Uusi testi?

joo elikkäs...kävi vahinko tuossa jokunen aika sitten ja nyt niitä kuuluisia menkkoja ei sitten ole näkynyt. olisi pitänyt alkaa viime sunnuntaina ja testin kävin ostamassa maanantaina ja myös hätiköiden teinkin sen myös heti ostamisen jälkeen ja negaa näytti..ja menkat ovat nyt neljättä päivää myöhässä eikä ole tietoakaan että alkaisivat lähipäivinä. ennen menkkojen alkua tulee aina, ihan joka kerta rinnat erittäin aroiksi ja kipeiksi ja ruokaa tekee mieli koko ajan mutta, nyt ei ole näistä oireista tietoakaan. sen sijaan alavatsa on kummallisen turvoksissa, valkovuoto lisääntynyt normaalia runsaammaksi ja lievää kuvottavaa oloa esiintyy välillä, lievä painontunne alavatsassa välillä ja pissalla saa ravata aiva kiitettävän usein. joten siis, ystävät ovat kehottaneet tekemään jonkun ajan päästä uuden testin jos ei menkkoja ala kuulumaan ja minulla ne ovat melko säännölliset. haluaisin kuulla onko täällä kellään vastaavaa käynyt omalle kohdalle? onko joku tehnyt testin saaden negan mutta toisen testin jälkeen saaden plussan? kannattaisiko minun tehdä uusi testi?
1253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei ne nyt paljoa kustanna. Nyt jo saattaisi näkyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


arrianos kirjoitti:

joo elikkäs...kävi vahinko tuossa jokunen aika sitten ja nyt niitä kuuluisia menkkoja ei sitten ole näkynyt. olisi pitänyt alkaa viime sunnuntaina ja testin kävin ostamassa maanantaina ja myös hätiköiden teinkin sen myös heti ostamisen jälkeen ja negaa näytti..ja menkat ovat nyt neljättä päivää myöhässä eikä ole tietoakaan että alkaisivat lähipäivinä. ennen menkkojen alkua tulee aina, ihan joka kerta rinnat erittäin aroiksi ja kipeiksi ja ruokaa tekee mieli koko ajan mutta, nyt ei ole näistä oireista tietoakaan. sen sijaan alavatsa on kummallisen turvoksissa, valkovuoto lisääntynyt normaalia runsaammaksi ja lievää kuvottavaa oloa esiintyy välillä, lievä painontunne alavatsassa välillä ja pissalla saa ravata aiva kiitettävän usein. joten siis, ystävät ovat kehottaneet tekemään jonkun ajan päästä uuden testin jos ei menkkoja ala kuulumaan ja minulla ne ovat melko säännölliset. haluaisin kuulla onko täällä kellään vastaavaa käynyt omalle kohdalle? onko joku tehnyt testin saaden negan mutta toisen testin jälkeen saaden plussan? kannattaisiko minun tehdä uusi testi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu