Sulkavalla luonnonkaunis Annikinniemi on kunnan toimesta myynnissä. Alue edustaa erityisen kaunista seutua, eikä useiden kuntalaisten ja matkailijoiden mielestä tuota virkistyskäyttöön tarkoitettua aluetta olisi syytä myydä. Myyjä on kuitenkin kommentoinut asiaa siten, ettei luonnonsuojelu kuulu kunnan intresseihin. Asiaa vastaan ollaan keräämässä adressia www.adressit.com/annikinniemi . Käy katsomassa, voitko allekirjoittaa sen! Siellä siis lisää myös tietoa asiasta.
Käy katsomassa
Nimetön
6524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Myyjän mielipiteen tietolähde on sanomalehti Itä-Savo.
Paikalliset asukkaat tiedä sen parhaiten. Jos näin ovat päättäneet, mikäs siinä.
Ongelmahan siinä onkin juuri se, että kuntalaiset eivät tätä valtuuston päätöstä hyväksy. Sulkavalaiset ovat enimmäkseen erittäin huolestuneita asiasta. Lisäksi kuntia velvoittaa kuntalaki, myös kuulemaan kuntalaisten mielipiteitä sekä kunnat ovat vastuussa myös kantamaan huolta luonnosuojelusta. Mitä nyt kunnanvaltuusto sulkavalaisten mielipiteistä tai kuntalaista huolimatta ei tahdo tehdä.
Viestin aloittaja, elikkäs minä, en nyt ole tämän asian asiantuntija, mutta tuolla adressien sivulla käytävää keskustelua olen seurannut. Hyvin monien ihmisten elämäähän tuo Annikinniemen myynti ei juuri vaikuta :), mutta ajattelin laittaa tänne tuosta adressista kuitenkin tietoa, että saavat ne tahot, joita kiinnostaa, mahdollisuuden ylipäätään tietää asiasta:)
Luonnolle tuo myyminen ja kaavoittaminen ei todella tee hyvää, ja siinä mielessä monikin ihminen voi kokea tahtovansa allekirjoittaa adressin. Mutta lukee kai näitäkin palstoja myös varsinaiset asianosaiset(?)
paitsi kun puhutaan rahasta siitä ihmisten ainoasta
oikeasta Jumalasta.Johto nimityshän tulee rahasta ja arvo.Rahakas taho voisi avustaa rahallisesti mutta? silloin ei olis enään kysymys luonnonsuojelusta.Kysymys olis huvila alueesta ja
palattais taas lähtöruutuun.
Etsimme uusia ehdokkaita Sulkavalle vihreiden listalle. Voit olla myös sitoutumaton, kunhan vihreät arvot ovat tuttuja ja tuntuvat omilta.