Hei!
Olen siinä vaiheessa elämääni, että pitäisi vähitellen päättää, mikä minusta tulee isona. Kirjoitan itseäni parhaillaan ylioppilaaksi, ja suunnilleen kuukausi aikaa päättää, mihin jatko-opiskelupaikkaan haen!
Nyt parin päivän sisällä on noussut pintaan vanha valokuvaushaaveeni; yläasteen jälkeen harkitsin vahvasti lukioita, joissa valokuvaus näytteli suurta osaa (Tikkurilassa ainakin taisi olla joku sellainen lukio?). Nyt rupesin haaveilemaan valokuvaajan ammatista.
Olisiko täällä ketään, joka osaisi kertoa minulle pari aiheeseen liittyvää faktaa tai esim. antaa asiallisia linkkejä?
Tässä joitakin kysymyksiä, joita tuli mieleeni:
- missä voisi Helsingin sisällä opiskella valokuvausta, ja mitä opintoihin sisältyy, kuinka vaikea päästä jne.? (linkkejä??)
- millaista on ylipäätään olla ammatiltaan valokuvaaja?
- kuinka helppoa on saada töitä?
- millaista palkkaa ammattivalokuvaajat suurinpiirtein saavat? Onko siis taloudellisesti järkevää tehdä ainoana työnään valokuvausta.
Ja puhun nyt siis sellaisesta valokuvaamisesta, joka keskittyy esimerkiksi luonnon ja ihmisten sekä mainoksien kuvaamiseen. Kameran edessä on siis vaikkapa ihmismalli tai asetelma, joka tarvitaan johonkin mainokseen. Ei siis sellaista kuvaamista, että mennään vaikkapa onnettomuuspaikoille räpsimään!
Olen todella kiitollinen asiallisista vastauksista! :)
Valokuvaus ammattina
61
13772
Vastaukset
- Can-ON
Taideteollinen korkeakoulu on Helsingissä. Se tuli ensimmäiseksi paikallisista kouluista mieleen. Nimensä mukaisesti taidepainotteinen, kohtalaisen vaikea päästä sisään....
Valokuvaajille on avoimia työpaikkoja vähän tarjolla, suurin osa allalla olevista toimivista on yrittäjinä. Tyhjästä ei ole helppoa lähteä alalle, kun tarjontaa supituvilla markkinoilla runsaasti.
Kantsii hankkia ensin kunnon ammatti, ja katsoa myöhemmässä vaiheessa olisko mahdollisuuksia alan vaihtoon....- Gunvor Perselius
todellakin itsellesi jokin kunnollinen ammatti, joka takaa leivän pöytään. Valokuvaajan ammatti on hyvin epävarma ja toimeentulon hankkiminen sillä on nykyaikana vaikeaa. Tänä päivänä kuvatarjontaa on pilvin pimein ja aivan ilmaiseksi. Digitekniikka mullisti kuvamarkkinat täysin ja pudotti kuvan hinnan olemattomaksi. Varsinkaan Suomessa ei olla kuvista valmiita juurikaan maksamaan mitään. Harrastuksena valokuvaus on kivaa ja antoisaa.
- Lama aloitti
Ja digi löi viimeisen naulan valokuvauksen arkkuun.
- digi aika
Toi lisää mahdollisuuksia valokuvaus alalle?? Ehkä valokuvaus liikkeille tuli laihemmat ajat digin myötä mutta valokuvaajille se loi lisä mahdollisuuksia kehittää palvelujaan (esim.kuvaaja pystyy antamaan raakavedoksen mallikansiosta paikan pällä melkein heti kuvausten jälkeen ja lisäksi kuvista pystyy antaan DVD jäljennöksen heti josta asiakas voi valita mieleisensä kuvat( kuvia voi ottaa melkein rajattomasti eikä oikeastaan ole aiheuttanut muuta kustannust kuin ajan kulumista ).
- häh häh häää
digi on valokuvan pelastus.
nyt valokuvausta voi harrastaa kuka vaan eikä vaan jotkut rahakkaat rantaruotsalaiset niinkun ennen.
ja on aivan oikein että jos ammattivalokuvaajana haluaa leipänsä tienata joutuu kuvaamaan kaikkea KURJAA kuten hääpareja koululaisia jne.... - Anonyymi
digi aika kirjoitti:
Toi lisää mahdollisuuksia valokuvaus alalle?? Ehkä valokuvaus liikkeille tuli laihemmat ajat digin myötä mutta valokuvaajille se loi lisä mahdollisuuksia kehittää palvelujaan (esim.kuvaaja pystyy antamaan raakavedoksen mallikansiosta paikan pällä melkein heti kuvausten jälkeen ja lisäksi kuvista pystyy antaan DVD jäljennöksen heti josta asiakas voi valita mieleisensä kuvat( kuvia voi ottaa melkein rajattomasti eikä oikeastaan ole aiheuttanut muuta kustannust kuin ajan kulumista ).
Toi mahdollisuuksia, alensi kuvan hintaa ja lisäsi valokuvaajan tuottamatonta työtä.
"kuvia voi ottaa melkein rajattomasti eikä oikeastaan ole aiheuttanut muuta kustannust kuin ajan kulumista )."
Et siis ole koskaan laskenut kuvauksen todelista hintaa.
Eikä se kamera ikuisuuksia kestä, kuten Wanahat filmiveteraanit, jotka toimii vielä tänäänkin.
Digikameran tuottava ika on joku vuosi. Tietokonekin tilttaa, kun hankkii uuden kameran. Ohjelmia pitää päivittää, yms.
- minäkin muiden kanssa
että hanki joku muu ammatti ja harrastavain valokuvaamista.
Jos nyt kummiskin pidät suunnitelmastasi kiinji, niin täällä linkkinä muutamia paikkoja joissa opetetaan valokuvausta:
http://www.katse.org/page/17- FlashZebra
On todella törkeää latistaa ihmisen odotukset tiettyä ammattia kohtaan. Valokuvaus on rankka ja henkisesti rasittava ammatti, mutta se on myös palkitsevaa. Älä säikähdä tuota tekstiä, jota tulet kuulemaan joka ikisellä suomalaisella foorumilla aiheesta keskusteltaessa. Jos haluat harjoittaa ammattia, keinoja kyllä löytyy.
Kaikille teille masennus-aarian laulajille, etenkin, jos olette itse ammatiksenne kuvaavia ihmisiä: hävetkää itseänne. Jos olette kyllästyneet alaan, menkää pois. Jos pelkäätte kilpailua, olette ilmeisesti liian huonoja ja luulette, että joku amiksen valokuvauslinjan käynyt räkänokka vie teidän työnne 350D kourassaan. Suomessa pelätään kaikkea. Alpo Suhosen veljet kuvaavat kellareissaan ikkunat mattamustiksi maalattuina, ettei vaan kukaan pääse jyvälle heidän "salaisuuksistaan".
Jakaisitte tietonne uusille yrittäjille, niin saataisiin koko ala nousuun sen sijaan, että valutaan lamaan aikana, joka on varmasti visuaalisin MAAILMAN HISTORIASSA!
Hienoa, että ala kiinnostaa. Kuvaa paljon omia projekteja ja sellaisia kuvia, joita sinua kiinnostaisi kuvata ammatiksesi. Lahjakkuus on perusedellytys kuvanteossa ja jos et ole hyvä, kehity, tai ei tule kesää. Kouluun meneminen ei ole mikään pakko, vaan voit myös oppia itse, jos intoa löytyy tarpeeksi.
Valokuvauksen saralla kaivataan taiteellisten lahjojen lisäksi myös bisnesvaistoa, ja kukaan ei pärjää alalaa sillä asenteella, että "no mä jätän noi toimistohommat kirjanpitäjälle, hei"
Tämä kirjoitukseni on ehkä liioitellun intohimoinen, mutta ainakaan en sorru lannistamaan muita. - carbonate
FlashZebra kirjoitti:

Tämä kirjoitukseni on ehkä liioitellun intohimoinen, mutta ainakaan en sorru lannistamaan muita.Yhdyn edelliseen vastaukseen, vaikka työllistyminen alalla ei varmasti ole mitenkään kovin varmaa, se ei todellakaan ole syy unohtaa mahdollisuus, muutenhan maailmassa ei olisi valokuvaajia!
- kehittyvä
FlashZebra kirjoitti:
On todella törkeää latistaa ihmisen odotukset tiettyä ammattia kohtaan. Valokuvaus on rankka ja henkisesti rasittava ammatti, mutta se on myös palkitsevaa. Älä säikähdä tuota tekstiä, jota tulet kuulemaan joka ikisellä suomalaisella foorumilla aiheesta keskusteltaessa. Jos haluat harjoittaa ammattia, keinoja kyllä löytyy.
Kaikille teille masennus-aarian laulajille, etenkin, jos olette itse ammatiksenne kuvaavia ihmisiä: hävetkää itseänne. Jos olette kyllästyneet alaan, menkää pois. Jos pelkäätte kilpailua, olette ilmeisesti liian huonoja ja luulette, että joku amiksen valokuvauslinjan käynyt räkänokka vie teidän työnne 350D kourassaan. Suomessa pelätään kaikkea. Alpo Suhosen veljet kuvaavat kellareissaan ikkunat mattamustiksi maalattuina, ettei vaan kukaan pääse jyvälle heidän "salaisuuksistaan".
Jakaisitte tietonne uusille yrittäjille, niin saataisiin koko ala nousuun sen sijaan, että valutaan lamaan aikana, joka on varmasti visuaalisin MAAILMAN HISTORIASSA!
Hienoa, että ala kiinnostaa. Kuvaa paljon omia projekteja ja sellaisia kuvia, joita sinua kiinnostaisi kuvata ammatiksesi. Lahjakkuus on perusedellytys kuvanteossa ja jos et ole hyvä, kehity, tai ei tule kesää. Kouluun meneminen ei ole mikään pakko, vaan voit myös oppia itse, jos intoa löytyy tarpeeksi.
Valokuvauksen saralla kaivataan taiteellisten lahjojen lisäksi myös bisnesvaistoa, ja kukaan ei pärjää alalaa sillä asenteella, että "no mä jätän noi toimistohommat kirjanpitäjälle, hei"
Tämä kirjoitukseni on ehkä liioitellun intohimoinen, mutta ainakaan en sorru lannistamaan muita.no mitenkä ajattelit päästä 'kuvaajaksi'
ns. takaoven kautta ja ilman koulutusta?
vaikka olisit hyvä, se ei takaa laatuasi isossa projekteissa ilman minkään näköistä ansioluetteloa tai muutakaan kokemusta.
eihän kukaan ota projektiin jo sanot että "oon mä ollut innostunu kuvaamisesta jo n. 6 vuotta" - Jos osaa opetella
kehittyvä kirjoitti:
no mitenkä ajattelit päästä 'kuvaajaksi'
ns. takaoven kautta ja ilman koulutusta?
vaikka olisit hyvä, se ei takaa laatuasi isossa projekteissa ilman minkään näköistä ansioluetteloa tai muutakaan kokemusta.
eihän kukaan ota projektiin jo sanot että "oon mä ollut innostunu kuvaamisesta jo n. 6 vuotta"Alku onkin se vaikea osa. Esim. omalla kohdalla oli ensimmäisen portfolion rakentamista varten vaikeaa löytää kuvaustilanteita. Oleelliseksi asiaksi osoittautui se, että hommasi välineet, opetteli käyttämään niitä ja sitten vain otti kuvia vaimosta, veljestä tai kenestä vaan, kunnes sai aikaan jotain kelvollista. Sitten kuvia ihmisille näyttämällä onnistuin vakuuttamaan heidät siitä, että olen heidän aikansa arvoinen. Kuvailin "huvikseni", omalla ajalla ja ilmaiseksi kuvia joita ei koskaan julkaistu missään. Jonkin ajan päästä taidot olivat kehittyneet jo mukavasti, ja myös kuvat näyttivät satunaisesti ammattimaisilta. Eipä mennyt kauaakaan kun tuli ensimmäinen maksullinen muotokuvauskeikka, jonka onnistuttua toinen ja taas toinen. Sitten eräs muotokuvattavista buukkasi minut kuvaamaan duunipaikalleen markkinointitarkoituksissa käytettäviä kuvia. Näin se homma etenee. Nyt vakituisia asiakkaita on jo sen verran, että leivälle saa voita. Toki työ on rytmiltään epätasaista ja arvaamatonta.
Opiskelu auttaa kyllä. Nimenomaan siksi, että niitä kuvaustilanteita tulee sen myötä eteen enemmän. Ei tarvitse opiskella Taikissa tai vastaavassa. Itse olen oppinut kotona huomattavasti enemmän kuin koulussa. Tärkeintä on innostus ja omistautuminen. Pitää tehdä tätä hommaa joka ikinen päivä. Jos se rupeaa tuntumaan pakkopullalta, niin ehkä ala on väärä. - kehitystä seurannut
FlashZebra kirjoitti:
On todella törkeää latistaa ihmisen odotukset tiettyä ammattia kohtaan. Valokuvaus on rankka ja henkisesti rasittava ammatti, mutta se on myös palkitsevaa. Älä säikähdä tuota tekstiä, jota tulet kuulemaan joka ikisellä suomalaisella foorumilla aiheesta keskusteltaessa. Jos haluat harjoittaa ammattia, keinoja kyllä löytyy.
Kaikille teille masennus-aarian laulajille, etenkin, jos olette itse ammatiksenne kuvaavia ihmisiä: hävetkää itseänne. Jos olette kyllästyneet alaan, menkää pois. Jos pelkäätte kilpailua, olette ilmeisesti liian huonoja ja luulette, että joku amiksen valokuvauslinjan käynyt räkänokka vie teidän työnne 350D kourassaan. Suomessa pelätään kaikkea. Alpo Suhosen veljet kuvaavat kellareissaan ikkunat mattamustiksi maalattuina, ettei vaan kukaan pääse jyvälle heidän "salaisuuksistaan".
Jakaisitte tietonne uusille yrittäjille, niin saataisiin koko ala nousuun sen sijaan, että valutaan lamaan aikana, joka on varmasti visuaalisin MAAILMAN HISTORIASSA!
Hienoa, että ala kiinnostaa. Kuvaa paljon omia projekteja ja sellaisia kuvia, joita sinua kiinnostaisi kuvata ammatiksesi. Lahjakkuus on perusedellytys kuvanteossa ja jos et ole hyvä, kehity, tai ei tule kesää. Kouluun meneminen ei ole mikään pakko, vaan voit myös oppia itse, jos intoa löytyy tarpeeksi.
Valokuvauksen saralla kaivataan taiteellisten lahjojen lisäksi myös bisnesvaistoa, ja kukaan ei pärjää alalaa sillä asenteella, että "no mä jätän noi toimistohommat kirjanpitäjälle, hei"
Tämä kirjoitukseni on ehkä liioitellun intohimoinen, mutta ainakaan en sorru lannistamaan muita."On todella törkeää latistaa ihmisen odotukset tiettyä ammattia kohtaan."
Latistaminen ei ole sama asia kuin faktojen kertominen. Mielestäni on erinomaisen tärkeää, että nuori, joka valitsee ammattiaan, ymmärtää mihin on lähdössä. Ammatin romantisointi ja luja usko tulevaisuuteen ei riitä, tarvitaan maksavia asiakkaitakin.
Ammattivalokuvaajien määrä on juuri mainittujen 90-luvun laman ja teknisen kehityksen myötä pudonnut murto-osaan aiemmasta. Työttömiä tai alaa vaihtaneita täysin päteviä valokuvaajia siis riittää, ja kuten joku mainitsi, työpaikkoja ei juuri ole. Ala on käytänössä täysin yrittäjä/free lancer pohjainen, joitain museoita, viranomaisia ja isoja lehtitaloja lukuunottamatta.
Valokuvaukselle on käynyt samoin kuin monelle muulle taide- tai käsityöammatille, siitä on tullut teknisen kehityksen myötä taloudellisesti kannattamatonta, ja vain pieni joukko erikoistuneita osaajia saa siitä leivän. Siksipä kannattaa vakavasti harkita, kannattaako tällaiseen "kuolevaan" ammattiin kouluttautua, vai olisko se parempi säilyttää vain hyvänä harrastuksena.
Aina on myös se vaihtoehto, että kouluttautuu alalle, jossa voi hyödyntää valokuvaustaitojaan - lehtimieheksi, graafiseksi suunnittelijaksi, mainosalalle, jne.
Ja tämä ei ollut latistuspuhe, vaan kannanotto sen puolesta, että tosiasiat pitää myös tunnustaa. - TT
kehitystä seurannut kirjoitti:
"On todella törkeää latistaa ihmisen odotukset tiettyä ammattia kohtaan."

Ja tämä ei ollut latistuspuhe, vaan kannanotto sen puolesta, että tosiasiat pitää myös tunnustaa."Ammattivalokuvaajien määrä on juuri mainittujen 90-luvun laman ja teknisen kehityksen myötä pudonnut murto-osaan aiemmasta. Työttömiä tai alaa vaihtaneita täysin päteviä valokuvaajia siis riittää"
Kysymys kuuluukin löytyykö persoonallista kuvaa tuottava kuvaaja jonka kuvat erottuvat, silloin voi olla tssäänsii... - Anonyymi
kehitystä seurannut kirjoitti:
"On todella törkeää latistaa ihmisen odotukset tiettyä ammattia kohtaan."
Latistaminen ei ole sama asia kuin faktojen kertominen. Mielestäni on erinomaisen tärkeää, että nuori, joka valitsee ammattiaan, ymmärtää mihin on lähdössä. Ammatin romantisointi ja luja usko tulevaisuuteen ei riitä, tarvitaan maksavia asiakkaitakin.
Ammattivalokuvaajien määrä on juuri mainittujen 90-luvun laman ja teknisen kehityksen myötä pudonnut murto-osaan aiemmasta. Työttömiä tai alaa vaihtaneita täysin päteviä valokuvaajia siis riittää, ja kuten joku mainitsi, työpaikkoja ei juuri ole. Ala on käytänössä täysin yrittäjä/free lancer pohjainen, joitain museoita, viranomaisia ja isoja lehtitaloja lukuunottamatta.
Valokuvaukselle on käynyt samoin kuin monelle muulle taide- tai käsityöammatille, siitä on tullut teknisen kehityksen myötä taloudellisesti kannattamatonta, ja vain pieni joukko erikoistuneita osaajia saa siitä leivän. Siksipä kannattaa vakavasti harkita, kannattaako tällaiseen "kuolevaan" ammattiin kouluttautua, vai olisko se parempi säilyttää vain hyvänä harrastuksena.
Aina on myös se vaihtoehto, että kouluttautuu alalle, jossa voi hyödyntää valokuvaustaitojaan - lehtimieheksi, graafiseksi suunnittelijaksi, mainosalalle, jne.
Ja tämä ei ollut latistuspuhe, vaan kannanotto sen puolesta, että tosiasiat pitää myös tunnustaa.Teidän on pakko asua jossai kiven alla. Kaikkee saa yrittää ja valokuvauksesta saa helpostikki kunnon leipä rahaa. Valokuvausta tarvitaan vaikka mihin. Ja eipä sinunkaa pärstää autokortissa ole ellet ois valokuvaajalla käyny.
- on pop
Tämä on ehkä hölmö idea mutta kokeile päästä valokuvaus alalle ns .takaoven kautta opiskelemalla jotain sellaista alaa missä pääsee työharjotteluun tai opiskelurahoja tienaamaan johonkin lehtitoimitukseen ja sitä kautta saat kontakteja ko. alalle(sivussa harasta,kuvaa ja tee kunnon kuvia jossa ammattimaista oma peräisyyttä , erotu massasta"huuda" itsesi esiin kuvilla).Tämä vaatii todella aikaa ja kuvia paljon.(taidetta myydään nimellä ja nimeä saadaan esillä ololla).
- Neuvo
Tämä on melko hyvä neuvo myös. Tosin valokuvausta ei kukaan tee "sillai sivussa ja viikonloppuisin". Siitä kärsii kaikki mihin ryhdyt. Toki näin voi aloittaa, mutta lopulta on joku valinta tehtävä.
- mutta suomessa
Neuvo kirjoitti:
Tämä on melko hyvä neuvo myös. Tosin valokuvausta ei kukaan tee "sillai sivussa ja viikonloppuisin". Siitä kärsii kaikki mihin ryhdyt. Toki näin voi aloittaa, mutta lopulta on joku valinta tehtävä.
"markkinat" ovat aika suppeita eikä alalle pääse oikeasti pelkästään ilmoittumlla valokuvaajaksi. Täytyy tuntea piirit että saa töitä ja piireihin tutustuu parhaiten esim. aloittamalla aivan pohjalta jossain paikallislehden toimituksessa opiskelun ohessa tai pyrkimällä kesätöihin (juoksupoikana). Toki on toinenkin tapa päästä valokuvaajaksi, opiskella alaa ja valokuvata ja vielä valokuvata ja pitää näyttelyitä ja toivoa että teoksesi myyvät sinun ammattitaidon johonkin studjoon tai jonnekkin jossa tarvitaan kuvaajaa. Ei tule kuitenkaan olemaan helppoa eikä yrittänyttä laiteta ja kotona makaamalla ei ainakaan saa mitään. tsemppiä
- mimmi linssin takaa
mutta suomessa kirjoitti:

Juu, itse rakastan valokuvausta ja sattumalta yliopiston sivuaineena sitä opiskellessani jalat lähti lopullisesti homman kanssa alta. Oma innokkuuteni ja haluni oppia on vienyt minua jo muutamien kuvauskeikkojen äärelle joista suunnattomasti nautin.
Se on melkein sääntö, että jokainen pienikin hyvin hoidettu kuvauskeikka poikii seuraavan. Itsestään ja taidoistaan täytyy myös olla pokkaa pitää sopivasti melua. Jos et itse usko itseesi ja siihen että tulet vielä menestymään et pitkälle pötki. Energiaa saa kulumaan yllättävän paljon lannistaviin asenteisiin (jotka loppujen lopuksi on viimekädessä omien korvien välissä). Tämä pätee kaikkiin taide - ja kulttuurialoihin. Jossain vaiheessa täytyy vaan joko unohtaa täysin tämä paine ja antaa palaa täysiä, tai vaihtaa alaa.
Jos kaiken negatiivisen energian kääntää ympäri ja käyttää sen itsensä kehittämiseen ja intohimonsa vaalimiseen tuottaa se hedelmää. Yritteliäs täytyy olla, ja uhrauksia on tehtävä. Vaikka en itse kokoajan hillukkaan kamera kädessä tarkastelen ympäröivää valoa, mietin sommitelmia, rajauksia, tilanteita jne. oikeastaan koko ajan. Myös projektiaiheita pyörii päässä jatkuvasti. Vaikka yksittäinen hieno kuva on "hieno asia", on ammatillinen osaaminen mielestäni isommissa projekteissa, sisällön visuaalisoinnissa sekä suuremmissa kokonaisuuksissa.
Katso maailmaa linssin läpi. Valokuvan arvokin saattaa nousta pintaan yllättävissä tilanteissa, ja ehkä vasta myöhemmin kun nykyhetki on jo historiaa, josta kaivetaan ajan merkkejä.
Filmi/pimiö/keskikoon kameroilla leikkimisen jälkeen alkaa itselläni olemaan alasta ja tekniikasta niin hyvä tuntemus, että kuvaajana voi vakuuttaa jo itsensä ja muut. Hyvän kuvan nähdessään sen vain yksinkertaisesti erottaa joukosta ja siinä vaiheessa ammattitaito tulee arvoonsa. Kuvaajana on otettava riskejä - kuvauskeikkoja tehdessä täytyy tehdä nopeita valintoja teknisesti, sommittelullisesti, kohde/tilanne rajaamalla - hetki jonka kuvaat on siinä ja nyt eikä sitä saa enää takaisin saa. Luontainen vainu ja lahjakkuus on todella tärkeää, mutta kun teknisesti ja "kuvausfilosofisesti" kehittyy ja löytää oman tyylinsä, puhkeaa luontainenkin lahjakkuus aivan uuteen kukkaan.
Työharjoittelut ja muut ovat todella hyvä asia ammatillisesti kehittymiseen. Itse pidän valokuvauksen opintoja hyvänä asiana etenkin oman tyylin kehittymisen näkökulmasta. Opiskellessa sinulla on aikaa omistautua tekemiselle ja projekteille ilman taloudellista painetta. Opinnoista on usein aika hyvä liukumo työelämään pikkuhiljaa, ja muilta alasta innostuneilta oppii paljon.
Vaikka kuvaaja on viimekädessä täysin itsenäinen kameransa takana ja painaa nappia, voi viisaita päitä laittaa yhteen muidenkin esim. taidealojen ammattilaisten kanssa ja perustaa vaikka yrityksen josta löytyy monenlaista media-alan osaamista. Voit myös hankkia itsellesi muutakin osaamista jolloin valokuvaamisella ei ole täysi paino ammatillisesti.
Kuvauskilpailut ovat myös hyvä kanava saada julkaisuja ja meriittiä. Rohkeasti vaan kokeilemaan! Jee!
Valokuva ei ole kuollut, muuten olisimme lakanneet arvostamasta elämää. - Linada144224
mimmi linssin takaa kirjoitti:

Valokuva ei ole kuollut, muuten olisimme lakanneet arvostamasta elämää.Olen samoilla linjoilla edellisen kanssa;
Hyvä että haluat valokuvaajaksi, vaikka en itse siitä osaa mitään sanoa. Täytyy olla rohkeutta yrittää: jos ei olisi rohkeita ihmisiä ei olisi myöskään yrittäjiä millään saralla ja niin ollen ei olisi myöskään yrityksiä eikä töitä ollenkaan. Itsekin pidän valokuvaajaksi ryhtymistä yhtenä vaihtoehtona, jota olen ihan vakavasti harkinnut. Se on ollut rakas harrastus jo ala-aste ikäisestä asti. Ja toivon voivani kehittää siitä itselleni työn =)
- 02o
http://www.google.com/search?aq=0&oq=valokuvaajan ammattitutkinto&sourceid=chrome&ie=UTF-8&q=valokuvaajan ammattitutkinto helsinki
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valokuva-alan_koulutus_Suomessa
Oppisopimusta kannattanee myös harkita
Googllettaminenkin on ihan kivaa - valokuvaaja2
Kannattaa ehdottomasti tavoitella sellaisia asioita, jotka koet itsellesi tärkeiksi. Opiskelun aikana voi vastaan tulla jotain muuta, mitä lie! Turhaa lähteä heti alussa "varmalle tielle". Hakematta jättäminen harmittaa jossain vaiheessa kummiskin. Onnea opiskeluun!
- valokuvailija
Jos tosiaan haluat valokuvaajaksi ja tiedät että se on mitä haluat ja olet päättänyt tulla hyväksi siinä niin sanoisin että kannattaa opiskella sitä. Vaikka voi olla tietysti fiksumpaa hankkia joku ihan "kunnon" ammatti, mutta ei siinä jotain muuta alaa opiskellessa välttämättä jää aikaa eikä energiaa valokuvaamiseen, ei ainakaan yhtä paljon kuin jos sitä opiskelisi kokopäiväisesti. Varmasti on kiinnostavaa opiskella ja kivaa ja kaikkea, toivoisin että itselläni olisi pokkaa ryhtyä siihen, mutta olen sen verran epävarma etten uskalla ottaa sitä riskiä.
- Kotka lentää
Ammattina kuvauksella pärjääminen on tänä päivänä todella kovan työn ja lahjakkuuden takana, niin paljon markkinoilla liikkuu "ilmaisia kuvia". Taidotkaan ja ahkeruus ei riitä mihinkään nimittäin sitten pitää saada vielä myytyä tuotantoaan ja sen mitä tiedän tapauksia niin viimeistään tässä vaiheessa seinä nousee totaallisesti pystyyn
- Kalexkiillotin
Joo, rankkaa varmasti on, totista työtä eli superexstremeä.
- julma juonio
Muutama De facto:
- ala on entuudestaan jo ylikansoitettu
- kuvatoimistot romahduttaneet valokuvan hinnan -> ei kannattavaa liiketoimintaa.
- alalle ylikoulutusta -> joka vuosi valmistuu n. 800-900 valokuvaajaa
- alalle tullut valtavasti muilta aloilta tekijöitä. -> ilman koulutusta
- valokuvaajan ammatti n. 90 % yrittäjä vetoista -> yrittäjyys ei sovi kaikille.
- lehtitalojen hankalat sopimukset -> ei kannattavaa liiketoimintaa
- omistussuhde kameraan ei tee valokuvaajaksi.
- enää ei pärjää alalla jos osaa ottaa hyviä valokuvia, vaan nykyään pitää osata tehdä loistavia kuvia.
ja lopuksi kannattaa aina esittää itselleen kysymys: miksi olisin parempi valokuvaaja kun joku muu.
Tässä kannattaa olla rehellinen. - Esiintyminen..
Sosiaaliset taidot on valokuvaajan tärkeimmät ominaisuudet. Itse kuvauksen oppii harjoittelemalla, mutta töiden saanti ja markkinointi on vaikeinta, erityisesti digiaikana, jolloin kaikilla on kamera. Enää ei tarvita kuvaajia "kissanristiäisiin", kuten muinoin.
- Hessuhopo yks
Valokuvaus ammattina, erittäin kovien hemmojen hommaa, joka ei sitä usko kokeilkoon.
- tuli taas
surkeiden valitusten kokoelma.
hyvin epävarma
ei ole helppoa lähteä alalle
vaikea päästä sisään....
ei olla kuvista valmiita juurikaan maksamaan mitään
hanki joku muu ammatti
rankka ja henkisesti rasittava
räkänokka vie teidän työnne
…
Nuo vastaajat eivät tiedä eivätkä ymmärrä mitään valokuvaajan ammatin harjoittamisesta — kuten varmaan huomasitkin.
Ne on happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Eli kun omat kyvyt ei riitä ammattiin niin sitten pitää mollata koko ammatti.- Sitius
Höpö höpö kyllä nuo faktaa suriltaosin ovat, joten katopa peiliin !
- vain:
Sitius kirjoitti:
Höpö höpö kyllä nuo faktaa suriltaosin ovat, joten katopa peiliin !
eläkeikäinen ex ammattilainen (nyk oloneuvos)
Vaviskaa papat ja puuhastelijahörhöt, nuoret lahjakkaata kuvaajanörtit valtaa alan, eikä valittele täällä kilpailun kovuutta! - MM
vain: kirjoitti:
eläkeikäinen ex ammattilainen (nyk oloneuvos)
Vaviskaa papat ja puuhastelijahörhöt, nuoret lahjakkaata kuvaajanörtit valtaa alan, eikä valittele täällä kilpailun kovuutta!"Vaviskaa papat ja puuhastelijahörhöt, nuoret lahjakkaata kuvaajanörtit valtaa alan, eikä valittele täällä kilpailun kovuutta! "
Nörtit on nörttejä ja homeinen nenä kiinni näytössö, eipä noita eilenkään tullut vastaan Kilpisjärven erämaassa 35km lähimmästä taajamasta, naurattaa moiset kirjoitukset ei kuvia oteta näytön ääressä, vinkkaan vaan moisille viisaille. - kylläpä-
MM kirjoitti:
"Vaviskaa papat ja puuhastelijahörhöt, nuoret lahjakkaata kuvaajanörtit valtaa alan, eikä valittele täällä kilpailun kovuutta! "
Nörtit on nörttejä ja homeinen nenä kiinni näytössö, eipä noita eilenkään tullut vastaan Kilpisjärven erämaassa 35km lähimmästä taajamasta, naurattaa moiset kirjoitukset ei kuvia oteta näytön ääressä, vinkkaan vaan moisille viisaille.papalla on elämä vaikeaa. Ihan 35 km päässä taajamasta on käyty.
Kyllä on kamala ammatti tuo valokuvaus, kun ajaa MM:n ihan 35 km erämaahan, vaviskaa nörtit.
Kyllä nyt ”naurattaa moiset kirjoitukset”
- ahmattimies
Suomessa on hankala valokuvaajan tai astronautin repiä elantoaan. Jopa mainostenjakajan tulot on yleensä suuremmat.
- Jänkä Joonas
"Suomessa on hankala valokuvaajan tai astronautin repiä elantoaan. Jopa mainostenjakajan tulot on yleensä suuremmat. "
Oikessa olet mutta osa vaan niin tekee, ja nämä ovat kovan luokan ammattilaisia, kumartakaa siis heitä. - muutakin
Jänkä Joonas kirjoitti:
"Suomessa on hankala valokuvaajan tai astronautin repiä elantoaan. Jopa mainostenjakajan tulot on yleensä suuremmat. "
Oikessa olet mutta osa vaan niin tekee, ja nämä ovat kovan luokan ammattilaisia, kumartakaa siis heitä.ammattia taitaa olla joissa vanhojen pappojen on hankalia Suomessa.
Kyllä onkin kamala ammatti tuo valokuvaaja kun saatta joutua kuvauskeikalle ihan pois Suomesta.
Ei ihme jos pappoja pelottaa kun pitäisi vielä osata ulkomaankieltäkin.
Ehkä on viisainta jättää koko homma maahanmuuttajille ja kiinalaisille. - erkki nimi!
Jänkä Joonas kirjoitti:
"Suomessa on hankala valokuvaajan tai astronautin repiä elantoaan. Jopa mainostenjakajan tulot on yleensä suuremmat. "
Oikessa olet mutta osa vaan niin tekee, ja nämä ovat kovan luokan ammattilaisia, kumartakaa siis heitä.Luetteleppas ne "kovan luokan ammattilaiset" jotka elättää itsensä vain ja ainoastaan valokuvaamalla eivätkä tee siinä sivussa mitään muuta työtä? Tulee nimilistasta helvetin lyhyt.
- tärkeä pointti
erkki nimi! kirjoitti:
Luetteleppas ne "kovan luokan ammattilaiset" jotka elättää itsensä vain ja ainoastaan valokuvaamalla eivätkä tee siinä sivussa mitään muuta työtä? Tulee nimilistasta helvetin lyhyt.
Kylläpä olisikin kauheaa jos joku valokuvaaja tekisi jotain muuta, esim kuvakirjoja myyntiin!
Luetteleppas sinä ne kovan luokan muusikot, kuvataiteilijat, taksikuskit, maanviljelijät … jotka eivät tee mitään muuta?
Tuollainen nimiluettelo saattaa muuten olla tietosuojalain perusteella luvanvaraista hommaa. - BUAHAHAH!!!!!
tärkeä pointti kirjoitti:
Kylläpä olisikin kauheaa jos joku valokuvaaja tekisi jotain muuta, esim kuvakirjoja myyntiin!
Luetteleppas sinä ne kovan luokan muusikot, kuvataiteilijat, taksikuskit, maanviljelijät … jotka eivät tee mitään muuta?
Tuollainen nimiluettelo saattaa muuten olla tietosuojalain perusteella luvanvaraista hommaa."Tuollainen nimiluettelo saattaa muuten olla tietosuojalain perusteella luvanvaraista hommaa. "
BUAHAHAHAHAHAAHAHAHAHAHAAHAHAHAHAHAHA........... - HA...........
BUAHAHAH!!!!! kirjoitti:
"Tuollainen nimiluettelo saattaa muuten olla tietosuojalain perusteella luvanvaraista hommaa. "
BUAHAHAHAHAHAAHAHAHAHAHAAHAHAHAHAHAHA...........Tässäkö oli sinun tekemäsi nimilista
”Tulee nimilistasta helvetin lyhyt.” - Huippu ammattilainen
HA........... kirjoitti:
Tässäkö oli sinun tekemäsi nimilista
”Tulee nimilistasta helvetin lyhyt.”Ah..niin ihanan kateellisia.
- makexxx
erkki nimi! kirjoitti:
Luetteleppas ne "kovan luokan ammattilaiset" jotka elättää itsensä vain ja ainoastaan valokuvaamalla eivätkä tee siinä sivussa mitään muuta työtä? Tulee nimilistasta helvetin lyhyt.
Vain ja ainoastaan valokuvaamalla olen itseni elättänyt viimeiset 2 vuotta, ja tunnen kymmeniä jotka niin tekevät. Eikä tarvi olla vielä edes "kovan luokan ammattilainen". Mut itkekää te täällä niin piisaa mulle enemmän duunia.
- Anna mun kestää
makexxx kirjoitti:

hah hahh hhahhhh anna mun nauraa....niin kaikki kameran omistajat on ammattilaisia ka järkkärin omistajat huippuammattilaisia heh hehhehhhh
- hehehehehehehe....
makexxx kirjoitti:
Vain ja ainoastaan valokuvaamalla olen itseni elättänyt viimeiset 2 vuotta, ja tunnen kymmeniä jotka niin tekevät. Eikä tarvi olla vielä edes "kovan luokan ammattilainen". Mut itkekää te täällä niin piisaa mulle enemmän duunia.
hehehehehehehehe....
- Anonyymi
erkki nimi! kirjoitti:
Luetteleppas ne "kovan luokan ammattilaiset" jotka elättää itsensä vain ja ainoastaan valokuvaamalla eivätkä tee siinä sivussa mitään muuta työtä? Tulee nimilistasta helvetin lyhyt.
Kyllä vuonna 2010 maassa oli vielä vähintään puolensataa kuukausipalkkaista lehtikuvaajaa, tienestit 4-5000€ haarukassa per kuukausi, joillakin myös autoetu.
Nyt on pantu suurin osa pihalle, parissa isossa aikauslehtitalossa ei ole enää kuvaajia ollenkaan.
- valokuvaajatyttö17v
Sanotte että valokuvaus ei ole ammatillisesti kannattavaa Suomessa. No ei teille varmaan ole tullut mieleen että suurin osa nuoremmasta sukupolvesta puhuu englantia sujuvasti? Itse ainakin puhun ja jos en Suomessa menesty tulevaisuudessa niin olen kyllä valmis muuttamaan ulkomaillekin työn perässä. Olen siis kiinnostunut valokuvauksesta, oikeastaan suhtaudun siihen intohimoisesti. Ja olen päättänyt seurata unelmaani ja harjoittaa valokuvausta ammattina. Olen itseoppinut tällä hetkellä ja aion mennä tänä syksynä opiskelemaan kaksi vuotta kestävälle valokuvauslinjalle. Eikä teidän puheet minua ainakaan lannista. Tottakai se on vaikeaa! Mutta kuka muka haluaisi kaiken helpolla? Itse en ainakaan aio ylittää aitaa sieltä mistä on matalinta. Ihmiset elättävät itsensä nykyaikana vaikka millä, keinoja kyllä löytyy. Valokuvaus tuskin on niin "kuollut" ja mahdoton kuin väitätte. Jotkut ihmiset haluavat seurata unelmiaan sen sijaan että lähtisivät tekemään ihan mitä vain työkseen. Itse ainakin tiedän mitä haluan enkä tyydy vähempään.
- valokuvauksesta?
olet ilmeisesti ymmärtänyt vääri tämän palstan toiminnan.
Täällä pääsääntöisesti haukutaan ihan kaikkea - maailman vanhin
"Ihmiset elättävät itsensä nykyaikana vaikka millä, keinoja kyllä löytyy."
no nuorelle naiselle niitä keinoja löytyy kyllä hyvinkin helposti ilman mitään koulutusta...
- hehefgdgdfgdfgdfgdfg
Olet ilmeisesti itse ymmärtänyt väärin kaiken, jopa oman olemassaolosi. Voi teitä suomalaisia! On niin pakko olla pessimistisiä ääliöitä! :)
- Tankeror tankeros
Ihan hyvä mutta ei siinä enklanti auta jos kuvat on sutta tai tavanomaista.
- jepppe5
Tyhmä kysymys tähän väliin. Voinko perustaa oman valokuvausyrityksen (hääkuvauksia, studiokuvauksia jne.) jos minulla ei ole minkäänlaista valokuva alan koulutusta. Onko sille mitään juridisia esteitä? Onko valokuvaajan ammattinimike suojattu?
- juridisia esteitä?
” Voinko perustaa …”
Voit perustaa kunhan et perusta valokuvauskioskia tai valokuvaustaksia, ne on luvanvataisia. - Niin surullista
Valokuvaajan ammattinimike ei valitettavasti ole suojattu. Siksi maailma onkin pullollaan kouluttamattomia ja epäpäteviä räpeltäjiä jotka eivät ajattele asiakkaitaan kuin silloin, kun on maksun aika.
- Valokuvaajan
ammattinimikettä ei ole suojattu.
Anna mennä vaan... - Rock!
Itse kuvailen työmaita firmalle, missä olen töissä ja kuvia käytetään referensseissä ja mainoksissa saan siitä pienen bonuksen palkkaan ym. etuja.
Eli ei haittaakaan ole valokuvauksen harrastamisesta ja hissuksiin keräilen lisää varusteita.
Eksyin tähän keskusteluun juuri sen takia, että harkitsen (muutaman oluen jälkeen) saisiko leipää pöydälle pelkästään kameralla ja noitten juttujen jälkeen tuntuu et...
- Tarvin lisää varusteita
- Muutama idea on millä, ehkä saisi leipää.
- Ylös ulos ja kuvaan lisää.
Mikään ei ole mahdotonta mutta tyhjästä on paha nyhjästä, eli pitää tietää mistä saa sitä leipää ennenkuin lähtee uimaan vastarannalle.
En tiedä autoinko ketään näillä jorinoilla mutta itse olen harrastanut n. 10v. kuvausta hauskaa on ollu ja ei todellakaan haittaakaan paitsi leipä on meinannu loppua pöydältä kun on ostellu noita kameroita ja objektiiveja.
Kai noi romppeiden hinnat erottaa enään harrastelijan ja ammattilaisen, kun netistä voi ammentaa kaiken mahdollisen tiedon, jos intoa piisaa.
Tsemppiä ja kuvaan!- Niin surullista
"Kai noi romppeiden hinnat erottaa enään harrastelijan ja ammattilaisen, kun netistä voi ammentaa kaiken mahdollisen tiedon, jos intoa piisaa."
