Raivostuttavaa!!

En edes tiedä mistä aloittaa, niin pettynyt olen mieheeni. En tiedä onko tämä nyt pelkkää mustasukkaisuutta vai kenties aiheellista pahaa mieltä.
Ollaan seurusteltu mieheni kanssa 2 vuotta. Suhteen alussa tein selväksi että muiden katselua en hyväksy mutta esim. porno sillon tällöin ei haittaa. Sanoin myös että valehtelua en siedä ja mies tämän ymmärsi oikein hyvin historiani tuntien. Jostain syystä kuitenkin samantien alkoi kaikki paska ja valehtelu omista tekemisistään. Mies kehui muita naisia minulle kokoajan ja kuolasi tissejä minkä kerkesi. Minulla itselläni ei mitkään hirveen isot tissit todellakaan ole mutta tissit kuitenkin. Kerran valittelin tyyliin että "huoh ku on pienet tissit" niin mies haaveleivaan sävyyn sanoi että "mutta Sillä on NIIIIIIN hyvät tissit"! STANA!!! Tämän tyylistä kehumista jouduin kuuntelemaan noin vuoden kunnes kerran räjähdin totaalisesti asiasta. Mies oli pahoillaan siitä että oli loukannu, ei kuulemma ollut ymmärtäny (paskat sanon minä) ja vannoi että ei enään valehtelisi. Jo pelkästään nämä kommentit riittivät viemään itsetuntoni ja valheet luottamuksen. Kerran jos aattelee että kaikilla muilla on niin hyvät tissit niin miksi se pelkkään katteluun sitte jäis.. miehellä tuntui olevan joku pakkomielle isoista tisseistä.
No, tämän episodin jälkeen jouduin käymään terapiassa koska mieheni oli vienyt itsetuntoni täysin. en pystynyt katsomaan itseäni peilistä pahimmillaan.
Aloimme rakentamaan suhdettamme uudelleen koska kuitenkin rakastimme toisiamme vielä. Aloin jo uskomaan meidän suhteeseen ja luottamus mieheen palasi. Vaikka mieheni katseli muita naisia niin tunsin siitä huolimatta olevani hyvin kaunis hänen mielestään. Yömyöhään me puhuimme usein menneistä ja mieheni monesti vannoi kuinka ei koskaan enään tällä asialla minua loukkaisi. Kertoi kuinka minun tissit on juuri hyvät eikä mitään tarvetta kyyläillä isompia jatkuvalla syötöllä.minä elin onnellisena kuplassa. Kupla puhkesi kun ensimmäisen kerran uskalsin lähteä yksin ulos miettimättä mitä mies tekee. Kotiin päästyäni en vielä mitään osannut epäillä mutta seuraavana päivänä vanha epäilyksen peikko nosti rumaa päätään. Ensin en asiasta mitään sanonut mutta seuraavana päivänä sitten kysyin. Tietenkin mies kielsi asian mutta minä näin, hän valehtelee. Hetken siitä kinasteluamme sieltä se totuus sitten paljastui. Oli oikeen jo päivästä suunnitellut kuinka katselee illalla isotissisiä naisia illalla. Arvatenkin tämä loukkasi. Mutta mitä vielä, sitten mies päätti tunnustaa loputkin tekonsa. Koko seurusteluajan hän oli kuolannut muutamaa kaveriani, etsinyt netistä naisia, kaivanut leffoista kohdat esille jossa vilkkuisi tissit, käynyt antikvariaatista kyyläilemässä vanhoja pornolehtiä, tehnyt ihan mitä vain että näkisi isot tissit.

Nyt en enään tiedä mitä teen, hän on koko suhteen ajan valehdellu minulle ja loukannut minua tahalleen. Olen yrittänyt olla niin sanotusti hyväksyvä vaimoke enkä ole rätkyttäny todellakaan pienistä. mutta on minullakin rajani, olenhan minä tämän suhteen toinen osapuoli joten miksi minun tunteilla ei ole väliä??? Mies on myöntänyt myös haaveilleensa isommista rinnoista lähes aina kun on minuun koskenu.
suhde on nyt solmussa. mies itkee ja vannoo kuinka ei niin enään tee. kertokaapa te, olenko vain hullu vai onko minulla oikeus loukkaantua?

Mies on muuten myös syyllistänyt minua meidän ongelmistamme aina, kuinka olen hullu ja vainoharhainen. Niinpä olin, olin vainoharhainen hullu joka oli joka kerta syytöksissään oikeassa. Ja pahinta tuossa syyttelyssä on se, että aloin myös itse siihen uskomaan. mietin mikä minussa on vialla kun en voi luottaa toiseen.

Varmaan aika sekava kirjoitus, mutta näitä ajatuksia on vaikea jäsennellä paperille.
112028
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

En vaan pysty ymmärtämään, miksi miehet eivät sitten hanki ihannettaan vastaavaa naista, vaan "tyytyvät" johonkin muuhun. Tällä en tarkoita todellakaan loukata sinua, tietty olen "sinun puolella". Lemppaa tuollanen paska tissi-addikti, jos sinulla on noin paha olla!! Vaikka rakkautta olisi, niin ei sekään kaikkea pelasta.
No, miehillä on nuo oudot fiksaationsa. Kyllä silti pitäisi olla sen verran järkeä päässä, ettei vaahtoa omalle vaimolleen/tyttöystävälleen jostain tuollaisesta, kuten isoista tisseistä (joita vaimolla ei ehkä ole).
Äläkä nyt ainakaan tuon takia mitään silikooneja hanki...

Äänestä
  • En myöskään ymmärrä,että miksi miehet eivät sitten hanki tälläistä unelmiensa naista.Mutta musta tuntuu,että se johtuu juuri siitä,että näillä miehillä on Itsellään heikko itseluottamus.He eivät voisi kulkea kauniin naisen rinnalla,koska sittenhän muut miehet kuolaisivat tätä naista.Ja osat kääntyisivätkin toisinpäin,elikkä mies joutuisikin tuntea mustasukkaisuutta.Jota siis hänen heikko itseluottamuksensa ei kestäisi.

    Elikkä varmaan juuri tämän vuoksi miehet haluavat rinnalleen turvallisen äitityyppisen naisen.Ja sitten salaa kuolaavat,ja ihailevat näitä unelmiensa naisia.Ja tuntevat tyydytystä,kun saavat omat eukkonsa mustasukkaisiksi,että voivat näin nostattaa omaa itseluottamustaan.

    Äänestä

  • miehet sikoja kirjoitti:

    En myöskään ymmärrä,että miksi miehet eivät sitten hanki tälläistä unelmiensa naista.Mutta musta tuntuu,että se johtuu juuri siitä,että näillä miehillä on Itsellään heikko itseluottamus.He eivät voisi kulkea kauniin naisen rinnalla,koska sittenhän muut miehet kuolaisivat tätä naista.Ja osat kääntyisivätkin toisinpäin,elikkä mies joutuisikin tuntea mustasukkaisuutta.Jota siis hänen heikko itseluottamuksensa ei kestäisi.

    Aika mielenkiintoista luettavaa.. Olen itseasiassa itsekin syyllistynyt melkein kaikkiin alkukirjoituksen asioista, paitsi en ole ikinä vertaillut tyttöäni, en edes mielessäni..
    Naiseni on kaunis ihminen, tosin tissikompleksi hänelläkin eikä välttämättä missikisoissa pärjäisi. Pidän häntä silti maailman kauneimpana naisena ja hän on minun henkilökohtaisessa arvojärjestyksessä todellakin muita ylempänä.

    Kommenttiin "miksi miehet eivät sitten hanki tälläistä unelmiensa naista." vastaisin, että hyyvännäköinen nainen ei ole se unelmien nainen. Miehelle (niin erikoiselta kuin se kuulostaakin) kauneus on naisen pään sisällä..

    Mielestäni minulla ei ole sen heikompi itseluottamus kuin muillakaan, ehkä jopa tavallista parempi. Olen seurustellun myös "mallitasoisten" naisten kanssa eikä siinä sellaista "mustasukkaisuusongelmaa" ollut.. tyhjän pään kanssa vaan elämä käy aika tylsäksi.. :)

    Ulkonäöstä ja naisten tuijottelusta on aika hyvää kommenttia seuraavassa ketjussa "Mr.Blade" tai jotain. Allekirjoitan kommentit!

    Mielestäni jos teillä synkkää muuten hyvin ja miehesi ei ole tehnyt mitään toisen naisen kanssa, kannattaa ehkä yrittää selvittää asiaa. Ehkä sinäkin voit oppia elämään asian kanssa.. Miehillä tosiaan tuntuu olevan pakkomielle katsella muita naisia.. Me emme tarkoita loukata! Tosin ymmärrämme (ainakin jotkut) että se loukkaa ja olemme vilpittömästi pahoillamme.. Hankala asia kaikkinensa..

    Äänestä

  • TattooedD kirjoitti:

    ensin kiitoksia hyvästä näkökulmasta asiaan. Ymmärrän kyllä toisten kattelun (vaikka tekstistäni ei ehkä sitä kuvaa saa) mutta en "kuolaamista". varsinkin kun se kohdistuu vain ja ainoastaan tiettyyn asiaan eli isoihin tisseihin. Mikään muu katselu ei minua häiritse mutta tämä tissien tuijottelu saa minut tuntemaan itseni riittämättömäksi.
    Naiset vertailevat itseään muihin, pätee suunnilleen kaikkiin naisiin. Jos mies katselee jatkuvalla syötöllä jotakin sinua kauniimpaa, tulee naiselle siitä epävarma olo. Jos kaiken lisäksi vielä valehtelet siitä ja kurmotat toista suhteen ongelmista on soppa valmis. Ulkonäköpaineet ovat ainakin minulla kovat, en istu tähän median keksimään (lue miesten :P ) naisihanteeseen. Tiedän olevani hyvännäköinen ja olinkin aikaisemmin terveellä itsetunnolla varustettu mutta nykyään se on vain muisto. Kadehdin naisia jotka ovat ylpeitä itsestään.

    En tiedä, en osaa ajatuksiani hyvin paperille laittaa. Ymmärrän kuitenkin näkökulmasi hyvin. Täytyy asiasta keskustella miehen kanssa kunhan myrsky laantuu.

    Äänestä

  • silikoonitko kirjoitti:

    Kuten sanottu, monivivahteinen asia.. ymmärrän erittäin hyvin, että naista alkaa ottamaan päähän ja itsekin välillä toivoisi että olisi sellainen OFF-nappi päässä, josta "pakkomielteen" saisi pois päältä.. :)
    Olen hillinnytkin itseäni nykyisessä suhteessa pitkään, mutta en voi muuttua siitä mitä olen.. Tästä käytiin aluksi raivoisa keskustelu kun kerroin näkökulmani, ja sain kuulla olevani perverssi yms, mutta aikani kun jankkasin, pointtini meni perille. muutenhan suhteemme on hyvässä kunnossa.. Kannattaa ehkä pyytää miestä täysin rehellisesti kertomaan, mitä mieltä se on ja luvata kuunnella rauhallisesti, tuli sieltä mitä tahansa..
    Tsemppiä

    Äänestä

  • miehet sikoja kirjoitti:

    En myöskään ymmärrä,että miksi miehet eivät sitten hanki tälläistä unelmiensa naista.Mutta musta tuntuu,että se johtuu juuri siitä,että näillä miehillä on Itsellään heikko itseluottamus.He eivät voisi kulkea kauniin naisen rinnalla,koska sittenhän muut miehet kuolaisivat tätä naista.Ja osat kääntyisivätkin toisinpäin,elikkä mies joutuisikin tuntea mustasukkaisuutta.Jota siis hänen heikko itseluottamuksensa ei kestäisi.

    Elikkä varmaan juuri tämän vuoksi miehet haluavat rinnalleen turvallisen äitityyppisen naisen.Ja sitten salaa kuolaavat,ja ihailevat näitä unelmiensa naisia.Ja tuntevat tyydytystä,kun saavat omat eukkonsa mustasukkaisiksi,että voivat näin nostattaa omaa itseluottamustaan.

    utopistista ajatella etteikö suhteen alkuhuuman jälkeen muiden ukkojen ulkonäköä,peppua yms katselisi tai vertaisi omaan puolisoon. Pitkässä suhteessa on kuitenkin kyse paljon muustakin kuin ulkonäöstä, mutta valehtelisin jos väittäisin että mieheni olisi maailman komein ja omaisi maailman parhaimman kropan, se on kuitenkin luonteeltaan ja muilta ominaisuuksiltaan isänä ja puolisona se ykkönen,siksi.
    Pakkomielle ja muiden katselu eivät ole synonyymejä, joten jos kieltää toista katselemasta muita niin se on mielestäni mustasukkaisuutta, mutta jos se menee överiksi ja jatkuvaksi jankkaamiseksi ja toisen mollaamiseksi "stna mitkä lollot, sullakin pitäis olla tollaset" niin tervettähän sekään ei ole.

    Ja mitä tulee tuohon kommenttiin,että miehet on huonon itsetunnon omaavia sikoja: totaalisen typerää yleistää, toki sikojakin löytyy kuten meistä naisista, Mutta jos olet kaikista miehistä sitä mieltä niin ala lesboksi :D

    Tsemppiä ap:lle, toivottavasti saatte asiaan selvyyttä ja olosi paranee!

    Äänestä

Heippa! Toisen pienehkörintaisen näkökulma asiaan. Miehet on sellasia. Meillä ei tosin mies katsele toisten tissejä, mutta silmä vilkkuu aina takamusten perään. Silti kehuu aina, kuinka seksikäs takapuoli mulla sitten on. Ota niistä nyt selvä, se on jokin sisäänrakennettu juttu niillä, vilkuilu tiettyjen ruumiinosien perään.

Mulla on tapana latistaa hänen vilkuilunsa jos sen huomaan, toteamalla, että mietippä minkä näköinen tuokin hanuri on kun neiti on 7-kymppinen :D Yleensä mies menee hiukan noloksi, kun tajuaa silloin että tuijotti, ja vielä niin että sen huomasi. Harvemmin hän kiinni jää silti, eikä kyllä koskaan ole vertaillut tai vuodatellut mitään tuollaista, mitä sinä kerrot, se on toki hiukan erikoista mieheltäsi.

Sanoisin kuitenkin että kaiken a ja o on se, mitä itse itsestäsi ajattelet. Sinua ei määrittele kukaan muu kuin sinä itse. Sinä päätät mitä siedät ja mitä et, tai mistä kannattaa välittää ja mistä olla välittämättä.

Äänestä

Etkö sitten itse katsele hyvännäköisiä miehiä? Kyllä minä ainakin katselen.. Enkä aina ajattele miestäni, kun olen "sillä" tuulella. Olen onnellinen ja meillä on mielettömän hyvä seksielämä, mutta silti... Ihan sama katseleeko mieheni toisten tissejä, saatan katsoa itsekkin =) Isot tissit, hyvät sellaiset, ovat minusta itsestänikin kiihoittavat. Johtuneeko omasta tissi-kompleksistani (on kyllä D-kuppi, mutta isommat ja kiinteemmät saisi olla )
En ole ajatuksista mustasukkainen, mutta teoista kylläkin.
Kyllä itsekin leikittelen ajatuksella, että jospa olisi joku toinenkin mies.... Vaan liian paljon menetettävää, että alkaisin asialla pelleilemään. Kenenkään ajatuksia ei voi omistaa. Koitapa itse ajatella sitä mielestäsi upeaa mies näyttelijää seuraavan kerran kun teillä on kiihkeä hetki... Ei tunnu ollenkaan pahalta ;) ja silti et loukkaa ketään, jos et kerro miehellesi ajatelleesi Antonio Banderasta juuri kun sait ;)

