sano että olet. Olen ainakin kerran erehtynyt kertomaan tällä palstalla liikaakin ja väärälle tyypille tietenkin. Ei huvittais tehdä sitä taas.
Sama rakas...
etkö olekin hän?
752660
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 75
Vanhimmat
kertoa, että olen. Täällä siis. Enhän tiedä varmaksi ootko säkään ;) Miten tämä selvitetään sit varmaksi täällä? Kiva jos oisit.
päivän kotona ja koneella. Tulisit jutteleen mun kans... jos sulla on aikaa. Siinä sivussa voisin jutella, kun yritän saada jotain valmiiksi. Taitaa sulla olla tiukat aikataulut...
aiemmin. Oli kaikkee, ehkä ymmärrät ettei aina ehdi :) Saitkos mitään valmiiksi tänään?
ettei aina ehdi. Sain yhden jutun hyvään alkuun, en valmiiksi. Huomenna teen valmiiksi. Nyt oon siivonnut ja tehnyt muita juttuja.
mulla alkoi nyt lepo, mitään en tee. En ees ajattele tekeväni mitään hyödyllistä tänään. En ees liiku tänään. Vähän sormia tässä liikutan sulle kirjoittaessa, se riittää.
taidan jättää loput huomiseen... sain vietyä matot pihalle ja imuroitua ja nyt juutuin tähän. Tahtoo olla mulla, että iltapäivällä vasta innostuu ja illalla pääsee vauhtiin, sitten onkin pakko lopettaa...
siivoamaan, täällä on siivotonta nyt :) Miksi on pakko lopettaa?
siks pitää lopettaa, kun tulee ilta ja yö. Pitää painua pehkuihin.
ne matot sinne ulos? Kun lopetit kesken :)
ja saa ollakin yön yli. Kuistilla ovat.
niin sä oot naureskellu vaan sivusta ku mä oon tunnustellu väärille tyypeille täällä kaiken näkössiä romanttisia lurinoita, että kivat sulle vaa:Dprr.
puhuttaisko jo toisillemme?:D olen viel-äkin , taa-s täällä.. sun takias.
multa kuitenkin.. ken lienetkin, mun on pakko mennä nukkumaan jo.:(! unizia!
mikset usko, että voisin olla. Menit tuohon heti, että oot naureskellut sivusta jonkun lurituksille, se sopii oikein hyvin meillekin. :) Heti kun tuli tollanen viesti, sä uskot... mikset sä usko, että mä voisin olla mä. Olisin kai itsekin voinut luulla tota toista mun kirjoitukseksi. Usko jo ja ala sepostella...jaksa venata..
sekoilen nyt, kun olen niin unessa ja nää sivutkin tökkii. Unohda noi mun sekoilut tossa. Elikkä siis: Hyvää yötä!
inhimillistä, kun joku sekoilee. Ihmisiähän me ollaan ja välillä sekoillaan... minäki oon sun takia välillä pihalla ko lumiukko ja jonku pitää herätellä mut tähän hetkeen välillä :) sitten yritän selitellä, että tuli nukuttua huonosti, tai muuta soopaa, vaikka oikeasti ajatukset on karanneet ja aiheuttaneet hieman hajamielisen olon...toivottavasti kukaan ei hoksaa, että on tainnu tämä tapaus ihastua...;)
Niin tuttua...nukuin huonosti, koska sitä sun tätä. Ja hajamielinen oon, koska nukuin huonosti. Kaikki uskoo :) Kukaan ei arvaa, että sä olet mun päässä koko ajan ja siksi mä olen välillä ulkona. Joo, ihmisiä vaan :)
täällä on muitakin ..et oo tajunnu,,
että nuo "sama rakas" -ketjut on kaikki yhdeltä kirjoittajalta, jatkoa toiseen, etkö sinä ajatellut samoin? Erehdyinkö sit?
näissä ketjuissa, mutta en ollut tuo edellinen. Kukahan lie sivusta tunkeutui meidän juttuun. Pitäisköhän munki laittaa joku nimimerkki, ettei muut vie sua ;)
mä jo luulin, että tuo oli sitä tulta ja tuppuraa.. tai en oikeasti, tiesin että joku muu hermostuu, kun vastailen sulle näihin rakasketjuihi. Kukaan ei voi viedä multa sua, oikeassa elämässä, jos olet oikea
sulta mua :D
eli kukkan ei vie sulta mua, eiku multa sua... sekaisin tässä menee :)
se oikea, kun noin sanot. Kerropa jotain pientä kuka oisin, mä jo kerroin sulle jotain. Kiinnostaa olisitko ihan oikeasti.
työssäsi. Olet alasi erityisasiantuntija. Menikö metsään... älä sano...
tällä kertaa. Mun työn ansiostahan me tavattiin. Voisit ollakin oikea, nyt alan toivoa aika paljon :) ...tai siis, no jaa, ymmärrät varmaan, jos oikea olet.. :)
ollenkaan... jokainenhan on oman alansa asiantuntija, eikö vain? en tiedä oletko erityis-, vai erikois-, vai jotain muuta, mutta mulle oot erityinen!
Mutta montakohan muuta olet tavannut työsi ansiosta... jos olet hän ja luulet mua joksikin muuksi...entäs sitten?
huonompi homma ;) En usko, että se on mahdollista, ollaan joko ventovieraat väärät tai oikeat. Ei se noin voi mennä. Pitää olla aika vilkas mielikuvitus, kun tuollanen mieleen tulee ;) Kyllä sä olet ainoa, jonka toivoisin täältä löytäväni. Näkisitpä ne muut joita työni puolesta tapaan :)
vilkas mielikuvitus ;) Olen muuten nähnyt muutaman, joita työsi puolesta tapaat.
oot itsekin mulle.
ymmärrät hyvin etten niitä muita kaipaa ;) Ei tosi, ihan ok ne kaikki on. Ja muutamaan olet törmännytkin joskus. Mutta sä oot se, jota mä kaipaan. Vain sinä.
istuun koneella myöhään. Aina se ei onnistu, eikä sitä aina viitsiskään. Tämä ei oo kyllä paras keskustelupaikka, mutta ei parempaakaan oo.
nähny, on mielestäni olleet ihan ok.
oleen tässä nyt. Kuten sanoin aiemmin, muuta en jaksa. Ei aina viitsi, eikä voikaan. Ei tämä paras olekaan, kun kaikki jää tuohon muidenkin luettavaks. Voisi olla parempiakin, jos meillä olisi mielikuvitusta.
pysty eikä jaksa. Nyt kuitenki innostuin ja aloin pestä lattioita. Vielä vähän kesken ja sitten relaan kokonaan. Olisko sulla parempaa paikkaa ehdottaa?
kun meet pois, silloin et puhu väärälle tyypille.
ne on katos kaikki vääriä kenelle täällä puhuu.
vaikea ymmärtää?
näe silmissäni, että hän pesisi lattioita perjantaina tähän aikaan. Miten se tuntuu niin mahdottomalta ajatukselta. Aloin miettiä, että osuiko meidän jutut vaan sattumalta yksiin. Niin kuin täällä aina ;) Sano nyt olenko mä mä. Ja sä sä. Sano jotain mistä tiedän ihan varmaksi, jos oot sä. Sitten voitas vaikka mennä jonnekin chattiin tai jonnekin. Onko mitään mistä voisin olla varma (vielä varmempi kuin nyt). Hyvinhän nuo osui, mutta elämä opettaa epäroimään.
sen nyt kuitenki tein, ja nyt korkkasin siideritölkin. Saattoi osua sattumaltakin. En millään haluaisi rikkoa tätä illuusiota, että me olisimme me. Sano sinä, olet rohkeampi. Itketään sitten yhdessä, kun ei olla oikeita.
sä vaan luulet niin, jos oot hän. Koska sä saat musta esiin jotain käsittämätöntä rohkeutta. Ei aina, mutta joskus. Osuiko tuo ollenkaan? Onko hän jotenkin rohkean oloinen sun mielestä. Mäkin avasin siiderin, ei ole eka. En tiedä mitä sanoisin tietääkseni ootko sä sä. Jotenkin on tyhjä pää nyt, rankka viikko takana, mut sanon myohemmin jos keksin. Kyllä sä voit olla vieläkin;) Ja mäkin voin olla. Me voidaan olla me.
voidaan olla me ;) Et oo mulle kertonut koskaan juotko ja mitä juot. Osuiko tuo sun kohdalle. Kyllä sä mun mielestä yleensä olet rohkea. Mitähän tästäkin tulee...
siideri mikään vinkki ollu ;) Mä nyt vaan avasin ja se on jo toka. En oo kertonut sulle mitä juon, totta. Ei ole ollut juomisesta koskaan mitään puhetta :) Onkohan meiltä jäänyt se normaali smalltalk väliin kokonaan ;) Meinaan jos oikea olisit.
on voinut jäädä. Mulla on toka kans. Olet varmaan mulle sitä yrittänyt opettaa, vai oletko?
tämä takkuilee taas vaihteeksi...
omalla tavallani, muttei se helppoa ole aina ollut. Joskus on ja joskus ei. Tuntuu osuvan mukavasti. Kerronkin nyt ennenkuin paljastuu, ettet olekaan sä. Tykkään susta ihan mielettömästi, tai siis kai toi mun nimimerkkikin jotain kertoo.
minne päin haluat?
aivan sama mihin.
mun kans oo helppoa ollu :9 tiedän sen ja oon huomaanu sen... oon aika vaikea käsiteltävä.
ei ole muita, ettei mene ilta sua tunnistaessa. Suomi24 - chat - ajanviete -uimahalli.
ulos en pääsekään sisälle, etsin jonkun mihin pääsee
miten ois se höyrysauna?
parasta seuraa, ku oon niin tuiterissa ;) kolmas menossa ja meikä ihan pihalla...
ehkä se on parempikin, että tuiterissa. Mutta mä en pääse sisälle noihin 24-chatteihin, tai pääsen mutta saman tien lennän ulos :)
on syynä? samapa se, jatketaan täällä, kunhan lupaat ettet huomenna lue näitä uudestaan ;)
pöh, tosi pettynyt yks tuittu.........
öööh......
huomenna, ylihuomenna vasta
mä ainaki pääsin höyrysaunaan, tuutko sinne?
no parempi niin, olkoon vaan. Mutta nyt on mun kanssa, lällälää :)
pääsen sisälle, mutta se heittää heti ulos. Mulla on varmaan kohta 7 tunnusta jo siellä sisällä, mutta mä olen ulkona. Yritän.
ei siellä ole kuin sisar valkoinen ja veli karvainen... ;)
vai mikä?
sinne ollenkaan, se heittää heti kirjautumissivun takaisin, käy vaan sisällä, ilmeisesti ruuhkaa
sinusta mielettömästi ja olisin halunnut olla tuo eri rakas... se en kuitenkaan ollut minä ja nyt vasta tajusin että se olit sinä..
rakas ja tajusin sen tänään vasta.... hemmetti vieköön miten voin olla sekaisin sinusta....
samaa rakasta, jos tuntuu oikealta... kokeile jos sua onnistais.
hölmöjä..
mun pitää lopettaa.. vaara lähellä. Anna anteeksi, että oon näin tyhmä..;(
vaara lähellä ja tyhmä. Et ole tyhmä, mutta vähän selkeämpi voisit olla. Nämä sivut ei toimi enää ollenkaan, 10 min meni että pääsin tän lukemaan. Hyvää yötä sinne, kuka oletkin ;)
sovittu tuolla sivulla kaksi ettei me välitetä esteistä. Tulee ikävä jo nyt, vaikka just vasta menit. Miksi sä menit vaikka väitit että sulla on aikaa. Huijari oot ;)
Anteeksi, että menin. Ei ollut tarkotus huijata. Luulin, että aikaa olis ollut pitkälle aamuyöhön, muttei sitä ollutkaan. Nyt olisi aikaa, mutta taidat nukkua...
outoa joskus. Olit kyllä mielessä yöllä, kun... no ei siitä sen enempää. En voi olla selkeämpi, ei kai me haluta paljastua muille, jos ollaan me.
muualla ajatella olevasi selkeämpi. Siis muualla kuin täällä palstalla. Ei tietenkään haluta paljastua, oltiin me tai ei. Mutta nyt taida vuorostani vähän siivoilla...eli laitan koneen kiinni...lukaisen vain sun toisen viestin tosta
anteeksi pyytää. Siksi mun viestissä oli hymy perässä, että näkisit etten pahalla sano. Ymmärränhän minä. Mutta nyt pitäisi tietää oletkö sä sä vai et. Kun aika mukavasti osui nuo meidän jutut. Nyt päivällä en ehdi juttelemaan. Siivoilen ja on vähän menoja. En tiedä sitäkään, ootko nainen vai mies ja etsitkö kumpaa. Sitäkään ei näillä palstoilla aina ole voinut päätellä sukupuolesta kumpaa etsii. Joskus tuohonkin törmännyt, että etsitään samaa, tietysti näin nykypäivänä..
oudolta ihmiseltä anteeksi pyytelemään. Voisit sinä sanoa kumpi olet ja kumpaa haet.
ollut ihan loppuun asti ajateltu. Pitää oudoltakin pyytää anteeksi, jos loukkaa, mutta tuskin se niin paljon koskee, jos ei ole edes se oikea. Tuli vaan sellainen tunne, että naisia ollaan molemmat...