Tarkoitat siis, että jos vain on kalleinta laitteistoa mitä markkinoilta löytyy niin ollaan ammattilaisia? Aika naurettavaa mikäli näin on. Eikö kuva ole enää tärkein? Ai niin... Totta kai hyvä kuva tulee kalliilla kameralla. Mihin siinä ihmistä tarvitsee. Jos ideologiasi on tuollainen valokuvauksen suhteen niin suosittelen ansaitsemaan olut rahasi jostain muualta.
- MarsipaaniKoriste
Summa sumarum.
Ala on ylikansoitettu, riittävän toimeentulon hankkiminen pitkäjänteisesti mahdotonta nykykehityksellä. Alalle valmistuu ja valuu muilta aloilta kysyntään nähden liikaa tekijöitä.
Uuden tekniikan tuoma illuusio johtaa useimmat harhaan. Ongelma on saada työ tai kuva myytyä riittävällä katteella riittävän toimeentulon saamiseksi.
Ennen kuin edes luo ajatuksen valokuvaajan ammatista on hyvä tutustua Iltalehden keväällä 2011 tekemään selvitykseen eri ammattien keskipalkoista. Valokuvaajalla se n. 2500 euroa joka on vuodessa tippunut tuhat euroa. Selvitykseen kannattaa tutustua sillä paremmin palkattuja matalankynnyksen aloja löytyy useita. Esim. taksinkuljetta, vartiomies jne. - KuvaaHistoriaan
On syytä tajuta että, monet maailman tunnetuimmista ja historiaan jääneistä
valokuvista eivät välttämättä ole minkään huipputaitaja taiteilijan ottamia.
Monet niistä eivät ole edes tekniseltä laadultaan mitenkään erityisen hyviä
taikka onnistuneita. Tilanne on usein tärkeämpi tekijä niissä.
Sotakuvaajat ovat henkensä kaupalla siellä salamatulessa ja paparat kai aiheuttivat prinsessa Dianan kuoleman ainakin välillisesti
Lukijankuvasta ei makseta ehkä ku 50E muttei ehkä veroja kun 60%.
Harva on niistä päässyt rikastumaan etenkin median ja lehdistön käyttämän
kuvan laatu on usein onnettoman ja surkean välimaastossa..korreroi varmasti
hintaan ja tapahtumaan.
Muinaisista luolista on löydetty senaikaisin välinein tehtyjä upeita ja
hyvinsäilyneitä kuvia.
Parhaat kuvat ovat aina sellasia joita ei kukaan saa kuin kerran elämässä
toista kertaa ei enää tule ainakaan samalle kuvaajalle.
www.worlds famoust pictures - kuvitus
Älä pilaa hyvää harrastusta muuttamalla sitä työksi. Monissa luovan alan töissä kuvaustaidoista on apua. Silloin kuvaus pysyy mausteena joka antaa työhön mielekkyyttä. Lisäksi voit saada käyttöösi työpaikan kalustoa jos on. Ja jos oikeasti tarvitset kameraa työssäsi niin sen saa verovähennyksiin!
Ps. Näin jossain lehdessä ilmoituksen vuoden kestävästä valokuvaus koulutuksesta. Taisi olla jossain pohjanmaalla. Voisi olla ihan hyvä vaihtoehto kuluttaa vuosi ja miettiä samalla miksi isona rupeaisi. Elämää on myös kehä III ulkopuolella. - juupajuu3
Semmoinen sivuhuomautus. Että valokuvaaja ei tarvitse sitä hienointa kakkulaa ja 6000 euron runkoa mikä Rajalasta löytyy. Itselleni on pari kertaa tullut joku sanomaan, että tuolla kameralla tulee varmasti hienoja kuvia, kun se on noin kallis.
Tuohon olen vastannut että sama kuin kysyisit kokilta, että tuolla paistinpannulla tulee varmasti hyviä ruokia kun se on noin kallis. Valokuvaajaa ei tee kamera, vaan koulutus, kuvan ymmärtäminen, tieto ja taito.
Ketjun aloittajalle sen verran, että jos ala kiinnostaa, niin koulutuksessa et voi tehdä itsellesi hallaa. Senkun yrittämään, jos et saa töitä, yritä kovemmin tai jätä koko homma harrastukseksi.
Itse olen saanut jo opiskeluaikana töitä, muotokuvausta, jopa kuvia Savon sanomiin.
-Valokuvauksen opiskelija, 16v kakara ja tämän ketjun perusteella työtön. Kiitos kaikkille rohkaisevista sanoista... - Valokuvaajat.fi
Valokuvaus on samalla tavalla palveluammatti kuin muutkin luovempien alojen työt (mainostoimistot, graafikot jne). Asiakkaan tarpeita pitää osata kuunnella.
Yksityisasiakkaat ovat usein hieman vaikeampia tapauksia, sillä he eivät välttämättä ymmärrä mistä ovat maksamassa.
Yritysasiakkaat sitä vastoin useimmiten tietävät, että laatu ja hyvä lopputulos maksavat ja työhön kuuluu paljon muutakin kuin parin tunnin kuvaus (kuvankäsittely, suunnittelu ja monet muut työt)
Keskipalkka on ammattilaisilla jonkin verran yli 2000 euroa kuukaudessa eli ihan hyvin voi työllä elää. Parasta tulosta saat, kun erikoistut johonkin valokuvauksen osa-alueeseen ja myyt sitä.
-Heikki
http://www.valokuvaajat.fi - keke kuvaajasetämies
itse en suosittele harrastuksen muuttamista työksi.
korkeintaan sivutoimisena työnä.
niin monen ihmisen olen nähnyt kyllästyvän nopeasti kun ovat lähteneet innokkaina firmaan töihin, parissa vuodessa kyllästyneen ja apatisoituneen.
Nykyään lehtikuvan tasokin on mitä on, eikä kukaan maksa kuvaamisesta, eikä kukaan kunnioita kuvaajaa.
Ainoa tapa johon itse voisin harkita ryhtyväni on yksityisyrittäjyys omassa firmassa, joka on suuntautunut joko ihmiskuvaukseen, eli potretteihin häihin yms...
Tai tuotekuvaukseen.
Tai muuhun tilauskuvaan varsin kapeassa segmentissä.
Mutta en missään tapauksessa uutislehden kuvaajaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681838Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758