Äänestä
  • et ilmeisesti sitten sisäistänyt tekstistäni sitä että kyllähän minä muiden katselun ymmärrän, oikein hyvin vieläpä. Mutta pakkomielteistä käyttäytymistä en. Olet kyllä oikeassa että ajatukset ei ketään loukkaa, mutta on eri asia jos sinulle kerrotaan niistä. Miehesi ei ilmeisesti sinua vertaile muihin, ei kerro kuinka muut ovat niin paljon parempia kuin sinä. Tällainen käyttäytyminen on toista kohtaan loukkaavaa vaikka kuinka sitä eri kantilta katsastelee.

    Mutta sanon kyllä, että mielikuvitus on VAIN mielikuvitusta ja sanoi kuka mitä vaan, kaikki katselevat toisia. kyse onkin siitä miten käyttäytyy omaa puolisoa kohtaan ja mitä on sovittu keskenään. kaikilla ei ole samat pelisäännöt suhteessa :)

    Äänestä

Ei se mies pääse addiktiostaan pelkällä vakuuttelulla. Ja miksi sen pitäisi päästä siitä? Eikö sen kannattaisi lähteä etsimään sitä, mitä todella haluaa sen sijaan, että on ripustautuneena sinuun, turvalliseen suhteeseen?

Lähde pois tyttö. Maailma on täynnä miehiä, joille riität. Mutta riitätkö sinä itse itsellesi? Mitä sinä haluat elämältä?

Äänestä

Siis oikeesti?!

Menetit itsetuntosi koska miehesi katseli isotissisiä naisia?
Miksihän miehesi on alunperin sinun kanssasi alkanut suhteeseen? Vanhemmatko pakottivat?
Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet niin miksi hän on sinun kanssa ja miksi sinä hänen kanssaan?

Jos hän on valhdellut sinulle koko suhteen ajan niin miksi hän yhtäkkiä alkaisi rehelliseksi? Lupaillut rehellisyyttään monet kerrat ja aina valehdellut.

Minkähän ikäinen jätkä on kyseessä ? Kuulostaa nimittäin kakaralta. Tollanen tyyppi ei kyllä ansaitse ketään kaltaistasi ajattelevaa naista!

Epärehellisen paskiaisen kanssa ei kannata alkaa millekään. Epärehellisen paskiaisen takia ei kannata itsetuntoaan kolhia.. Sinä olet varmasti nätti tyttö ja saat sellaisen miehen joka OIKEASTI arvostaa SINUA ja jolle sinä riität.

Jätä se idiootti !

Ja tuo sun nimimerkkis. Paskat semmosen idiootin takia mitää silikoneja kannata laittaa !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

silikoonitko? kirjoitti:

En edes tiedä mistä aloittaa, niin pettynyt olen mieheeni. En tiedä onko tämä nyt pelkkää mustasukkaisuutta vai kenties aiheellista pahaa mieltä.
Ollaan seurusteltu mieheni kanssa 2 vuotta. Suhteen alussa tein selväksi että muiden katselua en hyväksy mutta esim. porno sillon tällöin ei haittaa. Sanoin myös että valehtelua en siedä ja mies tämän ymmärsi oikein hyvin historiani tuntien. Jostain syystä kuitenkin samantien alkoi kaikki paska ja valehtelu omista tekemisistään. Mies kehui muita naisia minulle kokoajan ja kuolasi tissejä minkä kerkesi. Minulla itselläni ei mitkään hirveen isot tissit todellakaan ole mutta tissit kuitenkin. Kerran valittelin tyyliin että "huoh ku on pienet tissit" niin mies haaveleivaan sävyyn sanoi että "mutta Sillä on NIIIIIIN hyvät tissit"! STANA!!! Tämän tyylistä kehumista jouduin kuuntelemaan noin vuoden kunnes kerran räjähdin totaalisesti asiasta. Mies oli pahoillaan siitä että oli loukannu, ei kuulemma ollut ymmärtäny (paskat sanon minä) ja vannoi että ei enään valehtelisi. Jo pelkästään nämä kommentit riittivät viemään itsetuntoni ja valheet luottamuksen. Kerran jos aattelee että kaikilla muilla on niin hyvät tissit niin miksi se pelkkään katteluun sitte jäis.. miehellä tuntui olevan joku pakkomielle isoista tisseistä.
No, tämän episodin jälkeen jouduin käymään terapiassa koska mieheni oli vienyt itsetuntoni täysin. en pystynyt katsomaan itseäni peilistä pahimmillaan.
Aloimme rakentamaan suhdettamme uudelleen koska kuitenkin rakastimme toisiamme vielä. Aloin jo uskomaan meidän suhteeseen ja luottamus mieheen palasi. Vaikka mieheni katseli muita naisia niin tunsin siitä huolimatta olevani hyvin kaunis hänen mielestään. Yömyöhään me puhuimme usein menneistä ja mieheni monesti vannoi kuinka ei koskaan enään tällä asialla minua loukkaisi. Kertoi kuinka minun tissit on juuri hyvät eikä mitään tarvetta kyyläillä isompia jatkuvalla syötöllä.minä elin onnellisena kuplassa. Kupla puhkesi kun ensimmäisen kerran uskalsin lähteä yksin ulos miettimättä mitä mies tekee. Kotiin päästyäni en vielä mitään osannut epäillä mutta seuraavana päivänä vanha epäilyksen peikko nosti rumaa päätään. Ensin en asiasta mitään sanonut mutta seuraavana päivänä sitten kysyin. Tietenkin mies kielsi asian mutta minä näin, hän valehtelee. Hetken siitä kinasteluamme sieltä se totuus sitten paljastui. Oli oikeen jo päivästä suunnitellut kuinka katselee illalla isotissisiä naisia illalla. Arvatenkin tämä loukkasi. Mutta mitä vielä, sitten mies päätti tunnustaa loputkin tekonsa. Koko seurusteluajan hän oli kuolannut muutamaa kaveriani, etsinyt netistä naisia, kaivanut leffoista kohdat esille jossa vilkkuisi tissit, käynyt antikvariaatista kyyläilemässä vanhoja pornolehtiä, tehnyt ihan mitä vain että näkisi isot tissit.

Nyt en enään tiedä mitä teen, hän on koko suhteen ajan valehdellu minulle ja loukannut minua tahalleen. Olen yrittänyt olla niin sanotusti hyväksyvä vaimoke enkä ole rätkyttäny todellakaan pienistä. mutta on minullakin rajani, olenhan minä tämän suhteen toinen osapuoli joten miksi minun tunteilla ei ole väliä??? Mies on myöntänyt myös haaveilleensa isommista rinnoista lähes aina kun on minuun koskenu.
suhde on nyt solmussa. mies itkee ja vannoo kuinka ei niin enään tee. kertokaapa te, olenko vain hullu vai onko minulla oikeus loukkaantua?

Mies on muuten myös syyllistänyt minua meidän ongelmistamme aina, kuinka olen hullu ja vainoharhainen. Niinpä olin, olin vainoharhainen hullu joka oli joka kerta syytöksissään oikeassa. Ja pahinta tuossa syyttelyssä on se, että aloin myös itse siihen uskomaan. mietin mikä minussa on vialla kun en voi luottaa toiseen.

Varmaan aika sekava kirjoitus, mutta näitä ajatuksia on vaikea jäsennellä paperille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu