Naisraiskaajat

Ronyn

On varmasti paljon miehiä, jotka ovat joutuneet raiskauksen uhreiksi. He eivät kuitenkaan välttämättä itse tiedä siitä yhtään mitään. Antakaapa kun selvennän. Miestä voi hyväksikäyttää kun mies on tajuton ( esimerkiksi on unessa tai sammunut). Miehelle saa erektion hyväilemällä kalua ja sitten kun kalu on kovana, niin voi tehdä sillä mitä haluaa.

Kyseessä ei siis tarvitse olla tyttöystävä tai unelmanainen, vaan täysin tuntematon tyyppi, joka käyttää hyväksi vaikkapa miehen humalatilaa. Raiskaus voi tapahtua seurustelevallekin miehelle.

Tämä on paljon yleisempää kuin uskotaan! Etenkin miesten alkoholinkäytön vuoksi. Miehet eivät välttämättä herää siihen mitä heille tehdään. Ja koska penis on hyvin esillä, niin asia hoituu ilman väkivaltaa, eikä selviä jälkiä välttämättä jää.

Penishän ei ole tahdonalainen elin, vaan reagoi ärsykkeisiin. Sitä ei voi määrätä olemaan seisomatta kun sitä tarpeeksi ärsyttää. Peniksen saa tietysti myös pystyyn vaikka tyhjiöpumpulla. Luin tapauksesta, jossa kaksi miestä piteli raveissa tuntematonta miestä kiinni ja nainen pumppasi tyhjiöpumpulla miehelle erektion ja sitten raiskasi miehen.

Mielestäni raiskausta ei voi määritellä pelkästään väkivaltaiseksi yhdynnäksi, koska tällöin ajatellaan asiaa siltä kannalta miten mies yleensä raiskaa. Raiskaaja haluaa tyydyttää halunsa ilman uhrin lupaa uhrilla. Ja juuri siitähän tässäkin on kyse.

Tästä pitäisi puhua enemmän, koska Suomessa ja maailmalla on paljon nöyryytettyjä miehiä, joiden ei ole helppo puhua asiasta.

10

5103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • feministi

      Miestä on melkein mahdoton raiskata, suurin osa miehistä on ällötäviä ja niitä ei voi siksi ollenkaan panna. Ja miksi nähdä vaivaa humalassa olevan miehen masturboimiseen, tietämättä alkaako sillä edes koskaan seisomaan.
      Ja niin kuin kaikki tiedämme, harvoin naiset laukevat panemalla.
      Eli ei mitään pelkoa miehet! Tuskin teitä kukaan (nainen) koskaan raiskaa. Ja jos kävisikin niin, ei varmaan ole vaikea päästä yli

      • Cesare

        Miehet raiskaavat naisia ja toisiaan, naiset toisia naisia ja joskus harvakseltaan miehiäkin.
        Lapsiakin raiskataan. Kukaan ei ole turvassa oli hän sitten 70-vuotias ukkeli tai 10 kuukautinen tyttö.

        Suuri osa raiskauksista tapahtuu siksi, että joku tuntee himon sijaan vihaa tai raiskaaja on sosiopaatti. Kyse on vain näennäisesti seksistä, jos äärimmäistä sadismia ei siksi lueta!
        Pahasti häiriintyneet ja laskelmoivasti toimivat sosiopaatit ovat raiskatun kannalta pahimpia. Siinä, missä "tavallinen" raiskaus on lyhytaikainen vallankäyttötilanne,jonka jäljet saatetaan siivota terapialla,sosiopaatit saattavat kiduttaa uhriaan jopa kuukausia ja kaikki päättyy uhrin kuolemaan tai,jos hänet jätetään henkiin, todella pahaan henkiseen arpeutumiseen.
        Sosiopaattien naispuolinen edustus on murto-osa miehien lukumäärästä.Silti heitäkin on.Seksuaalirikoksia tekeviä naispuolisia sosiopaatteja.


      • jani20

        ei niin pahasti kuitenkaan. mutta kuitenkin ,mun tyttöystävä raiskasi minut vyödildolla.

        joten pystyyhän joku sunlainen feministi lepakko raiskaamaan miehen anaalisesti ja se on miehelle varmasti pahempi kuin raiskaus naiselle.
        Vai oletko (ja tietenkin olet) erimieltä?


      • plää

        80% naisista jotka ovat lesboja/feministejä, ovat yleensä niitä joita miehet eivät ole huolineet.


      • 1/100:ta nainen

        Vain 99 prosenttia raiskaajista on miehiä USA:n oikeusministeriön tilastojen mukaan.


    • Pate

      Aika uskomattomalta kuulostaa, että jonkun onnistuisi raiskata mies niin ettei hän itse huomaisi tapahtunutta.
      Ja uskon että suurin osa miehistä ei ota ihmeempiä traumoja joutuessaan naisen raiskaamaksi. Ainakaan jos tapahtuneesta ei jää mitään vammoja.
      Minutkin on pari vanhempaa naista joita en todellakaan olisi vapaaehtoisesti halunnut, maannut väkisin väkivaltaa käyttäen. Mutta nuoren miehen logiikalla tuumasin jo seuraavana päivänä että so what?
      Vaikka en niitä läskejä rumiluksia halunnutkaan, niin eipä tuosta mainittavaa haittaakaan ollut, koska kukaan muu ei kuitenkaan tiedä tapahtuneesta.
      Ei jäänyt kuin pari haavaa, jotka paranivat parissa päivässä.
      Jo seuraavana viikonloppuna läksin katselemaan, jos löytyisi vähän mieluisampaa seuraa baarista.
      Myöhemmin olen miettinyt tapahtunutta lähinnä huvittuneena.
      Homon uhriksi joutuminen saattaisikin jo olla vakavampaa.
      Siis ainakin psyykkisesti meinaan.

    • Hessu

      No kyllä nainen varmasti halutessaan voi raiskata.
      Mullekin tapahtu kerran sen suuntainen tapaus, jos ei nyt ihan suoranainen raiskauskaan.
      Olin yhden frendin järkkäämissä kotibileissä ja sammuin vierashuoneen sohvalle. Joskus aamuyöllä yx iso ja roteva suoraan sanoen aika kundimainen muija, jota en ollu ennen nähny, herättelee mua siinä. Siinä sit huomasin, että muija oli sitonu mun kädet sohvan käsinojan ympärille. Ihmettelin siin sit et mitä hemmettii? Muija tuli päälle ja alko suuteleen. Meikä yritti estellä ja selitellä et mä seurustelen. Muija vaan totes et se on mun ongelma ja alko hieromaan itteensä mun etumusta vasten. Kyllähän meikäkin alko jo kuumeta. Sitten se muija vaati mua nuolemaan pillua. En suostunu heti, mutta eipä sen tarvinnu ku vähän läpsiä ja tukasta repiä, niin aloin suostumaan. Se siis nuoletti itteensä, hiero mun etumusta välillä housujen päältä. Sitä kesti hemmetti koko loppu yön. Joskus aamupäivällä se sit vakuutti, et jos mä kerron jollekin mitä tapahtu niin se tappaa mut. Sen verran vahvan näkönen muija se oli, että tällanen luikki kundi on pelkkä heittopussi sellaselle. Eli en oo paljon puhellu, enkä kehtaiskaan.

    • kokenut

      Yksinkertaista. Todellisen raiskauksen ehtona on tietenkin fyysisen vallan hankkiminen juonimalla tai ylivoimalla. Kun äijän kädet on saatu sidottua (kahlittua) selän taakse tai sängyn päätyyn homma hoituu, paitsi tietenkin anaalisti, niin myöskin peniksen kanssa. Tarvittaessa vielä jalkojen sidonta ja jos armeliaisuutta riittää niin myssy silmille.
      Ohuella narulla tai "alan liikkeestä" hankitulla renkaalla peniksen tyvi kireälle. Veri pakkaantuu paisujaisiin eikä seisokkia voi estää. Siitä vaan pukille. Jos haluaa varmistella, voi lykätä äijälle anustapin ärsyttämään eturauhasta. Tulos on vuoren varma jos vain ei ole kyse kastoroidusta miehestä.
      Joka epäilee, kokeilkoon!

    • topi

      Tuntematon muija otti väkisin. Mitäpä siitä? Ainakaan mun tapauksessa maailma ei särkynyt.

    • tavallinen mies

      Niin. Miehen voi todellakin raiskata, kuten edellä olevista kommenteistakin voitte lukea. Itse tiedän miehen, jonka nainen mieskavereineen on raiskannut juurikin tuolla tavalla. Ja olipa vielä naimisissa oleva mies, tämä uhri siis. Siitä on jo useita vuosia, mutta mies ei ole toipunut vieläkään kunnolla.

      Itse olen seurustellut useita vuosia ja ärsyttää tuollainen puhe siitä, että miehelle ei ole mitenkään suuresti traumaattinen kokemus tulla naisen raiskaamaksi. Tietenkin on. Eikä sillä ole mitään merkitystä, onko nainen kaunis vai ruma. Minä en haluaisi harrastaa seksiä kenenkään muun kanssa kuin tyttöystäväni, jota rakastan hyvin paljon. En vapaaehtoisesti, enkä väkisin. Jos joku minut väkisin ottaisi, se pistäisi kyllä maailmani palasiksi.

      Aivan yhtä hyvin voi sanoa, että kaikki raiskatut naisetkin oikeasti nauttivat raiskatuksi tulemisesta. Että ei se mikään traumaattinen kokemus ole kenellekään aikuiselle ja että naiset pitäisikin saada raiskata lain mukaan.

      Hävetkää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5200
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      126
      1670
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1579
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1530
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1255
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1200
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1080
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1047
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1008
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      847
    Aihe