Oltuamme vuosia yhdessä puolisoni kertoi tulleensa nuorena raiskatuksi. En ole kysellyt tarkemmin, minkä ikäisenä ja miten kaikki on tapahtunut. Itseasiassa en oikein halua tietääkään. Ainoa mitä olisin halunnut on se, että tekijä olisi tullut rangaistuksi mutta niin ei ole käynyt.
Tässä kohtaa haluaisin naisten mielipiteitä tai kertomuksia - selviämistarinoita.
Miksi?
Koska kovasti rakastamani puoliso suhtautuu seksiin aika kylmäkiskoisesti ja erottelee sen rakkaudesta erilleen. En tiedä onko raiskaus syynä tähän, mutta silloin joskus pyysin häntä kovin menemään joko yksin tai tarvittaessa yhdessä hakemaan asiantuntijan keskusteluapua.
Ja siksi, että ymmärtäisin häntä paremmin ja voisin jollain tavalla ohjata / auttaa tilannetta parempaan suuntaan.
Onko yleensäkään mahdollista selvitä niistä traumoista ja saada ns, normaali elämä takaisin vai tämä onko jotain peruuttamatonta joka estää nauttimasta niin rakkaudesta, hellyydestä, hyväilyistä kuin viimein rakastelemisesta oikeasti ja teeskentelemättä?
Arvaan, että aihe on kivulias ja ymmärrän jos keskustelua ei nouse, mutta ehkä anonymiteetti antaa rohkeutta, suojaa ja mahdollisuuden käsitellä asiaa kaikkien eduksi - myös muiden kuin hänen, tai meidän kahden?
Raiskaus ja miten siitä selviää
24
4121
Vastaukset
- syrjässä
...joko hyvin tai huonosti. Ihminen joka on käynyt sen myllyn läpi, ei läheisyyssuhteessa kavahda toista osapuolta ja hänen kosketustaan, vaan itseään. Ja sen tietoisuuden kanssa eläminen aiheuttaa syyllisyyttä joka taas ruokkii oman itsensä häpeämistä.
Olin yhdeksäntoista ja ensimmäisessä seurustelusuhteessa kun sain osakseni seksuaalista väkivaltaa. Tunsin että olin ansainnut sen, olin niin likainen etten kyennyt menemään edes psykologin juttusille, en käynyt ystävien kanssa ulkona - kolme vuotta vierähti kuin kipsissä. Vielä kuusi vuotta, ja tapsin tulevan lasteni isän.
Itse päätin päästä traumastani eroon kun olimme mieheni kanssa tehneet lapset ja vuosien aikana hän oli muutaman kerran hyvin ystävällisesti kysynyt miksi aina välillä kavahdan häntä. Asiasta oli aivan järkyttävän vaikea puhua, änkytin, etsin sanoja, taisin itkeä. Mieheni ei kommentoinut mitenkään, hänellä kun ei ole muutenkaan taipumusta keskusteluun.
Sen minkä piti olla parisuhdetta eteenpäinvievää ja vapauttavaa muuttuikin lyömäaseeksi riitelytilanteissa. Seksistä itsestään emme riidelleet koskaan, mutta mieheni hutki minua suruttomasti kaikilla ilkeyksillä mitä pystyi keksimään liittyen raiskaukseeni. Pari vuotta sitten otin lapset ja lähdin.
Yhä olen kyvytön lähestymään miehiä, eli en koskaan tee aloitetta edes keskusteluun koska pelkään että se voi johtaa johonkin hallitsemattomaan (taitaisin menestyä Iranissa). Olen miettinyt pitäisikö mennä päälääkäriin ennenkuin hukun yksinäisyyteeni, mutta yhä ajattelen etten kehtaa, näin liki kahdenkymmenen viiden vuoden jälkeenhän sen pitäisi olla jo jotenkin hallussa, ja kaikkihan me tiedämme mielenterveyspuolen kuormituksen, joten tässä sitä pyörin ympyrää yhä omassa häpeän ja syyllisyyden kehässäni.
Asenteesi asiaan on mielestäni niin hieno että oli likellä etten tirauttanut kyyneleitä pari kappaletta. Tuollaista asennetta minäkin mieheltäni toivoin, tai edes jonkinlaista ymmärtävää hyväksyntää ja merkkiä siitä että häneen voin luottaa.
Itselleni tulee mieleen että hakekaa nopeasti apua, ettei käy kuin minulle että asia karkaa käsistä ja rupeaa elämään omaa elämäänsä. Joskus myös tietysti on niinkin ettei kylmyys johdu pelkästään jostain traumasta, joten asian selvittäminen on ammatti-ihmisen osaamisaluetta, mutta vaimosi tulee haluta sitä. Tsemppiä!- rakastava mies
Tippa linssissä minäkin täällä luen. Mutta sinua haluan kehua rohkeudestasi omassa selviämisessäsi sekä erityisesti siinä että jaksoit ja uskalsit ottaa elämän omiin käsiisi ja irtauduit suhteesta, joka kuulostaa varsin ikävälle.
Älkää hyvät miehet lyökö lyötyä! ! ! Vaikka eihän ne hyvät miehet lyökään :-) JA usko pois, kyllä hyviäkin miehiä on.
Kun TV;stä, netistä, lehdistä jne seuraa keskusteluja vakavista, mieltä haavoittavista asioista, niin aina ja poikkeuksetta korostetaan sitä että ihmisen PITÄÄ jaksaa ja uskaltaa HAKEA APUA vaikeuksiinsa AMMATTIAUTTAJAN kautta.
Ole sinäkin rohkea (olet sitä jo)ja mene ja keskustele/terapoi itsellesi helpotusta elämään. Sitä varten ne auttavat henkilöt on koulutettu ja valmennettu tehtäväänsä. Hävettää varmasti, en epäile yhtään. Mutta mitä sinä pelkäät että tapahtuu jos menet hakemaan apua? Ei se auttava henkilö ainakaan voi nauraa päin naamaa, tai syyllistää sinua - mistään.
Ja kerran olen kokeillut psykologin juttusilla käyntiä itsekin, josta "oppineena" ihan vain tiedoksi, että sielläkin käydessä voi vähän tunnustella miten luotettavana auttajaansa pitää ja avautua vähin erin jos ei kertakäynnillä uskalla.
Niin ja vaikka et menisikään, niin älä silti jää yksin. Jos miesseura ei kiinnosta, niin hankkiudu naisseuraan, jumppaan, treeneihin, johonkin harrastukseen - mihin vain, kunhan et vietä liikaa aikaa yksin. Lasten harrastuksissakin tulee tutuksi mukavien uusien ihmisten kanssa (siis kun omia lapsia kuskaa milloin minnekin)
Tsemppiä sinulle ja kaikille tänne kirjoittaneille! - minä taas
rakastava mies kirjoitti:
Tippa linssissä minäkin täällä luen. Mutta sinua haluan kehua rohkeudestasi omassa selviämisessäsi sekä erityisesti siinä että jaksoit ja uskalsit ottaa elämän omiin käsiisi ja irtauduit suhteesta, joka kuulostaa varsin ikävälle.
Älkää hyvät miehet lyökö lyötyä! ! ! Vaikka eihän ne hyvät miehet lyökään :-) JA usko pois, kyllä hyviäkin miehiä on.
Kun TV;stä, netistä, lehdistä jne seuraa keskusteluja vakavista, mieltä haavoittavista asioista, niin aina ja poikkeuksetta korostetaan sitä että ihmisen PITÄÄ jaksaa ja uskaltaa HAKEA APUA vaikeuksiinsa AMMATTIAUTTAJAN kautta.
Ole sinäkin rohkea (olet sitä jo)ja mene ja keskustele/terapoi itsellesi helpotusta elämään. Sitä varten ne auttavat henkilöt on koulutettu ja valmennettu tehtäväänsä. Hävettää varmasti, en epäile yhtään. Mutta mitä sinä pelkäät että tapahtuu jos menet hakemaan apua? Ei se auttava henkilö ainakaan voi nauraa päin naamaa, tai syyllistää sinua - mistään.
Ja kerran olen kokeillut psykologin juttusilla käyntiä itsekin, josta "oppineena" ihan vain tiedoksi, että sielläkin käydessä voi vähän tunnustella miten luotettavana auttajaansa pitää ja avautua vähin erin jos ei kertakäynnillä uskalla.
Niin ja vaikka et menisikään, niin älä silti jää yksin. Jos miesseura ei kiinnosta, niin hankkiudu naisseuraan, jumppaan, treeneihin, johonkin harrastukseen - mihin vain, kunhan et vietä liikaa aikaa yksin. Lasten harrastuksissakin tulee tutuksi mukavien uusien ihmisten kanssa (siis kun omia lapsia kuskaa milloin minnekin)
Tsemppiä sinulle ja kaikille tänne kirjoittaneille!.. vastauksestasi. Avun hakeminen ei vaan ole kovin helppoa pienellä paikkakunalla (1600 asukasta),jatäytyymyöntää että olen jättänyt toipumisen ajan ja mahdollisten olosuhdemuutosten varaan. Täällä ei voi luottamuksellisiaasioita jakaa ilman ettäapteekin ja huoltoaseman tytöt tiedottavat ne kunnan ilmoitustaulua nopeammin. Aikaa täysipäiväiseltä opiskelultaeijää muulle kuin lasten kanssa olemiselle, joten näin mennään muutama vuosi. Ja enpäkauheasti hingu tiloihi joissa pitäävaihtaa vaatteitamuiden kanssa.
Jos löydät yhteyden naiseesi, teilläon todellakin vielä mahdollisuus ruveta höyläämään menneisyyden orkosia pois.
Hyvä te!
- Tuulityttö86
Hei.
Itse olen kokenut lapsena hyväksikäyttöä, ja myöhemmin vielä teini-iässä..
Olen tietoinen kaikista asioistani ja oireistani, käyn terapiassa jne.. Mutta, koen etten koskaan enää voi täysin luottaa keneenkään, rakkaus ja seksi ovat minulle eri asioita. En pysty rakastelemaan, sillä se ahdistaa ihan hirveästi ja silloin alan dissosioimaan, eli "poistun paikalta".
Mieheni tietää nämä asiat, ja myös sen etteivät ne välttämättä ikinä muutu. Kaikkein ihaninta ja helpottavinta minulle on, että hän hyväksyy sen. Hän rakastaa ja kunnioittaa minua niin paljon, ettei hän vaadi minulta sellaista johon en pysty.
Ihanaa tietää että olen turvassa ja rakastettu, minua ei hylätä toisten ihmisten tekojen takia.
En tiedä miten muut näistä asioista toipuvat, itse koen nämä asiat näin.
Ymmärrystä..- l.hamilton
Mulla taitaa olla sama menneisyys kuin sulla:D ja nyt 34 vuotiaana olen sinut itseni kanssa ja voisi sanoa että melkein lumppu, mutta vain turvallisen mieheni kanssa:))
Mut on raiskattu 5-8 vuoden välillä jatkuvasti ja sit taas 16 vuotiaana ja siihen on loppunut. Kaksi on yrittänyt ja toisen kylmästi hakkasin ja toisesta vain irrottauduin. mulle on minun fyysinen voima tuonut hirmeesti rohkeutta, kun tiedän että pärjään suurimmalle osalla miehistä:DD
Mutta mulle tulee vielä kausittain unissa meinneisyys esille ja se on raakaa, että sit voi olla että en pääse sängystä ylös, mutta viimeksi on tullut 30 vuotiaana ja olinko kaksi päivää sängyssä. - Tuulityttö86
l.hamilton kirjoitti:
Mulla taitaa olla sama menneisyys kuin sulla:D ja nyt 34 vuotiaana olen sinut itseni kanssa ja voisi sanoa että melkein lumppu, mutta vain turvallisen mieheni kanssa:))
Mut on raiskattu 5-8 vuoden välillä jatkuvasti ja sit taas 16 vuotiaana ja siihen on loppunut. Kaksi on yrittänyt ja toisen kylmästi hakkasin ja toisesta vain irrottauduin. mulle on minun fyysinen voima tuonut hirmeesti rohkeutta, kun tiedän että pärjään suurimmalle osalla miehistä:DD
Mutta mulle tulee vielä kausittain unissa meinneisyys esille ja se on raakaa, että sit voi olla että en pääse sängystä ylös, mutta viimeksi on tullut 30 vuotiaana ja olinko kaksi päivää sängyssä.Hei, ja kiitos rohkaisun sanoista.=)
Ehkä musta vielä joskus tulee hyvä..
Joskus tuntuu vaan siltä, että ei jaksa olla enää täällä.. Mutta se menee ohi, on vaan fyysisestikin niin hirveä olla, että tekisi mieli vain oksentaa.
Mutta se menee tosiaan ohi, kun vain muistaa, että mulla ei ole enää mitään hätää..
On taas tällainen päivä näköjään tänään, en saa mitään kivaa kirjoitettua..=(
Hyvää jatkoa kuitenkin sinulle toivon ja aurinkoista kevättä, kun se nyt vaan alkaisi..=)
- särkynyt enkeli
Mut raiskattiin,kun olin 16.(nyt oon 25)Raiskaaja oli mulle tuttu,koska se oli eräs toinen nuori samasta lastenkodista,jossa minäkin silloin asuin.Raiskaus tapahtui lastenkodin tiloissa.Nuori pidätettiin ja oli pidätettynä 3päivää.Ja sen jälkeen hän joutui poikakotiin.Syytettä ei koskaan nostettu!Koska syyttäjä jätti syyttämättä,oikeata syytä en koskaan saanut tietää.
Terapian ja lääkityksen avulla toivuin tapahtumusta pikkuhiljaa,mut arvet se on jättänyt.Ja edelleenkin mun on vaikea luottaa miehiin ja pelkään miehiä.Seurustelen ja omaan mieheeni luotan,mut en sataprosenttisesti.Hän tietää tapauksesta.Ja esim.seksin suhteen on ongelmana se,et en ole koskaan saanut orgasmia hänen kanssaan.En yhdynnässä,suuseksissä tai ees ns.käsipelillä. - .....................
On jo hyvä merkki, että naisesi on kertonut sinulle tapahtumasta. Se osoittaa, että hän luottaa sinuun ja sinun tehtäväsi on nyt olla pettämättä sitä luottamusta ja olla vain kärsivällinen. Voi olla, ettei hänkään halua tarkemmin tapahtumasta puhua, mutta on hyvä jos teet hänelle selväksi, että hän voi siitä sinulle puhua.
Itse tulin raiskatuksi 15v. Tietenkään en kertonut asiasta. Pidin itseäni säälittävänä ja tyhmänä luuserina. En edes ajatellut, että se mikään raiskaus oli, kielsin koko asian mielestäni. Siitä alkoi sitten elämäni varmasti pahin vaihe. Olin helposti hyväksikäytettävä. Liikuin vanhempien miesten seurassa. Saatoin ihastua, mutta tunteitani en osannut enkä uskaltanut näyttää. Seksi oli ainut keino, ajattelin uskottelin itselleni pitäväni seksisuhteista ja että miehet ovat kavereitani tai enemmänkin. Totuushan oli, että olin se helppo nakki. Sitä ei ollut helppo myöntää itselle.
Käytin yhä enemmän alkoholia, lintsasin koulusta, aloin seurustelemaan taas vanhemman miehen kanssa, tulin raskaaksi, minut jätettiin, tein abortin. Siitä pian se tapahtui uudestaan. Tulin taas raiskatuksi. Nyt jo syytin koko asiasta itseäni. Olin humalassa, mies oli juottanut, epäilen, että huumannutkin koska olin niin sekaisin.
Olen tällä hetkellä seurutelusuhteessa. Jälleen kyse on vanhemmasta miehestä, jonka lapsenkin abortoin. Vähitellen olen alkanut myöntää, mitä oikeasti on tapahtunut. Tunnen niin suurta vihaa, etten usko sen koskaan sammuvan. En tiedä mitä tekisin jos näkisin jomman kumman raiskaajistani tai eräistä seksikumppaneistani. Jos olisi ase kädessä niin ampuisin, enkä katuisi. Olen myös haaveillut saavani kostaa kaiken heidän omille mahdollisille lapsilleen. Viha, joka kohdistuu myös itseeni on rajaton. Kun en ajattele asiaa, kykenen normaaliin elämään. Tosin ajattelen asiaa usein. Mikä tahansa voi tuoda mieleen nämä asiat ja pilata koko päiväni tai mahdollisesti viikkoni ja se näkyy ulospäin.
Poikaystäväni ei tiedä raiskauksistani, mutta tietää muuten menneisyyteni laadun. Hän on vasta nyt alkanut tajuamaan, että käytökseni ei johtunut siitä, että olisin halunnut olla ns. jakorasia. Se oli vain ainut tapa saada hyväksyntää ja tuntea, että joku välittää. Vaikka niin ei ollut.
En kykene enää vastaanottamaan mitään kritiikkiä yhdynnässä. Jos poikaystäväni pyytää minulta jotain tulkitsen sen automaattisesti uhkaksi ja jotenkin alentavaksi ja siihen jää seksi. Minun on myös erittäin vaikea hillitä tunteitani, joten en kumppaninakaan välttämättä koskaan tule olemaan mikään helppo tapaus.
Olen kyllä joskus nauttinut seksistä, mutta en kovinkaan usein. En ole koskaan saanut orgasmia, eikä itsetyydytys ole kiinnostanut laisinkaan.
Silti uskon, että pääsen vielä yli tästä kaikesta. Se vaatii työtä. Mutta sen tiedän, että kaikki tämä tulee aina olemaan osa minua ja vaikuttamaan siien miten näen maailman ja eritoten miehet. En pysty esim. sietämään miehiä minkäänlaisina auktoriteetteinä. Se on suuri ongelma kun kuitenkin seurustelee miehen kanssa ja kun haluaa hallita itse kaikkea. Muuten tuntuu, että ote lipeää lopullisesti koko elämästä. - bambi82
Otit esiin aiheen jota olen minäkin miettinyt, minut on raiskattu useamman kertaa ja tapaukset ovat mitä ilmeisemmin johtuneet aina siitä, että olen ollut humalassa. Tosin on myös kerta jolloin olin reissussa selvinpäin, mies otti minut kiinni vei vessaan ja sitoi kiinni wc-pönttöön. Joka ikinen kerta oli vaikeaa toipua..Aluksi tapahtumat velloivat mielessä päivittäin ja lopulta laantuivat..Koin pelkotiloja tietyissä tilanteissa..Ja kun pelot olivat hävinneet tuli tarve miellyttää..Olin muutenkin harrastanut irtosuhteita, koska minusta ei ollut sitoutumaan keneenkään ja asiat ajutuivat siihen että otin melkein kenet vain..Yritin miellyttää kaikkia ja tottakai pelkästään kärsin siitä..Minä olen selvinnyt vaikka se on vaatinut useamman kerran itsemurha-yrityksen..Yrittäessäni nousta ylös tapasin miehen joka pystyi ymmärtämään monimutkaista minuuttani, nykyään avoliitossa ja yksi lapsi, joka päivä rikomme ennätystä nimeltä pitkä suhde..Tuntuu välillä niin oudolta. että käy niin matalla ja kumminkin pystyy nousemaan..
Kuitenkaan minun tarinani ei ole niin paha kuten äitini tai hänen siskonsa..Äitini raiskattiin useasti hänen ollessaan lapsi perhetuttavan toimesta, hänen siskonsa raiskasi oma veli humalassa..Kumpikin käyneet psykiatrilla aikuisena monet kerrat..
Oman mieheni kanssa jos tunnelmat sattuvat kohdalleen pystyn ja monesti myös haluan saada ja harrastaa ihanaa seksiä..eli ainakin oman mieheni kanssa seksielämä toimii ja tottakai voisi toimia vielä enemmän tai paremmin.. - arpi.
Minut raiskattiin,kun olin kuudentoista. Minut vaiennettiin, enkä voinut puhua asiasta kenellekkään.
Nyt olen 38. Olen tavallaan selvinnyt,mutta minun on vaikea suhtautua miehiin ja se on tuottanut hieman ogelmia parisuhteisa. En siedä esim. pientäkään viittausta alistamiseen tai edes leikillään tai tahattomasti tapahtuvaan pakottamiseen. Ja vielä semmoinen juttu,että jos mies muistuttaa vähääkään ulkoisesti raiskaajaani niin ei tule mitään.
Neuvoni on anna aikaa ja hellyyttä vaikka sinut torjuttaisiinkin ja kuuntele jos hän haluaa puhua saiasta, mutta älä painosta.- Rikottu lasi
Mulla on myös noita samoja oireita, että suhtautuminen miehiin on niin sun näin ja en kestä pientäkään viittauta pakottamiseen tai "vänkäämiseen". Ja vielä tuo, että jos joku mies muistuttaa liikaa raiskaajaani, niin kylmäväreet menevät pitkin selkää.
Onneksi mulla oli pahimpina aikoina mies, joka tavallaan piti jalkani maan pinnalla ja todisti käyttäytymisellään, ettei kaikki miehet ole pahoja.
Oma neuvoni miehelle on siis, että anna aikaa, mutta älä heittäydy marttyyriksi ja unohda omia tarpeitasi. Raiskatunkin elämä jatkuu jossain vaiheessa ja keskustelu auttaa monessa kohtaa...
- l.hamilton
Nyt olen 34v. Avoin seksin suhteen mutta varauksellinen ja luultavasti se on vain hyvästä :P
Minua käytettiin hyväksi 5:stä 8 vuotiaaseen, jolloin muutimme pois. Vanhimmat oli Tarkkisen viimeisellä luokalla olevia poikia. Yksi pahoin piteli, pakotti, yllytti ja muut harvoin seurasivat perästä. Yllyttäjä "onneksi" istuu taposta kauan :DDD, että ei tullut siitä onneksi kunnon kansalaista, joka helpottaa mun oloa :)
Mulla on kauan kestänyt päästä yli siitä että oikeastaan vielä 16 vuotiaana olin neitsyt (en omasta tahdosta antanut), kun mut taas raiskattiin ja sen jälkeen ei ole mua raiskattu, mutta tuo viimeinen kerta oli jotenkin helpompi kestää. Itse luovuin neitsyydestäni 21 vuotiaana ja samana vuonna taisin saada ensimmäisen orgasminkin ja nyt olen sinut itseni kanssa, mutta joskus jokin painajainen voi lyödä päälle että herään 6 vuotiaana ... mutta taitaa olla että viimeksi, kun täytin 30 vuotta, niin silloin "hytkyin" vähän aikaan sikiö asennossa(muutaman päivän), mutta vähällä olen päässyt :DDD - Minna08
Tuttuja tuntemuksia täällä. Mielestäni sinua aloittaja ei voi jättää vain sen neuvon varaan, että "koeta ymmärtää ja tukea naista". Et voi mitenkään ymmärtää, mitä hän tuntee, eikä sitä pidä vaatiakaan. Minusta sinäkin tarvitsisit oman ammattiauttajan, jolle purkaa turhautumistasi, muuten myötätuntosi kääntyy vaimoasi vastaan jossain vaiheessa. Toisen paranemisesta kun ei ole mitään takeita.
Mielestäni Suomessa on huutava pula hierontaterapeuteille, jotka olisivat erikoistuneet seksuaalisen väkivallan uhrien hoitoon. Tarjolla on vain keskusteluterapiaa, joka auttaa älyllistämään ja joissain tapauksissa pääsemään monimutkaisiin tunnelukkoihin kiinni. Vaikka raiskaus vahingoittaa mieltä, myös ruumis kärsii muistoista. Yhteys tunteiden ja ruumiin välillä on poikki, ja hyvänolontunteet ja nautinto torjutaan pelottavina ja/tai häpeää tuottavina. Amerikoissa on saatavilla tällaista terapiaa, jossa hiljalleen, asiakkaan ehdoilla, solmitaan tunneyhteys takaisin ruumiiseen. Se yhdistetään keskuteluterapiaan, niin että ihminen saa kokonaisvaltaisesti apua.- vaikeita asioita
.. jos joutuu purkamaan raiskauksen jälkeensä jättämiä fyysisiä traumoja. Omani ei siihen kyennyt, joten avoimmuudesta ei ollut mitään hyötyä: päinvastoin, riitatilanteissa miehen suusta tuli luottamuksellisesti kertomani saastaisena, syyttävänä, halveksivana sotkuna takaisin.
Itse en kaipaa mitään hierontaterapiaa, vaan kivenlujan, luottamuksellisen parisuhteen, jossa voidaan tarvittavaan tahtiin edetä ja pysähdellä. Ei ole vielä vastaan tullut
- parantaja
Tuttuja tuntemuksia täällä. Mielestäni sinua aloittaja ei voi jättää vain sen neuvon varaan, että "koeta ymmärtää ja tukea naista". Et voi mitenkään ymmärtää, mitä hän tuntee, eikä sitä pidä vaatiakaan. Minusta sinäkin tarvitsisit oman ammattiauttajan, jolle purkaa turhautumistasi, muuten myötätuntosi kääntyy vaimoasi vastaan jossain vaiheessa. Toisen paranemisesta kun ei ole mitään takeita.
Mielestäni Suomessa on huutava pula hierontaterapeuteille, jotka olisivat erikoistuneet seksuaalisen väkivallan uhrien hoitoon. Tarjolla on vain keskusteluterapiaa, joka auttaa älyllistämään ja joissain tapauksissa pääsemään monimutkaisiin tunnelukkoihin kiinni. Vaikka raiskaus vahingoittaa mieltä, myös ruumis kärsii muistoista. Yhteys tunteiden ja ruumiin välillä on poikki, ja hyvänolontunteet ja nautinto torjutaan pelottavina ja/tai häpeää tuottavina. Amerikoissa on saatavilla tällaista terapiaa, jossa hiljalleen, asiakkaan ehdoilla, solmitaan tunneyhteys takaisin ruumiiseen. Se yhdistetään keskuteluterapiaan, niin että ihminen saa kokonaisvaltaisesti apua.- joutunut
joskus aivan pienenä hyväksikäytön kohteeksi, mutta muistikuvani ovat kovin hataria.. Jokatapauksessa en pysty olemaan sinut itseni kanssa. Vielä likaisemmaksi koen kaikkien miesten seksuaalisuuden. Vihaan miehiä. En ole harrastanut seksiä koskaan.. Jos kiihotun tunnen oloni likaiseksi enkä nauti siitä lainkaan. Seksi ja rakkaus ovat minulle toisistaan yhtä kaukana kuin itä on lännestä. Sympatiani on kaikkien teidän puolella jotka olette kokeneet paljon pahempaa. Voimia
- rakastava mies
jotenkin tulee sellainen olo, että raiskaajilla ei ole harmainta aavistustakaan siitä millaista ja miten kauan kestävää fyysistä, psyykkistä ja psykosomaattista tuskaa he teoillaan aiheuttavat.
Ehkä he eivät siitä välitäkään tai ovat itse tunneköyhiä tms joten eivät tunnista ja tiedostakaan että olisivat tehneet mitään väärää.
Mutta pakko siellä joukossa on olla ns täyspäisiäkin. Ja niille täyspäisille pitäisi pakottaa lukemaan, keskustelemaan ja sisäistämään tällaisia kertomuksia. Miksikö? Siksi, että ymmärrettyään ja käsiteltyään toisten ihmisten tuskaa - voisi olla jotain toivoa - ettei ihan heti tekojaan uusisi.
Ja ihan vaan selkeyden vuoksi, en todellakaan halua raiskaajia paapoa ja lelliä, mutta kun ei niitä nykylainsäädännöllä voi kuohita eikä sijoittaa ikuisiksi ajoiksi vankilaan tms velä vakavampaa - pttter
Monet raiskatut naiset selviävät. Tietenkin se riippuu siitäkin, mikä lasketaan selviämiseksi. Yllättävän suuri osa naisista on tullut joskus raiskatuksi, ehkä monet sinunkin tuntemasi naiset.
- normaaliaelämää
Täällä on aika masentavia vastauksia. Ei sillä, etteikö raiskauksesta saisi tuntea pahaa oloa, mutta haluan vain kertoa, mitä minulle kävi ja kuinka nyt sujuu.
Minut raiskasi tuttu 2v vanhempi ystävä kotibileissä, kun olin 15. Olin selvinpäin ja hän humalassa. Ainoa asia, mikä siitä oikeastaan tuli, niin oli se, etten halunnut pitkään aikaan suudella tai juoda alkoholia. Nykyisin teen kumpaakin. Seksielämän aloitin joskus 19-vuotiaana ja se on ollut ihan normaalia ja kokeilunhaluistakin. Seksi on hauskaa ja yhdenillanjuttuja on ollut joitain. Nykyisin olen jo pitkässä ja seestyneessä parisuhteessa (olen päälle 30).
Mitään traumoja ei siis jäänyt alkuvaikeuksien jälkeen. Luulen, että paljon myös on riippunut omasta kotikasvatuksestani, koska minulle on alusta alkaen opetettu mm. se, että raiskaus ei ole seksiä tai ylipäänsä, ettei naisen arvo mene jotenkin pilalle. Ja ylipäänsä tiesin jo 12-vuotiaana sen, että neitsyyttä ei voi "menettää" ja muutenkin naisella on oikeus nauttia omasta kehostaan.
Monillahan tuntuu tosi usen tulevan jotenkin likainen olo tämän hirveän kokemuksen jälkeen. Minulla ei ollut sitä koskaan ja olen siitä iloinen. Koin ainoastaan, että tilanne on epämiellyttävä ja todella ällöttävä, mutta oma arvoni ei mitenkään alentunut silmissäni vaan pelkästään tämän kyseisen henkilön, joka teki, mitä teki.
Suosittelen kaikille oikeasti terapiaa, jos oikeastaan minkä tahansa kokemuksen jälkeen tulee vihareaktioita tai kokee, ettei pysty elämään täysinäistä elämää. Niin ei tarvitse olla. - neuvola
Miten suhtautua ja mitä tehdä, jos lähipiiristäsi joku on kokenut seksuaalista väkivaltaa?
1. Seksuaalista väkivaltaa kokenut päättää itse mitä kokemus hänelle merkitsee ja mitä hän toivoo ympäristöltään.
2. Yleispäteviä ohjeita on riskaabelia antaa koska niitä ei ole. Jos annat yleispäteviä ohjeita joku on taatusti eri mieltä koska henkilöt ja tilanteet ovat niin erilaisia. Yleispätevästi itse sanoisin että:
- seksuaalista väkivaltaa kokenut tarvitsee ensisijaisesti oikeutta. Se on tärkein.
- useimmat sex. väkivaltaa kokeneet vihaavat uhri- sanaa, sekä kaikenlaista ympärillä olevien ihmisten ja yhteiskunnan tunteilua, sääliä, voivottelua, itkua, parkua, lässytystä sekä traumamussutusta. Eivät toki kaikki, jotkut jopa rakastavat sellaista, mutta useimmat eivät siitä pidä.
3. Älä lankea tällaisten ohjeiden sääliinkutsuun:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/miten-suhtautua-jos-oma-kumppani-paljastaa-joutuneensa-seksuaalisen-vakivallan-uhriksi/5866614#gs.63Ix7oCr
https://www.iltalehti.fi/iltv-lifestyle/a/201807260204817
Jokainen voi itse kuvitella että jos olet joutunut seksuaalisen väkivallan kohteeksi, viimeinen asia jota kaipaat on se, että joku tunteileva ääliö tulee koskemaan fyysisesti, halailemaan, lääppimään, koskettelemaan, itkemään, voivottelemaan ja tunteilemaan. Erityisesti sex. väkivaltaa kokeneelle fyysinen koskettelu tuntuu yleensä erityisen vastenmieliseltä. On vaikea ymmärtää että jopa rikosuhripäivystyksestä annetaan ohjeita jotka on kuorrutettu halailu-, itku- ja päänsilityskuvin. Se on pahin moka mihin ympärillä olevat ihmiset voivat erehtyä, että ängetään iholle ja ryhdytään tunteilemaan. Sex. väkivaltaa kokeneen fyysiset rajat on väkivaltaisesti rikottu. Pahinta on jos ympäristö alkaa rikkomaan niitä vielä lisää sekä fyysisellä että henkisellä tasolla.
4. Kysy häneltä itseltään miten hän haluaisi sinun toimivan. Seksuaalista väkivaltaa kokenut yleensä osaa itse puhua. Sex. väkivallan kokemus ei vie omaa vastuuta pois ilmaista itse miten toivoo tulevansa kohdelluksi. Ympäristöllä ei ole velvollisuutta osata arvailla oikein toisen toiveita. Älä ala holhoamaan.
5. Jos hän itse ei halua asiasta puhua, lopeta asiasta puhuminen ja sen ajatteleminenkin. Kohtele häntä normaalina täysijärkisenä ihmisenä joka hän on kuten ennen tietoa seksuaalisesta väkivallasta. Älä vahingossakaan ala katsomaan häntä seksuaalisen väkivallan linssien läpi. Hän ei ole kävelevä trauma. Sex. väkivallan kokemus ei ole identiteetti, eikä hänessä oleva mielenterveyhäiriö. Se on teko jonka kohteeksi hän on joutunut, ei hänessä oleva ominaisuus.
6. Sex. väkivallasta toipuminen on lopulta henkilökohtainen prosessi. Lähipiiri, ympäristö ja yhteiskunta voi olla joko prosessia tukeva tekijä tai sitten uudelleen traumatisoiva tuhovoima joka viimeistelee sexrikollisen aloittaman tuhotyön. Mutta sex. väkivaltaa kokenutta ei voi ulkopuolelta pelastaa, vaikka se tuntuisi kuinka epäoikeudenmukaiselta tahansa. Toipuminen on loppujenlopuksi oma henkilökohtainen prosessi ja tätä etäisyyttä ja omaa tilaa tulee kunnioittaa.
7. Jos kuulut lähipiiriin ja olet puoliso, ystävä tai perheenjäsen, pidä alusta asti huoli siitä ettei oma elämäsi ja mahdollisesti koko perhe- elämä ala pyöriä sex. väkivaltaa kokeneen ympärillä, ja ettei kaikkien elämästä tule seksuaalisessa väkivallassa ja traumoissa ja oireissa piehtaroimista. Lähipiirissä elävien on ehdottoman tärkeää pitää oma tila ja oma elämä. Tämä on hyväksi myös sex. väkivaltaa kokeneelle. Pidä huoli ettet itse ala traumatisoitua toisen kokemusten vuoksi. Se on sekä itsellesi että myös sex. väkivaltaa kokeneelle vain lisätaakka.
8. Hae itsellesi keskusteluapua vaitiolovelvollisuuden piirissä olevalta jos tulee tarve käsitellä asiaa. Pahinta luottamuksen pettämistä on jos alat puhumaan ulkopuolisille asiaan kuulumattomille toisen kokemuksista. Näin toimivat usein sex. väkivaltaa kokeneen vanhemmat jotka juoruilevat asiasta omille ystävilleen. Sinulla ei ole oikeutta mennä puhumaan ulkopuolisille toisen yksityisasioista vaikka hän olisi oma lapsi.
9. Ole tarkkana miten asiasta puhut ja miten käsittelet seksuaalisuutta. Suomalaisessa kulttuurissa seksuaalista väkivaltaa käsitellään erittäin rivosti. Kielenkäyttö on joko huolimatonta ja väkivaltaista tai sitten ylitunteilevaa sääliinkutsua. Seksuaalisella väkivallalla mieluusti vitsaillaan ja siitä tehdään huumoria välittämättä tippaakaan siitä miten loukkaavaa se on sex. väkivaltaa kokenutta kohtaan. Sitä kuvataan taiteessa, musiikissa, kirjallisuudessa hyvin räävittömällä, loukkaavalla tavalla. Tällaisessa asenneilmapiirissä eläminen voi sementoida sex. väkivaltaa kokeneen sellaiseen loputtomaan uudelleentraumatisoitumisen tilaan että on vaikea päästä kokemusten yli ja jatkaa elämää. Suhtaudu asiaan vakavasti ja asiallisesti sex. väkivaltaa kokeneita kunnioittavasti. Älä koskaan tee asiasta pilkkaa. - neuvola
Nämä seuraavat ohjeet tulevat Mtv3:n sivuilta jotka on annettu "toipujan suulla". Olen itse kokenut seksuaalista väkivaltaa ja tunnen todella monia sex. väkivaltaa kokeneita. Toiset tapaukset ovat aivan järkyttävän brutaaleja. En osaa mitenkään yhdistää näitä ohjeita oikean sex. väkivallan kokijan toivelistaksi enkä yhdistää yhteenkään reaalielämässäni tuntemaani sex. väkivaltaa kokeneeseen henkilöön.
Nämä vaikuttavat enemmänkin jonkun uhriuttajaläheisen tai peräti uhriuttajaterapeutin luuloiksi siitä mitä sex. väkivaltaa kokenut muka haluaa:
Toipujan toive: Kohtaamisen kymmenen sääntöä läheiselle
1. Usko minun kokemukseni.
- Tämä on ihan perusteltu ohje. Kun joku kertoo sex. väkivallasta, ota asia vakavasti.
2. Uskalla olla läsnä.
- Sex. väkivaltaa kokenut on yleensä saanut sitä läsnäoloa aivan omiksi tarpeiksi. Sex. väkivaltaa kokenut ilmaisee itse haluaako jokun olevan LÄSNÄ. Usein oma tila on se jota tarvitaan enemmän kuin jostain h*tin ällöttävää läsnäoloa. Jos sex. väkivaltaa kokenut ilmaisee haluavansa omaa tilaa, älä uskalla olla läsnä, vaan uskalla lähteä pois. Voi lisäksi olla että juuri sinä et kuulu niihin henkilöihin jonka läsnäoloa kaivataan. Ehkä se on joku toinen.
3. Kuuntele ja kysy, ole yhdessä rauhassa hiljaa.
- Voi lääsynlää mitä syöpäistä p*skaa. Yhdessä hiljaa heijataan toisiamme kilpaa itsesäälissä. Pidetäänkö myös hiljainen hetki ja lausutaan muistosanat?
4. Älä vähättele, älä suurentele.
- Älä sanele sex. väkivaltaa kokeneelle mitä mieltä hänen pitää omista kokemuksistaan olla. Älä selosta hänelle hänen omaa tunne- elämäänsä ja miltä hänestä tuntuu. Äläkä oleta että häntä nyt varmasti hävettää, ja että hän "syyttää itseään" tapahtumista. Kaikkia sex. väkivaltaa kokeneita ei hävetä tippaakaan, eivätkä läheskään kaikki syytä itseään tapahtumista.
5. Ole luottamukseni arvoinen.
- Näin.
6. Konkreettista hoivaa: ruokaa, silityksiä ja siivousta.
- Hyi v*u. Pyyhitäänkö pylly myös? Eiköhän ne insestin ja raiskauksen kokijat ole niitä lääppimisiä jo ihan tarpeeksi saaneet. Älä mene toisen reviirille luvatta, äläkä vahingossakaan silittele tai halaile tai hoivaa ja holhoa. Se on pahinta sontaa mitä voit sex. väkivaltaa kokeneelle antaa. Se, katsos rikkoo niitä jo kertaalleen rikottuja intimiteettirajoa. Sex. väkivaltaa kokenut kuten kaikki muutkin päättää itse kuka saa tulla iholle ja kenties haluaa myös ihan itse tehdä omat safkansa.
7. Apuvoimia arjesta.
- Mitähän tämäkin tarkoittaa?
8. Ohjaa avun piiriin.
- Tämä on oikein hyvä neuvo jos sanan "apu" eteen laitetaan "ammatti". Mutta ammattiavunkin kanssa pitää olla tarkkana. Ammattiauttajia on moneen junaan ja ammattiauttajat ovat usein hakeutuneet auttamistyöhön korjatakseen omaa traumahistoriaansa. Usein se ammattiapukin tarkoittaa jotain itkupiirejä joissa puhutaan tyhjälle tuolille ja itketään. En ole itse sex. väkivaltaa kokeneena koskaan ymmärtänyt miten tämä auttaa ketään selviämään.
9. Näe minut kokonaan.
- Että minua pitäisi katsoa nyt tämän sex. väkivallan vuoksi oikein röntgensilmillä läpivalaisten ja että minusta pitäisi tehdä kaiken huomion keskipiste. Sex. väkivallan uhri johon koko maailma "keskittyy" kuten se il:n toimittelijatytteli ehdotti?
En ole ikinä elämässäni törmännyt sex. väkivaltaa kokeneesen henkilöön joka itse toivoo tulevansa "nähdyksi kokonaan" sex. väkivallan vuoksi. Katseella r*kaamista tapahtuu jo aivan tarpeeksi. Huomion valokeila pitää siirtää uhrista tekijöihin. Seksuaalirikollisten pitää tulla "nähdyksi kokonaan".
10. Anna minulle toipumisaikaa.
- Joo. Ehkä paras että jätät vain minut rauhaan. Keskity vaikka niihin seksuaalirikollisiin, näe heidät kokonaan, ota se kameran linssi ja ala vainota heitä huomiollasi. - neuvola
"Kohtaamisen kymmenen sääntöä läheiselle"
Sex. väkivaltaa kokeneesta ei tule tällaisten kokemusten vuoksi parisuhteissa ja perhe- elämässä erityisillä oikeuksilla varustettua henkilöä, jolla on oikeus ladella jotain h*tin SÄÄNTÖJÄ läheisille.
Tällainen ajattelu tulee varmasti siitä että sex. väkivallan tiedetään usein aiheuttavan avuttomuuden kokemuksia. Ja sitten niitä yritetään korjata sillä että sex. väkivallan uhrille annetaan joku sääntöpoliisin rooli lähisuhteissaan. Läheisille lankeaa sitten se pomottamisen kohteena olemisen ja syyllisen rooli. Eräänalinen sijaiskärsijä seksuaaliseen väkivaltaan jossa läheinen on viato sivullinen. Tällaisessa käsityksessä on melkein sellainen sävy kuin läheiset olisivat niitä joihin sex. väkivallan aiheuttamia avuttomuuden kokemuksia on luvallista purkaa. Ei tällaiset ohjeet ole missään olosuhteissa läheisiä kohtaan oikein.
Läheiset eivät ole sex. väkivaltaa kokenutta varten olemassa, vaan parisuhteet ja perheet ovat niiden kaikkia jäseniä varten olemassa. - ppeswqa
Ihmiset ovat erilaisia ja kokevat asiat eri tavalla. On sellaisia ihmisiä, joita raiskaus ei hetkauta lainkaan, mutta on myös niitä jotka eivät toivu siitä koskaan. Useimmissa tapauksissa uhri toipuu, mutta se ei käy ihan tuosta noin vain.
- mitä.ihmettä
Minkälainen on raiskaus joka ei hetkauta lainkaan? Onko sellainen raiskaus ollenkaan?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569