eka kerta?

Koska oksensitte ensinmäisen kerran?
Saitteko heti oksennettua, vai pitikö yrittää vähän aikaa?
Mistä saitte päähänne mennä oksentamaan ja söittekö sitä enen paljon?
Luulitko että se tulisi olemaan ainut kertanne kun oksennatte?

Kaikkiin kysymyksiin ei ole pakko vastata, voitte kertoa myös kaikkea muuta mitä saatte päähänne ensinmäisestä oksennuskerrasta :) Kiitos vastanneille !
101017
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

oksensin ensimmäisen kerran melkein puolitoistavuotta sitten.

suht helposti se tuli, ei tarvinnut kauaa yrittää.

en syönyt kuin normaali ruoan ja vähän karkkia. musta vaan tuntui että pakko oksentaa. tuntui muutenkin henkisesti pahalta, ja kai sillä sitten luulin että saan pahaa oloakin lievitettyä.

en luullut että viimeinen, sillä tarkotukseni oli jatkaa. kauhealta kuullostaa näin jälkeempäin.
tosin luulin voivani lopettaa, silloin kuin itse haluan.
yli vuosi bulimiaa takana, ja samassa veneessä ollan yhä, eli väärin luulin.

Äänestä
  • mulla kaikki alko anoreksiasta, kehittyi BED:iksi. Sitten noin 3 vuoden ahminnan jälkeen "opettelin" oksentamaan. Olin nimittäin lihonnut n 18 kg ahminnasta, joten oli vaan pakko opetella oksentamaan. Siitä syntyi bulimia.. ;( Kyllä siinä oma aika meni että sain laatan tulemaan.

    Äänestä

  • Kaikki alkoi ihan viattomasta halusta helpottaa täysinäistä oloa, ihan normaalia ruokaa olin syönyt. En voinut kuvitellakaan, millainen helvetti siitä kehkeytyisi.Puoli elämää tätä on jatkunut, hoitoon ei pääse ja yksin ei lopettaminen enää onnistu.

    Äänestä

Ekalla kerralla kesti kyllä aika kauan, että sain ylös, mutta nyt neljän vuoden jälkeen onnistuu nopeasti. Ekalla kerralla oli NIIN huono olo (psyykkisesti) että vaan päätin, että vaikka kuolen ennemmin, kuin lähden täältä kylppäristä oksentamatta. Meni siinä sit varmaan tunti..

Äänestä

no en tiedä voiko tätä sanoa edes ekaksi oksennus kerraksi mutta siis kun ekan kerran kokeilin en saanut mitään ulos vaikka olin syönyt aivan tajuttomasti.. nykyään ruoka tulee ylös jo melkeen itsestään vaikka olen tätä sairastanut vasta noin kuukauden ajan, ekasta yritys kerrasta on sen sijaan jo reilu vuosi aikaa.

Äänestä

17-vuotiaana menin yksin ulos syksyiseen hämärtyvään iltaan omalle kotipihallemme piharakennuken taakse ja oksensin. Se oli vaikeaa. Peitin jäljet lehtikasan alle ja huuhtelin sormeni sadevesiämpärissä ja iloitsin siitä kuinka upean keinon olin keksinyt syödä herkkuja lihomatta! Vaikka nyt jo melko kauan oon tästä kärsiny, niin ei se oksentaminen ikinä ole ollut helppoa mulle. En oo voinu millään vatsalihaksilla oksentaa kuten jotkut. Sormet kurkussa kaottu. Huhhuijaa.

Äänestä

.. onko mulla mikä, anoreksia ja bulimia sekasin luultavasti..

Mutta viime elokuun lopussa oksensin tahalteni ekan kerran. Sillon leivon perheelle murokakkupohjasta jotaki ja päällinen meni pilalla ja olin viemässä taikinaa vessaan. No, vessaan päästyäni lukitsin oven ja ahmin koko taikinan hullua vauhtia naamaan ja tungin itku kurkussa sormet suuhun. Jes. Ja lupasin etten enää ikinä tee sitä. Joulun jälkeen tätä on tapahtunu päivittäin..:( Kovasti oon edistyny syömisen vähintämisessä ja haluun mielummin syömättömyyden takasin ku tän paskan.

Äänestä

Oksensin ensimmäisen kerran tahallaan lähes tasan 3 vuotta sitten.
Sain oksenettua heti, liiankin helposti.
En todellakaan syönyt paljon, söin pari suklaapatukkaa ja ehkä joku 50g sipsiä muistaakseni.
Luulin että se oli vain sellane kokeilu ja ei todellakaan tulisi toistumaan. Mutta mihinkäs se johtikaan?? Nyt jo 3 vuotta tätä helvettiä takana.

Äänestä
  • Mä oon nyt jonku aikaa yrittäny oksentaa, mut mä en saa onnistumaa ja mua vituttaa iha saatanasti. En uskalla ahmia, ku en saa niitä millää enää ulos!!! Ja eniten mulla on huono omatunto syötyäni eikä huono olo. MÄ vaan haluan laihtua.... Millä keinoilla te sitte loppujen lopuks saitte ruuat ulos?? Mä vaa tungen hammasharjaa, mut ei auta.... Just tuntuu vaa et happi loppuu ennenku ehin oksentaa

    Äänestä

  • tuuututuu kirjoitti:

    Mä oon nyt jonku aikaa yrittäny oksentaa, mut mä en saa onnistumaa ja mua vituttaa iha saatanasti. En uskalla ahmia, ku en saa niitä millää enää ulos!!! Ja eniten mulla on huono omatunto syötyäni eikä huono olo. MÄ vaan haluan laihtua.... Millä keinoilla te sitte loppujen lopuks saitte ruuat ulos?? Mä vaa tungen hammasharjaa, mut ei auta.... Just tuntuu vaa et happi loppuu ennenku ehin oksentaa

    äläkä yritä! koko helvetti lähtee eka kerrasta,mikä on todistettu miljoonia kertoja!! bulimia on niin vitun perseestä oleva tauti ettet sää taho sitä! sun elämä rakentuu vaan ahmimisen,oksentamisen,ruuan,lihomisen,laihtumisen, itseinhon ja järkyttävän olon ympärille! mä toivon etten ois koskaan alkanu siihen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


yrrk kirjoitti:

Koska oksensitte ensinmäisen kerran?
Saitteko heti oksennettua, vai pitikö yrittää vähän aikaa?
Mistä saitte päähänne mennä oksentamaan ja söittekö sitä enen paljon?
Luulitko että se tulisi olemaan ainut kertanne kun oksennatte?

Kaikkiin kysymyksiin ei ole pakko vastata, voitte kertoa myös kaikkea muuta mitä saatte päähänne ensinmäisestä oksennuskerrasta :) Kiitos vastanneille !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu