24vuotta kestänyt yksinäisyys on vetänyt nykyään mielen ihan helvetin maahan. Ei ole itsellä ketään joka rakastais tai välittäis. Ei tässä oikeen osaa iloita enää kenenkään puolesta.
Kaikki kaverit seurustelevat, osa kihloissa ja lapsia tehdään ja ollaan vitun onnellisia. Sitten täytyy hirvee tekohymy (ei enää edes se lähde) päällä onnitella vaikka tekisi mieli huutaa päin naamaa että painukaa vittuun, mulle on ihan sama teidän onnistumiselle ku itellä menee niin päin vittua. Ja parastahan on vanhemmat ja sukulaiset, "miksi se meidän pete ei seurustele?" säälivä ilme naamalla. Mitä siihen sitten pitäisi sanoa.
Ahdistaa aivan helvetisti. Eiköhän se juna ole tältä pojalta menny, tässä ollaan lopun ikä ja itketään ja kuollaan katkerana.
Kaikki kaverit seurustelevat, osa kihloissa ja lapsia tehdään ja ollaan vitun onnellisia. Sitten täytyy hirvee tekohymy (ei enää edes se lähde) päällä onnitella vaikka tekisi mieli huutaa päin naamaa että painukaa vittuun, mulle on ihan sama teidän onnistumiselle ku itellä menee niin päin vittua. Ja parastahan on vanhemmat ja sukulaiset, "miksi se meidän pete ei seurustele?" säälivä ilme naamalla. Mitä siihen sitten pitäisi sanoa.
Ahdistaa aivan helvetisti. Eiköhän se juna ole tältä pojalta menny, tässä ollaan lopun ikä ja itketään ja kuollaan katkerana.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tuntuu kurjalta sun aito vuodatus ja uskon että mitä tunnet niin totta joka sana.Ite oon tosin perheellinen mut usko pois,tiedän kyllä mitä on oikea depis ja vastoinkäymiset mitä rankemmissa muodoissa,et on sadat kerrat elämässäni tuntunu et miten tän ladun jaksaa suksia loppuun kun on tota vastuuta suotu kannettavaksi.(Enkä missään nimessä tarkota sulle tota viimestä lausetta piruillakseni).Mut taas tälläkin hetkellä elämä hymyilee ja tälläsinä hetkinä sitä miettii et mitä kauheuksia tuleekaan mietittyä sillon kun tuntuu et kaikki on päin peetä!Mulle on kuitenkin sattunu ihania ihmeitä elämässä,joiden arvon minä pöllö on saattanu tajuta vasta vuosien kuluttua!!Se kyllä meinaa sitten katkeroittaa kun tajuu et hukannu jopa vuosia ainoasta elämästään jonkun jonninjoutavan vertailun tai muun vastaavan merkeissä:(Eikä ne korttitalo idylliperheet olekaan useimmiten todellisuudessa sitä mitä ulospäin näytetään,vaan sieltä voi löytyä toinen toistaan ikävämpiä totuuksia,tiedän tuonkin kokemuksista,,,,ja iltapäivälehdistä:)Yritä säkin ettiä vaik paperin ja kynän kans elämästäs kaikkea sitä hyvää mitä sul on ja pistä sit ne miinukset vaakakuppiin,vertaile niitä rehellisesti ja ole ennenkaikkea sitä tehdessäsi tinkimättömän rehellinen,saatat yllättyä positiivisesti.Terveys on yksi sellainen seikka mitä pidetään itsestäänselvyytenä niin kauan kun sen menettää.Itse olen jo osan terveydestäni menettänyt ja nyt opettelen olemaan kiitollinen jäljellä olevasta terveydestä.Ihmeitä elämässä tapahtuu ja anna sinäkin itselles lupa odottaa elämääsi jotain sellaista ihanaa mitä et ikinä olisi osannut edes haaveilla.Ise tiedän kokemuksesta et kun lakkaa vaatimasta ja hyväksyy olemassaolevat tosiasiat,niin aivan varmasti jotain mukavaa rupeaa tapahtumaan ja vieläpä silloin kun sitä vähiten osaisi odottaa:)Toivotan sulle isot halit ja hakeudu itsesi kaltaisten ihmisten seuraan missä voitte jakaa kokemuksianne.Älä anna minkään riistää mielenrauhaasi.Usko pois,VIELÄ ELÄMÄÄSI PAISTAA HEHKEÄ AURINKO JA ELÄMÄ ANTAA SINULLE RUNSAUDENSARVESTAAN.Lämmöllä,,,tuntematon ystäväsi
Olen aivan samassa tilanteessa kuin ketjun aloittaja (itse olen 22v mies) ja täytyy sanoa että kirjoutksesi sai hetkellisesti toiveikkaan mielen, olen kyllästynyt kuulemaan turhaa paskanjauhantaa tyyliin "kyllä se aurinko paistaa sinne risukasaankin" mutta viestissä oli sentään jotain oikeaa asiaa.
Mutta siitä huolimatta et varmaankaan ymmärrä kuinka vaikea sitä on löytää mitään toivoa ja hyvää elämästä kun kaikki menee jatkuvasti päin vittua ja tuntuu että koko maailma on sinua vastaan. Mutta onneksi elämässäni on sentään jokin asia joka pitää minut edelleen hengissä: musiikki. Ilman musiikkia olisin luultavasti tappanut itteni jo useaan otteeseen. Mitkään puheet ja tsemppaukset eivät enää tässä vaiheessa auta...
Toivottavasti ketjun aloittajallakin on elämässä jokin asia jonka takia elää, oli se sitten ihan mitä vain...
Ensimmäinen vaihe on tietysti irtautua kaikesta tuosta taakasta. Jos ei muu auta niin teet vaikka muuton toiseen kaupunkin/paikkaan tai aloitat kokonaan alusta. Toki on sekin vaihtoehto olemassa että jotenkin siedät nuo asiat ja rupeat tekemään sitä mitä mielesi tekee.
Yleensä kuitenkin ainoa keino aloittaa uusi elämä on haudata entinen. Sinänsä väliäkö sillä miten muilla menee? Pyrit elämään itse elämääsi kuten parhaimmaksi näet. Parempi on että unohdat muut ja keskityt itseesi.
Joo, tiedän nuo tunteet NIIN HYVIN.
Oon nyt 23. Oon päättänyt että jos 25 vuotiaana oon sinkku ni teen jotain erittäin repäsevää, muutan vaikka vuodeks afrikkaan ja katon kuka jää kaipaamaan.
Vaikka aikoja ei pitäis asettaa ni 28 vee kun täytän ja jos oon yksin viel sillon ni sit ei hyvin käy. Se on se viimenen mahollisuus.