Palstan

Eli onko palstan ideana esittää kysymyksiä, joihin "asiantuntijat" vastaavat? Ilman mitään taustatietoja? Minkä perusteella te tietäjät ennustatte? Kirjoituksesta tulevat säteilyn, vai?:)

No, kokeillaan nyt sitten itsekin.:) Annan sen verran taustatietoja, että olen nuori nainen ja kärsimme mieheni kanssa lapsettomuudesta. 1,5 yritystä tuloksena yksi keskenmeno yli vuosi sitten. Selkeää syytä lapsettomuuteen ei ole. Saanko lapsia ja jos saan, niin koska ja kuinka monta?

Kiitos!
3163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En ole ennustaja. Hain vaan itsekkin vastausta kysymyksiini täältä, mutta halusin kertoa sinulle, että siskoni kärsi lapsettomuudesta kymmenen pitkää vuotta. Heitti jo hanskat tiskiin ja aikoi adoptoida lapsen.Sitten Upsalasta tuli pelastus. Yksi parhaampia koeputkihedelmöityksen asiantuntijoita. Nyt kolme komiaa poikaa.
Älä koskaan luovu toivosta! Jos yksi lääkäri sanoo, että mitään ei ole tehtävissä, toiselta voi saada avun.
Toivon sydämestäni, että onnistutte ennemmin tai myöhemmin.

Äänestä

Tuo aiempikin vastaus oli tosi hyvä sillä ihmisen omilla ajatuksilla on suurtakin suurempi vaikutus. Älä ajattele miksi et saa lapsia, vaan kuvittele mielessäsi millaisia omat tulevat lapsesi ovat.Ikäänkuin joku keino olisi kohdallanne jäänyt kokeilematta - kun se huomataan, toiveet toteutuvat ja asiat ovat juuri sitä mitä haluatte. Vaali unelmiasi - ne ovat sen arvoisia!

Äänestä

tsemppauksesta, täytyy yrittää pitää vielä toivoa yllä.:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


idea? kirjoitti:

Eli onko palstan ideana esittää kysymyksiä, joihin "asiantuntijat" vastaavat? Ilman mitään taustatietoja? Minkä perusteella te tietäjät ennustatte? Kirjoituksesta tulevat säteilyn, vai?:)

No, kokeillaan nyt sitten itsekin.:) Annan sen verran taustatietoja, että olen nuori nainen ja kärsimme mieheni kanssa lapsettomuudesta. 1,5 yritystä tuloksena yksi keskenmeno yli vuosi sitten. Selkeää syytä lapsettomuuteen ei ole. Saanko lapsia ja jos saan, niin koska ja kuinka monta?

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu