Huoh ja huoh, niin paljon pitäisi tehdä, muistaa,osata ja pärjätä, ja sitten ahdistaa kun ei mikään onnistu joka johtaa siihen että menee taas huonommin.. :(
tein listan mitkä minua ahdistavat eniten:
1. sosiaaliset taitoni kusee olen ujo ja sosiaalipelkoinen, vaikea puhua muille, koitan puhua hyvin lyhyesti(en juuri pysty kertomaan mitään pidempiä juttuja..)
2. --> suhteet muihin ihmisiin ovat huonohkot, ja kaikki sosiaaliset tilanteet ovat minulle vaikeita, joten ei ehkä ole yllätys, että minulla on melko vähän kavereita ja mitään kovin syvällisiä kaverisuhteita ei ole ollenkaan eikä juuri kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen. Ja näistä kivoista seikoista johtuen vietän ihan liikaa aikaa yksin, ja se yksinäisyys ahdistaa todella paljon.
3. tulevaisuus pelottaa, koska: koulussa menee huonosti(olen kyllä suht älykäs.. äo suurempi mitä 95% suomalaisista, ei tuo äo kylläkään mitään todellista tilannetta kerro..) en vain jaksa panostaa, koska ahdistaa kaikki kokoajan ja väsyttää ja motivaatiosta suuri pula, sillä en usko että teen tiedoillani mitään, kun olen tälläinen sosiaalisestirajoittunut hylkiö... lisäksi olen hyvin, hyvin laiska..
4. en pidä ulkonäöstäni, tai jos saisin vaihtopään olisin tyytyväinen
5. selkä kipeytyy ja naksuu kokoajan, vaikka lenkkeilen, rullaluistelen, käyn kuntosalilla, venyttelen Ym. säännöllisesti.. sukuvika tällänen paska selkä..
6. huoh musta mitään tuu koskaan...
7. niin ja oli unohtua, että perheessä asiat ikävästi. isä tekee kuolemaa(parantumaton sairaus) varmaan kuolee justiinsa veli on narkkari ja sekin varmaan tappaa ittensä pian
tossa nyt ne mitä päällimmäisenä mielessä, toki niitä lisääkin löytyy, mutta nyt on kiire itkemään itseni uneen.. :(
anteeksi tämä
tein listan mitkä minua ahdistavat eniten:
1. sosiaaliset taitoni kusee olen ujo ja sosiaalipelkoinen, vaikea puhua muille, koitan puhua hyvin lyhyesti(en juuri pysty kertomaan mitään pidempiä juttuja..)
2. --> suhteet muihin ihmisiin ovat huonohkot, ja kaikki sosiaaliset tilanteet ovat minulle vaikeita, joten ei ehkä ole yllätys, että minulla on melko vähän kavereita ja mitään kovin syvällisiä kaverisuhteita ei ole ollenkaan eikä juuri kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen. Ja näistä kivoista seikoista johtuen vietän ihan liikaa aikaa yksin, ja se yksinäisyys ahdistaa todella paljon.
3. tulevaisuus pelottaa, koska: koulussa menee huonosti(olen kyllä suht älykäs.. äo suurempi mitä 95% suomalaisista, ei tuo äo kylläkään mitään todellista tilannetta kerro..) en vain jaksa panostaa, koska ahdistaa kaikki kokoajan ja väsyttää ja motivaatiosta suuri pula, sillä en usko että teen tiedoillani mitään, kun olen tälläinen sosiaalisestirajoittunut hylkiö... lisäksi olen hyvin, hyvin laiska..
4. en pidä ulkonäöstäni, tai jos saisin vaihtopään olisin tyytyväinen
5. selkä kipeytyy ja naksuu kokoajan, vaikka lenkkeilen, rullaluistelen, käyn kuntosalilla, venyttelen Ym. säännöllisesti.. sukuvika tällänen paska selkä..
6. huoh musta mitään tuu koskaan...
7. niin ja oli unohtua, että perheessä asiat ikävästi. isä tekee kuolemaa(parantumaton sairaus) varmaan kuolee justiinsa veli on narkkari ja sekin varmaan tappaa ittensä pian
tossa nyt ne mitä päällimmäisenä mielessä, toki niitä lisääkin löytyy, mutta nyt on kiire itkemään itseni uneen.. :(
anteeksi tämä
Vastaukset 7
Vanhimmat
Terapiaan :)
Kirkkoon :)
En muuten kettuillut.
Olen ihan vakavissani.
Mä tiedän et vain puhumalla ihmisille kasvotusten ongelmat saadaan ratkaistuiksi :)
1. Terapia noin yleensä on aika avutonta
2. Kirkko on yksi suurimmista, ellei jopa suurin, mielenterveysongelmien aiheuttajista
1. Muut terapiassa käyneet sanovat täysin toista :)
2. Kun ajatellaan kaikkia niitä, jotka ovat onnen löytäneet kirkosta, niin tämä suorastaan stereotypinen väite on kyl hei :)
Mut kaikilla on kristinuskosta oma käsityksensä et ei siinä kai mitään :)
Kaikkea hyvää sulle ja JUmalan siunausta :)
Sun pitäis varmaan alkaa tekeen kaikkee pikkuhiljaa. Itse aloin liikkuun uudessa kaveriporukassa noin puoli vuotta sitten. Silloin olin vähän ujo enkä puhunut paljonkaan, vähitellen olen kuitenkin huomannut että olen alkanut puhua enemmän enkä enää erotu porukasta millään tavalla. Koita siis pikkuhiljaa alkaa tutustua uusiin ihmisiin, aluksi ei edes tarvitse puhua paljon kyllä se vähitellen alkaa luonnistua niin kuin mullakin. Koulun kanssa neuvoisin että alata myös vähitellen tekemään pieniä asioita sen eteen. Jos onnistut parikin kertaa jossain aineess saat lisää itseluottamusta ja halua pärjätä muussakin. Aseta itsellesi pieniä haasteita ja pyri toteuttamaan ne. ÄLä haukkaa liian isoa palaa kerrallla. Perheongelmiisi en osaa antaa neuvoja koska en ole itse kokenut samaa. Uskoisin silti että puhuminen oikeasti auttaa.
Kaikkee hyvää sulle :)
Ihan sama meininki...
Yritän nyt silti auttaa, tai ainakin heijastella ja spekuloida, rakentaa ajatuksia, ellen muuta
1. Pakota itsesi sosiaaliseen kanssakäymiseen. Yritä ylittää itsesi. Lääkityksestä on itselläni ollut huomattava apu. Mistään muusta ei oikeastaan apua pahemmin ole ollutkaan. Kaikissa lääkkeissä on kyllä kääntöpuolensa. Masennuslääke tekee kaikesta ikäänkuin merkityksettömän tuntuista, rauhoittavat lääkkeet väsyttävät liikaa ja opiaatit ja a-vitamiini ovat taas laittomia, eli vaikeasti saatavilla ja vainottuja
(ja potentiaalisesti addiktiivisia, KOSKA NE TOIMIVAT!!! Think of the irony*_)
2. Nämä ongelmat ovat yleisiä. Etsi muita saman ongelman kanssa painivia, aloita jokin harrastus tai keksi jokin "tekosyy" johonkin sosiaaliseen toimintaan. Huomaa että itse aiheesta saa myös ovelan keskustelunaiheen. Tietynlaisen väliinpitämättömyyden ja aitouden yhdistelmällä voi saada ihmeitä aikaan. Opettele irtautumaan.
En ole itse toisaalta vieläkään saavuttanut kunnollista sosiaalista elämää, mutta merkittävästi edistynyt tavoitteessani. Sosiaaliset taidot ihan eri tasoa mitä ennen.
3. Itsellänikin tulevaisuus on ollut aivan toivoton iät ja ajat. Ahdistaa niin että hajoan. Älykkyyden suhteen aivan sama ongelma. On hyvin turhauttavaa tietää ja tajuta asioita paremmin kuin muut mutta olla kykenemätön kommunikoimaan ja toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Asiat ovat tietenkin niin kerrostuneita ja monimutkaisia että käytän suurimman osan prosessointitehostani neuroottisten ongelmieni setvimiseen. Vuosien mittaan olen turhautunut, väsynyt ja kadottanut motivaatioini, intoni ja ahkeruuteni, pettynyt itseeni, masentunut kerroksittain ja käynyt läpi lukemattomia hermoromahduksia ja koonnut kattavasti lisää ongelmia kokoelmiini.
4. En myöskään pidä ulkonäöstäni, vaikka suurin osa tuntemistani on rumempia.
5. Selkäni on myöskin aina kipeä, vaikka liikun monipuolisesti, istun liikaa koneen ääressä ja lepään liian vähän. Stressaan liikaa enkä kykene rentoutumaan.
6. Tuhat suuntaa ja suunnitelmaa. Ei osaa päättää mihin keskittyä.
Mistään ei tule ikinä mitään. Ajatus ei selkene.
7. Teen itse hitaasti ja kivuliaasti kuolemaa. Tämä parantumattomalta tuntuva mystinen sairauskokonaisuus, minkä oireita tässä olenkin vähän listannut :x
Ahdistus ja suru aina saa aina ajoittain aikaan sekä ennenaikaisen biologisen hajoamisen tunteen että itsetuhoisia ajatuksia.. mutta ei voi luovuttaa.
8. Voit lohduttaa itseäsi ajatuksella että tämä kaikki on ihan normaalia... :/
"Darkness imprisoning me
All that I see
Absolute horror
I cannot live
I cannot die
Trapped in myself
Body my holding cell"
-Metallica, "One"
Lukemastani päätellen sulla menee kokoajan paremmin :)
Todellakin, ei voi luovuttaa! :)