedän, että on ahdistavaa lähteä minnekään, kun tietää, että kotona on meteli ja kaaos. Sekin vie omia voimia. Saatko nukutuksi riittävästi? Ehditkö syödä tarpeeksi? Voitko puhua ongelmasta neuvolassa tai kunnan sosiaalitoimistossa? Jostain löytyy apu. Tärkeintä on, ettet sinä uuvu ja masennu.
Auttasko se miehelles sairasloma.Ainakin minun miehelleni määräsivät.Lääkettä pitäs kyllä ottaa säännöllisesti.Ei se muuten auta.Paha kun itse ei ole hoitomyönteinen.Minun mies ottaa kyllä lääkkeensä mielellään,nukuttaahan ne ainakin.Itsekin hain apua kun masennuin.Tunteet käyvät vuoristorataa ja ei pidä tehdä äkkiratkaisuja.Sinulla on vielä pienet lapset.Tilanne vaikuttaa koko perheeseen lapsia myöten.Apua kannattaa hakea ajoissa,vaikka kunnan terveyskeskuksesta tai perheneuvolasta.Mieheni käy terapiassa mikä on hyvä asia niin kuin minäkin.Kumpikin erikseen.Jollai tapaa on tasapaino löydettävä lasten ja itsesi vuoksi.
http://www.mtkl.fi/tapahtumakalenteri/kuntoutuskurssit/
http://www.mielenterveysseura.fi/toiminta_palvelut.asp?main=Auttamispalvelut
http://www.lomayhtyma.fi/tuetut_lomat/index.html
Tuttua myös meidän perheessä sillä erotuksella, että itse olen se masentunut osapuoli. Minä koen onglemaksi sen, että puoliso ei yritäkkään ottaa kontaktia, joka edesauttaa ja ruokkii tummia ajatuksia. Meidän perheessä ei juurikaan keskustella eikä riidellä, joka johtaa pitemmän päälle kyllä asioiden kärjistymiseen. Itse syön kiltisti masennuslääkkeitä ja käyn säännölisesti terapiassa, mutta parisuhde tökkii. Parannusta ei näin kyllä juurikan tapahdu, jos puolisot ei kommunikoi keskenään. Neuvon kaikkia masentuneiden puolisoita siis keskustelemaan tai vaikka kunnon riitelyyn sen masentuneen kumppanin
kanssa. Se auttaa. Minä uskon niin..
vähäisemmistäkin asioista. Ajattele välillä itseäsi ja lopeta tuollainen suhde.
itse samassa tilanteessa painivana voin ymmärtää tuskasi.. Yritä ajatella positiivisesti, on vaikeaa, tiedän itsekin..mutta positiivinen ilmapiiri tarttuu lapsiisi ja hieman myös ehkä mieheesi. Kehu häntä jos pystyt, yritä positiivisuuden keinoin päästä hänen lähelle. Sinulla on varmasti raskasta, toivoisin että saisit miehesi mukaan yhteisiin harrastuksiin, esim. uimaan kerran viikossa, tai olisiko sinulla mahdollisuus mennä lasten kanssa uimaan, neuvon sinua puhumaan tilanteestanne sukulaisillenne ja pyytämään reilusti apua, itse tein samoin ja sain pientä apua josta mennään kokoajan parempaan suuntaan. Yritä pitää sukulaisiisi yhteyttä ja saada miehesi sosiaalistumaan ja innostumaan..ihan mistä vaan, masentuneen puolisona on raskasta, yritä myös päivisin tehdä jotain mistä pidät, osta kiva lehti, nauti suklaata, tee kasvonaamio tms. näin minä purin omaa pahaa oloa masentuneen puolisona joinakin kausina..on myös tärkeää että sinä tulet kuulluksi ja saat tukea-miehesi ei kykene sitä nyt sinulle tarjoamaaan..mutta mikä tärkeintä älä hylkää rakastasi jos vain suinkin jaksat olla hänen tukena, masennus on sairaus muiden joukossa, joista voi parantua, uskon että se on vielä voitettavissa ja saatte jakaa rakkaudentäyteisen tulevaisuuden yhdessä, perheenä. Toivon voimia ja jaksamista sinulle, olet hyvä ihminen!
mene eropalstalle eros kanssa
Kuntoinen on masentunut, niin heti kaupataan tuota vaihtoehtoa? > Eikähä yksinäisiä ole jo tarpeeksi SUOMEN maassa.?
ja ne masennuslääkkeet miehesi on pakko ottaa jos meinaa parantua, huolehdi sinä terveenä osapuolena että hän syö jokaikinen päivä sen tabletin, se on edellytys teidän paranemiselle, tee se ja saat vielä iloisen ja sinua kiittävän ja rakastavan miehen! voimia!
minä olen se masentunut osapuoli ja käytän masennus lääkkeitä! Mieheni on ne hyväksynyt ja tukee minua,kun ja jos tulee huonompia aikoja.Pitäkää itsestänne huolta!
Itse olen mies, ja masennuin vuosia vuosia sitten. Olen ollut nykyisn vaimoni kanssa 10 vuotta. Minäkin vaivuin, vaivuin hiljalleen ja en sitten jaksanut enää. Vaimo painosti ja ei ymmärtänyt minun sisäistä olemusta. Oli tosi hankalaa, olin sisäisesti kuollut, kylmä, tunteeton, etäinen silti läheisyyttä kaipaava. Viihdyin yksin kotona ja päivät pitkät olin tietokoneella, kuhan siellä roikuin. olin sairaslomalla.
kuljimme yhdessä vaimon kanssa perhe psykologilla. Tuntui tosi pahalta kun vaimoni puhui minusta, että olen semmoinen. Suutuin aina ja mökötin ja olin hiljaa ja purin vihaani häneen. Halusin erota tuosta, tai kuolisin pois, yritinkin......
Tilaa miehellesi aika psykiatrisen lääkärin luo. Taivuta hänet sinne menemään. Keskustele avoimesti hänen kanssa ja sano miten sinä et jaksa enää. Olet vanki kodissasi jne.....
Jos mahdollista ,,,,,, mene itse mukaan ja keskustelette siellä. Sinä olet avainhenkilö sanomaan asioita mitä hän itse ei osaa eikä uskalla puhua ettei häntä *loukata*.
Sano miehellesi painokkaasti millainen hän on, herätä siitä vajoneesta tilasta. Töissä hän käy ja juuri ja juuri jaksaa siellä näytellä olevan kaikki hyvin, sitten kotona purkaa huonoa oloa sinuun. Kehenkäs muuhun kuin sinuun lähimpään ihmiseen.
Onko hän masentunut, miten, millä asteella jne.... Apua pitää saada pian. Sillä masennuksesta toipuminen on niin vaivalloisen hidasta. Itse olen päässyt elämään kiinni. Ja toivotan sinulle jaksamista elämässä. Sillä sinun osuus on vähintään yhtä vaikeaa.
lämpimin ajatuksin! Ethän jätä miestäsi yksin masennuksen kanssa, lääkkeet ja terapia auttavat. Olet raskaassa elämäntilanteessa, mutta näkymäsi tulevat olemaan rakkaan miehesi kanssa valoisat kun et vaan luovuta nyt kun sinua tarvitaan. Halaisin sinua jos voisin. Toivon jaksamista ja uskoa siihen että voitatte miehesi sairauden yhdessä! Vaikka välillä tuntuu ettet jaksa, niin sitkeästi vaan eteenpäin, kyllä teille valo vielä paistaa risukasaan, teillä on rakkauden ainekset